26. toukokuuta 2012

Andrus Kivirähk: Riihiukko (2000)

Rehepapp
Suomennos: Kaisu Lahikainen
Käännösvuosi: 2002
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 253
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto

Tämä kirja päätyi lukulistalleni graduni kautta, sillä nyt on haussa kirjallisuutta kansanperinteisiin, ihmissusiin ym. liittyviin juttuihin. Riihiukko tarjoileekin niitä Viron maisemissa oikein runsaissa määrin.

Andrus Kivirähk oli vieras nimi minulle, mutta tämän romaanin perusteella hänestä tuli mieleen hitusen Arto Paasilinna. Kerronta on ironisella huumorilla varustettua ja vaikka Riihiukko sijoittuukin 1800-luvun Viroon, on siinä piikki varmasti tämän päivänkin yhteiskunnalle.

Riihiukko kertoo siis pienestä virolaisesta kyläyhteisöstä maaorjuuden ajalta. Ahneus ei tunne rajoja herroilla sen paremmin kuin rahvaallakaan. Kun oma oveluus ei riitä, otetaan apuun myös taikakonstit, jotka ovatkin suorastaan arkipäiväisen yleisiä. Lähes joka perheessä on oma kratti, on ihmissusia, hiisi notkuu talon nurkissa ja itse Vanha Kehnokin piipahtaa usein. Paasilinnan lisäksi mieleen tuli myös Terry Pratchett (joskaan minusta Paasilinna ja Pratchett eivät muistuta toisiaan...).
Riihiukko eli Riihi-Santeri on päähenkilö, mutta mukana toilaileivat myös hiukan yksinkertainen Janne-renki, Saatanan apulaisena ollut Munan Otto, talonpoikaisneito Liina ja Hannu-vouti. Unohtamatta tietysti ahnetta vanhuskaksikkoa Ernestiä ja Impiä.
Tarina sijoittuu yhdelle marraskuulle ja lyhyehköt luvut koostuvat jokaisesta marraskuun päivästä.

Huumori Riihiukossa on oikein kohdillaan. Jo alusta asti on selvää, ettei tätä tarinaa kannata lukea otsa kurtussa, vaan huumori ja letkeä kerrontatyyli pelaavat hyvin yhteen. Henkilöhahmot jäävät aika ohuiksi, mutta toisaalta tämän tyyppisessä tarinassa ei mitään syväluotaavia henkilökuvauksia kaivatakaan. Jokainen hahmo on onnistuneesti oma persoonallisuutensa.

Aluksi Riihiukko vaikutti yksittäisiltä tapahtumilta vailla sen kummempaa isompaa juonta, mutta sellainenkin alkoi pitkähkön alun jälkeen hahmottua juuri ennen kuin sitä alkoi kunnolla kaivatakaan. Liinalla on rakkausmurheita, paronin kaunis tytär saapuu Saksasta ja Riihiukostakin paljastuu pieni yllätys.

Harmikseni kuitenkin loppu oli oikeastaan yllättävän tyly ja siten jätti vähän huonon maun suuhun. Ei tällaisessa odotakaan mitään erityisen opettavaista tai kaunista loppua, joten kai sinänsä voisi kiitellä yllätyksellisyydestä. Tätä en todella osannut odottaa. Vaan tämä ei tuntunut sopivan kirjan hilpeään tyyliin ollenkaan.

Riihiukko sopii erityisesti niille, jotka ovat kiinnostuneet kansanperinteestä ja vanhoista taikakonsteista. Täältä nimittäin löytyy niksi jos toinenkin! Myös Paasilinnan ystävien kannattaa rohkeasti tarttua tähän. Tässä on jotakin tuttua, mutta samalla kuitenkin vähän vierastakin.

Tällä nappaankin Ikkunat auki Eurooppaan -haasteesta Viron!

4 kommenttia:

  1. Hmm, pakko tunnustaa, etten muista ollenkaan, miten kirja päättyi. :D Mutta tykkäsin siitä kansanperinteen ja yliluonnollisen kohtaamisesta kirjassa, vaikka toki sieltä olisi voinut löytää vertaskuvia suuntaan jos toiseenkin.

    VastaaPoista
  2. Kommentoin vähän jälkijättöisesti kun olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota virolaiseen kirjallisuuteen ja tarkoituksena on perehtyi siihen vähän enemmän. Mulla on se käsitys, että kirja on ollut aika suosittu Virossa ja kuulunee arvostettuun virolaiseen nykykirjallisuuteen. Täytyy muistaa seuraavalla kirjastoreissulla, aika hyvät pisteet kuitenkin annoit.

    VastaaPoista
  3. Riihiukosta kiinnostuneille tiedoksi, että Kalliolan Teatterissa se esitetään loppuvuodesta 2012 ja vieläpä ilmaiseksi

    https://www.facebook.com/events/257507924369931/

    VastaaPoista
  4. On taas unohtunut vastata kommentteihin...

    Rääkän Reinolle kiitos vinkistä! Pistin tietoa tästä myös Morren maailman Facebook-sivuille :)

    VastaaPoista