26. helmikuuta 2013

Petteri Hannila: Kaukamoinen (2013)

Kustantamo: omakustanne
Sivumäärä: 194 / e-kirja
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Petteri Hannilan Kaukamoinen on tervetullut lisä suomalaiseen fantasiakirjallisuuteen, joka ammentaa paljon suomalaisesta mytologiasta ja Kalevalasta. Tarinat ovat aiemmin julkaistu englanniksi Fargoer -nimen alla, joten tätä kannattaa ehdottomasti suositella myös ulkomaalaisille, suomalaisesta muinaiskulttuurista kiinnostuneille.

Romaani rakentuu kahdeksasta novellimaisesta tarinasta, jotka yhdessä muodostavat kaukamoisten heimoon kuuluvan Vierran tarinan. Vierra on sinnikäs nainen, jonka elämässä riittää vastoinkäymisiä enemmän kuin olisi väliksikään. Minulle oli iloinen yllätys se, että kaukamoisten heimo on rakenteeltaan matriarkaalinen, mutta mikään feminismin ylistys tämä ei ole. Vierra on itseasiassa mielestäni aika sukupuoleton hahmo ja hyvä niin. Se sopii romaanin maailmaan hyvin.

Arvoin pitkään, että annanko tälle 3½ vai 4 pistettä. Niukin naukin taivuin 3½:een. Kaukamoisella on ehdottomasti ansionsa. Tarina on persoonallinen. Lähin mieleentuleva vertauskohde on Helena Wariksen teokset. Lisäksi tässä kalevalatyyppiset runot rytmittivät hienosti tarinoita ja antoivat lisää mystisyyden ja muinaisuuden tuntua.

Noin muuten koin vähän kielessä ja kerronnassa ongelmia. Jollakin tapaa kerrontatyyli on hiukan naiivin oloista. Ihan alkua lukiessani ajattelin vakavissani, että onko tämä suunnattu lapsille ja varhaisnuorille. Ilmaukset ovat miltei korostetun yksinkertaisia ja esimerkiksi Vierran tunnetiloja selitetään aikuislukijan makuun turhan tarkasti. Lastenkirjana en tätä kumminkaan pitäisi, mutta voin helposti suositella tätä 12+ -vuotiaille lukijoille. Nuorempikaan tuskin traumatisoituu mistään, mutta en tiedä jaksaako tarina kovasti nuorempaa kiinnostaa.

Välillä minua häiritsi myös lukujen alussa hiukan kömpelön oloinen yritys hämätä lukijaa. "Mustatukkainen nainen", "muukalainen" ym. viittaukset tarkoittivat lähes aina Vierraa ja mitä useammin tämä toistui, sitä enemmän se minua ärsytti. Tuli hieman tunne, että pidettäisiin hölmönä.

Luontokuvaus on vahvaa ja kaunista. Metsän kauneuden – ja uhkaavuuden – aisti helposti. Uskottavuusongelmia ei myöskään ollut. Vierra ei todellakaan ollut hienosteleva metsäneitonen, vaan ronskein ottein metsästi, nylki saalista ja hoiti haavoja. Välineet, pukeutumiskuvaukset ym. toimivat oikein hyvin.

Pidin myös rakenteesta; romaanin jakamisesta lyhyttarinoihin. Harmikseni kuitenkin viimeinen tarina jätti kaiken vähän turhan hämäräksi ja avoimeksi. Punainen lanka jäi puuttumaan, kuten Calendulakin totesi. Ehkä Vierran tarinalle on tulossa jatkoa? Lukisin mielelläni.

On joka tapauksessa arvokas asia, että suomalaista fantasiaa julkaistaan – vaikka sitten omakustanteena. Olen erityisen ilahtunut suomalaisen mytologian käytöstä ja siksikin Kaukamoinen on arvokas teos. Kiitos siitä.

EDIT 27.2.: Keskusteltuani tekijän kanssa sain tietää Vierran  tarinan jatkuvan ja olihan se kirjan alussa mainittukin! Se osaltaan selittää myös avonaisen tuntuista loppua.

2 kommenttia:

  1. Tulin nyt ajatuksella lukemaan postauksesi kun sain oman arvioni ulos. Minuakin hämäsi nuo maininnat mustatukkaisesta naisesta ja välillä kerronta hyppäsi eteenpäin minun makuuni liikaa. Kokonaisuutena kuitenkin upea kirja, jota oli ilo lukea. 3 1/2 olisimyös oma pisteytykseni mikäli niitä merkitsisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kävinkin lukaisemassa arviosi ja samoilla linjoilla oltiin. Mutta jatkoa odotellaan täälläkin!

      Poista