19. lokakuuta 2012

William Shakespeare: Macbeth (1606 / 2005)

Macbeth
Suomennos: Matti Rossi
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 165
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto

Lupaan ryhdistäytyä Shakespearen näytelmien suhteen. Aikaisempi postaukseni, Hamlet, on jo luvattoman vanha. Ja minä kuulkaas pidän näistä! Shakespearea on siis luvassa jatkossakin.

Tähän painokseen on tehnyt esipuheen Ralf Långbacka ja se olikin kiinnostavaa antia. Hän valaisee siinä lyhyesti Shakespearen ja ylipäätään englantilaisen teatterin taustoja ja tietysti sitten juuri Macbethia.

Macbeth on verisin Shakespearen näytelmistä. Långbackakin sanoo, että sana 'veri' mainitaan tässä tragediassa yli sata kertaa. Macbeth ei myöskään kuulu Shakespearen suosituimpien tragedioiden joukkoon ja hyvästä syystä; se on paikoin aika sekava ja epäjohdonmukainen. Esim. lady Macbeth puhuu yhdessä kohtauksessa imettämisestä, mutta toisaalla taas mainitaan että hän on lapseton. Henkilöitä on paljon, mutta harvalla on merkittävä rooli.

Macbeth kertoo siis samannimisestä miehestä, jolle vallanhimo nousee pakkomielteeksi vaimon vielä yllyttäessä. Macbeth kohtaa kolme noitaa, jotka tervehtivät häntä kuninkaana vaikka Macbeth on vain tavallinen soturi, joskin kuninkaalle sukua. Hän ja lady Macbeth ottavat noitien sanoista vaarin ja ryhtyvät murhapuuhiin. Ja kun ensimmäinen murha on tehty, on lyhyt matka toiseen, kolmanteen...
Mikäli haluaa tarinan kulun jäävän yllätykseksi, kannattaa esipuhe lukea vasta myöhemmin.

Tarina saa pohtimaan syyntakeellisuutta. Perinteisesti vain Macbethia on pidetty pahana, mutta vaimo on kyllä vähintään yhtä paha. Entä mikä onkaan noitien osuus? He eivät toki yllyttäneet murhiin, mutta... Pienestä se lähtee ja Macbeth varsinkin alussa potee ankaraa syyllisyyttä. Ja juuri se ajaa hänet lopulta hulluteen. Sama kohtalo on ladylla, vaikka hän vaikuttaakin kylmäverisemmältä naiselta.

Parasta tässäkin Shakespearen näytelmässä ovat repliikit. Jestas kuinka hienoja ja paikoin humoristisia ne ovat! Tämä on sellaista siteerauskamaa, että oksat pois.

Portinvartija:
Se on sillä lailla, armollinen herra, että täällä ryypättiin toiseen kukonlauluun, ja viini, kuten herra tietää, on vahva vaikuttaja kolmessa asiassa. 
Macduff:
Mihin kolmeen asiaan se viini niin vahvasti vaikuttaa? 
Portinvartija:
No siihen, armollinen herra, että tulee punaisia neniä, nukuttaa ja kusettaa. Se lietsoo lihanhimon liekkeihin ja sammuttaa sen, ja halun se nostaa mutta kyvyn se kaataa. Sen takia voidaan sanoa, että lemmentöissä paljo viini on varsinainen jokeri; se kannustaa ja kampittaa, lupaa ja pilaa, rohkaisee ja masentaa, paisuttaa ja kutistaa – lyhyesti sanottuna se vie tajun kankaalle, kusettaa ja jättää. 
Macduff:
Taisi viini sinut pettää viime yönä.

Shakespearessa on ajoittain siis yllättävää huumoria, mutta myös roisiutta. Jotenkin sitä kuvittelisi, että klassikkonäytelmissä vain hienostellaan, mutta totuus on ihan toinen.

Tätä on luvassa taatusti lisää Morren maailmassa. Yksi toinen Shakespearen näytelmä odottaa jo lukuvuoroaan...

20 kommenttia:

  1. Herra Shakespeare on kyllä mainio! Minulla on koko tuotanto hyllyssä vanhoina painoksina, mutta en ole läheskään kaikkia lukenut. Repliikit ovat kyllä mahtavia, muistan kun harjoiteltiin lukiossa R&J:a ja Hamletia, aikamoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Romeo ja Julia on vielä lukematta!

      Poista
  2. Macbeth on yksi ikisuosikeistani! Minäkin luen Shakespearea aivan liian harvoin, voisi ryhdistäytyä taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kestävät kyllä taatusti useammankin lukukerran :)

      Poista
  3. Mulla on juuri ensimmäinen Shakespeareni (Kuningas Lear) luettavana, ja se on kyllä ollut todella positiivinen yllätys! Repliikit ovat tosiaan usein mainioita. Tulen aivan varmasti vielä lukemaan paljon lisää!

    VastaaPoista
  4. en ole tätä uutta suomennosta Macbethista tainnut lukea, sekalaisia muita uudesta sarjasta kuitenkin...
    Noita Macbethin ja Ladyn tunnontuskia on myös rinnastettu vastakkaisina, Macbeth epäröi aluksi mutta kun pääsee tappamisen makuun niin helvetti on irti, kun taas Lady on aluksi jäätävän määrätietoinen mutta huomaakin ettei pääse eroon omatunnon kolkutuksesta...ja noitien alkupuheesta käy kyllä ilmi ettei tässä olla mitään "holistiset harmoniat"-kansanparantajia vaan pahantahtoisia manipuloijia.

    Ja yllättäviä huumorin ja tragedian sekoituksia tosiaan riittää monissa näytelmissä, ja roisiutta. Hämmentävin esimerkki lienee se toinen kilpailija verisimmäksi Shakespeareksi, Titus Andronicus, josta nykylukijan on hyvin vaikea sanoa että onko siinä haettu vakavaa tragediaa vai hillitöntä parodiaa, niin mielikuvituksellisen groteskiksi se menee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän painokseen oli myös laitettu alkuperäisestä tekstistä poistettu noitakohtaus, jossa Hekate soimaa näitä kolmea noitaa. Kolmikon ei olisi pitänyt kaiketi tunkea nokkaansa tähän asiaan :)

      Poista
  5. Hurmaavaa Morre ja arvaat kyllä mitä kohtaa ihastelen, noidat ovat muutenkin lähellä sydäntäni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olivat hauskoja! Minulle tuli heistä mieleen Disneyn Herculeksessa olevat kolme Kohtalotarta :D

      Poista
  6. No ei kai klassikoksi tulla olemalla siveä ja tätimäinen?

    Pikemminkin päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puhuin hienostelusta, en siveydestä ja tätimäisyydestä ;)

      Mutta tarkennan vähän. Odotin siis enemmän tiukkaa asiallisuutta, paljon sivistyssanoja, korkealentoisuutta... Huumorin runsas määrä yllätti vaikka en pitänyt huumoria poissuljettuna.

      Poista
  7. Hieno postaus! Oletko nähnyt Macbethia teatterissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti. Långbackan mukaan Macbeth ei ole näyttelijöiden suosiossa. Olisi mahtavaa kyllä nähdä joku kunnon vanhan ajan (ei siis mikään modernisoitu) versio tästä tai mistä hyvänsä Shakespearen näytelmästä!

      Poista
    2. Macbethia tehdään meillä Suomessa yllättävän paljon. Olen itsekin ollut häärimässä parin Macbeth-version kimpussa, joista toinen oli vahvasti modernisoitu. Johtuneeko näytelmän teemasta ja tarinasta, näyttelijän on kokemukseni mukaan helpompi ottaa Macbethin teksti haltuunsa kuin Shakespearen näytelmien yleensä. Näytelmään liitettyyn kiroukseen en ole törmännyt...

      Viimeksi näin Macbethin Q-teatterissa (Elina Knihtilä Macbethinä). En pitänyt. Olivat jotenkin onnistuneet hukkaamaan koko idean.
      Hienoin Macbeth-kokemukseni tähän asti on Tampereen Työväen Teatterin versio pienellä Kellariteatterin näyttämöllä. Ossi Räikän ohjaus, Harri Rantanen teki pääroolin. Se esitys tuli todella iholle! Roman Polanskin leffaversio on muuten myös erinomainen.


      Mutta rohkeasti Shakespearea katsomaan, suosittelen!

      Poista
    3. Oh!! Polanskin versio kiinnostaa myös! En ole leffaihmisiä, mutta vähän aikaa sitten katsoimme Rosemaryn painajaisen ja se oli tunnelmaltaan kyllä huisa.
      Koitan etsiä tuon Macbethinkin. Suurkiitos vinkistä! :)

      Poista
  8. Roisiutta selittää se, että Shakespearen aikana ei korkeakulttuuri ja kansankulttuuri olleet eriytyneet, se on tapahtunut vasta myöhemmin. Kuningatar Elisabet nauroi ihan samoille karkeille vitseille kuin yhteiskunnan alemmatkin luokat eikä Shakespearella ollut mitään syytä sievistelyyn, päin vastoin. (Tästä aiheesta on esim. taannoisessa tenttikirjassani, Peter Burken "Popular Culture in Early Modern Europe".)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kiinnostava pointti! Saatan kyllä joskus perehtyä aiheeseen lisää :)

      Poista
  9. Salovaaran linjoilla, Shakespeare on hävyttömän hauska jopa tragedioissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hamletissa se pääsi vähän yllättämään, mutta tässä olin jo varautunut :D

      Poista