23. kesäkuuta 2012

Heikki Turunen: Simpauttaja (1973)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 304
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

Hojo hojo! Simpauttaja on jo pitkään roikkunut pitäisi-lukea -listallani ja Kuusi kovaa kotimaista -haasteeni potki vihdoin minut tarttumaan tähän.

Simpauttaja on jo klassikko ja Heikki Turusen esikoisteos. Tunnettu filmatisointi on vuodelta 1975. Odotinkin siis kirjalta aika paljon, mutta en varsinaisesti tiennyt mitä. Tiesin, että ideana on hassu tyyppi nimeltä Simpauttaja, joka pistää pienen maalaiskylän sekaisin. Näin se pääasiassa menikin, mutta yllätyksekseni oikeastaan isompi rooli on nuorella Impalla.
Imppa Ryynänen riitelee aluksi isänsä kanssa ja suunnittelee lähtöä Helsinkiin. Yksi Simpauttajan ydinasetelmista onkin maalaisuuden ja kaupunkilaisuuden vastakkainasettelu, josta etenkin potkut saanut toimittaja Jomppa puhuu.
Imppa päätyy töihin naapuritaloon Pirtamolle, jonne Simpauttajakin on palkattu. Siinä se kesä ja syksy sitten kuluukin. Imppa kerää rahaa ja Simpauttaja sotkee kylän pakkaa. Simpauttajan suhde kauniiseen Juliaan puhuttaa – semminkin kun Julia on naimisissa. Lopulta asiat päätyvät siltä osin aika ikävään pisteeseen ja salasuhde käykin yllättäen kohtalokkaaksi syyttömälle kolmannelle osapuolelle.

Simpauttajan isoimpia antimia on ehdottomasti värikäs kieli. Turusen kynästä lähtee niin vahva murteellisuus, roisit jutut kuin (tässä yhdistelmässä) häkellyttävän kauniit luontokuvaukset. Myös tunnelmaa Turunen kuvaa hyvin ja erityisen onnistunut minusta on kohtaus, jossa Julia ja aviomies Kuuno selvittelevät välejään.
Vaikka Simpauttajan henkilöiden naiskuva on toisinaan vähän turhankin sovinistinen (niin kuin ajan henkeen tietysti kuuluukin näin 2010-lukulaisen näkökulmasta), kuvaa Turunen etenkin Juliaa ja nuorta Markettaa kauniisti. Ei siloitellen eikä siirappisesti, mutta kauniisti ja raikkaasti.

Kuitenkaan Simpauttajan juoni ja tarina noin muuten ei oikein puhutellut. Etenkin puolivälissä teosta oli melkoista tyhjäkäyntiä, joka kävi tylsäksi. Jatkuva kiroaminen ja juttujen roisiuskin panivat kyllästyttämään. Tässä kohden juuri tuli tuli mieleen, että Simpauttaja toiminee paremmin elokuvana. En tosin ole nähnyt tuota filmatisointia, joten ihan varmaksi en osaa sitä sanoa. Mutta jollakin tapaa Simpauttaja rakentuu vahvojen kohtausten varaan.

Loppua kohden kirja taas parani, mutta esim. Marketan osuuden tietynlainen katoaminen jäi häiritsemään. Se jäi turhan avoimeksi ja keskeneräiseksi. Lisäksi Pirtamon isännän kuolema ja Simpauttajan syyttäminen siitä jäi vähän hataralle pohjalle, vaikka se loogiselta tuntuikin; olihan Simpauttaja isännän kanssa liikkellä ja muutenkin kylän ulkopuolinen tyyppi, jolla oli jo omat vihamiehensä. Simpauttajaa syyttävä Lassi ei edes tiennyt, että Simpauttaja oli liikkellä Pirtamon kanssa jne. Liian hataraa, vaikka Simpauttaja ei mikään dekkari tietysti olekaan.

Simpauttaja ei siis ihan täysillä minuun uponnut, mutta onpahan nyt luettu kuitenkin. Elokuva olisi kiinnostava nähdä!

Simpauttajasta juttua myös:
Booking it some more
Sallan lukupäiväkirja

6 kommenttia:

  1. Ahti Kuoppala elokuvan Simpauttajana on legendaarinen!

    Jossain vaiheessa parisenkymmentä vuotta sitten minulla oli melkoinen Turus-putki, mutta ihan uusimpaan tuotantoon en ole ollut kovin ihastunut. Simpauttaja on klassikko ;)

    VastaaPoista
  2. Et sitten Morre lukenut nimeäkään oikein: Se on Juuli. Juuli Taivainen. ;=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas perhanaa. Kiitos oikaisusta :D

      Poista
    2. Taitaa olla niin, että nimi on todellakin Julia, mutta häntä vain kutsutaan lempinimellä Juuli. Itse ainakin muistan henkilöhahmosta kerrottaneen kirjassa molemmilla nimillä.

      Poista
  3. kaikki kommentit menee ilmeisesti bittittien taivaaseen. huono juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena.
      Kaikkiin yli 30 päivää vanhoihin postauksiin tuee kommenttien tarkistus. Tämä lähinnä roskapostituksen vuoksi. Kommenttisi eivät siis kadonneet mihinkään – joskin julkaisen niistä nyt vain tämän yhden.

      Poista