30. toukokuuta 2012

William Peter Blatty: Manaaja (1971)

The Exorcist
Suomennos: Matti Kannosto
Käännösvuosi: 1972
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 320
Pisteet: 3½/5
Mistä minulle: kirjasto

Varmasti kaikki tietävät Manaajan. Jos ei muuten, niin elokuvasta. 12-vuotiaaseen Regan-tyttöön menee riivaajademoni Pazuzu, jota katoliset papit Damien Karras ja Lankester Merrin häätävät. Regan-Pazuzu puhuu hävyttömiä, oksentelee, saa kasvoihinsa paiseita, taipuu yliluonnollisiin asentoihin ja tietää asioita, joita Regan ei tiedä. Kuuluisaa hämähäkkikävely-kohtausta kirjassa ei muuten ollut lainkaan!
Reganin äiti on kuuluisa näyttelijä Chris MacNeil ja tapahtumien aikana hänen ohjaajansa Burke Dennings murhataan ja sitä kautta etsivä Kinderman astuu kuvaan.

Kirjan rakenne pääsi yllättämään elokuvaan verrattuna. Joskin muistikuvani elokuvasta ovat aika hatarat, vaikka olenkin nähnyt sen pariinkin otteeseen.
Ensinnäkin Damienin ja Reganin tiet kohtaavat vasta suunnilleen kirjan puolessa välissä. Sitä ennen perehdytään paljonkin Reganin psykiatriseen tutkimukseen. Kirja on varsin uskottava tältä osin, ainakin näin maallikon silmin. Tieteellinen lähestymistapa miellytti paljon ja toi tietynlaista uskottavuutta. Käytiin läpi kaikenlaisia mielisairauksia hysteriasta skitsofreniaan. Lisäksi LSD:n käyttö poissuljettiin.
Alussa selvitellään myös Damienin taustoja ja etenkin hänen suhdettaan äitiinsä. Damien kantaa salaa syyllisyyttä siitä, että jätti äitinsä elämään yksin kun lähti opiskelemaan papiksi. Tämä syyllisyys käykin Damienille kohtalokkaaksi.

Kun Damienin ja Chrisin lopulta tapaavat ja Chris pyytää Damienin apua, päästään analysoimaan tarkemmin koko manaamisen ajatusta. Tässä kohdin tuleekin asiaan kiinnostava näkökulma. Damien ei tahdo uskoa manaamiseen ja sen tarpeellisuuteen, kun taas ateisti-Chris taas uskoo! Lopulta Damien taipuu anomaan piispalta lupaa manauksen suorittamiseen. Manauksen tarve selitetään ihan puhtaasti psykologialla; jos henkilö uskoo vahvasti olevansa riivattu, hän myös todennäköisesti uskoo manaukseen, joten manaus saattaa vapauttaa henkilön riivauksesta, jota ei tieteellisessä mielessä ole ollutkaan!
Oli hienoa, että tässä ei varsinaisesti otettu uskonnollisiin kysymyksiin kantaa lainkaan. Lukija voi joko uskoa Reganin olleen todella riivattu tai sitten uskoa, että Regan vain sekosi leikkiessään ouija-laudalla. Kumpikin tulkinta on mahdollinen.

Psykologiset selitykset ja pitkä taustoittaminen tämän tiimoilta tekivät kuitenkin Manaajasta hiukan raskaan. Lääketieteellisiä termejä ja lääkkeiden nimiä esiintyi paljon. Jännite siis katosi täysin jossakin vaiheessa. Isä Merrin tuli kuvaan vasta ihan lopussa, mutta onnistui silti olemaan varsin vaikuttava hahmo. Olisin kaivannut häntä mukaan jo aiemmin (alun prologin lisäksi).
Lisäksi Denningsin murhan ratkominen jää vähän puolitiehen, vaikka onkin kiinnostava ja tarinan motivoinnin kannalta oleellinen sivujuoni. Se melkein unohtuu lopussa kokonaan ja tulee tavallaan hutaisten ja pintapuolisesti selitettyä loppuun.

Manaajan lukeminen oli kuitenkin enemmän positiivinen kokemus ja voin suositella tätä kaikille psykologiasta kiinnostuneille. Kauhun osuus jää tässä ainakin nykylukijalle ja kokeneelle kauhukonkarille aika ohueksi. Manaaja on kuitenkin kauhukirjallisuuden klassikko ja oiva aikalaiskuvaus myös.

Tässä vielä Manaaja-elokuvan tunnari, joka on Mike Oldfieldin (yksi lempiartisteistani) käsialaa ja melkoisen vaikuttava sävellys:

9 kommenttia:

  1. Olipas mukava (!) lukea tästä. Minulla on nimittäin menneisyys kauhuklassikoiden kanssa, vaikken ole niitä enää pariinkymmeneen (apua) vuoteen lukenut. Luin Manaajan joskus lukion alkuvuosina ja muistan edelleen kirjan tunnelman sekä sen psykologisen otteen. Elokuvaa en ole varmaan koskaan nähnyt - tai ehkä olen, siitä ei vain ole jäänyt mitään mielikuvaa, mikä kirjasta aikoinaan jäi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Menneisyys kauhuklassikoiden kanssa" kuulosti jotenkin kohtalokkaalta :D

      Suosittelen kyllä elokuvaakin. Se on sellainen elokuvamaailman yleissivitysjuttu melkein. Linda Blair tekee älyttömän hienon roolityön!

      Poista
  2. Kylmänväreet kulkivat jo tuosta elokuvatunnarin alusta (puhumattakaan noista otteista elokuvassa, hrrr...)! Elokuvan olen nähnyt useamman kerran ja odottanut joka kerta kauhulla sitä hämähäkkikävelyä. Kirjankin voisin lukea, mielellään kirkkaassa auringonpaisteessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hämiskävely on kyllä vaikuttava kohtaus!
      Toimii tämä kirja auringonpaisteessakin :D

      Poista
  3. Hei Morre, en tiennyt tästä kirjasta, vaikka siis leffa olen kyllä nähnyt. Kiinnostavan kuuloinen! Tuli muuten mieleen, että sinua voisi kiinnostaa yksi nuortenkirja nimeltä Yön eläjä, joka on hiukka karmiva... Kirjoitin siitä hiljattain blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla tätä kirjanakin :)

      Pitääpä käydä tarkistamassa vinkki blogistasi. Kiitos!

      Poista
  4. Minä en tiennytkään tämän olevan myös kirjana!:D Joskus kakarana katseltiin aina tyttöjen kanssa vanhemmilta salaa Manaajaa ja en vieläkään uskaltaisi katsoa sitä yksikseen. Jos kirja ei kuitenkaan ole ihan niin karmiva se olisi kyllä ehdottomasti mielenkiintoista lukea. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän harva tietää! Leffa onkin huomattavasti tunnetumpi – ja pelottavampi, joten kirjaa voin kyllä suositella :)

      Poista
  5. Huh, manaaja oli jotenkin tylsästi pelottava aikoinaan, nyt pitäydyn näistä kauhuskenaarioista vähän sivummalla jostakin kumman syystä. Ehkä kuitenkin uskaltaisi tämän lukea ihan mielenkiinnosta.

    VastaaPoista