30. marraskuuta 2012

Annukka Salama: Käärmeenlumooja (2012)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 330
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Takakannessa on sitaatti "Se skeittasi kuin joku Tony fucking Hawk.". Kiinnostukseni lopahti siihen. En ole skeitti-ihmisä, en tiedä kuka on Tony Hawk (nyt osaan arvella, että kaveri lienee skeittaaja) ja nuortenromaani kyseisestä aiheesta kuulosti aika kamalalta. (Tämä kappale tuli siis minulle pyytämättäni.)

Jätin kirjan kirjahyllyyn tomuttumaan. Lahjoitan sitten eteenpäin, jos sattuisi sopiva uhri löytymään. Kului aikaa... Sitten alkoi kuulua huhuja. Käärmeenlumooja on kuulemma hyväkin. Aha? Siinä oli huhujen mukaan jotain spefi-elementtejäkin. Hmm... Pitäisköhän antaa sittenkin mahdollisuus?

Ensimmäisten 30 sivun jälkeen olin valmis jo keskeyttämään. Enhän minä tajunnut näistä skeittijutuista mitään. Joku poikamainen tyttö tykkää skeitata ja on ihan hävyttömän taitava. Tekee kaikenlaisia temppuja tuosta noin vaan, vaikka aloitti skeittaamisen... öh... juuri sillä hetkellä. Päätin antaa armoa sivulle 100 saakka. Olihan teksti aika nopealukuista kumminkin.

Sivulla 100 olinkin jo onnellisesti koukussa. Annukka Salaman luoma maailma faunoideineen vaikutti todella vinkeältä ja omaperäiseltä. Tarina tuntuu sijoittuvan Helsinkiin, vaikka sitä ei suoraan missään sanota. Paikkojen ja katujen nimistä voi päätellä niin. Salaman luomassa maailmassa on siis faunoideja; ihmisiä, joilla on voimaeläin, joka vaikuttaa yli 50%. Tarinan päähenkilö, skeittarityttö Unna (josta tuli mieleen Avril Lavigne, vaikka ulkonäkökuvaus ei täsmää), luulee olevansa ainoa laatuaan. Kunnes hän törmää Rufukseen ja muihin K2:n tyyppeihin.

Heti kun pääsin yli Rufuksen punaisista rastoista (ja siirsin mielikuvani tähän... Oih!), aloin innostua toden teolla. Koin taas hetkellisen taantumuksen ja sisälläni eli taas 17-vuotias tyttö. Tunteiden kuvaus on Annukka Salamalta todella vahvaa. Sanoisin, että Käärmeenlumooja aiheutti minussa samanlaisia säväreitä kuin Sookie-kirjat. Se on paljon sanottu, kun ottaa huomioon lähtökohdat. Tässä ei ole minua jo ennestään kiinnostavia vampyyreita, vaan ihan uusi laji ja skeittikuvioita. Salaman teksti lähti puolustusasemista.

Käärmeenlumoojan henkilöhahmot ovat hyvin herkullisia. Jokaisella on oma voimaeläimensä ja ne tuodaan hienosti esiin. Ne ovat tyypiteltyjä, vähän karikatyyrisiäkin. Ronnin ja Eetun hahmot aiheuttivat hiukan kulmien kohottelua. Jotain rajaa... Mutta osuudet jäivät niin pieniksi, ettei se suuremmin häirinnyt.
Rufuksen hahmo aiheutti minussa hyvin ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta olo oli sellainen "Joko taas??", mutta toisaalta näkökulma on tuore ja omaperäinen. Rufus noin muuten hahmona on aivan mielettömän ihana!  (Tähän perään kuuluu tyttömäistä kiherrystä.)

Aika alusta saakka oli selvää, että tässä pohjustetaan sarjaa. Hyvä niin, sillä Salamalla on taatusti paljon kerrottavaa, eikä hyvää tarinaa kannata pilata turhia hötkyilemällä. Käärmeenlumoojassa on varsinaista toimintaa yllättävän vähän, mutta silti eteneminen oli vauhdikasta. Pääpaino oli hahmoihin ja faunoideihin tutustumisessa.

Kyllä ei tullut paha mieli, että tartuin tähän sittenkin. Tulen ehdottomasti lukemaan seuraavankin osan, joka ilmestyy ensi vuonna. Piraijakuiskaaja näkee päivänvalon heinäkuussa 2013.

22 kommenttia:

  1. Itse asiassa minuakaan ei vetänyt puoleensa skeittisitaatti mutta koska minulle oli luvattu glamrokkari niin olihan sitä pakko lukea. Eikun se taisikin mennä niin että minulle luvattiin ei-stereotypinen homohahmo. Niin tai näin, Joonella voidaan sanoa olevan jo jonkinlainen fanikerho kasassa.

    Odotan jatko-osaa kamalasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en yhtään ihmettele Joonen fanikerhoa. Ja Joonen voimaeläin oli niiiin hyvä! :D

      Poista
  2. Luin tämän tällä viikolla, ja tykkäsin myös! Jotenkin raikkaan tuntuinen kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Ihan omanlaisensa juttu. Virkistävää :)

      Poista
  3. Minäkin vierastin kirjaa kamalasti juuri skeittaamisen takia. Onneksi kuitenkin aloitin ja koukkuunhan siinä jäi! Toiminnan puute harmitti, mutta ehkä sitä piisaa seuraavassa osassa enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Seuraavassa lienee tilaa jo äksönille, kun maailman lainalaisuuksia on tässä selitelty hyviksi pohjiksi :)

      Poista
  4. Minäkin tykkäsin hirmuisesti! Mulla ei ollut alkuun mitään ennakkoluuloja, koska olin kuullut vain kehuja ja niistä fantasiaelementeistä. Silti oli yllätys, että kirja oli oikeasti niin hyvä. Jatkoa odotellaan innokkaina täälläkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kyllä yllätyin siitä, että kirja tosiaan oli NIIIN hyvä :D

      Poista
  5. Minuun taas vetoaa skeittaaminen, osaisipa itsekin! Mutta ehkä jokin muukin sitaatti olisi voinut takakannessa toimia. T. B. N. / Lukuhoukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi siellä ollut tosiaan sitaatteja muitakin :)

      Poista
  6. Minäkään en pahemmin skeittaamisesta ymmärrä mitään, mutta kirja kolahti heti ensimmäisillä sivuilla. Pakko kommentoida tuohon, että Eetu ja Ronni olisivat liikaa. Minusta taas oli hyvä veto pistää kunnolla eläimellisempiäkin puolia esiin faunoidesta. Sarja käy nopeasti tylsäksi jos kaikki jätkät ovat maan upeimman näköisiä, elo faunoidina on helppoa ja yksinkertaista ja naisten kaato sitäkin helpompaa.

    Itse yllätyin kovasti, että suomalaisillakin on kykyä ja halua kirjoittaa ns. paranormal romancea. Jatkoa odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmaisimpas itseäni epäselvästi. En tarkoita, että Eetu ja Ronni olisivat hahmoina liikaa, vaan niiden hahmojen piirteitä. Etenkin Ronnin muu oheistoiminta (musavalinnat, kämpän sisustus ym.) liitettynä hänen voimaeläimeensä oli minusta jo turhan stereotypistä liioittelua. Ja Eetun voimaeläimen erityiskyky oli oikeasti vähän pöljä :D Voimaläimet sinänsä olivat hyviä valintoja.
      Makuasiahan se toki :)

      Poista
  7. Sama juttu, takakannen sitaatti sai minut melkein hylkäämään kirjan! Se kuulosti jotenkin liian teinimäiseltä fuckingeineen kaikkineen eikä skeittaaminen oikein ole minunkaan juttuni ;) Onneksi päätin antaa mahdollisuuden, tarina vei samantien mennessään.

    Minun mielessäni Rufus näytti Ville Laihialalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huono mielikuva sekään! :D

      Takakannen sitaatista minäkin ajattelin, että kirjan teksti olisi ollut enemmän kiroilevaa. Näin ei kuitenkaan onneksi ollut. Kirosanoja oli (tottakai), mutta ihan luontevasti.

      Poista
  8. Kaipa tämä on pakko lukea vaikka en millään tavalla kuulukaan skeittisukupolveen. Itse asiassa, ekan kerran tunsin itseni tosi vanhaksi, kun pihalla pojan leikkikaverin ISÄ skeittasi. Apua, missä vaiheessa ne skeittjäbät kasvoivat ja rupesivat tekemään lapsia ?

    Mutta kirja siis päätyy lukulistalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skeittaava iskä :D Vanhuus ei tule yksin ;)

      Poista
  9. Mä varasin tän heti, kun luin sun arvion. Blogeissa on puhuttu nyt niin paljon hyvää tästä, etten voi enää lykätä lukemista. :D

    VastaaPoista
  10. Kiva erittely tästä kirjasta, kiitos Morre ja onhan siitä halloota ollutkin, itse en ole tätä lukenut. En näköjään saa enää aikaseksi. Käyn sivistämässä itseäni täällä, että mitä voisi tai kannattaisi katsastaa:)Kyllästyttävät melkein kaikki romaanit ja sellerit, paitsi jonkun sortin tietokirjat tai dokumentaaliset selonteot jostain vähän itseäni kiinnostavasta.

    VastaaPoista
  11. Minäkin pidin ja ilahduin kovasti tästä. Tosin en nyt saa kiinni, että keneltä näyttelijältä minun Rufukseni näytti, mutta ei hassummalta, sanon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa postauksen. Sanoisin, että nuortenkirja on hyvin onnistunut, kun näin moni aikuinenkin innostuu :)

      Poista