2. helmikuuta 2013

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli Sinne ja takaisin (1937 / 1985)

The Hobbit or There and Back Again
Suomennos: Kersti Juva
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 328
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: Joulupukki toi

Minähän en itse asiassa ole varsinaisesti mikään Tolkien-fani. Taru sormusten herrasta oli "ihan ok", mutta en ainakaan lukioikäisenä ollut siitä erityisen vaikuttunut. Siksipä Hobittikin on saanut jäädä odottelemaan vuoroaan varsin pitkäksi aikaa. Takaraivossa on kyllä koko ajan jyskyttänyt se pitäisipitäisipitäisi, mutta vasta elokuvan myötä sain tartutuksi kirjaan.

Hobitti -elokuvan ensimmäiseen osaanhan olin vähän pettynyt, mutta Hobitti -kirja taas pääsi yllättämään positiivisesti. Tarina ei varmaan sen kummempia esittelyjä kaipaa. Nuori Bilbo Reppuli päätyy 13 kääpiön kanssa pelastamaan kääpiöiden muinaista aarretta takaisin lohikäärme Smaugilta. Tarina sijoittuu noin 60 vuotta ennen TSH:n tapahtumia.

Hobitti on lastenromaani, satu. Hyvin erilainen verrattuna TSH:an, joka on huomattavasti eeppisempi, raskaampi ja siten enemmän aikuiseen makuun suunnatumpi. Hobitti taas kevyt seikkailuromaani. Oli hauskaa huomata esimerkiksi Gandalfin erilaisuus. Hobitissa Gandalf on jotenkin reippaampi ja nuorekkaampi (onhan hän tietysti 60 vuotta nuorempi), eikä jotenkin niin mahtipontinen.

Hobitit hahmoina ovat aivan ihania! Keskimääräinen hobittihan on hyvin kotona viihtyvä, kerta kaikkiaan seikkailua karttava, hyvästä ruoasta pitävä, ystävällinen ja pienikokoinen tyyppi. Suvuissakin on eroa ja etenkin Bilbon Tuk-verenperimä aiheuttaa kynnyksen mataloitumista seikkailuunlähdön suhteen. Kerta kaikkiaan sympaattisia hahmoja!

Tunnustan, että minua kiusasi tässä naishahmojen melko täydellinen puuttuminen. Hobitit sinänsä tietysti vaikuttavat aika sukupuolettomilta hahmoilta ja kaiketi tämä on vähän kuin poikien seikkailuromaani. Enkä tiedä olisiko "kiintiötyttö" parantanut romaanin kokonaisuutta yhtään sen paremmin. En kaivannut avutonta prinsessaa tai näppärää soturitarta. Mutta kunhan kiusasi.

Toinen minua vähän enemmänkin häirinnyt asia oli aika lukuisat deus ex machina -ratkaisut. Aika usein sattuma ratkaisi monta ongelmaa ja tilannetta. Saduissa se onkin vähän sallitumpaa kuin yleensä, mutta kun tässä oli paljon tiukkoja ja täpäriä tilanteita, ja aina sattui sopivasti joku tulemaan väliin tai tekemään jotain poikkeavaa tms. Nämä ovat ehkä juuri tällaisia aikuislukijan ongelmia. Lasta tällaiset tuskin häiritsisivät.

Ihastuttava seikka oli taas tietynlainen käytännöllisyys. Bilbo tekee ihan virallisen sopimuksen retkikuntaan osallistumisesta. Myöhemmin hän miettii sitä kuinka saisi kuljetettua osuutensa aarteesta kotiin. Perinteisimmissä saduissa ei pohdita ikinä tällaisia ongelmia! Lisäksi Bilbon koti-ikävä, seikkailuvastahankaisuus ja kömpelyys toivat tähän ihan oman erikoisen säväyksensä, joka saa Hobitin erottumaan muista tarinoista kirkkaasti.

Ei ole vaikea ymmärtää miksi Hobitti on klassikko ja niin hyvin aikaa kestänyt teos. Suosittelen tätä täysin varauksetta ihan kaikille, joilla on edes hippunen seikkailumieltä ja sydämessään tilaa yhdelle hyvälle tarinalle. Bilbon ja kääpiöiden kanssa ovat seikkailleet myös Satu ja Tii.

EDIT: 2.2.2013, klo 18.36

Unohdin vallan, että tämä kuului osaksi Lukudiplomi-tehtävääni! Kirja on luettu ja nyt pitäisi kirjoittaa teoksen käännekohdasta.
Tulkintani mukaan Hobitin käännekohta on se, kun Bilbo varastaa Arkkikiven. Sen jälkeen nimittäin muuttuu Bilbon suhtautuminen kääpiöihin (etenkin Thoriniin) ja päinvastoin. Teko on ratkaiseva kaikin puolin ja sitä vartenhan Bilbo oli retkueeseen palkattukin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti