3. lokakuuta 2012

György Spiró: Kevätnäyttely (2010 / 2012)

Tavaszi Tárlat
Suomennos: Juhani Huotari
Kustantamo: Avain
Sivumäärä: 308
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Tämä on yksi haastavimpia postauksia, jota olen tässä nyt koittanut pari päivää sulatella. Mietin jopa, että jättäisinkö tämän kokonaan kirjoittamatta, mutta tulin siihen tulokseen, että se olisi kyllä huijaamista.

En nimittäin ymmärtänyt Kevätnäyttelyä juuri lainkaan. Joten mitä sanoa kirjasta, josta ei tajunnut mitään? Korostan tässä arviossani nyt siis hyvin paljon tätä rajoittuneisuuttani. Sen verran omahyväinen olen, että en epäile niinkään älykkyyttäni (vaikka en mensalainen olekaan), mutta sen sijaan Unkarin historian tuntemukseni on todella vajaata sorttia ja sen myönnän ihan avoimesti.

Kirjoittaja György Spiró on unkarilainen näytelmäkirjailija ja esseisti. Molemmat tyylit näkyvät Kevätnäyttelyssäkin. Kohtaukset rakentuvat kuin näytelmässä ja kertojatyyli on esseemäinen. Aluksi mm. "sankarimme teki sitä sun tätä" -tyylinen kerronta ärsytti, mutta loppujen lopuksi se istui tähän omalaatuiseen teokseen varsin hyvin.

Tarina kertoo Gyula Fátraysta, miehestä, joka on sairaalassa vallankumouksen aikaan syksyllä 1956. Myöhemmin hänen sukunimensä, joka on harvinaisempaa sorttia, julkaistaan eräässä lehdessä sangen epäilyttävässä yhteydessä ja tästä alkavat ongelmat. Fátray koittaa todistaa syyttömyyttään (olihan hän sairaalassa kriittisellä hetkellä!), mutta sepä ei tässä neuvostohenkisessä ilmapiirissä noin vain onnistu. Toveri Fátray on vain hankala.

Ensinnäkin tarina käynnistyi todella hitaasti. Oikeastaan vasta puolessa välissä alkoi tapahtua. Koitin repiä jotain irti Fátrayn perhe-elämästä, mutta en saanut siitäkään otetta. Suhde vaimoon on omituinen ja aina vain omituisemmaksi se käy, vaikka Kati vaikutti oikein kiinnostavalta persoonalta. Ja taas ainakin nykynaisen näkökulmasta Fátray ei ole häävi isäkään, joka kohtelee hyvin tylysti 6-vuotiasta Matyi-poikaansa. Poika on aran ja ujon oloinen eikä omaa lainkaan kapinahenkeä ja sekös sankariamme sapettaa.

Takakansi kertoo, että tässä ruoditaan sosialistista järjestelmää ja unkarilaista yhteiskuntaa. Jaa? Kyllä varmaan. En minä tiedä. Sosialismin kritiikin tajusin sentään minäkin, mutta muu meni oli. Lisäksi takakansi kertoo että: "Vahvana juonteena näyttäytyy kansallisen ja individuaalin identiteetin etsiminen, jolle oman sävynsä antaa holokaustin stigma." Ahaa? Paha mennä sanomaan. Kyllä varmaan.

Jos Unkarin historia on hyvin hanskassa, niin tästä voi varmaan ammentaa paljonkin. Minä en saanut tästä oikein mitään. Luvatun kafkamaisuuden tavoitin vain heikosti; poliittinen kritiikki ja absurdi tilanne lienevät niitä kafkamaisuuksia. Kafkan kanssa näemmä tulen juttuun ihan hyvin, vaikka Unkarin historia onkin vähemmän vahvaa alaani. Spiró vaatii lukijaltaan enemmän.

Noh... Jos ei muuta, niin sainpa Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseeni Unkarin!

10 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tutulta! Kirja todellakin käynnistyy hirveän hitaasti ja Unkarin historiaa liiemmin tuntematta moni pointti jäi varmasti tajuamatta. Minäkin odotin "sankarimme" perhe-elämän ottavan keskeisen roolin, mutta ei...

    VastaaPoista
  2. Aikamoista taaperrusta oli minullakin tämän kanssa. Suoraan sanottuna harvinaisen tylsä kirja.

    VastaaPoista
  3. Raskassoutuisena pidin minäkin - ja niitä outoja nimiä vilisi - mutta kyllä tällä paikkansa on ja pääosin pidin positiivisena kokemuksena. Hyvä tutustua aivan eri kulttuuriin ja eri historiaan. Ehkä Sofi Oksasen lukeminen on "opettanut", samantyyppisiä ongelmia tässä maassa on kuin hänen kuvaamansa, jos samalla tavalla kirjassa vaikeita ja lukemista hidastavia poliittisia termejäkin (nuoliristiläiset jäi mieleen). "Holokaustin stigma" kuulostaa kyllä aika yliampuvalta jopa takakansipuheeksi :-)

    VastaaPoista
  4. Helpottavaa kuulla, etten ollut ihan ainut :D

    Aistin tästä siis sinänsä kirjoittajan taituruuden, mutta kun ei napannut enkä saanut mitään tarttumapintaa, niin jäljelle jäi juuri raskassoutuisuus ja jopa tylsyys.

    VastaaPoista
  5. Täällä ilmoittautuu yksi, joka piti kirjasta. Ja aikoo ehkä palata sen pariin vielä myöhemminkin tuon sosialistisen järjestelmän kirjaan tuottamaan kafkamaisuuden vuoksi.

    Mutta sen verran voin myöntää, että kyllä minä voinen ymmärtää, miksi ette kirjasta ole innostuneet.

    Onneksi Morre kirjoitit tästä. Vaikka kirja ei ollutkaan mielestäsi hyvä, niin minusta tämä blogiteksti on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas voin kyllä ymmärtää, miksi joku tästä kirjasta piti :) Jos taustatiedot ovat kohdillaan, niin voi keskittyä siihen kirjan sanomaan.
      Mutta kun minulta puuttui tavallaan perustukset, niin ei sen päälle voi rakentaa mitään tulkintaa.

      Poista
  6. Morre, kirjoitan kai ensimmäistä kertaa - tai kävinhän minä äkettäin selvittelemässä tuntojani tuon edellisen bloggauksesi kommenttiosuuden lopussa, ja huomasin vierailleeni siellä jo aikaisemminkin - joten ei tämä ensi kerta ole. Mutta nyt luin eka kertaa kirja-arviosi. Ja jotenkin, ehkä siksi, kun tunnustit, ettet ilman hankaluuksia selvinnyt tästä kirjasta, sait minut kiinnostumaan siitä, ja yleensä kerronnastasi.

    Lopputuloksia on kaksi. Toinen se, että päätin liittyä lukijoihisi. Toinen se, että kirjoitat uskottavasti.

    Joten mitäpä menneistä. Sekaantuu sitä itse kukin välillä. Mutta.. niin. Tuolta edellisen lopusta voit lukea mikä osuus Jarmo Papinniemellä on vielä - kuolemansa jälkeen - asioiden arvottamisessa ja niiden asettamisessa oikeaan järjestykseen.

    Kiitos tästä kirjaesseestäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Liisu! Ja lämpimästi tervetuloa lukijaksi Morren maailmaan!

      Poista
  7. Juttelin viimeksi Unkarissa käydessäni muutaman opiskelijan kanssa, jotka sanoivat, eivät lue lainkaan unkarilaista nykykirjallisuutta. Koska se on kuitenkin vain yksipuolisen poliittista, oikeiston tai vasemmiston maailmankuvasta käsin kirjoitettua. Näin siis heidän mukaansa. Sääli, jos jonkun maan nykykirjallisuus nähdään noin epäkiinnostavana nuorten mielestä! Kiitos siis referenssimateriaalista, laitan sen hyvään käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ainakin vahvasti poliittista, joten sikäli ymmärrän. Ja on joka tapauksessa ikävää, jos todella jonkun maan kirjallisuus on (tai se nähdään) yksipuolista.

      Kiva, että kirjasta on iloa!

      Poista