22. maaliskuuta 2013

Neil Gaiman & P. Craig Russell: Sandman – Unten metsästäjät (2009 / 2010)

The Sandman: The Dream Hunters 1-4
Suomennos: Petri Silas
Kustantamo: Egmont
Sivumäärä: 130
Pisteet: 4½/5
Mistä minulle: kirjasto

Sandman-ihastukseni jatkuu ja tämä vain pahensi asiaa. Tai miten sen nyt ottaa. Harkitsen hyvin vakavasti, että pitäisikö näitä hamstrata omaankin hyllyyn.

Unten metsästäjät kertoo yhden pitkän tarinan, joka on jaettu neljään osaan. Tarina kertoo vaatimattomasta, nuoresta munkista, joka eli kaaaaauan sitten Japanissa. Hän asuu pienessä ja vaatimattomassa luostarissa ihan yksin ja on hyvin onnellinen mies. Hänen onneaan kuitenkin kadehditaan ja munkki saa vaarallisen vastustajan. Apunaan munkilla on vain epätoivoisesti rakastunut tyttökettu.

Kirjan takaosassa on jälkipuheet niin tarinan kirjoittaneelta Neil Gaimanilta, kuvittaja Russellilta kuin Vertigon ylipääjohtaja Karen Bergeriltä. Mielenkiintoisesti ne valoittavat tarinan taustaa. Minäkin lukijana luulin (kuten Russell ja Bergerkin), että tarina perustuu johonkin vanhaan japanilaiseen taruun. Höpsis. Gaiman on keksinyt koko jutun päästään. Se kertoo mielestäni vain sen, kuinka onnistunut tämä on. Tarina huokuu japanilaista henkeä, vaikka en voi kyllä väittää itseäni alan asiantuntijaksi.


Pidän P. Craig Russelin piirrostyylistä todella paljon. Ehkä kuitenkin olisin kaivannut lisää väriä ja yksityskohtia Unten metsästäjiin ja ruudut olivat välillä sekavasti aseteltu (kuva ei liity siihen). Voi olla tietysti vielä tottumattomuutta minulta sarjislukijana.
Sandmanin hahmo on mielestäni enemmän kuin onnistunut. Olen ehkä rakastunut.

Itse tarinaa on vielä pakko kehua monestakin syystä. Pidän itämaisista opetustarinoista/-taruista ehkä ennen kaikkea juuri siksi, että niissä se tarinan opetus pitää usein oivaltaa. Sitä ei väännetä rautalangasta ja harvemmin se on räikeän mustavalkoinen. Tässä paha saa kyllä palkkansa, mutta esimerkiksi loppuratkaisun onnellisuus (tai "onnellisuus") jää aika tulkinnanvaraiseksi.
Romantiikkaakin löytyi hienoisesti, mutta kaikkinainen imelyys loisti poissaolollaan.

Kerronta ja kuvitus täydensivät hienosti toisiaan. Kerronta on aika tiivistä, mutta en osaa asettaa sitä kunnolla sarjakuvakerronnan kontekstiin. Oliko sitä sarjakuvamittapuulla paljon vai vähän? En tiedä. Sanoisin, että vähemmän kuin Don Rosan tarinoissa ja Lucky Lukeissa, mutta enemmän kuin Aku Ankassa. Todella asiantuntevaa...

Joka tapauksessa takuuvarmaa on se, että Sandmaneja luen lisää. Olen aivan ihastunut. En enää luota siihen, että kirjastossa kävelee sopivasti joku vastaan, vaan pakko pistää varaukseen.
Suosittelen mystisten tarinoiden ystäville ja niille, jotka rakastavat hiukan synkeitä ja etäisiä hahmoja.

10 kommenttia:

  1. Ah, Sandman. Olen lukenut "kanoniset" 10 albumia joskus 90-luvulla, mutta haaveilen, että joskus vielä saisin lukea ne kronologisesti... Suosikkini on kolmas albumi eli Usvien aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin tulee varmasti vielä lukemistooni :)

      Poista
  2. Vaikuttaa kiehtovalta, sellaiselta että meillä tämän lukisi niin minä kuin mieskin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan sopii taatusti niin miehen kuin naisen makuun. Meilläkin puolisko osoitti varovaista kiinnostusta tähän :)

      Poista
  3. Vähän aikaa sitten Rikhardinkadun kirjastossa löysin sarjakuvaosastolta The Annotated Sandmanin. Se oli niin valtavan kokoinen järkäle, etten voinut edes lainata sitä, kun ei olisi mahtunut laukkuun. Mutta se on siis yhteispainos ilmeisesti kaikista mahdollisista Sandman-sarjakuvista ja marginaaleissa on kommentteja mihin taruun tai kirjallisuduen hahmoon sarjakuvassa viitataan. Oli tosi mielenkiintoisen oloinen, lueskelin vähän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Tuo kuulostaa kyllä hienolta laitokselta!

      Poista
    2. Täydennän sen verran, että googlehaun perusteella noita The Annotated Sandmaneja on useita kappaleita. Eli ihan yksien kansien väliin kaikki numerot eivät ole mahtuneet. :)

      Poista
    3. No riittää näemmä lukemista ainakin vähäksi aikaa :D

      Poista
  4. Gaimanissa on jännää se, että hänhän kirjoittaa todella usein vanhoja myyttejä uusiksi tai niitä hyväksi käyttäen. Monet eivät sen takia pidä miestä kummoisenakaan kirjailijana ja käsikirjoittajana. Henkilökohtaisesti pidän hänestä juuri sen takia. On ihan oma lahjakkuuden lajinsa olla niin syvällä myyttien ja legendojen maailmassa, että kykenee kirjoittamaan niistä niin kuin Gaiman kirjoittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Gaiman kun ei todellakaan kopioi heppoisesti, vaan muovailee jutuista ihan uutta ja uskomatonta. Mieletön taito!

      Poista