25. tammikuuta 2013

Stephen King: Dolores Claiborne (1992)

Kustantamo: Hodder & Stoughton
Sivumäärä: 307 (pokkari)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Dolores Claiborne sai jostakin syystä odottaa lukemistaan varsin pitkään. Onhan minulla vielä monta Kingiä lukematta (se äijä on niin riivatun tuottelias!), mutta en tiedä miksi olen tämän kanssa vetkutellut. Lopulta rohkaistun tarttumaan tähän englanniksi, kun se kotihyllyssä nökötti.

Dolores Claiborne (suom. Doloreksen tunnustus) on mielestäni ennen kaikkea iso moraalinen dilemma ja feministinen teos. Doloreksen mies on väkivaltainen alkoholisti, joka ahdistelee seksuaalisesti tytärtään. Eletään 1960-luvun Little Tall Islandilla Pohjois-Amerikassa ja Doloreksella ei juuri ole mahdollisuuksia saada oikeutta itselleen ja tyttärelleen juridisin keinoin. Mies se on perheen pää ja vaimon kuritus on Dolorekselle jo lapsuudesta tuttua. Dolores päätyy murhaan. Vaan onko se oikein? Oikeuttaako väkivaltaisuus ja lapsen seksuaalinen ahdistelu tappamaan? Siihen ei vastausta anneta.

Tarinan kertomishetkellä kuitenkin ollaan nykyajassa. Dolores on jo kuusikymppinen, mutta istuu murhasta syytettynä poliisin kuulusteltavana. Veikeys tuleekin siitä, että ei Doloresta miehensä murhasta nyt enää syytetä, vaan työnantajansa Vera Donovanin. Vera oli vittumainen ämmä, jolla oli omituisia oikkuja – ja pelkoja. Hän oli sikarikas, mutta vaikeasti sairas. Pyörätuolissa ja lähes sokea. Ja kun hän putosi portaista, läsnä oli vain Dolores. Yksi plus yksi on...

Dolores Claibornen lukeminen sujui hitaasti kolmesta syystä. Kesken oli muitakin kirjoja, englanniksi lukeminen on vielä hidasta ja luvuttomuus teki tästä raskasta. Koko teksti on nimittäin aivan yhtä pötköä koko reilut kolmesataa sivua. Se sopii kyllä tarinan henkeen. Kerronta on Doloreksen pitkää monologia aina lapsuudesta palvelusvuosiin Veran hommissa ja avioliitosta Joe St Georgen kanssa Selena-tyttären avautumiseen. Tunnelma on vapautuneisuus. Vihdoin Dolores saa kertoa jollekin kaiken. Rakenneratkaisusta tuli mieleen Lessingin Viides lapsi.

Mitään yliluonnollista tässä ei ole. Varsinaisesti. Näyt, telepatia ja tunnot kun voidaan laittaa psyyken tiliin. Se oikeastaan tekee Dolores Claibornesta astetta karmeamman. Kaikki tämä voisi tapahtua ihan oikeasti. Uhkana on jälleen ihminen itse. Karmivuus tulee ennen kaikkea Doloreksen tilanteesta ja seurauksista. Hän kuulee jatkuvasti miehensä huudot vanhasta kaivosta... Help meeee pleeease... Duh-lorrrrr-isss... Dolores tuntee Joen käden tarttuvan nilkkaansa ja yöt täyttyvät painajaisista. Murhalla on korkea hinta.

Dolores Claiborne on täynnä vahvoja naisia ja heikkoja miehiä. Olin aika yllättynytkin tästä asettelusta vaikka tiedänkin, ettei Kingin tyyliin kuulu naisten käyttäminen vain tyhjäpäisinä kirkujina. Dolores ja Vera ovat molemmat lopulta kovia kokeneita naisia.
This is how. This is how you pay off bein a bitch. And it ain't no use sayin if you hadn't been a bitch you wouldn't've had to pay, because sometimes the world makes you be a bitch. When it's all doom n dark outside and only you inside to first make a light n then tend it, you have to be a bitch. But oh, the price. The terrible price.
(s. 255)

Miinusta tulee pitkästä ja vähän puuduttavastakin alusta. Lisäksi vaikka toisaalta ymmärrän tiiviin rakenneratkaisun, ei se ihan näin paksussa kirjassa toimi (vrt. tuo Lessingin Viides lapsi). Tarinan tiivistämiseenkin olisi ollut vähän varaa.

Kokonaisuudessaan kuitenkin Dolores Claiborne on hieno kirja raskaasta aiheesta. Alkoholismi, perheväkivalta, lasten puolesta taistelu, naisen asema ja moraalinen dilemma. King näyttää jälleen, kuin ihminen on ihmisen pahin vihollinen.

8 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli hieno kirja. Lukemisesta on jo kauan ja aika on voinut kullata muistoja, kun en muista hidasta alkua. Tai sitten kirja on saanut lisäpisteitä onnistuneesta filmatisoinnista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filmatisointihan on minulta näkemättä, joten ties vaikka se vaikuttaisi :)
      Tai sitten vaikutti kieleen tottuminen.

      Poista
  2. Minä olen lukenut tämän muistaakseni noin viisitoista vuotta sitten, teini-iän korvilla, ja silloin lumouduin tästä kirjasta; King oli minulle silloin "raskasta luettavaa" - uskomatonta, mutta totta! -, mutta silti ihastuin Dolorekseen. Otan ehdottomasta tämänkin lukuvuoroon uudestaan sitten joskus; minullakin kun on vielä pitkä pätkä tahkottavana Kingin lukemattomia teoksia. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kestää taatusti lukukerran jos toisenkin!

      Poista
  3. Piti ihan tarkistaa milloin olen tämän lukenut, näemmä 2010. Vaikka yliluonnolliset elementit puuttuvat onnistuu King tässäkin luomaan jäätävän tunnelman. Ihan hyvä kirja, vaikka tykkäänkin enemmän niistä yliluonnollispainotteisista kauheuksista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tuntuu siltä, että se yliluonnollisten elementtien puuttuminen tekee tunnelmasta entistä hyytävämmän.
      Vaikka minäkin kyllä pidän enemmän yliluonnollisesta kauhusta :)

      Poista
  4. Kuten mainitsin oman taannoisen King-lukukokemuksen keskustelun yhteydessä, pidin Dolores Claiborne -elokuvasta paljon, ja kuulostaa siltä, että leffa on ollut melkoisen uskollinen kirjalle. En ole varma pärjäisinkö kirjan kanssa, kun Kingin tyyli tuottaa hieman ongelmia, mutta niinkuin sanoit, hienosti käsitelty rankka aihe.

    Tämähän on kohtalaisen lyhyt kirja... pokkarinakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu kiinni vaan! Ja tosiaan Kingin kirjaksi tämä on lyhyt :)

      Poista