29. heinäkuuta 2012

Juri Nummelin (toim.): Hallusinatsioneja (2012)

Kustantamo: Faros
Sivumäärä: 126
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Juri Nummelin on jälleen tehnyt merkittävän kulttuurityön, ainakin minun silmissäni. Hallusinatsioneja on kokoelma varhaisia suomalaisia kauhunovelleja:

Jaakko Juteini: Otteita teoksesta Kummituksia, elli Luonnollisia Aavis-juttuja Valistuksen lisäksi. Lyhykäisesti ja wapaasti Saksan kielestä Suomeksi tulkitut
Zachris Topelius: Toholampi
Aleksis Kivi: Vuoripeikot
K. J. Gummerus: Uhalla
Kyösti Wilkuna: Haudankaivaja, Oikea syyllinen, Lapissa ja Hallusinatsioneja
Santeri Ivalo: Kummituksia
Larin-Kyösti: Hiirenkesyttäjän kosto
Uno Osmio: Kuumehoureissa

Kokoelman aloittaa Nummelinin esipuhe, jossa valaistaan suomalaisen kauhun varhaishistoriaa vähän enemmänkin. Eipä sitä ole juuri arvostettu eikä mielestäni arvosteta oikein vieläkään. Suomalainen kirjallisuus nojaa yhä vahvasti realismiin. Esipuheen voi lukea myös Nummelinin omasta blogista.

Isoimmaksi suosikikseni nousi Topeliuksen Toholampi. Tarina on kauhuromanttinen ja kansanperinteiden vaikutteet ovat aika selvät. Vanha äijä kertoo nuorelle miehelle tarinaa rakastavaisista, joiden väliin tuli iso paha virkamies. Paha sai toki palkkansa, mutta loppu ei ollut kokonaisuudessaan järin onnellinen vaan pikemminkin haikean kaunis. Kyllä se setä Topelius vaan osasi!

Opettavaista sävyä on taas Gummeruksen Uhalla -tarinassa, jossa kaikki yliluonnollinen selitetään järjen avulla. Yllytyshullu nuori isäntä lähtee kirkon kellotapuliin yöllä leikatakseen hiukan sinne siirretyn, mystisesti kuolleen miehen partaa. Isännälle käy kohtalokkaasti ja rahvas on tietysti ihan kauhuissaan. Onko vanha Vihtahousu ollut taas asialla?! Kirkkoherra selvittää asian, mutta silti taikauskoinen supatus jatkuu...

Aleksis Kiven Vuoripeikot muistuttaa enemmän satua kuin varsinaista kauhutarinaa. Peikot ovat ryöstäneet kirkosta tärkeän arvoesineen ja sitä lähtee uljas sankari upealla hevosellaan pelastamaan. Novelli on vauhdikas ja lopun satumaisen silauksen saa tarina siitä, kuinka tietyt paikat saivat nimensä.

Muutkin tarinat viihdyttivät oikein mukavasti, joskin on tunnustettava, että Juteinin kieli aiheutti hankaluuksia. Pohdin, että olisiko se pitänyt kuitenkin vääntää selkokielisemmäksi, mutta toisaalta olisiko siitä kadonnut "käännöksessä" jotakin? Lisäksi Uno Osmion Kuumehoureissa meni yli hilseeni enkä pitänyt siitä lainkaan.

Erityisplussaa annan lyhyistä kirjailijaesittelyistä. Tietysti esim. Aleksis Kivi ja Zachris Topelius ovat monelle tuttuja jo ennestään, mutta heidän esittelyissään keskitytäänkin tähän kauhupuolen valaisemiseen. Esittelyt olivat siis oikein paikallaan ja puolen sivun pituus oli aivan riittävä.

Suosittelen tätä ihan jokaiselle kauhun ja kansanperinteen ystävälle. Tässä ei ole peruskansantaruja, vaan jokaisen kirjailijan omaleimaisuus näkyy teksteissä, mutta unohtamatta kansanperinteen vaikutuksia.

2 kommenttia:

  1. Täytyy pistää tämä mieleen, jos tulisi sopivasti vastaan joskus. Kiinnostavaa, että tuollaisiltakin nimiltä löytyy kauhutarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa ihmeessä lukupinoon, jos vastaan kävelee. Se luo tavallaan ihan uutta perspektiiviä esim. Kiven tunnetumpaan tuotantoon.

      Poista