2. toukokuuta 2013

Anne Leinonen: Viivamaalari (2013)

Kustantamo: Atena
Sivumäärä: 268
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Ursula maalaa valkoista viivaa. Yhä eteenpäin ja eteenpäin. On tarkka juttu mistä viivan vetää – ja kummalla puolella seisoo.

Viivamaalari oli minulle haastava. Koin samanlaista mielialanvaihtelua tässä kuin Marisha Rasi-Koskisen Katariina -romaanissa. Viivamaalarikaan ei päästänyt helpolla, mutta sain palkkioni. Koin jonkinlaisen oivalluksen.

Romaani kertoo naisesta, joka vihdoin ja viimein pääsee taas työarpajaisiin pitkän sairausjakson jälkeen. Työresurssitoimistosta hänelle osoitetaan käsitetaiteilijan työ. Päähenkilö on hämmentynyt, mutta päättää sitten tarttua toimeen. Eipä hänellä taida olla vaihtoehtoja. Avukseen nainen etsii Ursulan, valkoista viivaa maalaavan naisen. Ja sitten maailmankuva mullistuu.

Hain Viivamaalarista jatkuvasti jotain allegorista viestiä. Tässä näkyy tietynlaista yhteiskuntakriittisyyttä ja yhdistettynä tällaisen tyyliin, se tuo mieleen väistämättömästi Franz Kafkan. Joskus pienikin ihminen voi tehdä jotain suurta.

Hiukan yllättäen päähenkilö jäi minulle vähän vieraaksi, mutta Ursulaan kiinnyin. Oikeastaan näin sieluni silmin, minkä näköinenkin Ursula on. En samaistunut häneen, mutta kiinnostavan persoonan Leinonen onnistui luomaan aika vähäeleisellä kuvauksella.
Viivamaalarin maailma on omanlaisensa. Se on hyvin lähellä meidän maailmaamme. Tiettyä vierauden tunnetta korostetaan hitusen erilaisia termejä käyttämällä, joista kuitenkin ymmärtää heti pointin. Esimerkiksi työresurssitoimisto.

Tästä romaanista on myös vaikea kirjoittaa, koska iso osa jutusta menee pilalle, jos kovin tarkkaan tätä käy ruotimaan. Sama juttuhan oli muuten aiemmin mainitsemassani Katariinassa.
Minusta tuntuu, että jäin jotakin vielä vaille. Tämä täytyy lukea uudestaan myöhemmin.

Leinonen ei jää kielellä kikkailemaan turhia, minkä näen vain hyvänä asiana. Kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Tarina etenee pääasiassa kronologisesti, mutta välissä on pieniä lyhytkertomuksia. Pidin tällaisesta ratkaisusta. Se on oleellinen osa Viivamaalarin jippoakin.

Uskallan suositella tätä niille, jotka pitävät haasteista ja siitä, ettei lukijalle väännetä rautalankaa. Niille, jotka pitävät Kafkasta ja Rasi-Koskisesta. Ja niille, jotka uskovat että pienestä voi syntyä suurta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti