27. marraskuuta 2012

Nemo Rossi: Rooman sudet (2012)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 220
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Luen nuortenkirjoja varsin vähän, mutta tämä onnistui nappaamaan kiinnostukseni arkeologialla, myyteillä ja historiallaan. Sisäkannessa kirjailijanimi Nemo Rossi kertoo halunneensa kirjoittaa kirjan, jollaisen olisi halunnut lukea 13-vuotiaana. Aika hyvin osuttu, arvelee tämä aikuinen. Suosittelisin tätä 10+ -vuotiaille tytöille ja pojille. Oma 8-vuotiaani ei ehkä jaksaisi tästä (vielä) kiinnostua.

Rooman sudet aloittaa Arkeomysteeri -sarjan ja päätös antaa ymmärtää, että Silvan, Kaiuksen ja Leon seikkailuista voidaan lukea jatkossakin. Sinisen linnan kirjastossa pohdittiin termiä 'arkeomysteeri'. Minusta nimitys on oikein sopiva; mysteeri jännärin ohella. Teinikolmikko tutkii oudon susikultin arvoitusta ja sitä, miten se liittyy Rooman lähistöllä oleviin kaivauksiin. Jokin ei nyt ole ihan kohdillaan.

Tarinan keskiössä on kolmikko Silva, Kaius ja Leo. Silva on nörttityttö, joka hakkeroi käden käänteessä salasanat ties minne. En ole it-alan asiantuntija, mutta vähän kohottelin tälle kulmiani. On kuitenkin kiva, että tietotekniikkaneron roolissa on tyttö. Silva ei ole turhanpäivänen statistihahmo. Hänellä on oma blogikin.
Kaius, Silvan veli, on tietoviisas lukutoukka, jolta sujuu niin latina, italia, englanti kuin suomikin. Hänen tietonsa antiikin Roomasta ovat valtavat ja siinä ja siinä uskottavuuden kanssa. Vaikka ei tätä kaiketi niin tosissaan pitäisi ottaa.
Leo taas on porukan reipas urheilijanuorukainen. Ei liene yllättävää, että ihastumistakin on ilmassa. Rossi kuvaa sen todella suloisesti eikä tee asiasta numeroa. Se on sivuseikka, joskin viehättävä sellainen.
Hahmot ovat siis hiukan stereotypisiä, mutta toimivia. Hiukan tulee Indiana Jonesit mieleen (etenkin, kun Kaiuksen ja Silvan isä on niin poissaoleva tutkijaproffa), mutta sille mielleyhtymälle irvaillaan tarinassa avoimesti.

Huumori on erittäin toimivaa ja Rossi käyttääkin sitä säästeliäästi. Näin se tehoaa eikä vesitä koko hommaa vitsiksi. (s. 98-99)

-Miten me palataan Roomaan? Kaius kysyi.-Roomaan! Silva tuhahti.
-Jos nyt ensin päästäisiin hengissä pois tältä hiton vuorelta.
-Enää kilometri ja tullaan pellon laitaan, kaatuneen puunrungon päälle tähystämään noussut Leo rauhoitteli. -Tuolla alhaalla näkyy kyllä teitä, mutta en ole varma mihin suuntaan pitäisi lähteä.
-Ei hätää, Kaius virnisti. -Kai te tiedätte, että kaikki tiet...
-Sano sama vielä latinaksikin, niin sun polkupyörä löytyy huomisaamuna roskasäiliöstä, Silva keskeytti veljensä. -Tule ja irrota tää piikkioksa mun tukasta!

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarinassa riittää. Aikuislukijana sitä olisi kaivannut vähän pysähtymistä, mutta ehkä nielen nillityksen siltä osin, sillä potentiaalinen kohderyhmä lienee kanssani eri mieltä. Tietoa Rooman historiasta on ujutettu tekstiin mukavasti eikä tämä tunnu oppikirjalta. Etenkin historiasta innostuneille nuorille tämä on ihan aarre.

Aikuislukijaa tämä ei niin inspiroi, vaikka kyllähän tämän luki. Siitä siis tuo kolme pistettä; hyvää viihdettä, mutta ei elämää suurempaa ja säväyttävämpää kirjallisuutta. Tällekin on kuitenkin varmasti paikkansa, aikansa ja lukijansa. Ja hyvä niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti