8. marraskuuta 2012

Kuinka Kindle tuli taloon...

Suhtauduin e-kirjoihin aika ennakkoluuloisesti. E-kirjat eivät mielestäni ole oikeita kirjoja. Haluan haistella paperia, käännellä sivuja ja yksinkertaisesti hypistellä kirjaa. Se on osa lukukokemusta ja bibliofilian viehätystä.
Nyt on ollut kyllä pakko taipua vähän. E-kirjoilla on aikansa ja paikkansa. Se ei poissulje perinteisiä kirjoja. Enhän minä ole lakannut ostamasta cd-levyjäkään vaikka kuuntelen musiikkia myös mp3-muodossa ja vielä Spotifyn kautta.

Lukulaite osoitti todellisen tarpeensa yllättävän äkkiä. Aloitin tänä syksynä kirjallisuuskurssin, jossa käsitellään sellaisia kirjoja, jotka on helpoin saada e-kirjamuodossa. Kyse on varhaisista goottilaisista romaaneista. Matthew Lewisin The Monk on minulla juuri kesken.

Ensiavuksi osoittautui kirjasto. Tiesittekö, että kirjastosta voi lainata myös lukulaitteita? Minä en tiennyt, ennen kuin joku (en muista kuka, tunnusta!) vinkkasi. Katsoin, missä kirjastossa on e-kirjanlukulaitteita lainattavissa. Kotikirjastossani Entressessä näytti olevan. Ei muuta kuin kipin kapin kirjastoon ja Kindle lainaksi.

Ja voi juma! Kuulkaa. Minä rakastuin. Ra-kas-tuin. Ensin minuun teki vaikutuksen niinkin simppeli asia kuin sanakirja. The Monk on kirjoitettu 1700-luvulla ja sen ajan englanti on hienoisesti erilaista kuin nykyisin (vrt. vaikka saman ajan suomi). Minulle englanniksi lukeminen ei muutenkaan ole helppoa ja olen tehnyt sitä luvattoman vähän. Mutta Kindlellä se on näppärää! Sanan tarkistaminen sanakirjasta on niin nopeaa ja vaivatonta, ettei se juuri katkaise lukuprosessia.
Tämä mullistaa englanniksi lukemiseni kokonaan. Ja tämä sai aivonystyräni pyörimään yhä vinhempaa tahtia, kun se valikoiman laajentuminen syöksyi tajuntaani. Lisäksi lukuisat ilmaiset e-kirjat tulisivat helpolukuisemmiksi. Olin jo todennut, että kännykällä lukeminen ei oikein ollut mukavaa.

Viime viikon tiistaina hain Kindlen kirjastosta ja lauantaina teimme puoliskon kanssa oman Kindlen tilauksen. Kindle saapui meille tänään. Huh!
Päädyimme Kindleen, koska sitä suositeltiin ylivoimaisesti eniten ja siitä meillä oli jo kokemusta. Ei tarvinnut siis ostaa sikaa säkissä. Ainakaan ihan.
(Olen tietoinen kyllä esim. Martin Bekkelundin tapauksesta.)


Tilaus tehtiin Amazon USA:sta. Olisimme halunneet alunperin Kindle Paperwhiten, eli sen uusimman Kindlen, mutta sitä ei toimiteta Suomeen. Tämä "ei toimiteta Suomeen" aiheutti jonkun verran harmaita hiuksia. Ei saatu nimittäin juuri sellaista suojakanttakaan jonka olisimme halunneet, koska "ei toimiteta Suomeen". Tyydyimme siis sitten yksinkertaisiin mustiin nahkakansiin. Lukulaite kun tulee kulkemaan laukussa ja reissussa, niin on sillä hyvä olla suoja.
Koska Paperwhitea ei saatu, niin päädyimme Kindle Keyboard 3G -malliin. Juuri Keyboard -versio oli se kirjastonkin kappale. 3G toi lisähintaa, mutta Keyboard-versiota ei saanut ilman sitä. 3G mahdollistaa siis ilmaisen pääsyn verkkoon. Tämä ei tarkoita sitä, että voi surffailla vapaasti netissä ilmaiseksi, vaan kirjojen lataaminen onnistuu silloin kun langatonta verkkoa ei ole saatavilla.

Tilaus maksettiin luottokortilla ja hintaa tuli hiukan yli 200 dollaria. Maksu kannattaa maksaa dollareina eikä euroina vaihtokurssin vuoksi. Hinta sisälsi itse lukulaitteen, valitsemamme kannet, tullimaksun (sen osuus 55 dollaria) ja toimituksen. Tullia ei siis tarvitse jännittää.
Toimitusta voi vain kehua nopeaksi. Tilaus tehtiin lauantaina ja tänään tosiaan paketti saapui perille kotiovelle tuotuna.



Kuvissa näkyy nyt oma Kindle. En kuvannut kirjaston kappaletta lainkaan, se kun on ihan samanlainen. Kindle ladataan tietokoneella. Akun kesto on aika hurja, jos vertaa kännyköihin ja läppäreihin. Se kestää viikkoja, jos sillä vain lukee. Musiikin tai äänikirjojen kuuntelu, latailu ym. kuluttavat sitä toki enemmän.


Ohjekirja löytyy Kindlestä valmiiksi ladattuna. Se kannattaa lukea läpi ihan oikeasti. Ja sen kanssa on hyvä harjoitella alleviivauksia, muistiinpanoja, kirjanmerkin jättämistä ym.

Alunperin ajattelin, etten halua Kindleä, koska sen kanssa ei voi lukea muita kuin Amazonin omia kirjoja. Tämä ei pidä paikkaansa. Apuun tulee ilmainen Calibre-ohjelma, jonka kautta Kindleen(kin) saa niin omia tekstitiedostoja kuin vaikkapa Project Gutenbergin ilmaisia e-kirjoja.

(kyllä, taustalla on Eric Northman <3 )
Latasin Kindleeni nyt ensihätään 28 kirjaa. Jos niillä vaikka pääsisi alkuun...

Tuosta kansien valinnasta vielä... Kindlen suojakansia myydään Kindle-kohtaisesti. Keyboradille omiaan, Touchille omiaan jne. Ajattelin ensin, että väliäkö sillä on mitkä kannet tilaa. Suunnilleen samankokoisiahan ne laitteetkin ovat! On sillä väliä.

Kindle kiinnitetään koteloonsa/kanteensa tällaisten klipsujen avulla. Hyvä sinänsä, sillä näin se ei putoa sieltä. Mutta tämän takia eri mallien kotelot tuskin käyvät toisilleen. Joten paree pysyä sen oman mallin valikoimissa.

Ihan lähiaikoina siis lukukokemuksista lisää. Luvassa on kaikenlaista jännää!

Kindlestä on myös postattu Kirjainten virrassa ja Sallan lukupäiväkirjassa.

13 kommenttia:

  1. Vähän harmittaa se, että ekirja markkinoilla on kaikenlaisia rajotteita. Ipadisteille omat kauppansa, kindlelle omansa. DRM -haaste lisää tuskaa, vaikkakin kustantaja myy omaa kirjaani suoraan ilman tätä suojausta, muut kaupat eivät. Tässä on vähän samanlaista makua kuin musiikin suojauksessa aikanaan; piraatit ottivatkin markkinat haltuunsa. Tilanne tasaantui vasta, kun käyttäjäystävällisyys ja hinnat saatiin oikealle tolalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Diggaan kustantajastasi :) Lisää näitä.

      Poista
    2. Ei tätä e-kirjahommelia tosiaan ole turhan helpoksi ja vaivattomaksi tehty.

      Poista
  2. Ekaa kertaa tuli sellainen olo, että ehkä minäkin haluaisin... Nimittäin tuo sanakirjaominaisuus kuulostaa hyvältä. Luen paljon kirjoja englanniksi, eikä se ole ongelma, mutta haluaisin ainakin yrittää myös vähän ontuvammalla ranskalla. Tunnen itseni sen verta hyvin, että tiedän, että lukeminen jää kyllä kesken, jos pitää jatkuvasti turvautua tiiliskivi-sanakirjaan. Hoo, mitä kielen preppauksen mahdollisuuksia tämä voisi avatakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Mielessä on käynyt ajatus jopa lukea jotakin ruotsiksi...

      Poista
  3. Minulla on ollut tämä kindlen hankkiminen suunnitelmissa jo varmaan reilun vuoden, mutta kun en ole saanut aikaiseksi. Sanakirjaominaisuus on kyllä hieno, toiveissa on tosin ollut, että samanaikaisesti voisi olla käytössä sanakirja muillakin kielillä (ennen ainakin saattoi olla vain yksi), englanniksi näppärä, mutta vielä tarpeellisempi minulle olisi ehkä espanja, tai portugali :) oijoi. Ehkä jään odottelemaan, että paperwhitea saa Suomeen (tai saa ylipäänsä, nyt sitä muutenkin toimitetaan vasta joulukuun lopussa).

    Ainiin, minä muuten olen lakannut ostamasta cd-levyjä. Mutta toisin kuin kirja, cd-levy on minusta esineenä aika kamala, ja yritänkin kotona promotoida ajatusta, että pakkaisimme cd:t kellariin (tulisi lisää tilaa kirjoille!) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanakirjojen yhtäaikaisuudesta en osaa sanoa. Tuossa on valmiina siis englanti-englanti -sanakirja, jolla olen pärjännyt hyvin.

      'Lisää tilaa kirjoille' on aina hyvä syy :D

      Poista
  4. Oh, minä rakastuin Kobooni heti, kun sen keväällä sain käsiini... Kindleä vierastin juuri tuon Amazon-rajoituksen takia, mutta ilmeisesti siihenkin on jotain ratkaisuja olemassa. No, olen joka tapauksessa tottunut ostamaan jo Kobosta.
    Nuo kustantajien rajoitukset ovat ihan p...stä. Juuri tällä viikolla siskoni joutui UKsta lataamaan kirjan, jota ei Suomeen ollut saatavissa ollenkaan. Onneksi hänellä sattuu olemaan tällä hetkellä luottokortti sekä Suomen että UKn osoitteilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi rajoitukset ovat tosiaan ihan järjettömiä. Ei voi kuin kysyä 'miksi'!

      Poista
  5. Hih, Ericpä tietenkin :D

    Olisihan tuollaista lukulaitetta tietenkin ihan kiva kokeilla... Puhelimen näyttö ei taida aivan ajaa samaa asiaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;)

      Ja kyllä se tosiaan on ihan eri asia kuin puhelimen näyttö. Ero on huima ja miellyttävyys +10!

      Poista
  6. Tunnustan, mä vinkkasin lainauspalvelusta Facebookissa! (ellet sitten saanut samaa vinkkiä jossain muuallakin....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pisteet siis Velmalle! Olit se sinä :)

      Poista