18. heinäkuuta 2012

Mary Shelley: Frankenstein (1818 / 1973)

Frankenstein or, the Modern Prometheus
Suomennos: Paavo Lehtonen
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 252
Pisteet: 4½/5
Mistä minulle: oma ostos

Frankensteinin tietävät kaikki, mutta yllättävän monilla on siitä viihdeteollisuuden mukanaan tuomia harhaluuloja. En ole itsekään näiltä välttynyt ja olenkin vähän karsastanut koko Frankenstein-juttua. En ole ollut kiinnostunut hirviötiedemies-tyyppisestä seikkailusta ja kun vielä eräällä kirjallisuuden kurssilla Frankenstein mainittiin tieteiskirjallisuuden kantaisäksi (vaiko -äidiksi?), niin se vähäinenkin kiinnostus laski entisestään.

Pro gradu -työni myötä tähän oli kuitenkin tartuttava. Onhan tämä kauhukirjallisuuden klassikko ja jotakin tekemistä tällä on muodonmuutoksenkin kanssa. Se kyllä jäi vähälle, mutta muutoksia kokivat ennakkoluuloni. Frankenstein onkin varsin upea teos!

Korjataan kuitenkin se yleisin väärinkäsitys; Frankenstein ei ole se hirviö. Kirjan päähenkilö, Victor Frankestein, on nuori ja innokas tiedemies 1700-luvulta, joka hyvää hyvyyttään haluaa rakentaa uuden ihmisen. Voimakkaampi, mahtavampi ihminen voisi tehdä paljon hyvää. Hän tulee luoneeksi 240cm pitkän, rotevan ja hyvin ruman kuvatuksen, jota kammoaa sitten itsekin. Tämä hirviö jää teoksessa nimettömäksi ja hänestä käytetään myös demoni -nimitystä.

Frankenstein yllätti minut filosofisella ja syvällisellä puolellaan. Tarina ei olekaan niin mustavalkoinen kuin luulin. Hirviö ei olekaan luonnostaan paha, vaan katkeroituu ihmisten ja jopa luojansa hylättyä hänet. Hän viettää mm. pitkän aikaa erään mökin elämää seuraten. Tarkkailemalla hän oppii puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaankin. Salaa hän auttaa mökin asukkeja, mutta kun hän lopulta paljastaa itsensä, ei kiitollisuudesta ole tietoakaan.
Hirviö pakenee, tekee kamalia tekoja murheellisessa raivossaan ja etsii käsiinsä Frankensteinin. Hänellä on luojalleen vain yksi pyyntö; saada kumppani. Hirviö kaipaa kaltaistaan kumppania, koska ihmiset eivät häntä hyväksy. Hirviön tekemien murhien vuoksi Frankenstein ei suostu, sillä hän pelkää että kaksi hirviötä saa vielä enemmän tuhoa aikaan kuin yksi.

Frankenstein on moraalinen dilemma. Olisiko hirviö todella pitänyt lupauksensa vetäytyä kumppaninsa kanssa asumattomille seuduille, ihmisiä vahingoittamatta? Vai olisiko Frankenstein ollut oikeassa; kaksi aiheuttaa vielä pahempaa tuhoa kuin yksi? Entä jos uusi hirviö ei olisikaan kelpuuttanut aiempaa hirviötä kumppanikseen? Olisiko hirviö kaivannut kumppania lainkaan, jos ihmiset olisivat osanneet katsoa ohi kammottavan ulkonäön?
Näitä kysymyksiä tämä teos pistää pohtimaan. Ja näiden kysymysten vuoksi katson Frankensteinin olevan edelleen hyvin ajankohtainen teos, varsinkin 2000-lukuisessa, ulkonäkökeskeisessä kulttuurissa.
Tarina avaa muutenkin koko joukon tulkintamahdollisuuksia aina yli-ihmisyyden pohdinnasta myös siihen, että nainen kirjoitti 1800-luvulla tällaisen tarinan. Frankensteinia onkin tulkittu myös feministiseltä kannalta ja tietysti Shelleyn omaan elämään peilaten. Hänenkään tarinansa Percy Shelleyn kanssa ei ole niin simppeli, vaan on täynnä tragedioita.

Teoksen rakenne on mielenkiintoinen, joskin ehkä vähän turhan kikkaileva. Tarina rakentuu niin, että Pohjoisnavalle purjehtiva Walton kirjoittaa kirjettä sisarelleen. Kirjeissä hahmotellaan ensin vähän Waltonin taustoja ja kun Walton kohtaa Frankensteinin, niin Frankenstein kertoo tarinansa Waltonille, joka taas koostaa tarinan käsikirjoitukseksi lähettääkseen sen sisarelleen. Frankensteinin tarinaan sisältyy vielä hirviön tarina, jota hirviö kertoo siis Frankensteinille.
Pieni yksinkertaistaminen olisi siis ollut paikallaan. Waltonin kirjemuoto sisarelleen oli turha. Tästä siis vähän miinusta.

Kuitenkin Frankenstein on huima teos. Ajatelkaa, että Mary Shelley on ollut vain 18-vuotias tämän ensimmäistä kertaa hahmotellessaan ja kirjoittaessaan. Tämäkin on sen erään kuuluisan tapaamisen peruja, jossa Geneve-järven rannalla kokoontuivat Mary Shelley, lordi Byron ja John Polidori kertomaan tarinoita.
Suosittelen Frankensteinia kaikille niille, jotka uskaltavat haastaa itsensä pohtimaan miten olisi suhtautunut kammottavan näköiseen hirviöön, joka olisi – ehkä – tarkoittanut vain hyvää.

Frankenstein olikin myös osa 10 Klassikkoa -haastettani!

4 kommenttia:

  1. Minä taistelin tämän kanssa aikanaan, se oli niin kamalan tylsä! Niin ja ei mielestäni ole kestänyt aikaa kovin hyvin. Siitäkin huolimatta ei todellakaan voi kun ihmetellä, miten tuon ikäinen tyttö on voinut sen kirjoittaa. Klassikko on todellakin kyseessä, vaikka ei kolahtanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tätä kyllä vauhdikkaaksi voi sanoa, vaikka järisyttäviä tässä tapahtuukin :) Ja tuota ikää todella ällistelen minäkin.

      Poista
  2. Wau mikä arvio! Minulla oli tämä alkukesästä lainassa, mutta jouduin palauttamaan, ennen kuin ehdin kirjaan perehtyä. Leffan (vuodelta -94) olen nähnyt monta kertaa ja minusta hirviön tarina on todella riipaiseva ja epäreilu. Tuskin ihmismieli kehittyy koskaan hyväksymään kaikennäköiset ja kokoiset, mutta aina voi toivoa, Frankensteinin tarina todella antaa pohtimisen aihetta. Pahuus ei synny yksinään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos leffa kolahti riipaisevaisuudellaan, niin suosittelen perehtymään myös kirjana!

      Poista