3. syyskuuta 2012

Yksinkertaisesti sanottuna: mauton

Ei, en puhu nyt kissattomuudesta. Puhun uudesta lastenkirjasta. Prinssi Ahava ja riipuksen arvoitus on Helena Sinervon lastenkirjaksi luokiteltu teos. Luimme sitä yhdessä 8-vuotiaan kanssa, kunnes sivulla 52 lapsi pyysi itku kurkussa, että voisimmeko lukea jotain muuta. Tällaista ei ole ennen tapahtunut (viimeksi lastenkirja keskeytettiin minun aloitteestani).
Kyseessä on arvostelukappale, joka lähetettiin pyytämättäni (pyydetyt luen aina loppuun).

Itku tosin taisi johtua siitä, että lapsi poti huonoa omatuntoa kirjan keskeyttämisestä. Kävimmekin aiheesta keskustelua ja tähdensin, että kyllä kirjan saa keskeyttää. Joskus kirja tunnukaan hyvältä, joskus on vain väärä aika jollekin kirjalle ja se onkin myöhemmin hyvä kirja. Huonojen kirjojen kanssa ei tarvitse tuhlata aikaansa, kun maailma on täynnä hyviäkin.

Mikä tässä sitten mätti? Lapseni ei oikein osannut pukea sitä sanoiksi, mutta selvästi kirja oli jollakin tapaa ahdistava. "Jotenkin se ei tuntunut kivalta" oli täsmällisin ilmaisu, minkä hän osasi sanoa. Eipä tietysti niin pieneltä voikaan odottaa kovin yksityiskohtaista kirja-analyysia, joten joudutte tyytymään minun näkökulmaani.

En pitänyt nimittäin kirjasta itsekään yhtään. Pyrin visusti varomaan tuomasta ilmi omaa kantaani, sillä en halua omien mielipiteideni vaikuttavan lapsen mielipiteisiin (siinä määrin kun se nyt on mahdollista). Eikä kirjamakumme olekaan aina yhteneväinen ja hyvä niin.

Ennen kaikkea Prinssi Ahava ja riipuksen arvoitus oli mauton. Se oli täynnä kieltä, mikä mielestäni ei sovi lastenkirjoihin pätkääkään.
Minä olen siis Kauhalanian Prinssi Kaarle, hän ajattelee, en mikään uusköyhään tyttöön osunut vahingonlaukaus itäisistä lähiöistä, niin kuin Jakke aina vihjailee.
(s. 25)
Arvatkaapa, oliko kiva selittää lapselle mitä vahingonlaukaus tarkoittaa? Hän nimittäin ihmetteli, että miten tytön ampuminen nyt liittyi asiaan, kun Prinssi Ahavan syntyperä paljastui.
Ei sillä, että vahinkoraskauden selittäminen olisi nyt niin tavattoman kamalaa, mutta en nyt tiedä onko 'vahinkolaukaus' se sana, jota haluaisin 8-vuotiaan lapsen oppivan käyttämään kyseisestä asiasta.
Ehkä tässä tavoiteltiin huumoria myös aikuiseen makuun, mutta ainakin minun kohdallani se meni huti ja pahasti.

Kirjassa oli kuitenkin tuohon sivulle 52 mennessä paljon muutakin, mistä en pitänyt. Paljon politiikkaa ja yhteiskunnallista kantaaottavuutta. Puhutaan myös terveyspalveluiden alasajosta ja rahojen syytämisestä aseisiin, käytetään sellaisia sanoja kuin 'kansallismielinen' ja 'ydinosaaminen'.
Minulle tuli monesti mieleen, että onkohan tämä sittenkin ikään kuin satiirinen satu aikuisille. Ettei tämän ole tarkoituskaan olla lasten kirja? En tiedä.

Kannattaa lukea myös Koko lailla kirjallisesti ja Lukuisa blogien jutut. Niissä ihmetellään myös tämän kielenkäyttöä.
Meillä kirja jäi lapsen osalta kesken, mutta en itsekään halunnut kahlata kirjaa loppuun. Tympi jo ihan tarpeeksi tuohon mennessä.

36 kommenttia:

  1. Minuunkaan ei uppoa tuollainen "huumori". Ylipäätään lastenkirjoihin kuuluu mielestäni itsestään selvästi sellainen tausta-ajatus, että jokainen lapsi (ihminen) on tärkeä ja arvokas, syntyperästä riippumatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja vahinkolaukaus-ajattelu ei oikein sitä edusta...

      Poista
  2. Voi apua, en edes muistanut enää tuota vahingonlaukausta. Kamala. Älykääpiöitten virtsankarkailusuojan taas muistan varmaan ikuisesti, huh. Kirjassa olisi ollut potentaalia, jos kieltä olisi hiottu lapsiystävällisempään suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En päässyt virtsankarkailusuojaan asti, mutta ehkä parempi niin :D

      Poista
  3. No huhhuh, vaikuttaa aika erikoiselta lastenkirjaksi sinun ja linkittämäsi arvioiden perusteella. Mielelläni kuulisin kirjailijan ajatuksia kirjastaan ja siitä miksi hän on päätynyt tuollaisiin kielellisiin ratkaisuihin.

    No, eipä ne "perinteisemmät" lastenkirjatkaan aina niitä viattomimpia ole. Esim. Astrid Lindgrenin kieli on aika värikästä :) Saattaa äitiä ääneenlukiessa yskittää siinä Marikki-kirjan kohdassa, jossa sanotaan "täällä pirulauta viinaa juodaan, valonpilkku elämäämme suodaan." Meidän pikkutytöt oppivat jostain Eemeli-äänikirjasta sanomaan "sille minä haistatan pitkän paskan".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi tosiaan kiva kuulla, että mikä kirjailijan tavoite tässä on ollut.

      Satunnaiset kirosanatkaan eivät niin häiritse. Ronjassa on se Helvetinkuilu ja paskiaisia. Kyse on lähinnä kokonaisuudesta :)

      Poista
    2. Kokonaisuus toki, tarkoitus ei ollut mitenkään väheksyä Lindgrenin kirjoja moisten detaljien perusteella :)

      Poista
  4. Kuulostaa kyllä aika hurjalta. Itse asiassa aloin miettiä myös noita "itäisiä lähiöitä" - sekin on melkoista stereotypisointia, koska kyllä niihin itäisiin lähiöihinkin mahtuu monenlaista, aivan yhtä monenlaista kuin läntisiinkin. :)

    Lindgrenistä olen samaa mieltä, että kyse on kokonaisuudesta. Pieni pirulauta tai kissanpissa siellä täällä ei haittaa, kun kirjassa on lapsen maailma suurella sydämellä kirjoitettu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Tuo itäisyys kalskahti korvaan myös.

      Sama kirosanoissa. Kyllä moni lapsi on varmasti kuullut yksittäisiä kirjosanoja jo ennen lastenkirjojakin :)

      Poista
    2. Kiitos Morre tästä arviosta. Jätän siis suosiolla väliin 7v:n kanssa. Kuulin tämän esittelyn wsoy: syysavajaisissa, enkä oikein sen perusteella tajunnut minkä ikäisille kirja oli tarkoitettu, mutta lukunäytteen kieli tosiaan viittasi tuohon miettimääsi "aikuisten satuun". Kansi taas ei yhtään. En tiedä - tämmöinen genresotku ei yleensä haittaa, mutta lasten kohdalla haittaa.

      Poista
  5. En ole kirjaan ehtinyt tarttua, vielä. En osaa sanoa tämän kirjan osalta siis tämän tarkemmin.

    Helmetin mukaan kirja on luokiteltu fantasiaan. Myös aiheeltaan se kuulostaisi äkkiäseltään nuortenkirjalta, ei siis lastenkirjalta. En itse lähtisi tätä lukemaan lapselle senkään vuoksi, että jo takakannessa viitataan 12-vuotiaaseen päähenkilöön. Lastenkirjallisuudessahan päähenkilön ajatellaan uesin olevan kohdeyleisön ikäinen.

    Olisiko sittenkin niin, että tässä on käynyt myös vanhemmalla lipsahdus kirjavalinnan suhteen? Olen itse usein lukaissut kirjan ennen kuin tarjoan lapsille. Se on ollut mielestäni usein ihan viisasta. Paljon lanukirjallisuutta lukevanakaan ei voi aina tietää, kenelle kirja sopisi. Vertaisin tätä Näkijä-sarjaan, joka niin ikään on fantasiaa ja tarkoitettu nuorille. Myös kieli mukailee silloin tätä - minua se hirvitti paikoin, mutta ei se kirjasta huonoa tehnyt tai mautonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan, että en lukenut kirjaa itse. WSOY:n sivuilla tämä on luokiteltu lastenkirjallisuuteen, ei nuorten. Olen, turhan sinisilmäisesti, tottunut luottamaan kustantajan luokitukseen ja kun sain tämän arvostelukappaleena (pyytämättäni), niin en edes tarkistanut Helmetin osalta asiaa. Kansikuvakin on sen verran lapsekkaan oloinen, että kuvittelin tätä Risto Räppääjä -tasoiseksi tarinaksi.

      Lisäksi olen itse oppinut enemmänkin nyrkkisääntönä, että päähenkilön ikä ja siitä miinus kaksi vuotta, niin voidaan osua jo aika hyvin. Mikään idioottivarma keino sekään ei ole. Mietin vaikka Ronjaa, jonka tarina alkaa jo syntymästä ;)
      Tai Harry Potteria, jonka tarina etenee ikävuosissa 11-17.

      Totta on se, että aivan viime kädessä vastuu on lukevan vanhemmalla. Tämä oli sikäli oikein hyvä opetus ja muistutus siitä, että varminta on lukea itse.

      Ja minusta vahinkolaukausjutut ja nuo mainitut virtsankarkaussuojajutut ovat mauttomia. Oli kyseessä lasten tai nuorten kirja.

      Poista
    2. Piti vielä katsoa nuo Helmetin asiasanat:
      Prinssi Ahava
      lastenkirjallisuus
      saturomaanit
      seikkailu
      löytölapset
      vauvat
      taikaesineet
      kaulakorut
      prinssit
      matkat
      kuningaskunnat
      kaunokirjallisuus
      Patarania

      http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2054230__SPrinssi%20Ahava__Orightresult__X5;jsessionid=B02AD87C72866A73757C96694D9482E0?lang=fin&suite=cobalt

      --
      Ei nuortenkirjallisuus, vaan lastenkirjallisuus ja saturomaanit. Olen melko eri mieltä luokituksesta.

      Poista
    3. Morre viittasin asiasanojen sijaan ihan perusluokistukseen, joka on 1.4 FANTASIA (voi viitata sekä lasten- että nuortenkirjallisuuteen) ja edelleen fantasia. Asiasanalista näyttäisi laajentuneen, samoin kuin luokiteltujen kirjojen määrä, joita minun katsoessani oli 1 kappale hyllyssä. Luokitustieto Helmetistä oli siis yhden Vantaan kirjaston mukainen. Pitäisikö tämän siis ollakin kokonaan nuortenkirjallisuuden puolella?

      Luokitukset ovat aina vaikeita. Mikä on aikuisten proosaa ja mikä nuorten? Miten rajataan?

      Poista
    4. Minä laittaisin tämän kyllä nuorten kirjoihin. Vaikka pohdin lähes vakavissani sitä, että olisiko tämä jopa aikuisten satusatiiri? Lastenkirjallisuutta tämä ei mielestäni kumminkaan ole.

      Ja vaikeitahan nuo luokitukset ja rajanvedot ovat. Paljolti niissä luotetaan kustantamoon ja niin pitääkin. Kuten tuossa Nafisanille kommentoin, niin on sulaa hulluutta ajatella, että kirjastohenkilökunta lukisi kaikki kirjastoon tulevat kirjat voidakseen ne luokitella.

      Poista
    5. Mä oon myös kuullut, että jotkut aikuiset lukevat kirjat ensin itselle ennen kuin tarjoavat lapselle.

      Musta se on vähän hassua, mä ainakin itse luin niin paljon jo ekalla, etten ... no, todellakaan en olisi halunnut hyväksyttää lukulistaani kellään. Muksut on munsta aika fiksuja, ja kuten tässäkin nähtiin, ihan kykeneviä tajuamaan, miten toimia jos joku kirja ei tunnukaan hyvältä.

      Mahtavaa, että juttelitte siitä, milloin kirjan voi jättää kesken ja miksi se ei tuntunut hyvältä :) Toivottavasti osaan itsekin joskus olla tuon kaltainen vanhempi, Morre!

      Poista
    6. Kiitos, Liina :) Tuo piristi!

      Ja minäkin jo melko pienenä luin sitä mitä lystäsin ja väitän, ettei äiti ollut edes aina tietoinen siitä mitä luin! 8-vuotiaana luin kyllä ihan heppakirjoja pääasiassa, joten ei niissä olisi ollut mitään sensuroitavaakaan.

      Poista
  6. Olen lukenut Sinervolta vain sen Tykistönkadun päiväperhon, josta en hirveästi innostunut. Kirjailija tuntuu mielellään hätkähdyttävän ja närkästyttävän meitä keskiluokkaisen moraalin omaksuneita hapannaamoja ;) Lastenkirja nyt vain ei oikein tunnu sopivalta foorumilta tällaiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Sinervolta lukenut aiemmin Runoilijan talossa, ja minä taas pidin siitä valtavan paljon :)
      Ehkä siksikin suhtauduin tähän niin luottavaisesti.

      Poista
  7. Onpas kyllä erikoista luokittelua. Varmaankaan luokittelija ei kirjaa ole lukenut, ottanut vain kustantajan arvion ja/tai päätellyt kansikuvan ja takakansitekstin perusteella. Valitettavan usein kirjastoilla ei ole resursseja perehtyä kaikkiin teoksiin ja arvioida mihin genreen ja minkä ikäisille jokin teos sopii.

    Esim. itse olen löytänyt Cecelia Ahernin Tyttö peilissä lasten osastolta, ei ollut edes nuorten puolella. Muistuu mieleeni myös ala-asteelta kokemus, kun luin muiden vanavedessä Bileet ja Sikabileet, jotka molemmat sopivat paremmin yläaste/lukioikäisille. Oli aika paljon intiimiä seksi kuvausta, ryyppäämistä ja muuta ei 5-6 luokkalaiselle sopivaa. Ihme kun kirjastoautosetä antoi edes lainata sen.

    Kirjoille pitäisi määrittää ikäraja, niin kuin mangassa ja peleissä/leffoissakin. Leffoja ei voi edes lainata, jos on liian nuori. Tämä ei tokikaan päde aikuisen lainatessa/saadessa/ostaessa kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ilman muuta minusta selvää, ettei kirjastolla ole resursseja kaiken lukemiseen, joten en kyllä osaa Helmetin porukkaa syyttää. Kyllä kustantajan arvioon pitäisi voida luottaa.
      Ja tämä huutaa noin muuten olemukseltaan lastenkirjaa; kansikuva, kustantajan luokitus, tarinan idea, henkilöhahmot (Jakke-kissa, Possu Timangi jne.)... Sisältö on tähän nähden melkoisen yllätyksellinen!

      Minäkin olen lukenut Bileet! Tosin olin jo silloin yläasteiässä ja sikäli kohderyhmää.

      Ikäsuosituksissa olisi puolensa ja puolensa. Niitä olen aiemminkin pohtinut: http://morrenmaailma.blogspot.fi/2011/10/ei-alle-x-vuotiaille.html

      Poista
    2. Minusta ikäraja olisi surullinen käänne historiaan. Elokuvien ja kirjojen rinnastaminen ei ole oikein perusteltua siksi, että lukeminen liittyy myös lukutaitoon. Yleensä lapsi itse valitsee kyllä sellaisen kirjan, mikä tuntuu hänelle sopivalta. Aikuisten valinnat ovatkin sitten toinen juttu.

      Itse en kannata ikärajoja tai ikäsuosituksia kirjoissa myöskään siksi, että lukemisessa lapset ja nuoret kulkevat hyvin erilaisia polkuja. Taso vain voi olla todella erilainen,vaikka fysiologinen ikä olisikin sama. Jo nyt tietyt kirjat saavat aikaan ikärasismia, kun ne ovat liian selvästi suunnattu pienille lukijoille, vaikka menisivät aiheensa, lukutaidon tai juonen vuoksi mainiosti isommillekin lukijoille.

      Mielestäni on myös kirjailijan ja kustantajan tehtävä on se, kenelle markkinoidaan ja miten, millainen kansi, mikä luokitus jne.

      Poista
    3. Vaikka tämä menee nyt hujahtaen ohi aiheen, minun teki mieleni täältä sivusta älähtää kovaääninen vastalause kirjojen ikärajoille. Komppaan Valkoista Kirahvia ja penään vanhempien harkinnan lisäksi kirjailijan ja kustantajan vastuuta. Todella mielenkiintoinen keissi tämä Prinssi Ahava!

      Minulla on oma lehmä ojassa: olin nimittäin lukenut ennen kymmenettä ikävuottani kunnankirjastosta sekä lasten- ja nuortenosastot. Lukuharrastukseni olisi tyssännyt ala-asteelle, jos minulla ei olisi yhdeksänvuotiaana ollut lupaa siirtyä (äitini valvomiin) aikuistenkirjoihin.

      Poista
  8. Hei Morre! Sait Post-it -lapun tuolta meidän blogin puolelta - saa jättää huomiotta kun olet jo itsekin tunnustusta jakanut eteenpäin :)

    VastaaPoista
  9. Täytyypä sanoa, että nyt haahuiluni lukemisen ja lukemattomuuden välillä on ratkennut. Lapset ovat tälle liian pieniä ja itseäni ei kiinnosta niin paljoa, että haluaisin lukea tuollaista kieltä.

    VastaaPoista
  10. Oho, vaikuttaa aika hurjalta! Siis lastentekstiksi. Jos saan jonkun mystisen inspiraation niin saatanpa ihan uteliaisuudesta lukaista mutta en tuota kyllä seiska-kasivuotialle. Hmp.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka ja Linnea, tämä on tosiaan lastentekstiksi aika erikoista... Mutta uteliaille aikuisille tämä kyllä sopinee :D

      Poista
  11. Taidanpa itsekin jättää väliin. Luin juuri Puluboin ja Ponin kirjan, jonka sain samoihin aikoihin ennakkokappaleena, mutta en ole tosiaan Sinervöä ajatellutkaan lukevani... Puluboissakin ihmetytti hieman esim. kakkahuumorin viljely (vaikka pakko myöntää, että välillä tirskuin, kun oli vain niin levotonta läppää, mutta lapselle en osaisi kuvitella tarinaa lukevani...) ja muutenkin kaikenlainen yhteiskunnallisten ilmiöiden esitteleminen esim. että äidit lähtevät hermolomalle, kun lapsi on hankala, isä sekoaa kotona, tarvitaan lääkäreiden apua... Onko se vain minä, vai kuvittelenko vain, että nykyään "maailmanmeno" otetaan ihan eri tavalla huomioon lastenkirjallisuudessa kuin esim. niissä kirjoissa joita olen itse pikkutyttönä lukenut. Ihan hyvin olen elämässä pärjännyt, vaikka en ole pienenä lukenut hometaloista, velkahelveteistä, avioerokriiseistä ja muista. Tekeekö kukaan enää "tavallisia sympaattisia" lastenkirjoja, joiden tarinaa ei edes yritetä sitoa juuri 2000-luvun alun ilmiöihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä kiinnittänyt huomiota samaan ja minusta nykyinen trendi ei ole aina niin iloinen asia...

      Poista
  12. Onpa yylättävää että olet tarttunut juuri nuohon muutamaan sanaan Ahavassa, jotka ovat mielestäsi "sopimattomia". Minun pojantyttäreni (10v) piti Prinssi Ahavasta valtavasti ja itse ihailin kirjailijan kieltä; se on miltei runollista läpi koko teoksen, joka on todella harvinaista Suomessa. Teos muistuttaa vanhoista klassikoista; Tolkienista, ym. eli meille teos oli todella mieluinen. Mutta lapset ovat tietenkin erilaisia, samoin kuin aikuiset lukijoina.. Risto Räppääjään ym. tottuneelle teos voi tosin aluksi olla haastava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt kasannut kaikkia sanoja tietenkään, vaan muutaman vain esimerkiksi siihen mennessä, mihin jaksoimme tätä lukea.
      Mitään runollista en kielestä löytänyt tai muutakaan erikoista. Viimeksi upeaa kieltä lasten-/nuortenkirjassa viljeli Magdalena Hai teoksessaan Kerjäläisprinsessa. Suosittelen lämpimästi!
      Myös Risto Räppääjässä sekä Tatu ja Patu -kirjoissa on erittäin hyvää ja hauskaa kieltä.
      Ehkä vain kaikki eivät nauti vahinkolaukaus- ja virtsansuojavitseistä :)

      Poista
  13. MInunkin on ihan pakko ihmetellä, miten et löytänyt kirjasta sen lyyrisyyttä, muun muassa. Kurkista vaikka sivulle 102-103, se on täynnä kauneinta suomenkieltä! Myönnät avoimesti, ettet ole lukenut kirjaa kokonaan, ja silti tylytät sitä surutta. Kahteen sanaan kompastuminen vie sinulta suuren elämyksen. Minä nautin tekstin ensin itse ja sitten hotkaisin sen iltalukemisina 9- ja 11-vuotiaiden kanssa neljässä illassa. Meillä kaikki löysivät omat suosikkinsa, eikä Jakke Viileekään jäänyt ilman fania. Terveisin Katri V. - PS. Rohkaisuksi voi kertoa, että loppupuolella kissa on hiljaisempi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on kategoriassa "keskeytetyt" ja tylytän sen siltä osin, mitä olen sen lukenut ja tuon esiin sen miksi sen keskeytin. Keskeyttäjiä oli tässä tapauksessa kaksi; ensin poikani ja sitten minä.
      Toivon, että blogini lukijat siis ymmärtävät suhtautua tähän keskeytettynä lukukokemuksena eikä kokonaisvaltaisena arviona. Siksikin tämä on omassa kategoriassaan.
      Kuten sanoin, toin vain kaksi sanaa ja yhden lainauksen esiin, sillä en tapaa rakentaa kovin pitkiä postauksia keskeytetyistä (enkä juuri muutenkaan) ja oletan, että keskeyttämisen syyt tulevat vähemmälläkin selviksi ilman että minun pitää ihan jokainen silmiinpistänyt sana kirjoittaa.

      Kirjoitin näin:
      "Kirjassa oli kuitenkin tuohon sivulle 52 mennessä paljon muutakin, mistä en pitänyt. Paljon politiikkaa ja yhteiskunnallista kantaaottavuutta. Puhutaan myös terveyspalveluiden alasajosta ja rahojen syytämisestä aseisiin, käytetään sellaisia sanoja kuin 'kansallismielinen' ja 'ydinosaaminen'."
      Jäikö tästä todella kuva, että vain kaksi sanaa oli keskeyttämisen syynä?

      Kiva kuitenkin, että tämä löytää lukijansa. Eihän se meiltä ole pois. Makuja on monia ja harva teos miellyttää aivan kaikkia. Tämä ei miellyttänyt minua (eikä lastani), mutta teille tämä sopi. Ehkä joku toinen kirja menee toisinpäin :)

      Poista
  14. Kiitos tekstistäsi, Morre! Minusta tämä on perusteltu näkemys siihen, miksi teillä kirja ei maistunut. Kaikki kertomasi kuulostaa varsin ymmärrettävältä syyltä jättää kirja kesken. Onneksi kotona ei ole pakko lukea niitä kirjoja, jotka eivät maistu - koulussa siitä saattaa saada tarpeekseen. ;-)

    Itse olen erittäin huono kirjan kesken jättäjä. Harmittelen sitä toisinaan, mutta toisaalta otan eräänlaisena oppimiskokemuksena senkin, jos joudun kahlaamaan läpi minulle hankalan teoksen. En kuitenkaan ole "saavutuksistani" ylpeä. Paremminkin haluaisin opetella luopumaan kirjasta, joka ei tunnu hyvältä. Mutta yritän olla lempeä itselleni: kuten toteat, makuja on monia, ja niin on meitä lukijoitakin. Minä olen sinnikko ja maksan siitä. ;-)

    Pidän yllä mainitusta syystä siitä, että blogeissa kirjoitetaan keskenkin jääneistä teoksista. Tällöin en toki lue kirjoitusta kokonaisarviona, vaan lähinnä se on silloin lukukokemus. Sehän on päivänselvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula :)
      Mainitsin kyllä tosiaan muksulle, että koulukirjat ovat sellaisia ettei niitä parane jättää kesken, vaikkei aina huvittaisikaan ;)

      Ja näin olen olettanut ja odottanut, että lukija osaa suhtautua keskenjätetyn kirjan arvioon keskenjätettynä. Olen pyrkinyt selkeyttämään eroa juuri kategorian avulla, mutta myös niin, ettei kirja listaudu esim. kirjailijan nimen alle, vaan on vain tässä keskeytetyt -osassa. Lisäksi en anna pisteitä (kuinka voisinkaan?), en laita kuvaa enkä niitä muitakaan perustietoja ja teen myös erilaisen otsikon.
      Jos tästä huolimatta lukee juttuni kokonaisarviona, niin sitten nostan käteni pystyyn. Kirjablogien lukijat ovat lukevaa sakkia ja sellaisena heitä myös kohtelen. Tarpeetonta rautalankaa ei siis tarvita :)

      Poista