21. heinäkuuta 2013

Andrzej Sapkowski: Haltiain verta (1994 / 2012)

Krew elfów
Suomennos: Tapani Kärkkäinen
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 358
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Noituri-sarja on tänä kesänä päässyt jo neljänteen osaansa, mutta vasta nyt ehdin tarttua tähän kolmanteen; Haltiain verta.

Edellisessä osassa, Kohtalon miekassa, Geralt on pelastanut sodan jaloista Ciri-tytön, joka on hänen Kohtalonsa. Hän vie Cirin turvaan Kaer Morheniin, maailman turvallisimpaan paikkaan. Paikkaan, jossa noiturit saavat koulutuksensa.
Paikalle saapuu kuitenkin Triss Merigold, velhotar, jolla on omat mielipiteensä Cirin koulutuksesta – ja Geraltista.
Takakansitekstissä puhuttiin Yenneferin ja Cirin suhteesta, mutta se tulee vasta ihan kirjan lopussa. Koskakohan opin jättämään väliin nämä harhaanjohtavat takakansitekstit?

Sapkowski vaan osaa. Nautin tarinasta erittäin paljon. Pelkäsin sitä, että Ciri olisi taas yksi niitä fantasiatarinoissa liian monesti nähtyjä tuittupäisiä prinsessoja, mutta ei. Cirissä on jotakin ihan erilaista ja silti niin tavallista. Saamaansa noiturikoulutusta lukuunottamatta Ciri vaikuttaa varsin tavalliselta 12-vuotiaalta tytöltä. Ciri onkin enemmän Haltiain veren päähenkilö kuin Geralt.

Pieni suvantovaihe iski kirjan puolivälin tienoilla ja siitä vähän pisterokotusta. Samoin siitä, että Noituri-sarjan yksi suosikkihahmoistani, Valvatti, oli niin pienessä roolissa. Mutta puolivälissä Sapkowski keskittyy erään matkan aikana vähän liian pitkästi jaarittelemaan politiikkaa ja pelättyjen scoia'taelien hyökkäystä (ja sen syitä).

Aiemmat Noituri-sarjan osat etenivät enemmän novellityyppisen rakenteen avulla, mutta Haltiain verta oli rakentunut perinteisemmän romaanin tavoin muutamaan pitkään lukuun. Se toimi minusta erittäin hyvin ja silti antoi Sapkowskille mahdollisuuden kertoa myös aiemmin tapahtuneista asioista. Se tulikin tarpeen, sillä olin unohtanut aika paljon Nilfgaardin sodasta ja olinkin aluksi hiukkasen pihalla. Mitään varsinaista "muistatteko mitä edellisessä osassa tapahtui" -kertausjaksoa ei ollut (onneksi, inhoan sellaista rautalankaa), vaan kertaus tapahtui ikään kuin huomaamatta pikkuhiljaa.

Suomennosta ei voi taas muuta kuin kiitellä. Kärkkäinen kirjoittaa hyvin sujuvaa kieltä ja onnistuu myös välittämään eri puhujien sävyt hienosti. Kirjan kansilieve kertookin, että Kärkkäiselle on myönnetty työstään Puolan ansiomerkkiritarikunnan ritarimerkki. Enpä yhtään ihmettele.

Toivon saavani käsiini mahdollisimman pian seuraavan osan, Halveksunnan ajan. Sen verran mielenkiintoiseen kohtaan tämä jäi. On kiinnostavaa nähdä millaiseksi Geraltin, Cirin ja Yenneferin suhde kehittyy. Sapkowskiltakin kun voi odottaa sen suhteen mitä vain.

Haltiain verta muissa kirjablogeissa: Taikakirjaimet, Kirjamielellä, Puolisilmä ja Booking it some more

Noituri-sarja:
Viimeinen toivomus
Kohtalon miekka
Haltiain verta
Halveksunnan aika

2 kommenttia:

  1. Oli kiva lukea bloggauksesi tästä! Minulle Noituri-sarja jäi vähän vieraaksi juuri novellimaisen rakenteen ansiosta, mutta ehkä kannattaisi yrittää jaksaa lukea vähän pidemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan jo ihan selvä romaani eikä novellirakenteesta tietoakaan. En tiedä jatkuuko Halveksunnan aika samalla tyylillä, mutta kannattaa tosiaan vähän sitkistellä pidemmälle :)

      Poista