17. heinäkuuta 2013

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja (2013)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 280 (e-kirja)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*

Annukka Salaman Faunoidi-sarja on ehättänyt jo toiseen osaansa. Käärmeenlumooja lähti kohdallani syvältä puolustusasemista, mutta Piraijakuiskaajan kohdalla olikin jo toisin. Eikä minun tarvinnut siltikään pettyä.
Ja jälleen sarjavaroitus; jos et ole lukenut edellistä osaa, niin ei muuta kuin kirjan kimppuun ja vasta sitten tätä bloggausta lukemaan.

Tarina jatkuu noin suurinpiirtein siitä mihin Käärmeenlumooja jäi. Unna sai selville, että hänet on adoptoitu. Siispä nyt on selvitettävä ketkä Unnan oikeat vanhemmat ovat – eli miksi hän on todennäköisesti maailman ainoa faunoidinaaras.
Sitä varten on lähdettävä ihan Kaliforniaan asti ja miksikäs ei, kun kerran Joonen bändikuviotkin vetävät siihen suuntaan.
Samalla reissulla törmätään Nemoon ja Edeniin, surffaaviin sisaruksiin, jotka aiheuttavat ihan oman hulinansa tutussa faunoidijengissä.

Annukka Salaman selviä vahvuuksia ovat huumori, rento ja luonteva dialogi, ja hyvät henkilöhahmot. Tällä yhdistelmällähän päästään jo himputin pitkälle ja Piraijakuiskaajaa olikin ilo lukea. Kyllä tuli nauraa rätkätettyä muutaman kerran ja ihailen kovasti sitä, kuinka hyvin Salama hyödyntää hahmojensa voimaeläimiä myös huumoritasolla. Ei pitäisi olla yllätys, että Joone osaa keittää parhaan aamupuuron!
Huumori on kuitenkin kaksiteräinen miekka, mutta Salaman tasapaino on kuin oravan – se ei petä. Faunoidi-sarja ei ole vitsikirjojen kokoelma. Tämä ei ole parodiaa eikä hommaa vedetä ihan läskiksi. Allekirjoittanut tarvitsi lopussa nenäliinoja myös surunkyyneleitä varten...

Muutama epäloogisuus jäi kuitenkin häiritsemään sen verran, että ihan täyteen viiteen pisteeseen ei Piraijakuiskaaja yltänyt. Saatan olla toki hätäinen ja selvyyttä tulee seuraavissa osissa, mutta tässä vaiheessa ainakin ne vain tosiaan ovat häiritseviä. Lisäksi saatan ottaa joitakin juttuja turhan vakavasti. Puoliskonikin joskus irvailee, että ajattelen lukiessani liikaa.
Unna on siis adoptoitu ja hänen voimaeläimensä on orava. Tuntuukin siis vähän turhan erikoiselta sattumalta, että adoptoivan perheen (muut jäsenet taviksia) sukunimi on Oravainen.
Rufuksen voimaeläin on lohikäärme. Hänen ainoa heikkoutensa on kylmyydelle altistuminen. Hän on ainoa lajiaan, joten suvunjatkamisen kannalta lienee erityisen tärkeää pysyä hengissä. Miksi ihmeessä kylmyyden hengenvaaralliseksi kokeva lohikäärme asettuu asumaan Suomeen?
Oudolta tuntui myös se, että lukiolainen erotetaan koulusta kahdeksi viikoksi opettajan kanssa käydyn suukovun vuoksi. Ja Unnan vanhemmat reagoivat tähän: "Ehkä on ihan hyvä, että menet sinne Yhdysvaltoihin hetkeksi. Me tarvitaan isän kanssa tauko näiltä sun tempauksiltasi." Että mitä?
Jutut ovat toki pieniä yksityiskohtia, mutta joskus sellaiset jäävät kaivelemaan suhteettoman paljon.

Erityiskiitosta haluan antaa siitä, että faunoidieläinten kirjo on jo nyt aika monenkirjava. Lohikäärme on oikeastaan ainoa perinteinen sankari-/fantasiatarinoiden eläin, mutta muuten mikä hyvänsä eläin saattaa tulla vastaan. Eräs henkilö Piraijakuiskaajassa on osteri! Siis ihan oikeasti. Osteri!! Joten jatkossakin on syytä varautua ihan mihin vain...

Piraijakuiskaajan sympatiapisteet veti kotiin tällä kertaa Ronni, jonka hahmo avautui enemmän. Joone oli edelleen yhtä ihana ja Vikke yhtä rasittava. Saakohan Salama ikinä kesytettyä sitä orhia? Kieltämättä Viken pöljäilyt naurattivat kaikkein eniten. Ehkä minulla on kyseenalainen huumorintaju.
Rufuksesta on kehkeytymässä ylisuojeleva macho. Sopii lajityyppiin (tarkoitan sekä kirjagenreä että Rufuksen voimaeläintä), mutta uhkasi käydä rasittavaksi. Unna seivaa onneksi tilanteen hyvin. Edenistä ja Nemosta toivottavasti kuullaan vielä lisää.

Noiden jupisemieni epäloogisuuksien vuoksi Piraijakuiskaajan pistesaalis uhkasi jäädä ensin kolmeen, mutta loppuratkaisu oli niin hieno, että neljä paukahti kuitenkin. Ensinnäkin Unnan taustat olivat odottamattomat ja suorastaan nerokkaat. Pidin ideasta aivan valtavasti.
Ja se tunnepuoli! Sydän oli särkyä ja kehoitan tosiaan vähänkin herkistymiseen taipuvaisia varustautumaan nenäliinoin.
Salama jätti tähän melkoisen lopun, joten seuraavan osan odottaminen käy hyvin, hyvin pitkäksi. Ihanan kamalaa!

Piraijakuiskaajan on lukenut myös Kujerruksia-blogin Linnea.

Faunoidi-sarja:
Käärmeenlumooja
Piraijakuiskaaja

*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi -sivun kanssa

10 kommenttia:

  1. En ole kyseistä kirjaa tai sarjaa toistaiseksi lukenut (nimi on kyllä ihana!), mutta tuosta kriittisyydestä ja ajattelemisesta lukemisen aikana ihan yleisesti:

    Kyllä minäkin olen todella tarkka yksityiskohtien suhteen lukiessani, eikä siinä minusta ole mitään väärää. Ensisijaisesti se on mielestän kirjailijan (ja toimittajan) tehtävä varmistaa, ettei kirjaan jää sellaisia epäloogisuuksia tai epäuskottavuuksia, jotka saisivat lukijan raapimaan päätään - ei siis lukijan tehtävä itse yrittää filtteröidä niitä mielestään häiritsemästä :)

    Ymmärrän siis hyvin, mikäli tuollaiset asiat jäävät kiusaamaan, vaikka osa lukijoista ne varmaan sivuttaisikin olankohautuksella. Lukijat vain ovat niin erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Joskus kuitenkin tulee vain mieleen, että ottaako asioita liian tarkasti. Ajattelen (ehkä väärin?), että viihdegenressä voi sallia hiukan löysyyttä tämän asian suhteen. Vaan voiko?

      Tuota Unnan sukunimiasiaa pohtiessani mietin, että onhan puhtaan sattuman mahdollisuus ihan todellinen. Voittaahan jotkut lotossakin! :D

      Poista
  2. Lukupinossa. Sormet jo kihelmöi...

    Kristiina V kirjautumatta

    VastaaPoista
  3. Loppu oli ihan kamala! Itsekin nieleskelin junassa ja toivon niin että asia ratkeaisi jotenkin kivasti.

    Ja se Ronni, voi Ronni, olen nyt ihan rakastunut. Ykkösosasta tyypistä sai vähän yksipuolisen urahtelukuvan mutta nyt saatiin jo lihaa luiden ympärille, jes! Ja se osteri :DD

    Itsekin tykkään Salaman huumorista, toimii hyvin eikä sitä ole ynpätty kirjaan liikaa. Kiva että pidit myös, kolmososaa odotan minäkin kieli pitkällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauheeta jos olisin lukenut tuota loppua jossain julkisessa tilassa!

      Tipahdin sille osterille ihan täysin :D Se oli kerrassaan odottamaton faunoidieläin.

      Poista
  4. Tuo lämpöjuttu kieltämättä on aika epälooginen. Minua mietitytti myös faunoidien tapa hankkia voimaeläimeen liittyviä tatuointeja. Jos metsästäjiltä kerran pitäisi piiloutua, niin miksi tatuoida oman lajin tunnusmerkkejä ihoonsa? Kai vähän hitaampikin metsästäjä saattaisi niiden perusteella päätellä, että tatuoitu voi olla faunoidi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta tietysti jos ajattelee vaikka lohikäärmettä, joka on hyvin yleinen tatuointi, niin lienee aika epätoivoista karsia se faunoidi tavistatuoitujen joukosta.

      Poista
  5. Minä täällä vain nyökyttelin arviotasi lukiessa :) Kirjassa on todella paljon hyvää (henkilöt, huumori, dialogi), mutta tässä osassa kielelliset jutut ja tietyt epäuskottavuudet tai kärjistykset häiritsivät. Silti kirja piti ahmia ja kieltämättä loppu sai vähän herkistymään ;) Seuraavaa osaa kieli pitkällä odottaen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin jatko-osan odotteluksi menee :D

      Poista