25. huhtikuuta 2012

J. S. Meresmaa: Mifongin perintö (2012)

Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 470
Pisteet: 3½/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Olen tätä jo jonkun aikaa odotellut ja vihdoin Mifongin perintö ilmestyi! Kotimainen fantasia on aina tervetullut lisä kirjallisuuden saralla ja etenkin silloin, kun kirja sopii aikuisempaankin makuun.

Mifongin perintö on vauhdikas ja yllätyksellisiä käänteitä sisältävä tarina. Sen keskiössä ovat Dante, vaeltajatyyppinen soturimies (ei kumminkaan mikään Aragorn-kopio), ja Ardis, nuori prinsessa ja sittemmin kuningatar. Hölmömpikin tietysti arvaa, että vipinää on luvassa, mutta siihenkin matkaan mahtuu monta mutkaa.
En halua juonta juuri kustantajan esittelyä (ks. linkki) enempää avata, sillä muuten mehevät käänteet eivät tunnu yhtä meheviltä. Kirjailija onnistui kyllä pariin kertaan kiskaisemaan maton altani oikein sujuvasti!

Fantasiassa hahmot ovat erityisen tärkeitä. Ja Meresmaa onnistuu hahmoissaan varsin hyvin!
Myönnän heti alkuun, että ihastuin Danteen täysin. Minun mieleeni piirtyi hyvin tarkka kuva siitä, millainen ja minkä näköinen Dante on (minun Dantellani on muuten jostakin mystisestä syystä parta, mitä Dantella ei taida kirjan mukaan olla?!). Dante on vaeltajasankareiden tyylin mukaan vähän jurottava, lihaksikas tyyppi, joka ei ole naisille aiemmin juuri korvaansa lotkauttanut. Danten tärkein kumppani on puuma Reu (kenellä supersankarilla oli myös puuma? He-Manilla oli se tiikeri, mutta jollakin oli muistaakseni puumakin?), joka oli oikein sympaattinen lisä tarinaan.
Prinsessa Ardis on alkuunsa juuri niin ärsyttävä, kun hemmoteltujen prinsessojen pitääkin olla. Yhdessä välissä Meresmaa tekee erittäin fiksun ratkaisun hypätessään kirjan ajassa vuoden eteenpäin. Ardis ehtii kasvaa. Ei epäuskottavan paljoa, mutta juuri sen verran, että ärtymiskynnys laski.
Hahmoista ainoastaan faroni Elingmar jäi hiukan häiritsemään. Elingmar jäi toisaalta etäiseksi, mutta toisaalta hän vaikutti hitusen liian itsevarmalta ja "ylemmältä" suhteessaan Ardisiin ollakseen kuitenkin vain hovinainen / kotiopettajatar. Luulenkin, että Meresmaalla on jokin jippo hihassaan häntä varten...

Tarina kulki eteenpäin huimaa vauhtia. Paikoin vähän turhankin huimaa vauhtia minun makuuni. Etenkin tapahtumiin ja niiden taustoihin olisi saanut syventyä hiukan enemmän. Meresmaan luoma maailma vaikutti kiinnostavalta, mutta sen esittely jäi aika pintapuoliseksi. Mifonkien historia tuli kyllä selväksi juuri sopivassa määrin, mutta samaa olisi kaivannut itse maailmasta, hallitsijoista, yhteiskuntarakenteesta...
Toisaalta tämä tietysti on ehdottomasti enemmän seikkailupainotteinen fantasiakirja kuin juonittelupainotteinen, ja minä taas olen juonittelun ja polittiisten kiemuroiden ystävä enemmän. Mifongin perinnössäkin tietysti juonitellaan, mutta isompi painotus on ihan suorassa toiminnassa.
Makuasia tämäkin, sillä tiedän taas lukijoita, joita nimenomaan rasittaa fantasiassa se maailman selittäminen ja taustoittaminen, joka tekee etenkin aloitusosista usein raskaita. Mifongin perinnössä ei tätä tarvitse pelätä.

Pidän muuten aivan valtavasti 'mifonki' sanasta. Se on sopivan eksoottinen ja sillä tavalla "fantasiamainen", mutta toisaalta myös suomalaiseen suuhun sopiva eikä kieli mene solmuun.

Suurimmat puutteet näkyivät mielestäni tekstitasolla ja se laskeekin Mifongin perinnön arvosanaa. Etenkin tarinan alkuvaiheessa on aika paljon erityisesti tunteiden ja luonteenpiirteiden alleviivaamista. Rautalangasta väännetään se, että Dante ja Ardis ovat ihastuneet toisiinsa. Se selitetään, ei näytetä.
Lisäksi tekstiä vaivaa kysymystauti. Aina ajoittain tulee iso liuta kysymyksiä, joita päähenkilö pohtii mielessään. Mitä hän teki? Miksi hän teki? Miten hän olisi voinut tehdä? Olisiko kannattanut tehdä näin? Vaiko noin? Mutta mitä sitten tapahtuisi? Entä jos? Vaan entä jos sittenkin? Tällainen ratkaisu on aika kömpelöä.
Graafisella tasolla taas kursiivifontti on minusta vähän huonosti valittu. Se on kauniin koukeroinen, mutta sitä on epämiellyttävä lukea pitkiä pätkiä.

Nämä seikat eivät kuitenkaan estäneet minua valvomasta tarinan kanssa pikku tunneille saakka. Tarinan imu on aika voimakas ja sitä huomasikin lukevansa "vielä yhden luvun". Tarinan päätös ansaitsee erityiskiitokset; loppukohtaus on melko vaikuttava!

Suosittelen Mifongin perintöä etenkin seikkailuromaaneja janonneille ihmisille ikään katsomatta. Kirja on nopealukuinen, mukaansatempaava ja rentouttava. Ja sopivan romanttinenkin!
Jään odottamaan jatkoa...

13 kommenttia:

  1. Kiva, kun esittelit tämä näin tuoreeltaan. Kasvatti entisestään halua päästä Suomeen ja lukemaan Mifonkia itse :) Oliko se muuten nais-soturi, jolla on puuma? Mikä Sheena hänen nimensä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla. Hitsi kun häiritsee. Se puuma oli vielä mun mielestä mustavioletti :D

      Poista
  2. Olin etukäteen kiinnostunut Mifongin perinnöstä, mutta hahmokuvaukset alkoivat hieman arveluttaa. Miten paljon romantiikka painottuu kirjassa? Nimim. romantiikalle allerginen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä on ensisijaisesti seikkailukirja. Eli seikkailuromaani, jossa on romantiikkaa. Ei romanttinen romaani, jossa on seikkailua.
      Suhteen tasossa ei edetä kovinkaan pitkälle ja toiminta (siis muunlainen kuin romanttinen :D) painottuu enemmän.
      Mutta tietysti tämän keskiössä on Dante ja Ardis. Toiminta kumpuaa huolesta (ja sattumista) toisiaan kohtaan.
      Imelän äitelä tämä ei ole (kuten vaikkapa Meyerin Houkutus -sarja...).

      Poista
  3. Mie haluaisin lukea tämän kirjan, vaikka arastelenkin fantasiaa. Olen kuitenkin luvannut, että tartun rohkeasti eri lajeihin ja luen erilaisia kotimaisia kirjoja laajalta skaalalta. Voisin kuvitella, että vasta-alkajalle nopeatempoinen fantasia sopisi. :)

    VastaaPoista
  4. Kommentoin tännekin vielä, että kiinnostuin arvostelusi perusteella tästä enemmän (sen lisäksi, että kiinnostuin jo kirjailijattaren kuvailujen perusteella). Minä en oikein pidä fantasiaromaaneista juuri niiden järkälemäisten kuvausten takia ja muutenkaan en oikein, mutta tämä vaikuttaa tarpeeksi nopealta tahtiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna ja Helmi-Maaria, tämä on minusta oikein hyvä portti fantasian genreen. Peruselementit löytyvät, on toimintaa ja hyvä juoni!
      Minä pitkän ajan fantasia-fanina jäin tosiaan kaipaamaan niitä syvempiä kuvauksia, mutta niille, joita se ei houkuta (tai eivät muuten vain kaipaa), tämä on aivan varmasti ainakin neljän pisteen kirja.

      Poista
  5. Mifongin perintö olisi minullakin tarkoitus lukea vielä tämän kevään aikana tai viimeistään kesällä. Mukava huomata, että tykkäsit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotankin sitten jo bloggaustasi tästä :)

      Poista
  6. Kotimaiseen fantasiaan olisi kiva tutustua. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja taas sormet toimi aivoja nopeammin, pahus! Piti vielä jatkaa, että Sinisalon myötä genre on tullut tutummaksi, mutta samalla on tullut halu lukea lisää ja vähän erilaistakin kotimaista fantasiaa.

      Poista
  7. No höh, enkö ollut tännekään kommentoinut! Luin tämän nyt itse ja tykkäsin paljon. Jotenkin nyt iski ihan täysillä ja luin ihan liian myöhään että sain tämän loppuun. :) Dante oli kyllä ihana ja samoin Reu. Minuakin nyt alkoi häiritä tuo puuma..

    VastaaPoista
  8. En tiedä, kellä olisi puuma, mutta Drizzt Do'Urdenilla on pantteri. Minulle tuli se Reusta vahvasti mieleen. :)

    Pidin Mifongin perinnöstä todella paljon. Seuraavalla kirjastoreissulla minun onkin sitten lainatta Mifongin aika.

    VastaaPoista