15. toukokuuta 2013

Marko Hautala: Unikoira (2012)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 224 (e-kirja-versio)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: Elisa Kirja + Sähköinenkirja.fi

Taannoisella Turun kirjoituskurssilla toisena vetäjänä oli Marko Hautala. Ja minua hävetti jatkuvasti, etten ollut lukenut ainuttakaan hänen kirjaansa. Parempi sitten myöhemmin kuin ei milloinkaan. Tässä arviossani keskityn nyt Unikoiran sisältöön. Itse e-kirjan lukuprosessia kuvailen tässä.

Unikoira kertoo Joonaksesta, jonka elämä on mennyt sekaisin. Jotain tolkkua siihen saadakseen hän on päätynyt hiukan omituiseen eidolon-terapiaryhmään. Siitäkään ei tahdo olla apua, mutta viehättävä Aliisa saa Joonaksen palaamaan istuntoihin yhä uudestaan. Kuvaan astuu vielä Jyri, Joonaksen vanha lukioaikainen kaveri ja nykyinen reteä maailmankansalainen. Haiskahtaa kolmiodraamalta, mutta Hautalapa ei tyydy ihan niin yksinkertaiseen juttuun.

Luin... Anteeksi. Ollaanpas nyt rehellisiä. Ahmin Uninkoiran junamatkalla Helsingistä Tampereelle ja takaisin. Oli kaunis ja lämmin päivä. Koivut olivat jo luoneet pieniä silmujaan ja sinisellä taivaalla lipui vain muutama valkea hattara. Junan ikkunasta luultavasti vilahtelivat kauniit maisemat, mutta sitä minä en huomannut. Tuijotin täppäriäni. Minulla oli kylmä. Minua kuvotti. Minua ärsytti. Sykkeeni oli kohonnut ja luultavasti vähän verenpainekin.

Unikoira pääsi yllättämään. Puolivälissä oli hiukan tyhjäkäyntiä ja muutama epäloogisuus (nimien selittämättömät tietämiset ym.) pudottivat arvosanaa hieman, mutta muuten Unikoira livahti sydämeeni erinomaisen persoonallisella jutullaan. Tarinan nerokkuus piilee siinä, että tämä on tulkittavissa kahdella tavalla; joko jotakin outoa todella tapahtui tai sitten jotkut vain sekoilevat. Tulkintojen ero on hyvin hienovarainen.

Henkilöhahmot olivat minusta varsin onnistuneet. Etenkin Jyri on varsin vaikuttava hahmo. Ärsyttävämpää tyyppiä saa hakea, mutta lopuksi oma suhtautumiseni vain hävetti. Jyri on ilkeä, häijy ja hankala, mutta hänellä on syynsä. Ei ehkä oikeutta, mutta syynsä. Jyrin tarina pisti ahdistamaan ja oikeastaan suurin osa tämän romaanin kauhusta tulikin sitä kautta. Se uhkaava ja ahdistava tunne leijui läpi Unikoiran ja Hautala osoittautui oppiensa mittaiseksi; tuntemattoman/tiedostamattoman pelko on vaikuttavampaa kuin esimerkiksi väkivallan pelko.

Unikoira sopii laadukkaan ja modernien kauhutarinoiden ystäville. Ei herkille ihmisille. Väkivaltaa tässä ei juuri ole, mutta se melkein pahinta onkin. Pahuus on paljon muutakin.
Selvää on se, että Hautalan tuotantoa menee lisää lukuhyllyyn täällä!

Unikoirasta blogattu myös: Järjellä ja tunteella sekä Kirsin kirjanurkka

6 kommenttia:

  1. Hautala on nero! Minä olen lukenut häneltä Torajyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeh! Kyllä menee Torajyvätkin lukuun :)

      Poista
  2. Hui, kuulostipa vähän pelottavalta mutta kuitenkin sellaiselta, että pakko kai jossain välissä hankkia käsiini...

    VastaaPoista
  3. Hui, kuulostaapa huikealta. Minä kiinnostuin kovasti Hautalasta Literary Death Matchin jälkeen. Mies on tainnut lukea jo kaksi kirjaa, minä en vielä yhtään. Selvästi pitäisi, vaikka nyt vähän jännittäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkivalta, veri ja suolenpätkä -osastolla tämä on huimasti kesympää kuin vaikkapa King. Mutta noin muuten samoissa pelkosfääreissä mennään.

      Poista