26. syyskuuta 2012

Kristiina Vuori: Näkijän tytär (2012)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 569
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Ihan ensin muutama sana vertailusta. Olen muutaman kerran maininnut blogissani vertauksen Kaari Utrioon. Etenkin silloin tietysti kun kyse on historiallisesta romaanista, varsinkin kotimaisesta sellaisesta.
Haluaisin nyt tässä korostaa, etten odota kenenkään olevan Utrio-kopio. Ei hemmetti! Kuka sellaista haluaisi? Minusta Kaari Utrio on vain hyvä vertailukohde – niin hyvässä kuin pahassa. Koska Utrio on tehnyt historiallisia romaaneja paljon, niin vertailtavaa riitää. Vertailu voi toki ärsyttää, mutta sitä tehdään varmasti joka genren parissa.
Odotan ja toivon ja rohkaisen kuitenkin jokaista historiallista romaanikirjailijaa olemaan kuitenkin reilusti omaääninen ja omanlaisensa.

Ja tässä Kristiina Vuoren esikoisteos Näkijän tytär onnistuu hyvin. Tarina sijoittuu 1200-luvun Hämeeseen ja kertoo äpärätyttö-Eirasta, jolla on näkemisen kyky. Kaksi miestä yrittää voittaa hänet omaksensa, ja erityisesti loppuratkaisu on omaperäinen.

Näkijän tyttäressä on historiallisena romaanina vahvuus, joka on myös toisaalta sen heikkous. Tässä on paljon, paljon tietoa. Sokea kanakin huomaa, että Vuori on tehnyt taustatyönsä huolella, laajasti ja hyvin perehtyen. Etenkin kun hän ei (ymmärtääkseni) ole historioitsija koulutukseltaan.
Näkijän tytär kärsii kuitenkin vähän infoähkystä ja tämä korostuu varsinkin lukujen alussa:
Tertian aika oli vasta ohitettu, vaikka Lauttian naisväen päivä oli jo pitkällä. Ulkona oli ollut vielä hämärää ja satoi, kun Eira oli syöksynyt keittiötuvan suojiin. Hän aloitti leivontapäivän puhaltamalla tulenkipunan eloon tuhkalla peitetystä hiilloksesta. Lauttiassa leivottiin kovaa leipää kaksi kertaa vuodenkierrossa, keväisin ja syksyisin, sekä erikseen vain isoja juhlia varten. Ja koska leipomusten piti ruokkia väki puolen vuoden ajan, luonnonkivistä muurattua neliömäistä pätsiä lämmitettiin aamusta iltaan kunnes riittävä määrä leipäsiä oli saatu pyöräytettyä.
(s. 302, uuden luvun ensimmäinen kappale)
Tätä leipomisselitystä jatkuu vielä kolmen pitkän kappaleen verran alkaen aina pätsin sijainnista päättyen leivän muotoiluun. Ihan kiinnostavaa siis sinänsä, mutta pitkässä romaanissa tällaiset alut saivat lukuvauhdin todella hyytymään.
Pulmana tietysti voi olla sekin, että moni asia (esim. kuvaukset viinin maustamisesta ja lämmittämisestä) on tuttu historiallisia romaaneja ja historiallista fantasiaakin lukeneena. Jos on vasta vähän tai ei lainkaan lukenut ko. genrejä, niin ehkä tietomäärä ei tunnu niin raskaalta?

Pidin kovasti Eiran näkijyydestä ja siitä, miten Vuori tuo sen esiin. Samoin Eiran tasapainoilu kristinuskon ja pakanuuden välillä on uskottavaa ja nostettu hyvin esiin. Romaani ei selkeästi asetu millekään puolelle tai ota kantaa asioihin, vaan valaisee molempien puolien käsityksiä ja motiiveja. Todella taitavaa ja Näkijän tyttären parasta antia.

Eira hahmona sen sijaan noin muuten ei puhutellut. Eira tuntui rasittavalta teiniltä, joka olisi useammankin kerran ansainnut selkäänsä kiukutellessaan. Tietysti on sinänsä ymmärrettävää, että sellaisissa olosuhteissa vähemmästäkin kiukuttaa (ainakin näin 2000-lukulaisen näkökulmasta), mutta vähän väsyttäväksi se niskottelu kävi. Sääliksi kävi Elof-parkaa, josta pidin taas hurjan paljon!
Pidin myös Talvikista, joka oli tarinan kiinnostavimpia hahmoja. Hänen ja aviomiehensä Maunun suhde kuvattiin jotenkin erityisen lämpimästi ja kauniisti.
Ylipäätään Näkijän tyttären sivuhenkilöt kiehtoivat enemmän.

Paikka paikoin siis tästä tulee Utrion teokset mieleen, mutta Kristiina Vuoren oma ääni erottuu kyllä – ja varsinkin loppuratkaisu! Minun piti ihan nukkua yön yli, jotta osaisin päättää pidinkö siitä vai en. Enkä vieläkään ole ihan varma, mutta kallistun vähän pitämisen puolelle...
Lisäksi minusta Vuori romantisoi aikaa aavistuksen vähemmän kuin Utrio. Tai ainakin silmiin pisti useat piereskelyt ja kainaloiden raavinnat, kaikella huumorilla toki! Se ihan oikeasti luo autenttisuuden tuntua! Älkää naurako!

Historiallisten ja spefiaalisten tarinoiden ystävien kannattaa kyllä laittaa tämä nimi muistiin. Kristiina Vuori on selvästi vahva osaaja, kritiikistäni huolimatta. Seuraavaa odotellessa...

14 kommenttia:

  1. Minulla tämä on yhä odottamassa "ehkä luen"-lukupinossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaisit kyllä pitääkin tästä :) Ja olisi kiva kuulla, mitä tykkäsit lopusta ;)

      Poista
  2. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Tosin nautin yksityiskohtaisista kuvauksista, enkä huomannut niiden hidastavan lukuvauhtiani. Mainitsemasi kohta on kieltämättä hengästyttävän informatiivinen. Hahmojen pidettävyydestäkin nyökyttelen yhtämielisyyttä, Talvikki oli ainoa minulla. Eira on varsin siedettävä nuori verrattuna moniin fantasian vertaistapauksiin, joiden kohdalla joutuu repimään hiuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo fantasian neitoset ovat toisinaan aivan omaa luokkaansa, joiden rinnalla esim. Eira on hyvinkin sävyisä ja järkevä tyttö :D

      Ehkä vikaa ei sinänsä ollut tiedon määrässä, vaan sen paikassa ja sujuvoittamisessa.

      Poista
  3. Kiva kun nostit Talvikin esiin, hän oli kieltämättä hyvä hahmo. Raijan tavoin oikeastaan nautin yksityiskohdista... vaikka totisesti maustetut viinit ovat jo tulleet tutuiksi! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä maustetut viinit jäävät senkin takia mieleen, että sellaisia tekisi mieli maistella :D

      Poista
  4. Aika samoilla linjoilla ollaan! Pidän hyvistä historiallisista romaaneista, ja tämä oli sellainen, tyydyttää romantiikan ja seikkailun janon oivallisesti. Mutta minuakin paikoin tuskastuttivat liialliset selittämiset - pitäisi vain vetää yli rankemmmin, vaikka kuinka on iloinen löydettyään kiinnostavia yksityiskohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romantiikka oli tässä myös tosi onnistunutta. Ei äitelää, vaan sellaista raikkaan metsäistä :)

      Poista
    2. Totta, mäkään en kauhean makeasta välitä. Ja tässä loppuratkaisu on suorastaan genressään vallankumouksellinen :)

      Poista
  5. Täytyypä lukea jossain välissä. Sain tuon kirjan töistä ja mun piti tuoda se tänne lomalle, jotta voisin jättää sen sitten äidilleni. Mutta nyt se kirja on tietysti toisaalla, joko työpöydälläni kotona tai töissä. Alkoi kiinnostaa, että mikäs erilainen loppu siinä on :D

    VastaaPoista
  6. Nyt alkoi kiinnostamaan tuo loppuratkaisu! Täytyypä pitää silmät auki jos tämä tulisi vastaan kirjastossa.

    Nuo infoähkyt tuppaavat aina ärsyttämään minuakin, etenkin jos kertojaääni on vähänkään rajatumpi ja lähellä henkilöhahmon ihoa. Jos joku on kasvanut tuollaiseen leiväntekoon, hän tuskin pysähtyy selittämään itselleen miksi ja milloin niin tehdään. Tässä kirjassa ääni vaikuttaisi olevan vähän kauempana joten annettakoon infotulva ainakin siltä kannalta anteeksi. :)

    VastaaPoista
  7. Nina ja Titania, arvasin, että näiden juttujen jälkeen loppu etenkin kiinnostaa :D Minäkin etukäteen tiesin, että lopussa oli jotakin outoa, mutta en osannut arvata oikein. Olen tosin huono arvailemaan muutenkin...

    Infoähkyt on tosiaan tuplaärsyttäviä jos ne eivät luontevasti istu kertojan suuhun! Tässä ei tosiaan sellaista ongelmaa kuitenkaan ollut. Kertoja on ulkopuolinen, kaikkitietävä eikä kehenkään henkilöhahmoon sidottu.

    VastaaPoista
  8. Alan vahvasti kallistumaan sille kannalle, että tämä on luettava! Historia, raikkaan metsäinen rakkaus ja omalaatuinen loppu kuulostaa oikein hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin kimppuun! Kyllä tämän kanssa viihtyy :)

      Poista