4. toukokuuta 2012

Pyhä lukeminen, pyhä kirjailija ja pyhä taiteellisuus

Innostuin näemmä nyt taas toisen kerran lyhyen ajan sisään turisemaan niitä näitä. Kesken on pari kirjaa ja kouluhommatkin rassaavat ja koukutin itseni taas Skyrimiin, niin että täytyy sitten turista muuta kun kirja-arvioita ei ole tarjolla.

Lukemista ja siihen käytettävää aikaa onkin pohdittu kirjablogeissa aina ajoittain ja mikäpä siinä, pohditaan vaan.
Kirjablogeissa on esiintynyt haaste, jossa luetaan 24 tuntia vuorokaudessa. Ainakin Kirjantila -blogissa oli juttu siitä ja ulkomaisissa vielä enemmän. Kävin aiheesta itseni kanssa vuoropuhelua:
-Hei! Vähänkö olisi jännä!
-No höpöhöpö. Ihme suorittamista.
-No joo... Haluan nauttia lukemisestani.
-Niin justiinsa. Kirja kuuluu lukea nautiskellen eikä tuollai kello kädessä suorittaen.
-Mutta eikö suorituksestakin voi nauttia?
-Joo, mutta ei lukusuorituksen.
-Miksei?
- (syvä hiljaisuus)
-Niin?
-Emmä tiedä.

Sillä aikaa kun minä koukutin itseni Skyrim-roolipeliin, aloitti mieheni uudestaan Stephen Kingin Musta torni -sarjan lukemisen. Tai ahmimisen, miten sen nyt haluaa ilmaista. Minä podin vähän Pleikkarin ääressä huonoa omaatuntoa; vaimo se vaan pelaa ja hylkää ukkoparan... Ilmaisin huoleni ääneenkin ja mies käski lakata murehtimasta, koska hän viettää laatuaikaa yhden suosikkikirjasarjansa parissa.
Jos lyhyessä ajassa lukee monta kirjaa, niin onko se aina suorittamista? Ja jos on, niin miksi sitä pitäisi nolostella?

Jotenkin kirjallisuus tuntuu tässä suhteessa olevan tietynlainen pyhä lehmä. Se nauttii tietynlaista boheemisen taiteen leimaa ja hellii mielikuvaa köyhästä kirjailijasta, joka ei missään nimessä saa edes ajatella salaa yksin pimeässä huoneessa kaupallisuutta.
Kuulin erään pöyristyneen kommentin myös kirjatrailereista, jotka ovat nostaneet suosiotaan. "Ei kirjasta mitään traileria voi tehdä! Kirja on KIRJA, ei elokuva!" Miksei kirjasta saa tehdä traileria? No siksi tietysti, kun sen ideana on saada ihmiset ostamaan lukemaan kirja. Jos kirjailija tienaa liikaa, niin väistämättä sen täytyy nousta hänelle hattuun ja jatkossa hän on kadottanut taiteellisen palonsa. Erään naistenlehden mukaan Sofi Oksasenkaan ei tarvitse enää kaupassa valita halvinta! Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun taitelijakuva murtui täysin...
Samasta syystä ei ole soveliasta, jos kirjailija esiintyy usein julkisuudessa. Hah! Koittaa vaan saada kirjojaan myydyksi. Pahapahapaha... Kyllä tosi kirjailija saa myytyä kirjansa ilman naistenlehtien palstoilla keikkumistakin. Ajatelkaapa vaikka Ilkka Remestä!

Kirjan lukemisessa pitää säilyttää myös tietty kohtuus. Viihdekirjallisuutta, eli roskaa, saa kyllä kuluttaa, mutta vähänkin korkeakirjallisempaa kirjaa tulee lukea kunnioittavasti nautiskellen. Jos luet liikaa ja liian nopeasti, niin 
a) mahdollisesti lintsaat etkä lue kaikkea ja liioittelet tehdäksesi vaikutuksen, 
b) sinulla ei ole elämää, 
c) et ymmärrä ja/tai sisäistä lukemaasi ja/tai 
d) luet roskaa viihdekirjallisuutta

Kirjallisuudessa, kuten monessa muussakin taiteenlajissa, nähdään yhä tietynlaista pyhyyttä. Sitä ei saa suorittaa (tekemällä tai kuluttamalla), sillä ei saa tienata eikä sitä saa uhrata kaupallisuuden alttarille.

Teknisesti ottaen kirjan lukeminen on suoritus. Teki sen nopeasti tai hitaasti. Kysymys kuuluukin, että mitä pahaa siinä on? Toiset nyt vain lukevat nopeammin kuin toiset. Toiset kuluttavat enemmän aikaa lukemiseen kuin toiset. Toiset kuluttavat vastaavia aikamääriä vaikkapa urheiluun. Sekin on suorittamista. On kovin ihailtavaa, kun on suorittanut maratonin (mitä nopeammassa ajassa, sen parempi!). Mutta jos minä sanon suorittaneeni Anna Kareninan, niin minulle kohotellaan kulmia merkittävään sävyyn. Suoritit?

Meitä paljon lukevia ihmisiä on olemassa ihan oikeasti. Ja useimmat meistä vieläpä nauttivat siitä lukemisesta kovasta tahdista huolimatta. Lukeminen on taito, joka kehittyy vielä peruskoulun ensimmäisen luokan jälkeenkin. Lukunopeus voi kasvaa ja lukutekniikka kehittyä.

Ehkä vielä jossakin vaiheessa suoritan sen 24 reading -haasteen. Ihan kiusallanikin.

27 kommenttia:

  1. Ihana postaus <3 Hekotin ääneen :D

    Varsinkin tuo "Kyllä minä mieleni pahoitin, kun taiteilijakuva murtui täysin" oli aivan loistava :D

    Luin saman jutun muuten tänään. Tosiaan nälkätaitelijan imago on Sofilla nyt ryvettynyt, kun hän tunnustaa leipovansakin! Eihän se sovi! Hänen pitäisi elää vain hengenravinnosta ja korkeintaan apurahoilla maksetulla viinalla :D

    Haluaisin ilmaista eriävän mielipiteen jostain asiasta ihan periaatteellisesta "tykkään jankata vastaan" syystä, mutta kun en voi. Sitä paitsi vieläkin naurattaa. :D

    Ja jos suorittamisesta puhutaan, niin esim. Alastalon salin lukeminen on ihan varmasti suorittamista! Minulle on turha tulla sanomaan, että ihan lukunautinnosta sen luin, kun en usko :) Äitinikin luki ennenkaikkea siksi, että voisi pitää t-paitaa, jossa lukee "Olen lukenut Alastalon salissa". Minäkin luen sen joskus loppuun lähinnä tuon t-paidan houkuttelemana. Koska rankasta suorituksesta kuuluu saada palkinto ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä t-paitaa havittelen minäkin :D

      Poista
  2. Mielenkiintoinen juttu! Itse olen myös nopea lukija, joten siitä tulee ajateltua kaikenmoista. "Liian hyvän" kirjan kohdalla tosin pidän välillä taukoja, etenkin jonkun erityisen kolahtavan kohdan tullessa vastaan, ettei tule liikaa sitä nautintoa kerralla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvää kirjaa pitääkin sulatella. Monesti oma ratkaisuni on lukea jotain tyystin muunlaista kirjaa :)

      Poista
  3. Minä olen aina saanut kuulla ihmettelyitä, jopa valitusta, siitä, että luen "liian nopeasti". Ala-asteella sain kerran erään kirjan luettua, kun luokan toiseksi nopein lukija oli vasta sivulla 28... Usein esitetään juuri tuo kommentti, että no et sä siitä voi tolla vauhdilla mitään tajuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Sitä paitsi kaikissa kirjoissa ei edes ole mitään erityistä tajuamista!

      Poista
  4. On kyllä ärsyttävää että nopeasti lukeminen on automaattisesti huono juttu. Olen ihan yleisesti ottaen sitä mieltä että jos 7-vuotiaasta alkaen suurimman osan vapaa-ajastaan on käyttänyt lukemiseen, siinä on jonkin verran nopeuttakin kehittynyt...

    Välillä kyllä tulee aika pitkälti vaan suoritettuakin lukemista. Esim. siinä vaiheessa kun aikoinaan viimeisimmän suomenkielisen Ajan pyörä -sarjan kirjan ilmestyttyä päätti, että kertaampa mitä tässä aikaisemmin on tapahtunut... Kevyet 24 paksua kirjaa eikä aina mitään ehkä loistavinta laatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeh. Kyllä sitä välillä ihan puhtaasti suorittaa.

      Ja suoritanhan minä kirjallisuuden opintojakin!

      Poista
  5. Tuosta Anna Kareninasta... Ehkä ongelma on siinä, että "suoritus" kuulostaa jotenkin määrämittaiselta? Maratonin kanssa on luontevaa ajatella, että oikean kilometrimäärän tultua täyteen on tehty suoritus, kun taas Anna K:ta ei ehkä voi korvata vastaavalla sivumäärällä jostain muusta teoksesta.

    Mutta on toinen, isompi juttu. "Suoritukseen" liittyy minusta vahva oletus, että suoriutunut on selvinnyt jostain vaikeasta, rasittavasta ja jotenkin haastavasta... Niinpä kohottelisin ehkä kulmiani, jos "suorittaisit" Anna K:n - vaikka ei se nyt minusta niin ihmeellinen ole - mutta tuijottaisin ihailevasti jos kohteena olisi WSOY:n Kansojen kirjallisuus osat 1-15.

    Se olisi suoritus. Saattaapa olla tuon Annan mainitsema Ajan pyöräkin!

    Siitä olen samaa mieltä, että lukemiselta tunnutaan vaativan kohtuutta. Ainoastaan kirjabloggareiden mielestä esim. meikäläisen lukutahdissa on jotain ihailtavaa; noin arkielämässä olen kyllä ollut aistivinani ihmisten kommenteissa kohdat a - d. (Paras vastaus kohtaan b on tietysti "minulla on monta, monta elämää... voi teitä, jotka ette lue! Teillä on vain yksi...")

    Mutta ei suuri lukunopeus ei ole arvo itsessään. Luulen, että se vaikuttaa siihen miten lukemani koen ja millaisia kirjoja pidän hyvinä/mitä kirjoissa arvostan. Niin kuin tietysti vaikuttaa tuhat muutakin asiaa.

    (Lisäisin vielä, että lukunopeus myös vaihtelee kirjasta toiseen paljonkin... joissain oikein "suoritettavissa" kirjoissa pitää madella kuin etana hiekalla, hitaasti ja kirvellen, mutta jotkin suoritukset ovat puhdasta harppomista.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onhan Anna Karenina määrämittainen? Minun painoksessani sen määrä oli 999 sivua :D

      Ja tosiaan nuo kohdat a-d eivät päde samankaltaisiin lukuhamstereihin, kuten me bloggarit :) Mutta sellaiset "normaalit lukijat" tai tyystin kirjallisuutta harrastamattomat tuntuvat usein ajattelevan noin.
      Vaikka sama kai se pätee moneen muuhunkin harrastukseen.

      Poista
  6. Minä opin lukemaan 5-vuotiaana ja kun muut opettelivat 1. luokalla lukemaan sain tehdä jotain muuta, kuten, no, lukea :) 2. luokalla askartelimme lukutoukat, jonka päähän sai aina kirjan luettuaan liittää pahvipallon, jossa oli kirjailijan ja kirjan nimi. Minun toukkani oli todella pitkä. Jo silloin sain muutamien kommenteista ymmärtää suorittavani, eikä tuota siis sanottu positiivisessa merkityksessä. Onneksi en lannistunut vaan olen senkin jälkeen lukenut aina, muiden mielipiteistä välittämättä.

    Olen aika nopea lukemaan, mutta nykyään lukemiseen jää vähemmän aikaa. Lukutaitoa on pitänyt kehittää tässä elämäntilanteessa (pikkulapsiperhe); lukuaikaa on otettava vaikka sitten hampaidenpesun yhteyteen ja valitsen kirjat tilanteen (päiväsaiakaan melua, illalla omaa rauhaa jne) mukaan. Ehkä minäkin otan tuon 24h readingin ohjelmistooni sitten, kun tytöt ovat vähän isompia ;)

    Ja voi, sinun miehelläsi on laatuhetkiä luvassa Mustan tornin parissa :) Minäkin luen sarjan uudelleen viimeistään sitten, kun saan koko sarjan omaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä tosiaan voi kehittää luovia lukuhetkiä. Olen joskus lukenut kokatessanikin :) Oli vaan niin jännä kohta, ettei voinut lopettaa :D

      Ja Musta torni on nyt kokonaan omassa hyllyssä (tosin englanniksi), joten siitä se ajatus kaiketi lähti...
      Minähän en, noloa kyllä, ole sarjaan päässyt sisälle olenkaan!

      Poista
    2. Kokkauslukeminen on tuttua minullekin :D

      Ohhoh, Musta torni englanniksi... Vähän vielä lisämaustetta lukemiseen. Minä kerään sarjan ihan kotimaiselle käännettynä versiona.

      Muistinkin, että et päässyt Mustan tornin imuun, eikä siinä mitään noloa ole. Minäkin pääsin vauhtiin vasta parin yrityksen jälkeen, sinnikkyys palkittiin sitten ruhtinaallisesti :) Mutta en tarkoita kuitenkaan, että sinun pitäisi väkisin lukea sarjaa ;D

      Poista
  7. Minä olen hidas lukija ja myönnän, että joskus olen miettinyt, että jotkut suorittavat lukemista. Mutta kun täällä kirjablogimaailmassa on saanut tutustua moniin todella nopeasti lukeviin ja lukenut heidän hienoja arvioitaan lukemistaan teoksista niin olen muuttanut mieltäni. Hienoja arvioita ei kirjoiteta jollei lukemisesta ole jäänyt mieleen mitään.

    Tämä on siis pitkälti persoonakysymys (toki harjoittelemalla voi oppia, sitä en kiellä), olen hidas kaikessa muussakin, miksen siis lukemisessa. Tosin nuorempana olin aika nopea juoksemaan ;)

    Tuohon Veran "Alastalon salissa" kommenttiin: Jossain vaiheessa mietin, että kyllähän se olisi luettava, mutta tajusin muutaman sivun tekstiä tuijotellessani, ettei minusta ole siihen, en siis lähtenyt suorittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persoonakysymys tämä on myös varmasti. Minä en pidä erityisen nopeana lukijana itseäni, mutta ehkä keskimääräistä nopeampana? En tiedä.
      Juoksusta taas ei tule mitään :D

      Poista
  8. Hauska kirjoitus. Mietin tuossa yhtenä päivänä, että kirjailijalle on suuri etu, jos hän on hauska ja pääsee ns. asiaohjelmaan hauskuuttamaan katsojia. Kuten Jari Tervo tai Miika Nousiainen ja Tuomas Kyrö saavat tehdä sellaista itsensä markkinointia, joka on tavallaan kirjailijalle kunniakasta. Mutta mitäköhän ostajat olisivat siitä mieltä, jos nämä tutut naamat päräyttäisivätkin tv-mainoksen? hmm.. Kirjaa ei saa jotenkin markkinoida vaan sen täytyy houkutella salakavalasti. Siinä on haastetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on tosiaan haastetta saada kirjaa sopivan boheemisti mainostettua ja markkinoitua.

      Ja kaiketi asia voi riippua kirjailijan sukupuolestakin! Naiskirjailijat hauskuuttavat telkkarissa harvemmin ;)

      Poista
  9. Mä olen alkanut viime vuosina miettiä, että pitäisikö tuo Alastalon salissa lukea ihan sen takia, että siitä on tullut niin myyttinen kirja. Ei se VOI olla niin pitkäveteinen! :)

    Kirjailijakuva on sellainen asia, joka mietityttää paljonkin. Toisaalta kirjailijan oletetaan myyvän kirjojaan, toisaalta sitä paheksutaan kovastikin. "Se nyt on niin KAUPALLINEN..." Brändäys tuntuu olevan monille kirosana. Vaikka eihän se tarkoita muuta kuin sitä, mitä joku Jari Tervo tai Sofi Oksanen tekee: että kirjailija on tunnistettava persoona. Itse en jaksa mitään Pyhä Kirjailija -imagoa, se tuntuisi ahdistavalta. Pyhä Kirjailija on sellainen tyyppi, joka otetaan kaapista tarvittaessa ja esitellään vieraille. Pyhälle Kirjailijalle ei tarvitse maksaa, koska hänhän saa enemmän glooriaa kuin sielu sietää. Pyhä Kirjailija ei ole koskaan väärässä eikä tee virheitä. Kuka sellaista jaksaa?

    24 h lukuhaaste, whoaa. Kuulostaa aika hurjalta. Olisipa joskus aikaa.

    Ja vielä: hyvä ystäväni on superlukija. Hän näkee sivun käytännössä vilkaisemalla ja ymmärtää kaiken lukemansa. Ihana esilukija, palaute on asiantuntevaa ja tulee todella nopeasti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Pyhä Kirjailija ei tarvitse tosiaan rahaa, koska hän elää Pyhästä Taiteellisuuden Palosta ;)

      Täytyy katsoa missä vaiheessa tuon haasteen suorittaisin. Siihen kun täytyy valmistautua.

      Ja aivan ihana aarre tuo ystäväsi! <3

      Poista
  10. Olen koko ikäni ja sitä on aika pitkästi ollut hotkiva lukija.Alastalon salissa luin kuukaudessa, kun mulle sanottiin että siihen menee vuosi! Voisin lukea sen toisenkin kerran; siinä on jotain vinkeetä vaan, eikä mulla ole T-paitaa siitä. Vanhentuessani olen alkanut lukea hyvät kirjat toiseen kertaa heti perään ja se tuntuu minusta antoisalta. Meitä on moneen junaan ja siksi tarvitaan monenlaisia kirjoja ja kirjailijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että on useampaa sorttia :)

      Pitäisköhän sulle hommata se t-paita? :D

      Poista
  11. On kirjoja, joiden lukemisesta tulee suorittamista. Yleensä tällaiset kirjat eivät jätä hyvää fiilistä, vaan väsähtäneen (esim. Stalinin lehmät). Harvassa ovat ne kirjat, joiden lukeminen olisi suoritus ja se paljastuisikin lopulta hyväksi tai helvetin hyväksi kirjaksi (esim. Taru sormusten herrasta). Mutta lukeminen lukemisen vuoksi kuulostaa kyllä penseältä hommalta, se onnistuu vain jos tietää kirjan jo ennalta hyväksi/luettavaksi, muutoinhan silmät alkaa hyppiä riveillä eikä lukemastaan lopulta muista mittään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TSH oli tosiaan mullekin vähän sellainen, että alku oli suorittamispuurtamista, mutta sitten kun kolahti, niin kolahti.

      Poista
  12. Minä olin aina kuvitellut lukevani nopeasti ja paljon… ja sitten tutustuin muihin kirjabloggareihin! :-D

    Minulle tulee muutaman kerran vuodessa lukupuuskia, jolloin luen parin viikon ajan ihan joka hetki. Kun edellinen kirja on lopussa aloitan samantien seuraava. Ja nautin siitä valtavasti. Sitten lukupuuskan mentyä ohi ehdin fiilistellä ja mietiskellä lukemaani tarkemmin. Siinä puuskassa on vaan saatava lukea ja lukea ja lukea! :-D

    Minä en edes tajunnun ajatella tuota 24h lukumaratoonia "suorittamisena", vaan ennemminkin nautiskeluna. Vielä joskus varaan itselleni koko päivän lukemiseen. En suorittaakseni jotain sivumäärää, vaan antaakseni itselleni luvan keskittyä siihen mistä TODELLA nautin! Ehkä ensi kesänä saisin heivattua muun perheen jonnekin ilman minua ja voisin kokeilla tuota maratonia mikäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuvittelin, mutta kirjabloggaritasolla taidan olla ihan tavallisen keskiverto tapaus :D

      Poista
  13. Hyvä aihe. Minä nuorena luin ihan hirveästi. Kävin niin usein kirjastossa ja lainasin aina niin ison kasan, että ne tädit eivät enää uskoneet, että oikeasti LUIN ne kirjat siinä ajassa. Minulla oli aikaa ja olin nopea lukija ja NAUTIN jokaisesta kirjan parissa viettämästäni hetkestä. Ja ehdin minä muutakin tehdä. Mutta no, ehkä minua ei voi ymmärtää kuin kaltaiseni ;)

    Nykyään ihan harmittaa, kun on se muukin elämä (hahah..... siis työt) jotka syö niin paljon aikaa ja energiaa, että lukeminen on pelkkä haave sen sijaan että ehtisi kunnolla siihen paneutua. Enkä minä nauti sen enempää tai vähempää nyt, kun en EHDI lukea sitä kirjaa kuin muutaman sivun päivässä. Hitto kun ehtisikin lukea kunnolla, niin ei aina ehtisi unohtaa sitä, mitä alkupäässä tapahtui :DDD

    VastaaPoista
  14. Mahtava postaus! Lukumaraton on hauska haaste, joka juuri sopivasti ravistelee noita pölyttyneitä asenteita :)

    VastaaPoista