25. toukokuuta 2013

George R. R. Martin: Miekkamyrsky (2000 / 2005-2006)

A Storm of Swords
Suomennos: Satu Hlinovsky
Kustantamo: Kirjava
Sivumäärä: 518 + 494 + liitteet
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos

Tulen ja jään laulu on edennyt kolmanteen osaansa, joka julkaistiin suomeksi kahtena niteenä. Edellisen osan (Kuninkaiden koitos) lukemisesta olikin aikaa ja on ollut vähän harmikin, että en ole oikein ehtinyt enkä jaksanutkaan lukea näitä putkeen. Alussa oli nimittäin hiukan haastetta päästä kärryille. Martin kun ei todellakaan väännä rautalankaa siitä, mitä aiemmin on tapahtunut.

Miekkamyrskyn lukemiseen kului reilu kuukausi. Morren maailman FB-sivulla päivitin 16. toukokuuta 2013 näin:
Uskokaa tai älkää, mutta nyt ei Miekkamyrskyn (Martin: Tulen ja jään laulu, osa 3) lukeminen etene.
Olin aluksi niin ihastuksissani siitä, että vihdoin on fantasiassakin rohkea kirjailija, joka uskaltaa aidosti yllättää lukijan tappamalla kenet hyvänsä hahmoista.
Mutta nyt se alkaa jo tympiä ja puuduttaa. Vast'ikään taas kolme tärkeäksi kokemaani hahmoa heitti veivinsä. En uskalla kiintyä, en eläytyä. Ja jotenkin alan puutua siihen väkivaltaankin.
Miten tässä näin kävi?

Tuon jälkeen kuoli vielä kaksi tärkeää hahmoa lisää. Miekkamyrsky on todellakin nimensä veroinen osa ja en voi sanoa siihen järin ihastuneeni. Olen kuullut jo tympääntynyttä jupinaa tämän sarjan väkivaltamässäilystä ja eittämättä tästä osasta ainakin jää vähän sellainen maku.

Kirja on ennenkaikkea raskas – monellakin tapaa. Ensinnäkin tässä tosiaan kuolee porukkaa ihan kiitettävästi. Tietysti valtavasta hahmogalleriasta on mistä ottaa, mutta kuten aiemmin tuossa sanoin, alkoi se tympiä. Lisäksi tässä oli ensimmäistä kertaa venyttämällä venytetyn tarinan makua. Etenkin villien hyökkäys Muurille sai loputtomia kuvauksia, jotka puuduttivat. Tässä olisi ollut hyvin tiivistämisen varaa 200-300 sivua.

Kuitenkin Tulen ja jään laulu on minulle edelleen varsin rakas sarja. Miekkamyrskyssä on hyvääkin. Erityisesti annan arvoa hahmojen syventämiselle. Yllätyksekseni alan kiintyä Jaime Lannisteriin enemmän (Tyrionin asemaa sydämessäni ei kuitenkaan horjuta mikään). Jaime muuttuu. Hitaasti, hyvin hienoisesti, mutta muuttuu kuitenkin.
Sansa ja Arya jatkavat omaa taisteluaan omista asemistaan. Sansan toivoisi jo vähän kasvavan, mutta ehkä sen aika koittaa vielä. Arya saa yllättävän matkakumppanin ja tilanne äityy varsin herkulliseksi. Aryaa on ilo seurata!
Daenerys, Lohikäärmeiden Äiti, on myös vienyt sydämeni. Danyn kohdalla näkyy uskottavasti se, kuinka yksinäinen johtohahmo voi olla ja kuinka vaikea on tietää sitä, kehen voi luottaa ja kehen ei.

Miekkamyrsky ei siis ollut suosikkejani tästä sarjasta, mutta pakottaa tarttumaan seuraavaan kirjaan taas jossakin vaiheessa. Nyt kyllä kaipaan vähän taukoa (lisäksi on muita lukemattomia kirjoja rutkasti).

Tulen ja jään laulu:
Valtaistuinpeli
Kuninkaiden koitos
Miekkamyrsky 1 ja 2
Korppien kestit
Lohikäärmetanssi
The Winds of Winter
A Dream of Spring

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti