25. kesäkuuta 2013

Kristiina Vuori: Siipirikko (2013)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 406 (tabletti)
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: Elisa Kirja*

Kristiina Vuoren esikoisteos Näkijän tytär keräsi paljon kiitosta ja minäkin pidin siitä. Niinpä odotukset Siipirikkoa kohtaan olivat kovat. Osa lunastui, osa ylittyi – mutta pettymyksiäkin oli. Pettymykseni ovat enemmän juuri makuasioihin nojaavia seikkoja kuin varsinaisia kömpelyyksiä (vaikkapa huono kieli tms.).

1300-luvulle sijoittuva tarina kertoo orjaksi joutuneesta Seljasta, joka onnistuu kieroilemaan itsensä ylempään asemaan. Hän rakastuu ritari Aijoon, mutta tietysti matkalla on mutka jos toinenkin. Primus-kotka on Seljalle tärkeämpi kuin mikään muu... Vai onko?

Ensin niitä iloisia asioita. Kristiina Vuoren kirjoittaminen on kehittynyt! Teksti on vahvaa ja sujuvaa. Ehkä hiukan olin aistivinani termistöbrassailua; käytettiin vierasperäistä sanaa silloinkin kun tekstiin olisi sopinut hyvin nykysuomen mukainen termi (esim. aseenkantaja armigeruksen sijaan). Kirjan lopussa on kuitenkin kattava sanasto, joten arvailla ei tarvitse.
Näkijän tyttäressä moitin infoähkyjä, Siipirikossa niitä ei ollut. Tietoa oli jälleen paljon ja kirjan lopussa oli liite vielä lisää asioita taustoittamaan. Minulle on aina plussaa tällainen ja se pistää nöyränä kunnioittamaan kirjailijan taustatutkimusta. Siipirikkoa ei ole kirjoitettu hutaisten.

En pitänyt Seljasta. En pitänyt Näkijän tyttäressä Eirastakaan, mutta Seljaan verrattuna Eira oli loistava. Seljan kunniaksi on sanottava kuitenkin, että hän ei ollut historiallisten romaanien perinteinen avuton sankaritar. Selja toimii, useimmiten typerästi ja kohtalokkaasti, mutta toimii kuitenkin. En vain onnistunut kiintymään häneen millään. Seljan typeryys ja lapsellisuus ärsyttivät ihan liikaa.

Seljasta tuli myös mieleeni pohtia näitä historiallisten romaanien naisien ulkonäköä. Huomasin taas huomaavani, että päähenkilö on pieni, laiha ja siro. Periaatteessa siis nykyajan naisihanteiden mukainen. Mieleen tuli, että näitä on ollut paljon Utriollakin. Blanka ja Vendela ainakin. Muistaakseni Vuoren edellinen päähenkilö Eira oli myös hento ja pieni.
Keskiajalla kuitenkin naisihanne on ollut toisenlainen; leveä lantio kertoi hyvästä synnyttäjästä, "lihaa luiden päällä" kielii vauraasta suvusta jne. Silti näissä romaaneissa aina kaikki miehet kuolaavat juuri tämän hyvin hoikan ja siron sankarittaren perään.
Osassa tarinoita se sopii kuvioon. Esim. nyt Siipirikossa orjattarena olevan Seljan on luonnollistakin olla laiha. Orjia kun ei varsinaisesti syöttöporsaina pidetty... Osassa taas kuitenkaan ei.
Mietin siis, että eikö historiallisissakaan tarinoissa päähenkilö voisi olla tuhdimman sorttinen? Ja vielä ilman, että siitä ulkonäöstä tehtäisiin erityistä numeroa?

Ylipäätään henkilögalleria, minulle tärkeä elementti, ei nyt toiminut. Ritari Aijo ei kiinnostanut pätkääkään, ja potentiaaliset kiinnostavat jäivät turhan vähälle käsittelylle. Tällaisia olivat Seljan vihollinen Pessi ja Seljan orjakumppani Häkki. Hahmoista kiitän eniten Annaa, ritari Aijon leskiäitipuolta, joka onnistui hieman yllättämään.
Odotin, että kotka Primuksella olisi ollut loppuun saakka isompi osuus Siipirikossa. Seljan vahva kiintymys lintuun antoi odottaa sitä. Mutta Primus jotenkin häivyttyy taustalle unholaan...

Ja pitkään tämä olikin noin kolmen pisteen kirja. Viihdyttävä, sujuvalukuinen ja hyvää keskitasoa. Mutta sitten... Inhokkiklise iski! Raskaaksi yhdestä kerrasta. Taas. Argh! Se on minulle sellainen turn-off, että se onnistui latistamaan koko loppuosan kirjasta. En voinut uskoa sitä, mutta niin se vain meni.

Tästä arviostani kuultaa pettymys. Sellaista elämä on. Luulen kuitenkin, että luen siltikin Vuoren mahdollisen seuraavan kirjan.
Teidän kannattaa kuitenkin lukaista myös Sinisen linnan kirjaston arvio tästä. Se on valoisampi.

*e-kirja osana yhteistyötä Elisa Kirjan ja sahkoinenkirja.fi -sivun kanssa

19 kommenttia:

  1. Minä taas pidin kovasti Seljasta. Hän oli totinen taistelija, eikä jäänyt tuleen makaamaan.

    Myös ritari Aijo vei sydämeni. Mies, joka osasi katua ja yritti myös parantaa tapansa. Mikäs sen parempaa!

    Terkuin, Kirsi Helsingistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :)
      Henkilöt ovat etenkin tässä romaanissa vahvasti makuasia, sillä en osannut niitä kuitenkaan esim. uskottavuusnäkökulmasta pitää huonoina. Ihan hyvin tehtyjä hahmoja, mutta eivät vain osuneet minun makuhermooni :)

      Poista
  2. Hei! Hyvää pohdintaa naisten ulkonäöstä. Itse en ole vielä lukenut mutta Näkijän tyttären perusteella voin kyllä lukea tämänkin. Näkijän tyttäressä hieman häiritsi epäuskottavat ja liian nopeasti tapahtuvat juonenkäänteet loppua kohden, mutta tietynlainen dramatiikka kuulunee genreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo naisten ulkonäkö on sellainen, mikä näissä jää joskus nyppimään. En halua mitään "kiintiölihavia" enkä toista ääripäätä, mutta vähän monipuolisempi vartalomalli ei tekisi pahaa.

      Tämän loppu ei ollut ihan niin erikoinen kuin Näkijän tyttären, mutta ihan jees silti. Tavanomainen, mutta pari ylläriäkin.

      Poista
  3. Niin, hyvä pointti tuo ulkonäköjuttu. Aion kyllä lukea tämänkin Vuorelta. Katsotaan, mitä tykkään :)

    VastaaPoista
  4. Minulla on kirja juuri luvussa :)

    Itse asiassa olen eri mieltä tuon keskiajan kauneusihanteen suhteen. Käsittääkseni keskiajalla nimenomaan ihannoitiin kalpeita, hoikkia, eteerisiä naisia. Jos siis puhutaan ylhäisöstä. Rehevä nainen muuttui haluttavaksi vasta renesanssiajalla ja myöhemmin, keskiajalla lihavuuden karttaminen yhdistyi uskonnolliseen ilmapiiriin, pidättyvyyteen, hengellisyyteen jne. Toisaalta 1300-1400 luku oli aika kaksijakoista ja kaksinaismoralistista aikaa. Mutta voin olla väärässä, tällainen käsitys minulla on asiasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpas oikeassa. Selailin juuri (summittaisesti toki) Utrion Bella Donna – kaunis nainen kautta aikojen -kirjaa. Keskiajalla korostettiin naisen pienuutta ja pieniä rintoja, mutta lantiota piti olla. Ihanteena oli Neitsyt Maria – viaton äiti.

      Olen tosin kuitenkin jäänyt siihen käsitykseen, että Suomessa ihanne on varsin tiukasti kuitenkin ollut riuska ja hyvä synnyttäjä, jolla on muotoja. Myös siis siinä (sangen vaatimattomassa) ylhäisössämme. Pienuus ja hoikkuus ovat olleet enemmän eteläisemmän Euroopan juttu. Olen käsittänyt, että se johtuu myös ankarammista olosuhteistamme.
      Tätä tukee sekin, että noissa mainitsemissani kirjoissa miestä on pidetty vähän vinksahtaneena, kun hän on ihastunut "sellaiseen rääpäleeseen". Miehen ystävät ovat monesti neuvoneet, että kunnon rehevän piian hoito palauttaisi tolkun :D

      Olisi kiva tietää, onko asiasta tarkempaa tutkimusta. Utrion Bella Donna on hyvä, mutta kovin ylimalkainen laajan aihepiirinsä vuoksi.

      Poista
    2. Kauan pureskelin ja pyörittelin sormiani ennen kuin rohkenin tulla tänne kommentoimaan, mutta koska en puutu nyt kirjani kritiikkiin vaan puhtaasti keskiajan kauneusihanteeseen, rohkaisin mieleni :)

      Keskiajalla kaunis nainen omasi loivasti aaltoilevat, vaaleanruskeat hiukset sekä tummat, ruskeat tai siniset silmät (huom! ei liian suuria, sillä niiden ajateltiin olevan rumat tai jopa merkki vähäjärkisyydestä). Kaunottarella piti olla myös puhtaanvalkoinen ja virheetön iho, omenanpunaiset posket ja pieni suppusuu. Hän oli vartaloltaan gasellimaisen siro, hänellä oli pienet kiinteät omenarinnat, mutta toki naisellisesti kaartuva lantio. Tämä ihailtu naiskuva tulee vastaan toistuvasti sen ajan taiteessa ja kuten tuossa ylhäällä jo itsekin mainitset, sen selkeimmät esikuvat ovat Eevaa ja Neitsyt Mariaa esittävät patsaat ja maalaukset.

      Se mitä todellisuus oli keskiajan Suomessa, onkin sitten kinkkisempi juttu. Hyvä synnyttäjä oli äärimmäisen tärkeä pointti maailmassa, missä perillinen oli kaiken a ja o ja jokainen ymmärtää, ettei silloin kapealanteinen ehdokas ollut se parempi vaihtoehto puolisoa valittaessa. Yleiseurooppalainen kauneuskäsitys toki tunki läpi Suomessakin eritoten juuri taiteessa, mutta mitä arkitodellisuus oli... Jaa-a, väittäisin että jokaisella oli oma makunsa muodista ja elämän realiteeteista huolimatta.

      Poista
    3. Kiva kun uskalsit! En pidä osallistumistasi keskusteluun lainkaan nolona tai selittelevänä :) Olikin mahtavaa, että meikäläinenkin sai valistusta tämän tiimoilta!

      Lähinnä on pistänyt tosiaan silmään laajemmin historiallisissa viihderomaaneissa esiin puskeva nykynaisihanne, johon toisinaan kaipaa monimuotoisuutta. Olisi mahtavaa lukea joskus pulleasta sankarittaresta, jonka pulleudesta ei kumminkaan tehtäisi mitään erityistä numeroa. En halua mitään "läskikiintiötä", vaan monimuotoisuutta.
      En halua kritisoida juuri sinun tuotantoasi, koska sitä ei nyt laajasti (vielä :) ) ole. Eniten tuo on pistänyt silmään Utriolla, jolla on laaja tuotanto – eli paljon sankarittaria – ja jonka teoksia olen eniten lukenut.

      Miessankareitakin voisi olla erilaisempia. Ehkä saamme kokea kohta Game of Thronesin vanavedessä Tyrion-buumin ;) Tyrion on kieltämättä aika HOT! vaikka ei olekaan ihan niitä tavallisimpia mieskomistuksia.

      Todellisuudessa tietysti (nykyaikanakin!) ihanteita on käytännössä monenlaisia, onneksi :) Kuka tykkää mistäkin.

      Pohdiskelussa on tietysti ollut sekin, että kyseessä on viihdegenre, johon nyt vain kuuluu omat tietyt kaavansa. Jos realismia haetaan, niin kai pitäisi sitten kuvata ne harvat ja huonot hampaatkin (monella sankarittarella on "ihanan täydelliset helmenvalkoiset hampaat" huolimatta siitä, että sellainen on esim. keskiajalla varmaankin aika harvinaista). Mutta kuinka viihdyttävää se sitten olisi?

      Syvällinen juttu tämä! Mutta kiitos siis joka tapauksessa täsmennyksistä :)

      Poista
  5. En sanoisi, että Selja toimii typerästi. Paitsi silloin kun hän ei hanki avioeroa, jonka hän saisi, koska aviolittoa ei ole pantu täytäntöön. Enkä edes ymmärrä motiivia, että hän haluaa säästää miesään, sillä tämähän on tehnyt väärin mennessään naimisiin hänen kanssaan. Oletan siis, että kyse oli sitä, että tarinaan piti saada lisää mutkina.

    Sen sijaan Selja kyllä toimii moraalittomasti - vai mitä muuta on monen ihmisen kuoleman aiheuttaminen? Tosin on ymmärrettävää, että vapautta kiihkeästi kaipaava Selja sulkee silmänsä ja uskoo toverinsa puheita. Mutta vapaana ollessa asia on toisin. Ja seurauksia ei tietenkään voinut aavistaa.

    Juuri tämä "moraallttomuus" kuitenkin tekee Seljasta kiinnostavan ja tavalllsuudesta poiikkeavan sankarittaren.

    Muuten Kristiina Vuori on aivan ilmeisesti kehitellyt aivan oman tyylin kirjoittaa romanttisia historiallisia romaaneja! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu... Minusta moraalittomuus ON typerää. Inhimillistä toki (enkä taatusti olisi itse yhtään sen fiksumpi vastaavassa tilanteessa), mutta myös typerää.

      Ja siitä olen samaa mieltä, että Kristiina Vuorella on oma tyylinsä. Se on tietysti aivan mahtavaa ja kielii mielestäni kirjoittajan lahjakkuudesta :)

      Poista
  6. Hei Morre! Kommentoin tänään blogissani tätä kirjoitustasi suunnilleen näin: "...hihkuin riemusta, kun Morre miettii historiallisten romaanien sankarittarien ruumiinrakennetta. Minäkin haluan jonkun verevämmän ja hyvinsyöneen historiallisen romaanin sankarittaren!" Ja nyt huomaan, että täällä kommenttiosiossa on tätä vartalonmuotokeskustelua enemmänkin. Pitääpä lukea vielä tarkemmin nämä. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että aihe kiinnostaa noin muitakin! :)
      Ja ihanaa, että Vuori itse kävi myös kommentoimassa ja avaamassa lisää taustoja. Sellainen on aina kiinnostavaa!

      Poista
  7. Häkkiin liittyen: Minusta Seljasta ja Häkistä olisi tullut hyvä pari. Häkki oli jotenkin niin symppis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vähän odotinkin aluksi, että heistä olisi tullut pari. Olisi ollut aika yllättävä ratkaisu kuitenkin.
      Mutta Häkki oli tosiaan symppis!

      Poista
  8. Hahhaa, juuri sain kirjan loppuun, ja tiedät kyllä missä kohdassa ajattelin, että tästä ei muuten Morre olisi pitänyt! olin oikeassa! :)

    VastaaPoista
  9. Vaikka sekä kirja että kirjailija oli täysin uusi kokemus olin todella ihastunut.
    Paljon Kaari Utrion tapainen kerronta,ehken vieläkin syvemmin historiaan paneutuva.
    Tuli ensin mieleen nuo nyt niin pinnalla olevat kopioinnit.Annan anteeksi juuri tuon niin syvällisen historiaan paneutumisen takia,ihana lukuelämys.nyt kirjastoon etsimään NÄKIJÄN TYTÄRTÄ.

    VastaaPoista