16. heinäkuuta 2013

Tuomas Saloranta (toim.): Tiamatin värit ja muita tähtienvälisiä tarinoita (2012)

Kustantamo: Stk ry
Sivumäärä: 311
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

Tiamatin värit ja muita tähtienvälisiä tarinoita sisältää seuraavat novellit:
Jussi Katajala: Clothanin silmä
Petri Laine: Kaikkien aikojen Grand Prix
Seppo Kallio: Crematorium
Erik Vermeulen (toim.): Reikä Saturnuksen renkaissa
Tuomas Saloranta: Palkkasoturin arkipäivää
Markus Koskimies: Sfinksin nenä
Samuli Antila: Kyytiläiset
Jaakko Ensio: Mikko Jarmo ja Phoboksen siirtokunnan tapaus
Tero Niemi & Anne Salminen: Kirjallinen liite kannevakuuskorvausanomukseen
Markus Harju: Tiamatin värit

Tällä kertaa päätin haastaa itseni ja siirtyä poispäin omalta mukavuusalueeltani. Olen pääsääntöisesti kokenut, ettei scifi, elikkäs tieteiskirjallisuus, ole minun juttuni. Sittemmin olen joutunut hiukan taipumaan ja huomaamaan, että sitäkin on monenlaista ja joihinkin scifin alalajeihin olen suorastaan ihastunut; steampunk lienee siitä hyvä esimerkki. Kuitenkin vierastan edelleen ns. kovaa scifiä. Sitä missä on paljon vaikeita tieteellisiä ja teknisiä hölinöitä, avaruusaluksia ja sen sellaista. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien yhdistyksen julkaisema Tiamatin värit ja muita tähtienvälisiä tarinoita edustaa juuri sellaista scifiä. Ostin sen miehelleni joululahjaksi ja hän arveli, että saattaisin selvitä hengissä tämän lukemisesta.

Tiamatin värit ei ollut huono, en tehnyt kuolemaa enkä saanut edes traumoja. Osasta novelleista pidin ja osa meni niin sanotusti yli hilseen. Antamani pistemäärä nojaa siis hyvin vahvasti juuri minun kokemukseeni lukijana enkä pyri esittämään mitään yleispätevää arvosanaa tästä antologiana tai scifigenren edustajana. Tämä on syytä muistaa aina näiden pisteytyksieni kohdalla.

Kiusallisin novelli oli Tero Niemen ja Anne Salmisen 'Kirjallinen liite kannevakuuskorvausanomukseen'. Vaikutuin siitä, sillä se oli kerrontateknisesti haastava ja siitä oli vahvasti aistittavissa sen tasokkuus tarinana. En yhtään ihmettele, että se sai kolmossijan tämän vuoden Atorox-äänestyksessä.
Harmikseni en tajunnutkaan siitä sitten oikeastaan mitään muuta. Tarina kertoi epäonnistuneesta kuljetuskeikasta ja samalla hiukan jonkinlaisen ihmisen ja jonkinlaisen tietokoneen/tietokonetietoisuuden suhteesta. Juttu oli minun makuuni niin teknistä, että tipahdin aina ajoittain kärryiltä ihan totaalisesti.

Luottoni Jussi Katajalaan ei pettänyt tälläkään kertaa. 'Clothanin silmä' oli vinkeä tarina tietyn planeetan maankaltaistamisesta (opinpahan muuten uuden termin!) kolmen eri rodun näkökulmasta ja niiden kohtaamisista. Pidin siitä, ettei ihmiset olleet yksiselitteisiä pahiksia. Ei sellaisia tuntunut tarinassa olevan ylipäätään ja koin sen varsin virkistäväksi.

Seppo Kallion 'Crematorium' nousi hienoiseksi suosikikseni tässä. Tarinassa oli varsin perinteinen vastakkainasettelu uskonnon ja tieteen välillä (pidän sellaisista), mutta selkeää "Minä voitin, te olitte väärässä" -ratkaisua Kallio ei sorru tarinassaan tarjoilemaan.

Tuomas Salorannan 'Palkkasoturin arkipäivää' on juuri niin vakavamielinen ja tosikkomainen kuin Salorannalta sopii odottaakin – eli ei sinne päinkään. Hurtti huumoripläjäys oli erittäin piristävä piikki antologian puolivälissä.

Loput menivät minulta tavallaan ohi. En osaa pitää niitä huonoina, mutta ne eivät olleet juurikaan minun makuuni. Esimerkiksi Erik Vermeulen -nimen takana oleva novelli koostui fiktiivisistä päiväkirjamerkinnöistä, uutisista ja mielipidekirjoituksista. Minusta se ei toiminut 40-sivuisessa novellimitassa lainkaan, vaan puudutti jo puolivälissä raskaasti. Markus Harjun 'Tiamatin värit' oli kaunis, mutta jäi etäiseksi. Petri Laineen 'Kaikkien aikojen Grand Prix' oli ihan viihdyttävä rakettikilpailujuttu, muttei jättänyt mitään lähtemätöntä muistijälkeä. Ja niin edelleen...

Joka tapauksessa Tiamatin värit ja muita tähtienvälisiä tarinoita on oivallinen ensiaskel sinne kovan scifin kamaralle. Mitäköhän romaanimittaista juttua sitä uskaltaisi kokeilla?

4 kommenttia:

  1. Aloita nuortenkirjallisuudesta: William Sleatoria on suomennettu kolmen opuksen verran. Muistan tykänneeni kakarana, vaikken ole myöskään scifi-ihminen. Ainakin nopeasti lukaistu, jos ei olekaan sitten ihan se juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olikin hyvä ajatus aloittaa nuortenkirjoista! Tattis!

      Poista
  2. Itse luin Kirjallisen liitteen Atorox-äänestystä varten ja kyllä meinasin tuskastua. Tarina kaiken sen technobablen alla oli hyvä ja mielenkiintoinen, mutta sen juurelle pääseminen vaati kyllä ponnisteluja. Ei ollut mun juttu se.

    Mä en kyllä osaa itse ajatella stampunkia scifin alagenreksi. Spekulatiivista fiktiota se on kyllä, mutta mun mielestä se on kyllä ihan oma genrensä. Sillähän on itsellään myös alalajeja kuten vaikkapa boilerpunk tai dieselpunk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Genrejaottelut ovat aina toki hankalia. Yleisesti ottaen steampunkia tunnutaan kuitenkin pidettävän scifin, tieteiskirjallisuuden, alalajina. Siinä kun on kuitenkin tieteellä ja/tai keksinnöillä aika vahva rooli. Ja toki steampunkilla on omat alalajinsa sitten edelleen :)

      Poista