9. toukokuuta 2013

Marco Kosonen: Ravintola Loppu (2012)

Kustantamo: Like
Sivumäärä: 196
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Ravintola Loppu pääsi vähän yllättämään. Odotin humoristisempaa, ronskimpaa ja rapajuoppoisempaa kirjaa. Odotuksiini ei vastattu, mutta se osoittautui vain hyväksi asiaksi. Ravintola Loppu EI vertaudukaan Kosteiden mestojen balladiin tai Juoppohullun päiväkirja -sarjaan.

Tarina kertoo Adamista, jonka elämä kääntyy hieman yllättäen ikävämpään suuntaan. Työpaikka meni alta ja sitä myöten häätökin uhkaa kolkutella. Adamin elämään kuitenkin ilmestyy Irina – ja ravintola Loppu erikoisine asiakaskuntineen. Eletään 1900-luvun loppua. Ehkä 1980- ja -90 -lukujen vaihdetta.

Kaikkein ihastuttavinta ja taitavinta tässä teoksessa oli tunnelman luominen. Minulla oli tästä tismalleen sama fiilis kuin eräästä elokuvasta ja sitten noin puolivälin kohdalla tähän elokuvaan viitattiinkin! En halua paljastaa mikä elokuva on kyseessä, sillä se saattaa tahattomastikin ohjata lukukokemusta. Mutta tunne oli minulle poikkeuksellisen voimakas, ja se loi tähän kirjaan synkän ja ahdistavan leiman – josta pidin paljonkin. Lisäksi tuli itselle hieno tunne siitä, että on tavoittanut kirjan ideasta jotakin erikoista.
Lisäksi Ravintola Loppu sisältää aivan hiuksen hienon spefi-vireen. Se voi tietysti olla vain omaa tulkintaani.

Ravintola Loppu nojaa myös musiikkiin yllättävän paljon. Teoksen lopussa on jopa soundtrack-lista, joka löytyy myös Spotifysta nimellä Ravintola Loppu. Musiikki on blues ja jazz -painotteista, joka taas ei ole minun ominta alaani. Jos biisit olisivat olleet tuttuja, olisi tästä voinut saada ehkä irti vielä enemmän. Tuttuja minulle olivat vain The Doorsin ja David Bowien kappaleet.

Teoksessa oli paljon hyvää, mutta aivan kompuroimatta ei lukumatkani sujunut. Minua kiusasi tavattomasti päähenkilön nimi. Adam. Se ei tuntunut sopivan teoksen henkeen eikä päähenkilölle ollenkaan. Mitään selitystä nimi ei saanut ja yritykseni Aatami-tulkinnoista olivat aika onnettomia. En löytänyt mitään järkevää syytä. En kyllä osaa sanoa mikä päähenkilön nimen olisi pitänyt olla. Joku erikoinen kuitenkin, sillä ihan tavallinen "Matti" ei ravintola Loppuun varmasti eksyisikään...

Ja toisinaan Kosonen äityy filosofoimaan elämänkulkua henkilöidensä kautta vähän turhankin pitkäpiimäiseen ja pateettiseen sävyyn. Ravintolan erikoisella ja omalaatuisella asiakaskunnalla on toki kullakin omat syynsä vatvoa asiaa, mutta välillä tuli sellainen opetettu olo. Ikään kuin koitettaisiin nostaa teoksen profiilia vähän pohtimalla syvällisiä, sopi se siihen tai ei.

Joka tapauksessa Ravintola Loppu oli mukava lukukokemus. Ahmaisin sen junamatkan aikana, joka kuluikin mukavasti tämän parissa.
Suosittelen teosta bluesin ja jazzin ystäville. Kaurismäkeläisyydestä pitäville. Niille, jotka kaipaavat hieman hyytävyyttä, mutteivät ihan kauhua. Niille, jotka uskaltavat avata suljetun oven.

Ravintola Loppuun ovat eksyneet myös Booksy ja Arja.

8 kommenttia:

  1. Hieno juttu Morre! Taisit tykätä tästä aavistuksen enemmän kuin minä, tai ainakaan et ärsyyntynyt ihan samoista asioista. Ja musiikillisessa tunnelmassa on kieltämättä viehätystä.

    Onko mahdollisesti kyseessä Kaurismäen elokuva... ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole Kaurismäen elokuva :D Olisikin ehkä liian ilmeistä :)

      Poista
  2. Minäkin löysin Ravintola Lopusta tuon spefistisen vireen. Tykkäsin myös kovasti tuosta kirjan tunnelmasta.Tuon tunnelman rakentaminen toimi kirjassa niin hyvin, että annoin kevyesti anteeksi heikkoudet. (Esim. tuon Irina-kuvion rakentaminen jäi minusta varsin heppoiseksi.) Vähän harmittaa, etten tullut tuota kirjan musalistaa koskaan kuunnelleeksi. Ideaalisessa tapauksessahan kirjaa lukisi musan soidessa taustalla (mutta niin paljoa en jaksaisi hifistellä, että säätäisin aina tietyn biisin tiettyyn kohtaan).

    Mutta todella positiivinen yllätys tämä Ravintola Loppu minulle oli, kun se PEKK:stä postiluukkuun tipahti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irina-kuvio jäi tosiaan vähän.. hm.. ikään kuin pakolliseksi romantiikkalisäksi.
      Ja lisäarvoa voi saada lukemalla kirjaa musiikin tahdissa. Musiikin hyödyntäminen kirjoissa ilahduttaa aina :)

      Poista
  3. Kiva kun luit tämän! Ja tosiaan, onhan siinä aivan selvästi spefiä kun asiaa ajattelee. Olen puolitien kanssa samaa mieltä, pidin tunnelmasta ja tyylistä, pienestä kökköilystä (joka on myös kaurismäkeläistä) huolimatta. Kosonenhan on kirjoittanut myös kirjan oikeasta baarin perustamisestaan, Rock'n'roll Suicide Bar. Luokiteltu tietokirjoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin ehkä tutustua tuohon baarikirjaan :)

      Poista
  4. Minä pidän niin bluesista kuin jazzistakin vaikken kyllä varsinaisesti tiedä niistä mitään - radiokuuntelija nääs... pitää varmaan lukea kirja (kuulosti nimittäin tosi mielenkiintoiselta) ja sitten kuunnella tuo soittolista, että saa sävelet yhdistettyä tekstiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin arvella, että tämä tyyli kolahtaisi sinuunkin :)

      Poista