26. huhtikuuta 2012

Armotontaaaa menoaaaa....

Sepi Kumpulainen lauloi vuosia sitten armottomasta menosta. Puhutaanpas siitä vähän täällä kirjablogimaailmassakin.

Arvioni Sisilian ruusu -teoksesta herätti keskustelua siitä, pitäisikö kirjailijoiden esikoisteoksia arvostella lempeämmin. Kysymys oli minusta niin hyvä, että se pohditutti muutaman päivän.
Kysymys nousi uudestaan esiin Mifongin perintö -romaanin kirjoittajan, J. S. Meresmaan blogissa.
Tässä välissä haluan kiittää keskusteluun osallistuneita! Tätä on pohdittu hyvässä ja lämpimässä hengessä.

Minä
Tiedän olevani paikoitellen melko tiukka arvostelija. Se linja tulee pitämään jatkossakin, sillä se vain on osa minua ja Morren maailmaa. Ilkeäksi en tunnustaudu, mutta silkkihansikkaitakaan ei kädessäni ole.

En koskaan ota mitään kirjaa käteen vakaana aikomuksenani lytätä se täysin. Voin olla ennakkoluuloinen, minulla voi olla odotuksia ja olen saattanut lukea/kuulla arvioita muualta. Yksikään lukukokemus ei lähde tyhjyydestä. Jo pelkkä kansikuvan näkeminen saattaa luoda jonkinlaisia, mietojakin, odotuksia.

Näiltä pohjilta sitten kumpuaa se, mitä kirjasta ajattelen. Siksikin arvosteluni ovat täysin subjektiivisia, omakohtaisia tulkintojani. Jokaisella lukijalla on omat lähtökohtansa. Kahdella lukijalla tuskin voi olla koskaan täysin samaa pohjaa lukukokemukseensa.
Toivon, että jokainen Morren maailman lukijakin muistaa tämän. Minun hyväni ei välttämättä ole sinun hyväsi.

Mitä enemmän luen, sitä nirsompi tavallaan koen olevani. Makuni vahvistuu koko ajan. Sisilian ruusu oli opettavainen lukukokemus minullekin. Vasta sen myötä tajusin, mitä minä todella kaipaan historialliselta romaanilta. Kaipaan faktoja. Ja laajasti!
Mifongin perintö opetti myös vähän fantasiasta. Luulisi, että 20 vuoden aikana olisi oppinut tasan tarkkaan millaisesta fantasiasta pitää. Ehei... Minä haluan fantasialtanikin faktoja, sen omilla ehdoilla tosin. Kaipaan sitä laajaa ja yksityiskohtaista taustoittamistakin.
Uskon, että tällaista pientäkin oppimista tapahtuu aivan jokaisen lukukokemukseni myötä. Kaikkia en varmasti tule edes tiedostaneeksi.

Minulla ei kuitenkaan ole kristallipalloa – ja olen siitä iloinen. En voi tietää etukäteen, kuinka tarkkaan kirja vastaa makuani. Siksi lukeminen on niin jännittävää! Ja siksi esikoisteokset ovat vielä tavallistakin jännittävämpiä. Tutusta kirjailijasta osaa jo odottaa jotakin tiettyä, mutta esikoiskirjailija on aina arvoitus isolla A:lla.
Jos haluan ns. varman lukukokemuksen, niin luen tutun kirjan uudestaan. Tosin joskus sekin voi yllättää, jos edellisestä lukukerrasta on kauankin aikaa...

Kirjailija ja kirja
No pitääkö sitten tiukistella? Entä jos kirjailijalle tulee paha mieli? Olen tyly; kirjailijan paha mieli on vähän sellainen voivoi-juttu. Kun kirja menee julkiseen jakoon, niin sitä on vain varauduttava siihen, että kaikki eivät siihen ihastu. Lohduttautua voi sillä, että maailmassa on tuskin ainuttakaan opusta, jota kaikki varauksettomasti rakastaisivat. Aina on joku, jonka mielestä teos ei ole kaksinen tekele.

Olen tiukka, mutta en ilkeä. Omasta mielestäni siis. Koitan olla tarkka siitä, etten mene esimerkiksi kirjailijan henkilöön. Huono teos ei tee kirjailijasta idioottia. Ennalta-arvattava ratkaisu ei tee kirjailijasta älyltään yksinkertaista jne. Kirjailijan persoonaan käyminen on tarpeetonta.

Minusta ei kuitenkaan ole kenenkään etu, jos jätän minua vaivanneet seikat itse kirjasta kertomatta. Joissakin on tökerö juoni, onnahtelevia kielikuvia tai käsittämättömiä ratkaisuja. Tässä kohdin pitää muistaa se subjektiivisuus; voi olla, etten ole käsittänyt jotakin juttua. Saatan olla lukenutkin huolimattomasti. Kirjabloggaajakin on vain ihminen.

En myöskään osaa ajatella, että olisi tarpeen siloitella sanojaan. Tökerö juoni on tökerö juoni, vaikka sanoisinkin sitä ei-niin-onnistuneeksi juoneksi. Jos kielikuvat tuntuvat onnahtelevilta, niin ne ovat sitä (mielestäni) vaikka sanoisinkin, etteivät ne aivan vakuuttaneet.

En väen vängällä suostu hakemaan kirjasta mitään myönteistä – taikka kielteistäkään. Sellaisia kirjoja, joista ei ole mitään hyvää/pahaa sanottavaa, on loppujen lopuksi aika vähän. Muutamia sellaisia on kyllä ollut. Mutta jos kirjasta ei kumpua mieleeni suoraan mitään hyvää/pahaa, niin en kyllä lähde sitä hakemalla hakemaankaan. "Ööö... Tässä oli kivasti sijoitetut pilkut." -tyyli ei palvele ketään.

No mites ne esikoiset? Näkökulmani on yhä tiukka; on aivan sama, onko kirjailija tehnyt yhden vaiko 10 teosta. Siinä vaiheessa kun jotakin julkaistaan, ollaan jo tietyllä ammattimaisuuden tasolla. Yksityisissä kirjoittajapiireissä asia on eri. Siellä tuoreelle jäsenelle voi olla lempeämpi eikä vyöryttää kaikkea niskaan.

En kuitenkaan halua ryhtyä määritellemään, miten muut suhtautuvat esikoiskirjailijoihin. Jos joku haluaa suhtautua lempeämmin esikoisteokseen ja antaa sen puutteita anteeksi, niin se hänelle suotakoon. Se ei ole minulta eikä muilta pois.

En itsekään voi väittää, että suhtautuisin kaikkiin kirjailijoihin 100% puolueettomasti. Tullaan jälleen siihen subjektiivisuuteen ja omiin taustoihin. Minulla on lukijana aivan erityinen suhde esim. Stephen Kingiin, David Eddingsiin, Kari Hotakaiseen, Kaari Utrioon... Suhde on muotoutunut vuosien varrella ja luen taatusti Kingiä eri näkökulmalta kuin Maija Meikäisen esikoista.

Kirjablogi ja vuorovaikutus
Kirjablogeilla on yksi lyömätön etu lehtikritiikeihin nähden; keskustelu. Jokaiseen postaukseeni jokainen on tervetullut esittämään näkökulmansa! Juttua lukevan ei siis tarvitse tyytyä minun yksipuoliseen arviooni, vaan hän voi kommenteista ja muista blogeista lukea muunlaisiakin ajatuksia.

Minun puolestani kirjailija itsekin on tervetullut osallistumaan keskusteluun. Kirjailijamme ovat vain kovasti kainoja sen suhteen... Ehkä oman teoksen arvion kommentointi koetaan noloksi?
Näin bloggaajana en kyllä pidä kirjailijaa nolona, vaan kaikenlaiset yhteydenotot ovat tervetulleita. Silloinkin, kun kirjailija kokee tulleensa väärinymmärretyksi. Etenkin suoranaisia asiavirheitä suorastaan toivon oikaistavan!
Tietysti kirjailijat ovat vähän eri asemassa kielimuurista johtuen. Stephen Kingin yhteydenottoa yhä odotellen... <3 (anteeksi teinihymiö)

Sanon kuitenkin tähän loppuun sen, mikä on varmasti sanomattakin selvää: Kaikkein parhaimman kuvan kirjasta saa, kun sen lukee itse!

Ja käyttäkäämme nyt hyväksi tätä vuorovaikutusta! Mitä mieltä olet?

58 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, kiitos tästä!

    Olen samaa mieltä kanssasi monesta asiasta, kuten siitä, että aina me luemme kirjoja omasta näkökulmastamme ja tulkintamme ovat subjektiivisia. On outoa edes odottaa, että jokin arvio, on se sitten blogissa tai sanomalehdessä, olisi objetiivinen totuus. Kysehän on on tulkinnoista, joiden takana taas on se jokaisen yksilöllinen lukukokemus.

    Siitäkin olen samaa mieltä, ettei esikoiskirjailijaa tarvitse kohdella sen hellemmin kuin muitakaan kirjailijoita. Jos on päässyt niin pitkälle, että on saanut kustannussopimuksen, pitäisi ýmmärtää, että lukijoilta varmasti tulee monenlaista palautetta. Kaikki kirjoittajat tietävät, että oma teksti on rakasta ja jos joku ei siitä pidä, niin koskeehan se, mutta kun se vain nyt sattuu olemaan kupletin juoni. Minä ainakin ajattelen, että kirjailijan ammattitaitoon kuuluu osata ottaa vastaan palautetta. Parhaimmillaan kritiikki, jos se on rakentavaa ja jos sen sellaisena osataan ottaa, kehittää kirjoittajaa. Kyse ei ole keljuilusta ja ilkeilystä.

    Sitäkin mietin, että eikös esikoiskirjailijalle tehdä karhunpalvelus, jos esikoista ei arvioida samoin kriteerein kuin muuta kirjallisuutta? Miten käy siinä vaiheessa, kun toinen kirja ilmestyy ja sitä kritisoidaankin tiukemmin kuin esikoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeimpänä tosiaan pidänkin sitä, että kritiikki on perustelua. Silloin siitä usein katkeaa automaattisesti se terävin kärki.

      Ja hyvä kysymys tuosta toisesta teoksesta. Useinhan esikoinen voi lyödä läpi jo silkalla esikoisuudellaan. Sitä varten on oma palkintokin! Mutta monen ura kaiketi katkeaa siihen toiseen... Sitä ei välttämättä niin moni huomaa, vaikka esikoista ei olisikaan lytätty.

      Poista
  2. Hyvää kirjotusta kiittelen minäkin! Ja kiinnostavaa on keskustelu myös tuolla J. S. Meresmaan blogin puolella.

    Yksi parhaista esiin nostamistasi kohdista on mielestäni tuo kirjablogien reiluus esim. lehdissä julkaistaviin kritiikkeihin verrattuna. Täällä kun oikeasti kaikki pääsevät kertomaan mielipiteensä (eikä tarvitse olla edes kirjabloggaaja!), toisin kuin lehdissä joissa yhdestä mielipiteestä tietyllä tavalla muodostuu se totuus.

    Ja totta on myöskin se, että pelkästä lyttäämisestä ei ole kenellekään mitään iloa. Ei kirjailijalle, lukijalle tai tekstin kirjoittajallekaan (kai?). Onneksi sellaista en täällä kirjablogimaailmassa ole nähnyt muistaakseni ikinä. Kyllä täällä vaan liikkuu fiksuja ihmisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin täällä näkyy täydellisiä teilauksia. Lähinnä muistelen omistani ainakin Ajattoman kaupungin varjot (Moriel) ja Houkutus (Meyer). Niiden kohdalla taisin olla oikein erikoisen tyly :D

      Poista
    2. No, en usko että Houkutukselle olet tehnyt kauheaa vahinkoa. Luulen että se on myynyt ihan kohtalaisen hyvin :D

      Poista
    3. No juu xD Stephenie Meyer lienee pärjännyt mukavasti kritiikistäni huolimatta xD

      Poista
  3. Tosiaan hyvä kirjoitus ja minäkin olen monesta jutusta samaa mieltä.

    Jossain välissä minua jopa vähän alkoi jo ärsyttää se, kun monissa blogeissa tunnuttiin pyytelevän hirveästi anteeksi sitä, jos ei pitänyt jostain kirjasta, mistä muut olivat tuntuneet pitävän. Jos ei pidä, niin sitten ei pidä. Toki sen voi ilmaista hienovaraisesti, mutta ei sitä nyt tarvitse anteeksi pyydellä.

    Enkä näe väliä sillä, että onko kirja esikoinen vai vaikka kymmenes teos, jos siitä ei pidä. Toki itse esimerkiksi olen nähnyt monessakin esikoisessa sellaista potentiaalia, että olen halunnut lukea kirjailijalta lisää, vaikkei ensimmäinen ole noussukaan lemppariksi, mutta ei esikoisessa tarvitse nähdä sitäkään, jos siinä ei sitä ole. Ja mikäli pelkää lyttäävänsä jonkun kirjailijan innon heti alkuunsa, niin parastahan on perustella mielipiteensä, jolloin mahdollisesti blogiin eksyvä kirjailija saa selityksen, miksi hänen teoksestaan ei ehkä pidetty kovin paljon.

    Itse näen blogit nimenomaan paikkoina, joissa yksittäiset ihmiset jakavat lukukokemuksiaan ja mielipiteitään ja jokainen tekee sen omasta lähtökohdastaan. Tai siis tällaisia paikkojahan nämä ovat, ja se kannattaisi jokaisen muistaa. Minä olen varmasti pitänyt monista kirjoista, joista ei välttämättä kovinkaan moni muu innostu ja vastavuoroisesti ollut pitämättä joidenkin lemppareista. Mutta niin se menee. Jokaisella meillä on oma maku.

    Toivon myös kirjailijoiden olevan sen verran fiksuja, että arvostavat omaa työtään ja tekstiään niin, etteivät lannistu ensimmäisestä kritiikistä. Kyllähän se täytyy jokaisen ymmärtää, että kaikki ei pidä kaikesta, eikä tarvitse pitääkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on tosiaan sellainen tunne, että tulee pyydeltyä anteeksi. Kaiketi se saattaa kummuta siitä, että kirjasta on (syystä tai toisesta) halunnut aivan erityisesti pitää. Tottakai sitä toivoo joka lukukokemuksesta varsin miellyttävää, mutta joitakin teoksia oikein erityisesti odottaa ja on aivan varma siitä, että tää on mun juttu!

      Ja tosi on sekin, että joskus esikoiskirjailija onnistuu vakuuttamaan vaikka se eka kirja ei mennytkään täysin omaan makuun. Kohdallani esim. Mia Vänskä on sellainen.

      Poista
  4. Mie olen kuullut yhdeltä kirjailijalta, ettei hän halua mennä blogikeskusteluihin mukaan siksi, että hän haluaa että kirjasta saadaan vapaammin keskustella, kun kirjoittaja itse ei ole paikalla. Hän ei myöskään halunnut osallistua keskusteluun siksi, koska hänen mielipiteillään ei toisaalta ole väliä, sillä kirja elää jo omaa elämäänsä. Silti jos kirjailija ryhtyy selittämään tarkoituksiaan, hän myös osaltaan tukkisi sen vapaan analyysin ja lukukokemuksen, joita haluaa blogeista nähdä ja lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä näkökulma tuokin! Enpä tullut ajatelleeksi...

      Poista
  5. Minäkään en ajattele, että esikoiskirjailijaa pitäisi kohdella silkkihansikkain. Ehkä itse saatan olla ymmärtäväinen joitakin pikkukömpelyyksiä kohtaan, jos kirja muuten on mielestäni hyvä - eli ajatella että kunhan nämä muutamat virheet vielä hioutuvat pois, niin sitten tästä kirjailijasta tulee vielä entistä parempi. Mutta jos kirja on keskinkertainen tai huono, en näe mitään syytä väittää sitä "ihan hyväksi". Negatiivinen arvio kannattaa kyllä pyrkiä perustelemaan niin, että jutun lukija voi arvioida, voisiko kirja kuitenkin olla kiinnostava tai lukemisen arvoinen hänen mielestään.

    Kirjablogit tosiaan kertovat nimenomaan henkilökohtaisista lukukokemuksista, ja kyllähän meille kaikille väistämättä tulee jossain vaiheessa vastaan kirjoja, joista ei vain kauheasti pidä. Siksi on rehellistä ja realistista kertoa myös niistä huonoista lukukokemuksista - eihän lukemisesta muuten edes synny todenmukaista kuvaa. Katrin tavoin minäkin olen hiukan ihmetellyt sitä, että negatiivisia arvioita niin kovasti pyydellään anteeksi kirjablogeissa. Kuitenkin yleensä kommenteissa tunnutaan olevan vain tyytyväisiä jos joku yleisesti kehuttu kirja herättää vähän toisenlaisiakin tuntemuksia.

    Ja loppujen lopuksi oikein ärsyyntynyt tai negatiivinen arvio herättää luultavasti jopa enemmän kiinnostusta lukea kirja kuin innoton ja ympäripyöreä, laimeasti positiivinen kirjoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus virheet ovat tosiaan sellaisia, että niistä näkee, että ne voivat hioutua pois. Esim. puhtaat tekstitasolliset kömpelyydet ovat sellaisia. Ne lähes aina, väistämättäkin jäävät pois.
      Isompia "pulmia" on jokin erikoinen tyyli tai tapa käsitellä asioita. Jos ne eivät miellytä, niin silloin harvemmin tartun seuraaviin.

      Minusta välillä tuntuukin, että nimenomaan ne negatiiviset arviot ovat suosituimpia :D

      Poista
  6. Oikein kiinnostava blogikirjoitus! Oikein piti pysähtyä miettimään mitä minä asiasta ajattelen. :)

    Minä samastun tästä aiheesta puhuttaessa kahteen rooliin: esikoiskirjailijan ja lukijan. Tulevana esikoiskirjailijana minulla on tietysti oma lehmä ojassa, ja raskas kanttura siellä onkin. ;D

    En ole yksiselitteisesti samaa mieltä siitä, esikoiskirjailija olisi samassa samassa jo useamman julkaisseiden kanssa. Aika harvalla alalla uransa alussa oleva on samassa asemassa kokeneiden kanssa. Jopa urheilijoille annetaan anteeksi mokia tyyliin "ottaen huomioon, että nämä olivat X:n ensimmäiset arvokisat...". Puhumattakaan "yksityisemmistä" työpaikoista, joissa ainakin toivon mukaan aloittelijoille suodaan virheitä ja päinvastoin pyritään kannustamaan jatkaman ja oppimaan enemmän. Jos näin ei ole, niin on kyllä huono ja epämiellyttävä työilmapiiri. Eikös Idolsin ja Voice of Finlandinkin välillä ole tehty vertailuja juuri sen suhteen, kuinka toisessa lytätään kokelaat helpommin kuin toisessa? Se lempeämpi versio tuntui lehtikeskusteluissa olevan suositumpi, eli aika yleinen tämä ajattelutapa tuntuu olevan.

    Tässä mielessä soisin esikoiskirjailijoille hienotunteisia kritiikkejä. Siis en tarkoita, että negatiivisista elementeistä pitäisi vaieta, vaan tarkoitan lähinnä tapaa, jolla ne ilmaistaan. Onneksi blogimaailmassa näyttää olevan aika yleisesti käytössä niin sanottu hampparimalli: ne negatiiviset asiat tungetaan positiivisten väliin. Jos toivoo kritiikkinsä kannustavan kirjailijaa parantamaan, niin eritoten silloin tuo muotoilun miettiminen kannattaa: saman asian voi sanoa monella tapaa, ja jos sen asian sanoo kiltisti ja kannustavasti, niin siitä otetaan myös opiksi ihan eri tavalla kuin töksäytyksistä. Lehtikritiikeissä ollaan välillä suorastaan julmia, ja kokeneidenkin kirjailijoiden kirjoittaminen saattaa kärsiä huomattavasti, kuten ovat todistaneet niin Aleksis Kiven kohtalo kuin erään taannoin julkaistun dekkarin kritiikistä ja kirjailijan julkaisemasta vastakommentista syntynyt kohu.

    Kirjailija on kiitollinen rakentavasta, hienotunteisesti annetusta kritiikistä. Tokihan sitä palautetta tulee roppakaupalla muutenkin, eikä suinkaan aina erityisen hienotunteista, niin että siinä pelossa ei tarvitse olla, että esikoiskirjailija ylpistyisi jossain itseihailun muodostamassa kuplassa.

    Päinvastoin, on vaikea kuvitella haavoittuvaisemmassa asemassa olevaa ihmistä, kuin itsensä ja "henkisen vauvansa" maailmalle altistanut esikoiskirjailija. Suomeksi sanottuna esikoiskirjailija viettää ensimmäisen vuoden sopimuksen solmimisen jälkeen vetelät housussa ja rauhoittavia napsien, jos ja kun uskaltautuu edes miettimään lukijapalauteta. ;D

    Toisessa roolissani eli lukijana taas haluan tietää, mitä bloggari oikeasti ajattelee kirjasta. Lukijana en mieti kirjailijan tunteita, vaan tulevia kirjaostoksiani. Toisaalta en niele myöskään arvosteluissa mitä tahansa. Haluan, että kirjasta mielipiteensä ilmaiseva on lukenut teoksen huolella ja osaa perustella mielipiteensä. Kirjoitustyylin ja perustelluiden, analyyttisten arvioiden perusteella seuraankin mieluummin eräitä blogeja kuin toisia.

    Mieluiten luen myös arvosteltavana olevaan genreen perehtyneiden bloggareiden arvosteluja. En tarkoita, ettei bloggari saisi mennä mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta genreä tuntematon ei aina osaa asettaa teosta oikeaan kontekstiin ja silloin arvostelu ei palvele minua lukijana, kun en tiedä, onko siihen luottamista vai ei.

    Esim. mitä dekkareihin tulee, niin trillereiden ja whodunnittien välillä on kilometrin kuilu, mutta genreä tuntematon ei eroa aina tunnista. Koska nämä dekkarin alalajit kuitenkin eroavat toisistaan oleellisesti, vaikuttaa arvostelun pätevyyteen välttämättä myös kahden eri alalajin kaanoneiden tuntemus.

    Summa summarum: kaikki on suhteellista ja riippuu näkökulmasta. Mutta blogeissa on todellakin mahtavaa se, että täällä on mahdollisuus dialogiin, ja monilla ihmisillä on mahdollsuus esittää asiasta mielipiteensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vera pitkästä kommentista ja molemmista näkökulmista!

      Intän vielä esikoisuuden kanssa ;)
      Eikö kaikille soisi asiallisen palautteen? Tai siis itse en osaa ajatella, että että kirjailija Vanha Konkari olisi immuuni negatiiviselle kritiikille sen paremmin kuin Eino Ensikertailainenkaan. Tämähän on myös luonnetyyppikysymys. Toiset sietävät alun alkaenkin kritiikkiä paremmin kuin toiset.

      Siitä varmasti kaikki ovat yksimielisiä, että asiattomat palautteet ovat hanurista kenelle hyvänsä annettuna. "Tämmöstä paskaa vittu jaksa kukaan lukee. Mee hirteen!" -tyyli ei palvele ketään.
      Joten jos asiattomat palautteet tuomitaan yksiselitteisesti, niin jäljellehän jää asialliset palautteet? Näin karkeasti ottaen.
      Asiallisuutta on tietysti monenlaista. Tiukkaa ja lempeää, perustellumpaa ja vähän perusteltua (esim. palstatilasyistä). Eikö jo alusta asti olisi hyvä, että Eino Esikoinen (oli hän sitten kirjailija tai laulaja tai siivoaja) saa monenlaista asiallista palautetta? Näin ei seuraavan teoksen/duunin kohdalla tulekaan yhtäkkiä märkää rättiä niskaan. Vähän kuten Anna Elina tuossa ekassa kommentissa sanoikin.

      Poista
    2. Joo, ehdottomasti olen samaa mieltä siitä, että asiallinen palaute on aina tervetullutta. Tuo käyttämäni sana hienotunteinen saattoi kuulostaa siltä, että tarkoitin, että esikoiskirjailiajlle pitäisi vain antaa aplodeja, mutta se ei siis ollut pointtinani. Olisi ehkä pitänyt määritellä hienotunteinen paremmin, koska itse asiassa tarkoitan sitä ilmeisesti samalla kuin sinä puhuessasi asiallisesta: ei mennä henkilökohtaisuuksiin jne.

      Joskus olen huomannut itsekin, että kritiikki, josta vaikka tuttu tai tutun tuttu tai tutun tutun tuttu kirjailija on loukkaantunut, ei objektiivisesti ulkopuolisen silmin ole ollut oikeasti yhtään ilkeä, vaan perussävy on saattanut olla jopa positiivinen. Herkässä tilassa oleva kirjailija on vain tarttunut yhteen väärään lauseeseen tai jopa sanaan, ja loput siitä kritiikistä onkin sitten mennyt ohi korvien.

      Mutta aina ei loukkaantunut kirjailijakaan ole väärässä: ei tarvitse mennä kovin kauan aikaa taaksepäin, kun niin lehdissä kuin somessakin kohistiin kirjailijasta, jonka kirjaa kritisoitaessa tuli ulkopuolisellekin mieleen, että nyt kyllä kritisoitiin enemmän kirjailijaa kuin itse teosta. Ei varmaan edes suurin osa arvostelijoista, mutta tarpeeksi iso osa, että trendi pisti silmään ja sai miettimään, mitkä todella ovat arvostelijoiden motiivit, kun he kirjoittavat kritiikkejään.

      Kukaan tuntemistani kirjailijoista ei ole tähän mennessä kaihtanut palautetta. Ihan oikeasti kaikki tuntemani kirjailijat päinvastoin janoavat sitä. Kaikilla on on kova halu kehittyä. Voinen puhua itsestänikin esikoiskirjailijana ainakin siinä mielessä, että koen olevani itsekin vasta uran alkumetreillä ja palaute on siksi äärimmäisen kallisarvoista. Esikoiskirjailijuus ei ole päämäärä, vaan lähtökohta tulla aina vain paremmaksi kirjailijaksi. Ilman palautetta tämä on mahdotonta.

      Kirjailijat kuitenkin ovat herkässä asemassa. Koska "henkinen vauva" on kaikken arvostelatavana ja vapaata riistaa. Jokaiseen kirjaan panee kuitenkin jotain aina itsestään. Siksi negatiivinen kritiikki sattuu: harva kirjailija kykenee irrottamaan teoksen itsestään. Tässä toinen syy siihen, miksi korostin hienotunteisuutta. Tiedän ihan henkilökohtaisestikin, että jos saamassani palautteessa on sekä positiivisai että negatiivisia huomioita, se menee paremmin perille kuin pelkästään negatiivisten huomioiden listaaminen. Siksi mainitsin tuosta hampparimallista. Arvostelijalla ei tietenkään ole vastuu kirjailijan kehittämisessä, vaan hänellä on täysi oikeus ainoastaan listata kirjan puutteita, mutta koska täällä on niin monessa kommentissa puhuttu siitä, kuinka kirjailija kykenee kehittymään, ellei hän saa negatiivistakin palautetta, sain käsityksen, että bloggareitakin kiinnostaa ihan aidosti antaa rakentavaa ja hyödyllistä palautetta kirjailijoille. Jos näin on, nin siitä vain hampparimallikäyttöön, on ihan tutkittu juttu, että KAIKKI palaute menee sen mukana paremmin perille ihan KAIKILLE ihmisille, ei suinkaan vain kirjailijoille :D

      Joka tapauksessa kirjablogien ja lehtikritiikkien ahkerana lukija voin todeta, että onneksi kuitenkin suurin osa arvostelijoista kirjoittaa asiallisia kritiikkejä. Niistä on hyötyä sekä kirjailijoille että lukijoille, ehdottomasti.

      Poista
    3. Eipä voi kuin yhtyä tähän. Ja tosiaan valtaosa on minustakin asiallista; toisilla tiukempaa ja toisilla lempeämpää. Tämä on minusta rikkaus.
      Ne oikeasti häijyt palautteet ovat aika harvassa ja hyvä niin!

      Poista
  7. Harvemmin tulee luettua loppuun kirjaa, jossa ei näe mitään hyvää, tai luettua kirjaa jossa ei näe mitään heikkouksia, mutta toki jotkin lukukokemukset ovat parempia kuin toiset. Ainakaan omassa blogissani ei ole kysymys mistään yleisestä arvioimisesta vaan nimenomaan henkilökohtaisesta elämyksestä, joten sanon osapuilleen mitä ajattelin ja tunsin... Kirjailijaparan täytyy vain kestää, oli sitten esikoiskirjailija tai kokeneempi konkari! Varmaan jokaisen julkaisevan kirjailijan täytyy tietää/tajuta, että lukija lähestyy teosta omasta taustastaan ja kontekstistaan käsin. Sellainen mikä yhdestä tuntuu hauskalta voikin olla toisesta loukkaavaa tai kuolettavan tylsää ja niin edelleen. Jos en mitään muuta ole lukupiirikeskusteluista oppinut niin ainakin sen, että erilaiset elämänkokemukset johtavat erilaisiin lukijatulkintoihin. Persoonallisuuksista puhumattakaan!

    Mietin tuota kirjailijoiden kommentointia, ja minusta Hanna-Morre on oikeassa mutta niin on Hanna-Hannakin (heh, tiedätte varmaan ketä tarkoitan!). Kirjailjan osallistuminen keskusteluun on positiivista, ja aina iso kohteliaisuus bloggaajalle, ainakin minusta. Mutta jos kirjailija omia tarkoituksiaan alkaa kovin tarkasti avata, se on syytä tehdä varovasti. Kirjan kokeminen on kumminkin lukijan ja teoksen välinen juttu... Luulen että kirjailijan voi olla vaikea joskus hyväksyä miten "väärin" kirjaa on luettu! Silti ei ehkä kannata ryhtyä lukijoita oikaisemaan ja heidän tulkintojaan korjaamaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "väärin lukeminen" on yksi pahimpia omia pelkojani tekstieni lukemisessa. Ja ei, olen saanut oppia siitä, ettei sitä saisi ryhtyä korjaamaan. Asia on pyrittävä tekemään selkeäksi alusta asti tai sitten hyväksyä jo valmiiksi eri tulkinnat.
      Huumori, ironia ja satiiri lienevät näissä vaikeimpia, kuten olemme saaneet huomata erään poliittisen bloggarin jutusta...

      Poista
  8. Minustakin mainio kirjoitus Morre! Minusta tässä on osansa myös bloggaajan persoonalla, tai siis sillä, miten blogi on profiloitunut. Esimerkiksi sinä olet tunnettu siitä, että sanot asiat aika suoraan ja ehkä vähän tylynkin tuntuisesti ja olisin kyllä aika pettynyt arvioon, jossa selvästi hymistelisit, että "olihan tämä ihan kiva...". Tarkoitan tällä siis sitä, että jos olisin kirjailija, en ottaisi armottomuutta henkilökohtaisuutena vaan olisin iloinen siitä, että kirja on päässyt käsittelyysi. Joltakin toiselta, "lempeämmältä" bloggaajalta olisi taas aika hämmentävää lukea, että "tämä kirja oli ihan paska" (no oletkohan sinäkään koskaan sanonut aivan näin!) ja miettisin, onko siinä jotakin henkilökohtaista tai ilkeilynmakua.

    Itse olen sen verran opettaja luonteeltani, että yritän kyllä yleensä löytää kirjasta jotakin positiivistakin, vaikka en kirjasta pitäisikään, mutta se pätee kyllä kaikkiin kirjoihin ja kirjailijoihin, ei pelkästään esikoisiin.
    Ja aika paljon tuon ilmi (ehkä vähän turhanakin toistona) sitä, että tämä nyt oli minun mielipiteeni.

    Kirjablogeissa on tosiaan se mahtava puoli, että kirjailija tai innokas fani, voi väittää bloggaajalle vastaan. Ja hyvässä hengessä käytynä keskusteluna se on pelkästään hauskaa! Toivon siis minäkin kirjailijoiden rohkaistuvan kanssakäymiseen ja jos se ei tunnut kommenttiboksissa luontevalta, niin ainahan bloggaajaa voi lähestyä sähköpostin kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käyttänyt ainakin termiä "tämä oli aivan hanurista" :D Tosin kyseessä oli jo nykyisin kuolleen kirjailijan vanha teos (Conrad: Pimeyden sydän).

      Ja juu. Kyllä hätkähtäisin minäkin, jos tietyt bloggaajat käyttäisivät edes tuota samaa ilmaisua. En ehkä paheksuisi (ei olisi varaa...), mutta kieltämättä hätkähtäisin.

      Poista
  9. Tämä on yksi syy, miksi arvostan Morrea bloggaajana: valmius dialogiin sekä halu perustella mielipiteitään ja tapaansa toimia.

    Olen yhä sitä mieltä, että J.S. Meresmaankin blogissaan mainitsema "herrasmiessopimus" esikoiskirjailijoiden "kohtelusta" olisi mielestäni syytä ulottaa myös blogeihin. Esikoiskirjailija on uransa alussa ja hänen lyttäämisellään on aivan erilainen vaikutus koko kirjailijan uraan kuin kokeneemman kirjailijan lyttäämisellä. Jos kirjailija on jo julkaissut 10 teosta, niin yhden teoksen kova kritiikki ei vaikuta mitenkään hänen uraansa. Mutta kun kirjoja on markkinoilla vain yksi, niin tottahan huono kritiikki voi vaikka tuhota kirjailijan uran. Joko tuhoamalla vielä nupussaan olevan luovan itsetunnon tai sitten vaikuttamalla kustantamon haluun jatkaa yhteistyötä kirjailijan kanssa.

    Peräänkuulutan kirjabloggaajien vastuuta myös tässä asiassa. On helppoa vedota "yksityisiin mielipiteisiin" "yksilölliseen näkemykseen " jne, mutta totta puhuen tietyilla kirjabloggaajilla on nykyään enemmän valtaa kuin keskikokoisen sanomalehden "ammattikriitikolla". Joka ei loppujen lopuksi ole muuta kuin kirjabloggaaja, joka somen sijaan julkaisee tekstinsä sanomalehdessä ja saa siitä muutaman kymmenen euron palkkion. Mutta monilla kirjabloggareilla on enemmän lukijoita kuin sanomalehtien kulttuurisivuilla ja siten myös enemmän valtaa. Valtaa voi käyttää hyvin tai huonosti. Niin kirjabloggaaja kuin kuka tahansa muukin. Kirjoja ei todellakaan ole syytä kehua ilman perusteita, mutta haukkuja vasta pitääkin perustella.

    Negatiivinen arvio ei ole samanarvoinen positiivisen kanssa. Negatiivisella tekstillä voi olla enemmän vaikutusta kirjan menekkiin kuin positiivisella. Siis negatiivinen sattaa vaikuttaa heikentävästi myyntiin, vaikka positiivinen ei sitä samassa määrin nostaisikaan. Loppujen lopuksi sellaiset book-loverit ovat harvassa, jotka ostavat kirjan vain saadakseen selville, oliko se niin huono kuin kritiikissä esitettiin. Noin niin kuin realistisesti ajatellen.

    Siksi negatiivista kritiikkiä ja sen esitystapaa olisi syytä miettiä ainakin kaksi kertaa kauemmin kuin ylistystä. En siis missään tapauksessa tarkoita, että kirjan puutteista olisi syytä vaieta, vaan peräänkuulutan tietoisuutta kritiikin merkityksestä kirjailijan uraan ja tämän tietoisuuden myötä tahdikkuutta, kun kirjan huonoista puolista puhutaan. On eri asia sanoa, että "henkilöhahmot olivat pinnallisia ja yksioikoisia", kuin kirjoittaa, että "olisin kaivannut henkilöhahmoihin enemmän syvyyttä". Huono esimerkki, mutta ehkä ero tulee joka tapauksessa selväksi?

    Jokaisessa kirjassa on taatusti jotain hyvää, eihän se muuten olisi läpäissyt kustantamon seulaa. Mielestäni ainakin esikoiskirjailijoiden kohdalla olisi syytä kaivaa esiin se hyvä siihen huonon rinnalle. Muiden kohdalla voi olla laiskempi ja luetella vain ne ärsyttävät asiat, mutta esikoisteokselle voisi suoda edes sen, että etsisi kritiikin rinnalle edes suunnilleen yhtä paljon niitä positiivisia asioita. Koska kyllä niitäkin on ihan missä tahansa kustantamon julkaisemassa kirjassa, vaikka kirjan yleissävy ei olisikaan vakuuttanut.

    Tv. lempeä lukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti tuo esilletuomasi bloggaajan vastuu (josta saisi taatusti vielä uuden keskustelun!) on erittäin hyvä näkökulma tähän juttuun. Sillä eihän sitä voi kieltää siinä vaiheessa, kun päivittäisiä käyntejä on satoja.
      On kuitenkin syytä miettiä, että antaako sen vastuun vaikuttaa omaan toimintaansa vai herätellä aika ajoin lukijoita ottamaan myös itse sitä vastuuta.

      Yksi kysymys on myös se, että entä jos esikoinen todella ON huono? Eihän kaikista ylipäätään ole kirjailijoiksi. Jos yksi kymmenestä sanoo, että se oli hyvä ja muut perustellen ja asiallisesti esittävät negatiivista kritiikkiä, niin kyllähän sitä silloin tulee ajatelleeksi, että jotain vikaa siinä kirjassa on ollut.
      Jos taas yksi kymmenestä pitää kirjaa huonona, niin se yhden valta on silloin yhdeksää muuta vastaan aika olematon, paitsi ehkä aivan erityisen samankaltaisille lukijoille.

      "On eri asia sanoa, että "henkilöhahmot olivat pinnallisia ja yksioikoisia", kuin kirjoittaa, että "olisin kaivannut henkilöhahmoihin enemmän syvyyttä". Huono esimerkki, mutta ehkä ero tulee joka tapauksessa selväksi?"
      Ihan hyvä esimerkki, mutta en näe tavallaan syytä vaihtaa tyyliä, vaikka kyse olisikin esikoisesta. Itse taidan käyttää usein noita lauseita yhdessä; "tässä teoksessa oli XXX, olisin kaivannut YYY".
      Pointtinahan tuossa on rakentavuus, mikä on varmasti tervetullutta niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin.

      Noin muuten esikoisen kohtelusta kommentoinkin jo etenkin Anna Elinalle ekassa kommentissa ja myöhemmin Vera Valalle. Esikoisen erityiskohtelussa on pulmansa, mutta ei tätä sinunkaan perustelua voi täysin ohittaa.

      Poista
  10. Hyvä postaus ja hyvää keskustelua myös.
    On tosiaan hyvä muistaa myös näiden bloggausten lukemisessa että ihan suoraan ei kannata sokeasti uskoa arvostelijan tuomiota (tai jos on tosi tuttu arvostelija jonka kanssa on melkein aina samaa mieltä niin sitten ehkä). Olen esimes huomannut että se pitääkö Morre kirjasta ei tunnu kauhean hyvin korreloivan suuntaan tai toiseen sen kanssa pidänkö minä kirjasta :) Mutta kun Morre selvittää niitä perusteitaan miksi antaa millaisenkin tuomion niin voin niiden perusteella jo alkaa arvioida kannattaako kokeilla, pysyä kaukana vai etsiä lisää mielipiteitä.

    Esikoiskirjailijat, hmm. Silloinkin kun en pidä jostain kirjasta niin yritän myös miettiä sitä haluanko lukea samalta kirjailijalta lisää. Tällöin esikoiskirjailijalle tulee usein oltua vähän ystävällisempi, eli vaikka en pitänyt tästä, tästä ja tästä asiasta niin voin silti pitää kirjailijaa hyvinkin kehityskelpoisena jonka seuraavasta kirjasta on syytä odottaa parempaa.
    Erityisesti jos ne huonot asiat ovat sellaisia klassisia aloittalijavirheitä kuten liiallinen toisen kirjailijan tyylin tai tiukkojen genrekonventioiden seuraaminen, tai rytmitysongelmat kuten ajoittainen tyhjäkäynti tai turhanaikainen kikkailu kun ei oikein luoteta oman tarinan kantavuuteen...esim. henkilökuvauksen pitäisi minusta olla jo varsin hyvin kunnossa esikoisteoksesta lähtien.
    Se kehityskelpoisuus ei kuitenkaan toteudu jos niitä heikkouksia ja kehitysehdotuksia ei sano ääneen, ja maailmassa toki riittää myös niitä "takana loistava tulevaisuus"-tapauksia jotka eivät ikinä tasolleen kehittyneet.
    Ja toki niillä vakiintuneemmillakin kirjailijoilla voi olla väliteoksia tai heikosti onnistuneita kokeiluja (tai sitten se kirjailijan väliteos olla juuri se kirja josta sinä eniten pidät).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, ettei kokeneellakaan ole sitä tasalaatua. Minä en esim. kerta kaikkiaan päässyt Kingin Musta torni -sarjaan sisälle, jota taas monet kingistit pitävät Kingin parhaimpana ja tietynlaisena pääteoksena. Ehkä jossakin vaiheessa yritän taas...

      Mutta minäkin tosiaan esikoisten kohdalla mietin, että haluanko palata hänen tuotantoonsa jatkossa vai en :) Joskus jokin juttu vakuuttaa, vaikka muuten itse teos ei olisi ollutkaan ihan mun juttu.

      Poista
  11. Mielenkiintoista keskustelua! Täytyy sanoa että vaikka ite kirjoitin lehtiin kolmisen vuotta, niin ei kyllä kukaan tullut tällaista "sisäpiirin silkkihansikassääntöä" kertomaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä tuli minullekin uutena asiana! Vaikka meillä on kirjallisuudenopinnoissa puhuttu arvosteluista, niin tämä juttu on kyllä mennyt ohi!

      Poista
    2. Ainakin Mervi Kantokorpi otti kritiikkikurssillaan asian esiin. En ole varma, olenko sitä muualta kuullut.

      Poista
  12. Hyvä avaus Morre. Jotenkin sitä pitää itse niin selvänä arviointiensa subjektiivisuutta, ettei sitä osaa edes ajatella muuta. Puhdasta objeketiivisuutta tällaisissa asioissa ei ole kenelläkään.

    Mutta vaikka olisivat kuinka subjektiivisia, niin silti on mietittävä miten sanansa asettaa ja miten ne perustelee, sillä perustelu on kaiken A ja O. Ketään en halua loukata, enkä usko, että kukaan muukaan haluaa.

    Sitten niiden arviointien luonteeseen. Olen itselläni huomannut, että usein myös se kaikkien kehuma kirja siirtyy jonnekin lukulistan kohtaa "joskus luettavat", sillä ylenpalttisista kehuista ja joka blogissa olevista arvioista tulee jotenkin ähky olo jo valmiiksi. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Tuomas Kyrön uusimmat. Uskon, että Kyrö on hyvä kirjailija, mutta tällä hetkellä ruskea kastike ja miniä eivät vaan kiinnosta. En sano, että tuntisin myöskään mielenkiintoa lyttyyn lyötyä kirjaa kohtaan, vaan annan senkin kohdalla pölyn ensin laskeutua. Ehkä näistä syistä blogissani esiintyy melko paljon vanhempia teoksia. Täytyy nyt kuitenkin tähän samaan syssyyn todeta, että tuntuu myös hyvältä joskus olla eturintamassa herättämässä massahysteriaa jostain kirjasta, kuten minulla onnistui käymään "Kätilön" kanssa, jota pääsin lukemaan puhtaalta pöydältä ilman mitään ennakko-odotuksia.

    Taisi mennä vähän asian vierestä, mutta pointtini oli se, että teilaava arvio, samoin kuin se postiivinen ovat molemmat paikallaan hyvin perusteltuina, mutta liika hehkutus vie lukuhalut ennemmin kuin vähän kriittisempi arvio, ainakin joksikin aikaa.

    Esikoiskirjailijoille en minäkään kannata erikoiskohtelua. En itse esimerkiksi alottelevana tutkijana halua, että kritiikkiä sanomaani tai kirjottamaani kohtaan pehmennellään siksi, että en ole vielä valmistunut. Haluan tietää, missä menin metsään ja samoin myös miten mahdollisesti pääsen sieltä pois. Luulen, että sama on kirjailijoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Jaana, että toit tutkijuuden esille. Tutkijakin joutuu erilaisia tekstejä kirjoittaessaan väistämättä sen tosiseikan eteen, että omaa tekstiä puntaroidaan monesta eri näkökulmasta. Siinä on pakko oppia ottamaan vastaan monenlaista palautetta. Tutkijoissa on niitä, jotka osaavat suhtautua palautteeseen rakentavasti ja niitä, jotka eivät sitä tee. Ajattelen myös, niin tutkijana kuin kirjoittajani, että minut otetaan vakavasti, kun tekstiini suhtaudutaan kriittisesti. Tosin ei se aina hyvältä tunnu, mutten pidä siitäkään, jos palaute on ympäripyöreää eikä anna mitään vinkkejä siitä, miten omaa tekstiä voi parantaa. Tärkeää olisi, kuten Morre jo kirjoituksessaan totesi, se ettei mennä henkilöön. Voi kun itsekin osaisi kirjoittajana ajatella, että tässä kritisoidaan minun työtäni ei minua. Se on kyllä vaikeaa.

      Poista
    2. Armottoman hyvin sanottu, tutkijakin outuu ottamaan kriittistä palautetta. Toki tutkijan saama palaute on ainakin teoriassa erilaista kuin tämän keskustelun kirjoittanut kirjabloggaajan henkilökohtainen lukukokemus; tutkijalle tarjotun kriteerin pitäisi perustua "objektiivisiin" kriteereihin, ei kritisoijan/arvioijan omiin mieltymyksiin. Näinhän ei täydellisesti voi olla, koska tutkijat ovat inhimillisiä olentoja, mutta se tekee tutkijoiden tuotosten kriteeristä oikeastaan repivämäpää kuin kirjailijoiden. Toinen verhoutuu yleisen ja rationaalisen kaapuun silloinkin kun ei sitä ole, toinen taas on reippaasti tunnelähtöistä ja yksilöllistä silloinkin kun se esitetään perustellen.

      Toisaalta... tutkija voi puolustautua tuomalla omat perustelunsa esiin ja punnittavaksi, kirjailijan astuu suolle jos alkaa kovin näkyvästi preferoida omaan tarkoitettua luentaansa lukijan luennan asemesta. "Tyhmä lukija ei ymmärtänyt kirjaani" on varmasti usein totta, mutta fiksu kirjailija ei sitä sano. Tutkija taas ei vastaavassa tilanteessa voi muuta kuin todeta tekemänsä virheet ja yrittää korjata ne; jos kritisoitavaa löytyy, ei alkuperäisessä tekstissä ole sanottu asioita täydellisesti. :-)

      Poista
    3. Äh, siis "keskustelun kirvoittanut" piti sanoa, eikä "keskustelun kirjoittanut", ja tukijakin "joutuu". Näin hienossa keskustelussa saisi oikolukea sanomisensta, hyi minua. Saa antaa palautetta. :D

      Poista
    4. Tutkijuus on minustakin hyvä vertailukohta. Anna Elina tuolla alempana myöhemmin viittaakin siihen, että siinä on toki ongelmansa - myös tutkimusalasta riippuen.
      Kaiketi myös tietokirjojen kritisointi on vähän erilaista kuin kaunokirjallisuuden kritisointi.
      Itse olen aika epävarma tietokirjoja koskevissa arvioinneissani. Läheskään aina en koe olevani tarpeeksi "pätevä" arvioimaan tietokirjojen oikeellisuutta tai luotettavuutta.

      Poista
  13. Olen sanonut tämän jo muissa keskusteluissa, mutta sanon vielä kerran: mielestäni kaikkea taidetta pitäisi arvioida sellaisena kuin se on, riippumatta siitä, onko se esikoiskirja, esikoistaidenäyttely, ensimmäinen levytys tms.

    Anonyymi, muutama pointti, jotka jäivät vaivaamaan:

    En ymmärrä, miksi kustantajan edes pitäisi jatkaa yhteistyötä kirjailijan kanssa, jonka kirjat eivät uppoa kansaan? Vasta sen jälkeen, kun esikoiskirja on julkaistu, se joutuu siihen TODELLISEEN testiin:
    Pitävätkö lukijat siitä?
    Millaisia arvioita se saa?
    Esikoiskirjailija siis joko läpäisee testin tai sitten ei.

    Kustannustoimittajat ja päällikötkin ovat erehtyväisiä. On paljon julkaistuja kirjoja, joita lukiessaan ei voi kuin ihmetellä, miten on mahdollista että se on mennyt kustantamossa läpi. Jokainen paljon kirjoja lukenut tietää aivan varmasti ainakin yhden kirjan, josta on kyseistä asiaa joskus ihmetellyt.

    Se, että on saanut kirjansa kustantajalta julki, ei ole vielä se päätepiste, jolloin voidaan sanoa, että tämä kirjoittaja on nyt ansainnut paikkansa kirjailijana ja hänen tulee ehdottomasti saada julkaista myös seuraava kirja. Jokainen käsikirjoitus arvioidaan erikseen.

    Ja sitten liittyen tuohon, että huono kritiikki vaikuttaa heikentävästi kirjan myyntiin. Niin tekee, mutta senkä takia huonoa kritiikkiä ei sitten saisi antaa lainkaan?

    Varmasti jossain toisessa ulottuvuudessa on yhteiskunta, missä kaikkia kirjoja, niitä huonommin onnistuneitakin myydään tasaisesti ja yhtä paljon kuin muitakin. Siitäkään huolimatta, että ne eivät kiinnosta lukijoita, niitä ostetaan vaikka varastoon seisomaan, ettei kirjailijalle vain (etenkin jos hän on esikoiskirjailija) tule paha mieli ja itku, kun hänen kirjaansa myydään vähemmän kuin muiden. Siinä yhteiskunnassa ei ole kilpailua, ei ole bestsellereitä, on vain tasaista massaa, jossa jokainen kirjailija on väkisin asetettu samalle viivalle muiden kanssa.

    Jotenkin olen kuitenkin iloinen, ettemme me asu sellaisessa yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tunne yleistä kirjoitustyyliäsi, joten en tiedä onko se aina näin poleeminen vai onko sinulla vain jotain erityistä hampaankolossa esikoiskirjailijoita kohtaan, mutta siltä varalta että olisit vain lukenut kommentit huonosti vastaan, että kukaanhan ei täällä ole kirjoittanut, etteikö myös esikoiskirjoista saisi kirjoittaa negatiivista kritiikkiä.

      Teet ihan omia johtopäätöksiäsi joko polemisointihalusta tai huolimattomasta lukemisesta johtuen. On eri aivan eri asia sanoa, että negatiivista kommenttia pitäisi miettiä kahdesti ennen sen julkaisemista kuin että niitä ei saisi tehdä. Minulle tulee mieleen parikin kirja-arvostelua, jossa bloggaaja on kommenteissa harmitellut, että on "tuominnut" kirjan niin nopeasti ja julkaissut jutun, koska myöhemmin hän on havahtunut, että on ollut ehkä liian ankara teosta kohtaan.

      Varsinkin negatiivinen kritiikki kirjoitetaan usein "tunnekuohussa" ja se paljastaa joskus kritiikin läpi. Vaikka tunteet kuuluvat aina asiaan, kun puhutaan lukuelämyksistä ja makuasioista, niin negatiivisen kritiikin ollessa kyseessä sillä saattaa olla yllättävänkin paljon vaikutusta useamman ihmisen elämään. Siksi, samalla tavalla kuin elävässä elämässä, myös somessa kannattaa negatiivisia asioita ilmaista aina tavallistakin pontevamman harkinnan jälkeen.

      Mitä tulee siihen, ettei kustantamoiden ole pakko jatkaa yhteistyötä huonon vastaanoton saaneiden kirjailijoiden kanssa, niin kilpailu kustannusalalla on kovaa. Ja kirjailijat suurimmaksi osaksi kehityskelpoisia. Vain harvoin esikoiskirjailija saa murskatuomion KAIKILTA: Joskus tilanne voi olla 50-50, eli kustantamo harkitsee vakavasti, kannattaako kirjailijaan enää satsata vai ei. Mistäpä kukaan tietää, olisiko toinen kirja ollut esikoista parempi, ellei sitä julkaista. Ja tähän julkaisupäätökseen voivat arviot vaikuttaa monellakin eri tavalla. Ne voivat tappaa täydellsien kehityskelpoisen kirjailijan kirjoitusinnon tai ne voivat saada kustantamon vaa'an kallistumaan kielteisen päätöksen puolelle. Vaikka se seuraava kirja olisi saattanut olla mestariteos. Harvoin kukaan esikoisellaan mitään jättipottia saa aikaiseksi. Kirjailijat kehittyvät hitaasti, ja kirja-alan asiantuntijoiden kuten kirjabloggareiden pitäisi tämäkin asia ymmärtää. Siitä siis "erikoiskäsittelyn" oikeus esikoiskirjailijoille.

      Tämä ei tarkoita, etteikö negatiivisia arvioita saisi ja pitäisi kirjoittaa. Se tarkoittaa vain, että subjektiiviseen kirjamakuunsakin vetoavan bloggarin tulisi olla tietoinen vastuustaan ja vaikutusvallastaan, jolla voi päättää (yhdessä muiden kanssa, ei toki yksi ainoa yksliö) myös ihan ihkäelävän ihmisen kykyyn jatkaa työtään, hänen tulevaisuuteensa ja toimeentuloonsa. Tämän vuoksi toivotan vain harkintaa ja viileää päätä, kun kritiikissa mennään negatiivisen mielipiteen puolelle.

      Tv. lempeä lukija :)

      Poista
    2. Olen täysin samaa mieltä siitä, että negatiivisen kritiikin pitää olla aina huolellisesti perusteltua, jopa huolellisemmin kuin positiivisen palautteen. Ja sen pitää kohdentua vain tekstiin ei henkilöön. Ja että sitä ei saa antaa tunnekuohussa, jolla ei ole mitään tekemistä itse teoksen taidokkuuden kanssa.

      Mutta sen jälkeen, kun yllämainitut seikat ovat kunnossa, ei mielestäni kirjabloggaajan tarvitse joutua arvionnissaan ottamaan sen kummemmin vastuuta esikoiskirjailijan kirjan myynnistä. Hänen ei myöskään tarvitse joutua ottamaan vastuuta arvioimansa kirjan kirjoittajan kyvystä jatkaa työtään, tämän tulevaisuudesta tai toimeentulosta. Hän on kirjabloggari, ei kirjailijan äiti tai isä tai markkinointiosasto.


      Kirjoitit:
      "Vain harvoin esikoiskirjailija saa murskatuomion KAIKILTA: Joskus tilanne voi olla 50-50, eli kustantamo harkitsee vakavasti, kannattaako kirjailijaan enää satsata vai ei. Mistäpä kukaan tietää, olisiko toinen kirja ollut esikoista parempi, ellei sitä julkaista."

      Kuten aiemmin sanoin, jokainen käsikirjoitus arvioidaan erikseen. Ei kustantamo tee päätöksiä henkilöstä, vaan tekstistä. Kustantamo lukee jokatapauksessa esikoiskirjailijansa toisenkin käsikirjoituksen ja jos se vaikuttaa tulevalta mestariteokselta, niin mikään kustantaja ei ole niin hullu, että jättää sen julkaisematta, vain koska ensimmäinen teos on saanut murska-arviot.

      Poista
  14. Hei Morre, hienoa, että löysin blogisi. Hyviä näkökulmia teillä kaikilla. Näin aloittelevana kirjabloggaajana ajattelen, että keskustelun lisäksi blogi on juuri nimenomaan subjektiivisen lukukokemuksen esille tuomisen kanava, jotkut tekevät sitä enemmän kirjallisuuskritiikin kautta, jotkut vähemmän. Itse olen pohtinut vähän samaa kuin Jaana; miten suhtautua kirjaan, joka on kehuttu, tai jopa kirjallisuusinstituution tunnustama. Otetaanpa esimerkiksi Liksomin Hytti nro 6. En epäile, etteikö se olisi kirjallisuustaiteellisesti taitavasti laadittu, näenhän minä mm. kerronnan rakenteen ja yksityiskohdat, mutta henkilökohtaisesti en vain jaksanut lukea mieshenkilön melko brutaalia kielenkäyttöä. Lukuelämyksenä teos jäi minulle laimeaksi mutta tunnustetun aseman vuoksi yritin ymmärtää sitä ehkä enemmän kuin jotan ei-palkittua "rivikirjaa". Arviot siis kyllä ohjaavat lukemistamme molempiin suuntiin. Ilman muuta kritiikkiä esikoiskirjailijoillekin. Miten sitä muuten kehittyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, Kirjanainen!

      Ja hyvä lisähuomio yhä monipuolisemmaksi käyvään keskusteluun. Pitäisikö yrittää ymmärtää erikoisella tavalla jotain palkittua kirjaa? Entä jos ei sittenkään tajua?

      Poista
  15. Vastaan tähän esikoiskirjailijan näkökulmasta, suokaa siis anteeksi puolueellisuus. Itsellenikin tuo herrasmiessääntö tuli uutena juttuna, mutta tietyssä määrin (siis tietyssä määrin!) kannattaisin sitä. Vera ja Lempeä lukija tuolla kertoivatkin siihen hyviä syitä. Tärkeimpänä näkisin esikoiskirjan kritiikkien vaikutuksen kirjailijan tulevaan uraan. Hyvä pointti oli myös tuo, että kirjabloggarit ovat nykyään vaikutusvaltaisia kriitikkoja. Huom! En kannata silkkihansikkaita enkä huonojen kirjojen puolustelua. Tottakai bloggarin täytyy pitää oma linjansa ja olla totuudenmukainen. Sen takia blogeja luetaan ja arvostetaan. Mutta keskustelu herätti muutamia ajatuksia.

    Toisin kuin monet näyttävät ajattelevan, kaikki esikoiskirjailijat eivät ole tottuneet tai edes kovin hyvin valmistautuneet kritiikkiin. Vaikka useimmat kirjailijat ovat kolunneet erilaisia kirjoittajakoulutuksia ja ryhmiä, ei ole mitään varsinaista Kirjailijakoulutusta, jonka jokainen esikoiskirjailija olisi läpäissyt. Ei siis ole takeita siitä, että esikoisensa juuri julkaissut kirjailija olisi valmis kovaan, täysimittaiseen tulitukseen. Mietin tässä sitä, että ehkä median kirjailijoista luoma kuva jokaisen alan asiantuntijoina ja julkisina eläiminä saa ihmiset unohtamaan sen, että kirjailijoita ei käytännössä valmisteta mitenkään siihen maailmaan, johon he kirjan kirjoittamisen myötä astuvat. Kun kotiäiti Karjaalta kirjoittaa kirjan lapsiperheen arjesta, hän on edelleen se kotiäiti Karjaalta, ei mikään mystinen Kirjailija.

    Esikoiskirjan hienovaraisempaa kohtelua puoltaa omasta mielestäni lähinnä se, että esikoinen eroaa myöhemmistä kirjoista. Tyypillisesti esikoiskirja on kertomus kirjailijasta itsestään, henkilökohtainen teos, koska hän ei ole vielä oppinut kirjoittamaan ammattimaisesti. Sen takia kritiikki ottaa ehkä kovemmalle kuin myöhempiin kirjoihin kohdistuva. Kirjailijan näkökulmasta se on myös eräänlainen kisällin työnäyte, jolla pääsee kustantamon ovista sisään. Siksi harva esikoiskirja on mestariteos, mutta yhtä harva yksiselitteisen huonokaan. Esikoiskirjat ovat lupauksia tulevasta.

    Kaunokirjallisuuden kritiikkiä ei mielestäni voi verrata tutkijantyöstä saatuun kritiikkiin. Lähtökohdat ovat aivan erilaiset. Akateemisissa tutkimuksissa on kyse faktoista, joita toisten tutkijoiden kuuluukin yrittää kumota ja todistaa vääräksi. Tähän opiskelijoita valmennetaan koko yliopistoaika. Kaunokirjallisessa kritiikissä on aina kyse mielipiteistä ja henkilökohtaisista näkemyksistä, ei objektiivisesta totuudesta. Luova prosessi on huomattavasti herkempää kuin tieteellisen tutkimuksen tekeminen. Mikä tärkeämpää, kirjoittaja ei oikeastaan voi puolustaa tekstiään niin kuin tutkija voi. Ei ilman, että se kuulostaa siltä, että kirjoittaja nillittää ja kirjoittajalle "tuli paha mieli". Ja tottahan hänelle tuli paha mieli, ja saattoi tulla jopa itku. Hänhän on vain ihminen. :) (Heräsi asiaan liittymätön kysymys: Pitääkö kirjailijoiden olla alusta asti piinkovia ammattilaisia, jotka kestävät kaiken, mitä vastaan tulee? Eikö kirjailija saa olla herkkä ja helposti särkyvä?)

    Musta on mahtavaa, että kirjailijoiden ja kirjabloggareiden välillä on keskustelua. Eri näkökannat ovat virkistäviä. Itse en luultavasti kuitenkaan uskaltaisi ottaa osaa kirjoistani käytyihin keskusteluihin. Koen, että oma sana olisi siinä ympäristössä liian painava ja rajoittava. Minulla on tietysti omat tulkintani teksteistäni, mutta tottahan se on, että siinä vaiheessa, kun kirja on ulkona, se lakkaa olemasta täysin minun. Lukijat saavat tehdä siitä vapaasti omia tulkintojaan, eivätkä ne välttämättä miellytä minua. Eikä niiden tarvitsekaan. Kaikeksi onneksi olen itse sitä kovempaa sorttia. Kritiikki korpeaa aikansa ja muuttuu sitten näyttämisen haluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni kyllä tutkijan ja kirjailijan saamaa kritiikkiä voi siinä suhteessa verrata, että ainakin tulkitsevassa tutkimuksessa on kyse hyvin vahvasti tutkijan tekemistä tulkinnoista, joita kyllä tehdään tutkimusaineistoon ja aiempiin tutkimuksiin tukeutuen. Mutta tietenkin tässä on huikeita eroja siinä, minkä alan tutkimuksesta on kyse. Esimerkiksi lääketieteessä voidaan puhua faktoista, jotka todennetaan kokeilla, muttei esimerkiksi humanistessa tutkimuksessa, jota itse edustan. Eli kaikilla tieteenaloillakaan ei todellakaan ole kyse objektiivisesta totuudesta, joka tutkimuksella todennetaan, vaan tietystä näkökulmasta tehdyistä tulkinnoista, jotka voidaan asettaa kyseenalaisiksi.

      Olen tehnyt muutaman opinnäytteen, artikkeleita ym. tutkimustekstejä ja voin ihan rehellisesti myöntää, ettei palautteen saaminen ole ollut helppoa, tutkijan koulutuksesta huolimatta. Siinä suhteessa tutkija on yhtä lailla paljaana yleisönsä edessä kuin kirjailijakin. Olen aika herkkä ihminen ja muutamat itkut minäkin olen itkenyt lausuntoja lukiessani, kun olen ajatellut, ettei lausunnon antaja ole ollenkaan ymmärtänyt minun näkökulmaani. Eli se siitä tutkijan ammattitaidosta.... ;-) Mutta kuten Magdalena kirjoitti tuossa edellä, mullekin yleensä tulee näyttämisen halu, kun olen aikani asiaa miettinyt.

      Mitä tulee luovuuteen, niin mielestäni myös tutkimuksen tekeminen on luova prosessi, olkoonkin että erityyppinen kuin kaunokirjallisen kirjan kirjoittaminen. Ja tutkijoita tosiaan valmennetaan kriittiikkin ihan eri tavoin kuin kirjailijoita, se on totta. Samoin se, että kirjailija kuitekin kirjoittaa yleensä yksilöllisemmästä näkökulmasta kuin tutkija. Ihmaisiä tutkijatkin kuitenkin ovat ja ammattitaito palautteen vastaanottamisessa kehittyy silläkin alalla vähitellen, vaikka sitä miten jo opinnoissa tuotaisiin esille. On itse asiassa tosi harmillista, että kirjailija joutuu aika lailla yksin ja valmistauttumattomans ottamaan vastaan kaiken kritiikin.

      Kaikesta tästä kirjoittelustani huolimatta voin kertoa, että minäkin olen aika lempeä lukija ja arvioija. Enkä yleensä heti ensimmäisen tunnekuohun aikana ryhdy kirjoittamaan blogiarviotani, vaan annan pölyn laskeutua, jotta pystyn katsomaan lukukokemustani hiukan kauempaa ja laajemmasta näkökulmasta.

      Poista
    2. Suokaa anteeksi kaikki virheet tuossa edellisessä kommentissa (sormet ja ajatukset eivät ole samalla aaltopituudella), mutta toivottavasti asia tuli selväksi. ;-)

      Poista
    3. Kiva kun tulit mukaan keskusteluun, Magdalena!

      Tuo uran vaikutuksen huomioon ottaminen on se esiintullut asia, mitä tässä keskustelussa eniten arvostan itselleni uutena näkökulmana. En ole ihan todella osannut ajatella, että tiukalla arviolla voi olla niin valtava voima! Ei kaiketi ehkä yksittäisellä, mutta jos niitä on useampi...

      Silti pidän kiinni oikeudesta asialliseen kritiikkiin. Eihän sitä toki kukaan tässä keskustelussa ole kieltänytkään, vaan pohdinnan alla on ollut enemmän sanomisensa pehmentäminen.
      Mietin vain yhä sitä, että onko sanojensa siloittelusta oikeasti etua? Voiko asiallinen kritiikki olla oikeasti niin murskaavaa?

      Poista
  16. Oi että tämä on kiinnostava keskustelu! Juuri siksi, että tässä tulee ilmi uusia näkökantoja, arvostelijoiden, lukijoiden, kirjailijoiden ja tutkijoiden. Minusta tuo tutkija/kirjailija -vertaus on hyvin kiinnostava, mutta en osaa arvioida sen oikeutusta sen tarkemmin, koska en ole vielä saanut sitä pirskatin gradua valmiiksi ja saanut siitä kritiikkiä :D Olisi kiinnostavaa kuulla asiasta ihmiseltä, joka on ollut sekä tutkijan että kirjailijan asemassa. Minua nyt yleensäkin otaten kiinnostavat kaikki tutkija-jutut, koska elättelen yhä toiveita siitä, että saisin gradun joskus pakerretuksi ja innostuisin väsäämään muitkain tutkimuksia, vaikka lisensiaatintyöhön tai väikkäriin sakkaa. Tietenkin dekkareista :D

    Muuten komppaan täydellsiesti Magdalenaa, joka jälleen kerran löysi sanat silloin, kun ne itselläni kävivät vain kielen päässä.

    Ja Morren kysymykseen: valitettavasti asiallinenkin kritiikki voi olla murskaavaa. Varsinkin uraansa aloittelevilla ja kirjallista itsetuntoa vielä kokoavilla kirjailijoilla, mutta kyllä myös kauemmin kirjoittaneilla. Ja nimenomaan tässäkin painos sanalla asiallinen, koska objektiivisesti en ole ehkä itse nähnyt tietyssä kritiikissä mitään ilkeää tai liian negatiivista, mutta kirjailijalta ons aattanut kirjoitushalut tyrehtyä ihan täysin.

    Tästä asiasta keskusteltiin taannoin Imagessakin, jossa kirjailija vastasi "murskakritiikkiin" joka murskaavuudessaan oli kuitenkin ihan "asiallinen". Kierjailijalle oli tullut ihan täysi kirjoitusblokki, joka uhkasi lopettaa koko kirjailijanuran. Ja tässä oli kysymys vain yhdestä kritiikistä, en uskalla ajatellakaan miltä tuntuu, jos negatiivisia kritiikkejä tulee useampia! :O

    VastaaPoista
  17. Kääks. Kyllä nyt alkaa hirvittää kirjoittaa yhtään mitään paitsi tietysti positiivisia juttuja... En tiedä mitä ajatella.

    Käännetäänpäs vaihteeksi taas bloggarinäkökulma esiin.

    Useimmat meistä leimallisesti ja tunnustuksellisesti kirjoittavat kuvaten omia, subjektiivisia lukuelämyksiään; kyseessä ei siis ole kriitikon arvovaltaiselta taholta tuleva teilaus jos joku lukija ei ole kirjasta pitänyt. En ainakaan itse nautiskelunhaluisena maallikkona väitä omaavani minkäänlaista pätevyyttä kirjojen "hyvyyden" arviointiin, yritän välittää omia kokemuksiani ja mielleyhtymiäni, ja päästä vaihtamaan niistä ajatuksia. Lukeminen ei tapahdu yleisestä positiosta käsin ja kirjaa tulkitsen ihan vain yksilön perspektiivistä. Hemmetti, en edes harrasta kirjallisuutta vaan lukemista. Peilaan kirjaa omaan makuuni, en mihinkään yleiseen standardiin.

    Sanotaan nyt sitten että kirja ärsyttää minua jostain syystä. Pitäisikö se oikeasti jättää sanomatta siinä pelossa, että herkkä kirjailija murskaavan tavislukijan kritiikin jälkeen menee blokkiin? En nyt kysy tätä irvaillen vaan ihan vakavalla naamalla, hyvät kirjailjat... Olisiko parempi jos lukupäiväkirjassani olisi kategoria "en julkaise juttuani koska se saattaisi loukata kirjailijaa"? Tai pitäisikö varmuuden vuoksi jättää esikoiskirjailijat kokonaan väliin? Koska jos asiallinenkin kritiikki, jossa joku kolmas taho ei näe mitään ilkeää tai liian negatiivista, on saattanut viedä kirjoitushalut täysin... mitä sitten uskaltaa sanoa?

    Onhan sekin yksi tapa, että jättää jutun odottamaan kunnes pöly on laskeutunut eivätkä omatkaan tunteet ole enää pinnalla, mutta silloin etäännytään taas kauemmas autenttisen lukukokemuksen ja kirjan synnyttämien reaktioiden kuvaamisesta ja lähestytään jonkinlaista kvasikriitikon toimenkuvaa. Aika kaukana ollaan ainakin omista tavoitteistani kirjablogin pitäjänä. Karrikoiden voisi sanoa, että blogi kertoo minusta seikkailevana lukijana, ei kirjallisuudesta.

    Alkaa tuntua, että kirjabloggaajilta halutaan melkoista ammattitaitoa, jotain enemmän kuin lukuharrastajalta voi kohtuudella vaatia. Olisiko siis eettisempää jättää bloggaamatta kirjat joista ei pidä? Eri asia sitten kuin kiinnostava sellainen kirjablogi olisi, mutta heh, voisinhan perustaa yksityisen blogin argh-arvioille...

    Oikein tunnen miten totaalinen bloggausblokki lähestyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ymmärrän oikein hyvin, mitä Booksy ajaa takaa.

      Jos ei kestä ASIALLISTA kritiikkiä, kovaakin, on väärällä alalla.
      Itse olen aikanaan opiskellut jonkin aikaa lähihoitajaksi. Ennen valmistumistani harjoitteluaikana totesin, että en kestä. Arvostan suunnattomasti (nyt etenkin oman kokemuksen pohjalta) lähihoitajan työtä, mutta minun alani se ei ollut.

      Ajattelen, ettei kaikkia kirjailijoiksi haluavia ole luotu siihen hommaan. Ihan kuten kaikkia lähihoitajaksi haluavia ei ole luotu siihen hommaan.
      Se, mihin ura itse kullakin tyssää, vaihtelee varmasti henkilökohtaisesti. Osa kirjailijoista ei kestä palautetta, toinen ei saa sopparia, kolmas toteaa että viihtyykin muulla (taloudellisesti turvatummalla) alalla jne.
      Ihan kuten osa lähihoitajista ei kestä vuorotyötä tai vaikkapa olla tekemisissä eritteiden kanssa tai ei viihdy raskaalla alalla noin muuten.
      Esikoisuus, alalla kuin alalla, on se tietty tulikoe. Jos sen vaiheen (mikä se nyt milläkin alalla on) kestää, niin se on arvokas oppi myös jatkoon.

      Poista
    2. Hahaa, jälleen uusi, kiinnostava näkökulma keskusteluun :)

      Olisi helppo sanoa, että toki kirjabloggaajalla on oikeus kertoa omista subjektiivisista tuntemuksistaan muiden reaktioita miettimättä, mutta mielestäni asia ei ole aivan niin yksioikoinen.

      Sosiaalinen media ja sen eri elementit, kuten kirjablogit ovat uusia yhteiskunnassamme, joten on tietenkin ymmärrettävää, että nyt tämänkin keskustelun avulla haetaan jonkinlaisia määritelmiä somen eri ilmiöille. Siksi pohdin omaa kantaani tähänkin asiaan.

      Ensinnäkin, on kirjabloggaajia ja kirjabloggaajia. Minun mielestäni lukuharrastajan ja asiantuntijabloggaajan raja menee siinä, että jälkimmäinen saa myös kustantamoilta arvostelukappaleita. Jos hyväksyy kustantamoiden arvostelukappaleet, niin siinä tapauksessa tunnustaa olevansa enemmän kuin pelkkä Lukija. Koska normaalit lukuharrastajathan eivät saa kustantajilta ARVOSTELUkappaleita.

      Ja jos on valmis arvostelemaan arvostelukappaleita, niin on varsin loogista olettaa, että sama arvostelulinja koskee myös kirjastosta lainattuja tai itse ostettuja kirjoja. Muussa tapauksessa lukijakin menee sekaisin siitä, että yritetäänkö tässä nyt arvostella kirjaa vai kertoa ainaoastaan omista lukufiiliksistä kahvipöytäkeskusteluihin verrattavalla tasolla.

      Tämä siis vaikuttaa mielestäni siihen, kuinka minun kaltaiseni lukija suhtautuu bloggaajaan ja tämän rooliin joko asiantuntija-arvostelijana tai sitten ihan vain lukuharrastajana.

      Mitä tulee siihen, pitäisikö kirjoittaa tylyjä murska-arvioita sellaisista kirjoista, joista ei ole löytänyt mitään hyvää... No, senhän voi päättää vain bloggaaja. Ihan niin kuin elävässäkin elämässä jokainen päättää itse, antaako tulla täyslaidallisen ärsyttävää työkaveria tai bussimatkustajaa kohtaan vai yrittääkö ilmaista tunteensa hiukan hillitymmällä tavalla. Enemmän kuin mitään muuta, tämäkin asia taitaa olla luonne-ero. :)

      Bloggaajalla on täysi oikeus ilmaista turhautumisensa murska-arvion kautta. Kaikella julkisesti ilmaistulla on kuitenkin seurauksensa. Josta voi välittää tai olla välittämättä, ihan kuten oikeassakin elämässä sen työkaverin kanssa.

      Tässä keskustelussa minäkin olen osaltani yrittänyt lähinnä tuoda esiin sen seikan, että on mahdotonta kirjoittaa julkisesti eli myös somessa mitään ilman, että sillä on seurauksia ihmisten elämään. Kirja-arvostelujen tapauksessa sekä kirjailijan että lukijoiden.

      Ongelmaahan ei edes ole jos on löytänyt kirjasta edes jotain positiivista. Kuten todettua, on mahdollista kirjoittaa monipuolinen kritiikki ymppäämällä se negatiivinen sinne positiivisen väliin. Kyllä huomaa, että olen rakastunut hampurilaismalliin. :D Se on monien arvostelupalveluiden kriitikoiden käytössä, ja olen itsekin sen käytännössä hyödylliseksi ja toimivaksi tavaksi havainnut.

      Toivottavasti tässä on nyt käynyt selväksi, ettei minua tai useimpia muitakaan kirjailijoita loukkaa tai vahingoita negatiivinenkaan kritiikki, jos se tehdään rakentavassa hengessä ilman ilkeilynhalua. Näinhän ainakin minun lukemillani kirjabloggaajilla yleensä on, kun he arvostelujaan kirjoittavat. Päinvastoin, rakentava, ystävällisessä hengessä annettu kritiikki on taivaanlahja kirjailijalle, joka saa kehittämistä avittavaa palutetta ilman, että hänen itsetuntonsa lyttääntyy.

      Mutta koska some mahdollistaa kirja-arvostelujen kirjoittamisen kenelle tahansa ja mihin tyyliin tahansa, koen tärkeäksi myös korostaa sitä, että vaikka some ei olekaan "oikeaa elämää" se voi vaikuttaa ihmisiin aivan yhtä voimakkaasti kuin oikeassa elämässä kuullut ja sanotut asiat.

      Somessa kynnys ilmaista negatiivisia asioita usein madaltuu elävään elämään verrattuna, mutta koska somessa kirjoitetut asiat jäävät elämään netissä eivätkä katoa yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, niin näillä negatiivisilla asioilla sattaa periaatteessa olla enemmänkin vaikutusta kuin elävässä elämässä esim. kahdenkeskisessä keskustelussa sanotuilla.

      Eli minun nähdäkseni tämä asia ei ole niin yksiulotteinen kuin voisi kuvitella, vaan näkökulmia on todellakin monia erilaisia.

      Poista
    3. Hyviä pohdintoja yhä vain...
      Tuo on totta että bloggaajia on monenlaisia, joidenkin linja on lähempänä sellaista lehdissäkin julkaistavaa arvostelutyyliä ja toiset kirjoittavat hyvin fiilispohjaisesti tekstejä joiden ideaalina ei ole objektiivinen taidekritiikki. Eli lukijan kannattaa huomioida millaista blogia on lukemassa (ja vastaavasti hyvä blogi noudattaa edes jonkinlaista linjaa).
      Oma linjani on vähän samantyylinen kuin Booksylla, eli nimimerkin takaa keskitytään enemmän lukukokemukseen kuin pyrkimykseen asettaa luettu kirja maailman kirjallisuudenhistoriaan (ja emme näköjään kumpikaan aktiivisesti pyydä arvostelukappaleita). Nopeasti sen jälkeen kun kirja on luettu mietin hetken mitä haluan sanoa ja sitten menen ja kirjoitan ne ajatukset aika suoraan blogiin, kommenteissa voi sitten vähän suuremmalla etäisyydellä keskustella.

      Parista kirjasta jotka periaatteessa kuuluisivat blogini aiheeseen olen tietoisesti jättänyt kirjoittamatta koska en saanut niistä yhtään mitään irti. Ja jälkeenpäin katsottuna on siellä pari julkaistua merkintää jotka olisi myös voinut vaieta mutta myös joitain valtaosaltaan negatiivisia revittelyjä jotka ovat minusta olleet aiheellisia.
      Tässä ehkä tulee noudattetua myös vähän sitä "esikoiskirjailijat silkkihansikkain"-linjaa eli jos se kirja josta ei yhtään pidä on suht tuntemattoman/nuoren kirjoittajan niin sitten voi vaikka olla hiljaa mutta arvostetumpia voi teilatakin kun ollaan kuitenkin vain yksi mielipide muiden joukossa...

      Poista
  18. Mä toivon ettei Booksy - tai kukaan muukaan bloggaaja - nyt liikaa tästä stressaannu. Luulen ymmärtäväni mitä tässä haetaan.

    Mä olen kerran Kvaak.fi -foorumille tehnyt arvion, joka on varmaan just sellainen kuin täällä negatiivisimmissa mielipiteissä maalataan. Lukemani sarjakuva ärsytti minua ja tuntui hirmuisen huonolta. Kirjoitin oikein sellaiseen "mattieskohytös" -tyyliin jutun, jossa yritin oikein osuvasti naulata ärsytykseni sarjakuvasta.

    Siitä tuli palautetta, monenlaista, mutta mieleen jäivät ne tuohtuneet äänenpainot. Joissa oltiin sitä mieltä, että teos olisi ansainnut kunnioittavamman, asiallisemman ja asiantuntevamman arvion. Näin jälkikäteen ajatellen: oikeassa olivat.

    Mutta ehkä siitä jotain oppi. Ei kannata kirjoittaa (mistään) vain siksi, että haluaisi osoittaa osaavansa olla ilkeä.

    Vaikka olen itsekin omassa blogissani antanut joskus aika negatiivisia lausuntoja kirjoista, ihan tuon ärsytyspuuskan kaltaisia purkauksia en ole (ainakaan omasta mielestäni) blogiini kirjoittanut. Selasin taaksepäin juttujani, ja viimeisin kirja, josta löysin enemmän kuin vähän huonoja puolia, oli Jekaterinburg. Vaikka kirjailija Helen Rappaport ei olekaan suomalainen esikoiskirjailija, niin mielestäni tekstistä näkyy, että vaikka perustelen kritiikin aiheeni, ne ärsytysjutut myös nyppivät ihan tunteella. En kyllä silti usko että Rappaport tai kukaan muukaan kirjailija heittäisi pensseleitä seinään vain tuon blogiarvion vuoksi.

    Mutta kun täällä on esitetty minimivaatimuksena, että pitäisi ainakin jotain hyvää kirjasta löytää, niin sellaistakin löysin.

    Esikoiskirjailijoista vielä. Muistan erinäisistä esikoiskirjailijablogeista lukeneeni tämän tapaisia lausuntoja: "Suomalainen kirjallisuus on minusta hirveän tylsää ja huonoa ja siksi en sitä koskaan lue. Minun kirjani on toista maata, ja siksi teidänkin kannattaa se lukea, koska se on parempi kuin tavalliset suomalaiset kirjat." Varmasti tällainenkin esikoiskirjailija ansaitsee kunnioittavasti arvioiduksi tulemisen, mutta mahtaako hän osata pistää sen mahdollisen kriittisenkin palautteen oikeisiin puihin, jos hänen omat ennakkomielikuvansa tekstinsä laadusta ovat kenties hieman eri suunnalla kuin keskiverto lukuharrastajan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Salla, vaaditaan rohkeutta myöntää, että joskus kuka tahansa meistä voi erehtyä "menemään liian pitkälle" vaikka arvostelujen suhteen. Sinun tai Morren kaltaiset bloggarit, jotka kirjoittavat omalla nimellään tai ovat muuten vain helposti tunnistettavia eivät kyllä helposti ylilyönteihin taida syyllistyä. Oikeastaan koko "hienotunteisuuden puute" liittyykin enemmän somen suomaan anonyymiyteen.

      Nyt lukaisin uudelleen näitä kommentteja ja tahtoisin korostaa, etten ole syyttelemässä ketään erityistä bloggaria tahdittomuudesta, koska minun säännöllisesti lukemani bloggarit kirjoittavat asiallisia ja rakentavia arvosteluita. Ja suurin osa myös epäsäännöllisesti lukemistani :D Onneksi.

      Koska some kuitenkin on melkoinen viidakko, ja näitä juttuja lukevat myös sellaiset bloggarit, jotka eivät jaksa/uskalla/ehdi itse kommentoida, koin tärkeäksi muistuttaa, että anonyymienkin nimimerkkien takaa annetut sivallukset saattavat vaikuttaa monella tavalla.

      Kenelläkään täällä ei varmaan ole ollut mitään intressiä rakentaa vastakkainasettelua tyyliin kirjailijat vastaan kirjabloggarit, koska päinvastoin, kaikki tuntemani kirjailijat ovat kiitollisia bloggareille, jotka tekevät arvokasta kirjavinkkarityötä!

      Ja ovat myös tärkeässä asemassa siksi, että eivät ainoastaan levitä kirjallisuuden ilosanomaa, vaan myös antavat arvokasta palautetta kirjailijalle itselleen. Siksi suosittelen jällene kerran tuota hampparimallia, että kirjailijakin tosiaan saisi siitä palautteesta kaiken irti, eikä ainoastaan sulkisi koko postausta sen ensimmäisen julman kriittisen lauseen luettuaan :DD

      Kun kirjoitin ensimmäisen kommenttini tähän keskusteluun, pidin jokseenkin itsestäänselvänä, että kun puhuttiin negatiivisesta arvostelusta, sillä viitattiin juuri näihin marginaalisempiin kritiikkeihin, jotka todellakin ovat onneksi vain marginaalissa, mutta eivät mikään yleinen käytäntö kirjablogeissa. Mutta ehkä tosiaan joku käsitti sen niin, ettei mitään negatiivisista saisi kirjoittaa varsinkaan esikoiskirjailijoista. Toivottavasti nyt on tullut selvästi, ettei se tosiaan ollut pointtina.

      Jos ihan totta puhutaan, niin se Hytös-fani sisälläni nauttii myös pirullisista arvosteluista. :D Koska kuitenkin olen vuosien varrella seurannut kritiikeistä syntynyttä keskustelua niin julkisuudessa kuin ykistyisemmissä piireissä, halusin kertoa myös sen kirjailijan näkökulman asiaan.

      Joka tapauksessa, toivottavasti nyt on selvää, ettei asiallisesti ilmaistussa, rakentavassa kritiikissä ole mitään väärää, mutta jos haluaa kritiikkinsa todella saavuttavan myös kirjailijan aivot, niin muotoseikoilla saattaa olla yllättävänkin paljon merkitystä :)

      Poista
    2. En tiedä osaanko nyt enää antaa tähän keskusteluun rakentavaa panosta, mutta lisään kuitenkin vielä riipustuksia marginaaliin...

      Vera, kirjoitit että "objektiivisesti en ole ehkä itse nähnyt tietyssä kritiikissä mitään ilkeää tai liian negatiivista, mutta kirjailijalta on saattanut kirjoitushalut tyrehtyä ihan täysin". Kyllä minä sen vain ymmärsin tarkoittavan, että esikoiskirjailijan teoksesta mitä tahansa negatiivista kirjoittava kirjabloggaaja on potentiaalinen lahjakkuuden Death Star.

      Myönnän nöyrin mielin, että voin mennä liian pitkälle ja kuka tietää, ehkä joskus menenkin, mutta koitan tarmolla alleviivata kokemukseni subjektiivisuutta ja kirjoittaa kirjasta, en kirjoittajasta. Tunnekuohunkin vallassa haluan silti kirjoja pohtia, sillä kirjat, ainakaan hyvät kaunokirjat, eivät ole minulle rauhallisen rationaalisen analyysin kohteita vaan usein juuri tunteella koettuja.

      Nimimerkki Kyllä tämä tästä... kirjoitti tuolla yllä että negatiivista kritiikkiä "ei saa antaa tunnekuohussa, jolla ei ole mitään tekemistä itse teoksen taidokkuuden kanssa". Tuo demonstroi oikein hyvin eroa, jota yritän tehdä: en ole erityisen pätevä arvioimaan teoksen taidokkuutta, olen varmasti oikeassa vain tunnekuohuni suhteen. Ja tunnekuohuhan kertoo minusta vähintään yhtä paljon kuin kirjasta. Ehkä on eksibitionista jakaa se tunnekuohu blogissa... mutta jos on, ei harrastelija voi pitää blogia ollenkaan. Olisiko tässä oppimisen paikka myös blogien (kirjailija)lukijoille? Lähdekritiikkiä peliin!

      Edelleen, rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että vaikka kirjailijoiden mahdollisesti bloggauksista saama, kehittämistä edistävä, palaute voi olla yksi kirjablogien sivuvaikutus, ja että kirjailijoiden palautteen palaute kommenteissa tai sähköpostitse on aina mahtava bonus, kumpikaan ei ole minulle bloggaamisen motivaatiotekijä.

      Sanottakoon vielä anonymiteetistä, että vaikken Sallan ja Morren tavoin halua pitää blogia omalla nimelläni, en myöskään johdonmukaisesti ammuskele esikoiskirjailijoita nimimerkin takaa. Ihan kenelle vain kirjailijalle, joka haluaa käydä keskustelua kirjaansa koskevasta jutusta, vastaan taatusti omalla nimelläni... Ja PEKKin esikoiskirjailijoille olen yleensä kerhon kautta lähettänyt omalla nimelläni linkin saatetekstin kera. (En väitä, etteikö nimimerkin takana helpommin tulisi purevaa tekstiä, mutta olisi naivia ajatella, että pitkäaikaisen blogin anonymiteetti olisi jotenkin absoluuttista.)

      Vihoviimeinen loppukaneetti minun osaltani: kuulostaa siltä että vänkytän koko ajan vain omasta blogistani ja omista ongelmistani sen sijaan että pohtisin yleisellä tasolla. Mutta kun se yleinen taso on sovellettava yksilön tasolle bloggaajankin puolelta. Minä edustan nyt tässä sitä ruikuttavaa bloggaajaa ihan omatekoisella valtakirjalla... Kuuntelen näitä vastuun ja vallan ja lempeyden ja palautteen tekniikan suosituksia ja alan jo epäillä onko minusta näin vaativaan harrastukseen; tämän pitäisi olla henkireikä eikä mikään pakkopaita. Silti tätä keskustelua on hyvä käydä, ja se on paras mahdollinen todiste siitä mikä kirjablogimaailmassa on hyvää. Olen joskus väittänyt, että ihmisillä, jotka rakastavat kirjoja, on todistetusti sielu. Täällä ne sielunmaailmat kohtaavat; avartavaa itse kullekin ja joskus kivuliasta.

      Vetäydyn tästä tutkiskelemaan sydäntäni... ja luen vanhoja kirjoja/käännöskirjoja muutaman viikon kunnes rohkeuteni palaa taas. :-)

      Poista
    3. Bloggaajille saa toki esittää toivomuksia/vaatimuksia/määräyksiä hampurilais- tai vaikka ranskanperunatekniikasta, mutta täytyy sanoa, että ainakin mulle kirjabloggaamisen johtoajatus on ollut se, että kirjoitan muistiin ne ajatukset, joita kirja herättää. Niinpä blogikirjoitukseni ovatkin eri mittaisia, niissä lähestytään kirjoja usein eri tavalla, ja varsinaisen "arvioinnin" osuus vaihtelee olemattamasta jonnekin melko suureen. Tulisipa stressi, jos pitäisi miettiä kirjoittaessaan että "olenko muistanut käyttää hampurilaistekniikkaa koska esikoiskirjailijat sitä haluavat".

      Bloggaamisen ammattimaisuutta voi arvioida monella mittapuulla, mutta minun käsittääkseni bloggaaminen on kaikille työn ohessa harjoitettavaa harrastustoimintaa, tai vaikka olisi työtönkin, niin ei bloggaamista voi sanoa työksi jos siitä ei kukaan mitään maksa.

      Myöskään en tiedä ketään bloggaajaa, joka olisi ilmoittanut ykköstavoitteekseen toimia ilmaisena kirjailijoiden arvostelupalveluna. Jos kirjailijat arvostelupalvelua haluavat, sellaista saa käsittääkseni maksusta jostakin.

      Vaikka otankin hienona kohteliaisuutena että joku näkee blogit tai ainakin osan blogeista "ammattimaisena arvostelutoimintana", on minun ammattini silti virallisesti myyntipäällikkö, ei kirjabloggaaja. Lukeminen on harrastukseni. Eivätkä lukeminen ja bloggaus ole suinkaan ainoita harrastuksiani: käyn kuntosalilla ja olen mukana järjestötoiminnassa.

      Kuntosalin ja kirjabloggauksen ero on ainakin se, että kun ähistän punttien kanssa, voin olla varma, ettei kukaan rupea omassa blogissaan rääpimään, teinkö oikein vai väärin vai ihan epäreilusti.

      Ei ole bloggaajien vika, jos valtamedia vähentää kirja-arvioiden osuutta, ja uskokaa pois, kyllä minäkin mieluusti lukisi enemmän painavia kirjajuttuja lehdistä tai katsoisin hyviä kirjaohjelmia telkusta.

      Jos kirjailijat haluavat bloggaajilta objektiivista arviointipalvelua, niin voisivathan kustantamot vaikka perustaa yhteisen osakeyhtiön ja palkata sinne kriitikon, joka ryhtyisi pitämään blogia. Nopea lukija lukee 300 kirjaa vuodessa, kyllä hän ehtisi arvioida monen kustantamon uutuusluettelot läpi tai ainakin kaikki esikoiskirjailijat.

      Poista
    4. Tuolla ylempänä jo kirjoitinkin, ettei yhdenkään bloggarin tehtävänä ole ottaa vastuuta kirjailijan kehityksestä. Ymmärrän kyllä, jos se kaikkien pitkien kommenttien keskeltä ei korostunut :) Koska kuitenkin useammassa kommentissa tiukan arvostelun motiiviksi nostettiin nimenomaan huoli siitä, jääkö kirjailija muuten vaille kehitustä edesauttavaa realistista palautetta, koin reiluksi kertoa näille bloggaajille tavan, jolla palaute menee parhaiten perille. Ihan realistisesti ajatellen en usko monenkaan bloggarin pitävän kirjailijan kehitystä päämotiivinaan arvioiden tekoon, mutta siltä varalta, että se jotakuta aidosti ajatuksena innostaa, niin tehokkaun tapa on ainakin nyt tiedossa :)

      Poista
  19. En minäkään toivo, että kirjabloggarit alkavat turhaan varoa sanojaan! Kirjailijan ammattiin kuuluu kyky sietää kritiikkiä. Kuten toisaalla sanoinkin, palautetta sekä kaipaa että pelkää.

    Toisaalta kirjabloggarit ovat, lehdistön karsiessa jatkuvasti resursseja kulttuuriosastoilta, joutuneet puolivahingossa ns. virallisten kriitikoiden asemaan. Kirjabloggareita palkitaan, heitä kutsutaan kirja-alan kekkereille ja heille lähetetään arvostelukappaleita (en kylläkään tiedä yhtään, kuinka yleistä tämä on!). Kirjabloggareiden status on toisin sanoen noussut, kiistattomasti ja nopeasti. Siksi onkin hyvä, että keskustelua käydään ja kaikki mahdolliset kissat nostetaan pöydälle.

    Anna Elina, eri aloilla on tosiaan eroja. Kovat tieteet ovat mulle itselleni tutumpia ja niitä ei oikein voi verrata fiktion kirjoittamiseen. Faktat ovat niin paljon selkeämpiä kuin sielunmaisemat. Ja niin paljon helpompia puolustaa. :)

    Allekirjoitan myös Veran sanat somesta ja hampurilaisista.

    VastaaPoista
  20. Onko edes olemassa sellaisia kirjablogeja, joissa oltaisiin jotenkin kovin häijyjä, epäasiallisia tai henkilökohtaisuuksiin meneviä? Kirjabloggarithan ovat käsittääkseni yleensä kovin kilttejä - vai luenko vääriä blogeja? Enemmän ne ammattikriitikot taitavat ylilyönteihin syyllistyä - ainakin minulle tulee niistä heti mieleen esimerkkejä liian ilkeistä arvioista.

    Itse kyllä menettäisin aika nopeasti kiinnostukseni kirjablogeihin, jos niissä alettaisiin varoa henkilökohtaisten tunteiden tuulettamista. Kirjablogit ovat minulle bloggaajana ja lukijana ennen kaikkea tapa jakaa lukukokemuksia - paino sanalla kokemus. Haluan tietää, millaisia ajatuksia ja tunteita kirja lukijassa herätti, ja myös omissa blogijutuissani yritän tavoittaa mahdollisimman hyvin kirjan minussa herättämät tunnelmat. Tähän kuvioon ei minusta sovi se, että alettaisiin varoa sanomisia, tai että kirjoitettaisiin ensisijaisesti rakentavaa palautetta suoraan kirjailijalle tai myyntipuhetta kirjojen ostajille.

    Mitä tulee siihen, että blogijuttu voi tuhota kirjailijan uran, en ihan usko että yksittäisen blogijutun vaikutusvalta on niin suuri. Blogistanian yksi parhaimpia puolia on sen moniäänisyys. Ei ole vielä tainnut löytyä sitä kirjaa, jonka kaikki bloggarit olisivat yksimielisesti kehuneet tai haukkuneet. Lisäksi ihmiset seuraavat varmaan blogeja aika eri tavalla. Jotkut lukevat vain yhtä blogia ja toiset usemampaa, jotkut vain satunnaisia juttuja nettihakujen kautta. Se, että joku bloggari kirjoittaa negatiivisen arvion ei tarkoita, että kaikki potentiaaliset lukijat lukisivat juuri sen blogijutun. Lisäksi kirjabloggaajat ovat ahkeria linkittäjiä, ja vihjaavat yleensä omissa arvioissaan myös muunlaisiin mielipiteisiin.

    Ja loppujen lopuksi negatiivinenkin arvio on varmasti parempi kuin kuoliaaksi vaikeneminen. Jos bloggarit jättäisivät bloggaamatta kirjoista joista eivät ole pitäneet, silloinhan he nimenomaan kuoliaaksivaikenisivat.

    VastaaPoista
  21. Todella mielenkiintoinen aihe ja keskustelu!

    Ei, minusta esikoiskirjailijan teosta ei tarvitse arvostella lempeämmin, eli olen samaa mieltä sinun ja mm. Anna Elinan ja Booksyn kanssa. On ihan selvää, että jokainen blogiarvio on subjektiivinen näkemys kirjasta, ei mikään yleispätevä julistus kirjan hyvyydestä tai huonoudesta. Kirjan lukemista ei voi aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, vaan lukijalla (bloggaajalla) on aina oma (luku)historiansa taustalla. Jotkut kohdat tai jopa kokonaiset kirjat eivät välttämättä miellytä kaikkia. Jos kirjasta saa nostaa esille ja kommentoida positiivisia asioita, niin miksi ei sitten niitä negatiivisia, vähemmän miellyttäneitä tai jopa häirinneitä, oli sitten kyseessä esikoiskirjailija tai jo enemmän julkaissut?

    Minun arvioni perustuvat ihan puhtaasti omaan lukukokemukseeni, huomioihini ja mielipiteeseeni. Sillä, onko kirja esikoinen ei ole minulle lukukokemuksen tai arvion kannalta merkitystä. Mielestäni negatiivisetkin kommentit saa (ja jopa pitää) kertoa, mutta perustellen. Ilkeilyä en harrasta minäkään, mutta jos en kirjasta tai jostain sen osasta pidä haluan sen myös sanoa.

    Tuntuu, että tällä hetkellä kirjablogeissa uidaan aika syvissä vesissä. Toivottavasti lukemisen (ja bloggaamisen!) ilo ei katoa miettiessä pitääkö lukuvalintoja rajoittaa sen mukaan uskaltaako blogiarviossa sanoa oman mielipiteensä :)

    Niin ja Stephen King saa ihan vapaasti ottaa yhteyttä myös minuun ;)

    VastaaPoista
  22. Täällä on tosiaan käyty kiinnostavaa keskustelua! Itse en ole ärtsy kirjabloggaaja enkä herkkähipiäinen kirjailija, vaan ihan vain tavislukija. Myönnän nauttivani joskus ilkeämmistäkin arvosteluista, ainakin jos ne on kirjoitettu hytösmäisen hauskasti. Toisaalta varsinkin niiden bloggaajien, joiden tiedän käyvän kirjoituskursseilla ja "haaveilevan" oman kirjan kirjoittamisesta, suosittelisin käyttämään sanan säilää säästeliäästi. Kun niitä arvioita voi kuitenkin kirjoittaa ilman ilkeilyä myös kriittisesti, on muutaman arvostelun jälkeen tullut mieleen, puhuuko tuossa nyt lukuharrastaja vai kustannussopimuksen saaneelle esikoiskirjailijalle kateellinen kirjoitusharrastaja. Tämä ihan vain välihuomiona. :)

    Ihan tarkkaan en oikein ymmärrä, miksi täällä jotkut inttävät, että haluavat kirjoittaa negatiivisista asioista aivan kuin joku olisi vaatinut sensurointia. Se on selvä, että myös kirjan negatiiviset ainekset on myös mainittava. Tässä en myöskään lukijana kaipaa erityiskohtelya esikoiskirjailijoille. Sen sijaan myönnän, että vaikka niiden pirullisten arvioiden lukeminen on välillä hauskaa, niin kaikkein fiksuimman ja luotettavimman kuvan saan lukijana niistä arvioista ja bloggaajasta itsestään silloin, kun ei mennä ääripäähän missään suhteessa. Oli kyseessä sitten esikoiskirjailija tai kokeempi, kunnioittava suhtautuminen on aina paikoillaan. Niin kuin täällä jo mainittiin, niin kyllähän aikuisten ihmisten pitäisi osata ilmaista negatiivisia asioita myös loukkaamatta toista.

    VastaaPoista
  23. Morre, tulin kertomaan, että olen lukenut tätä postaustasi ja kommentteja kiinnostuneena. Kiitos siitä. Pariin otteeseen olen kirjoittanut vastauksenkin, mutta pyyhkinyt sen lähettämättä pois. Monet ovat sanoneet asioita jo paljon paremmin ja korrektimmin. En ole koskaan opiskellut kirjallisuutta, kirjoittamista tai ilmaisutaitoa, joten meinaan kyllä yhä käyttää sanaa "kliseinen" sf/f-blogissani, jos siltä tuntuu ja ilman ilkeyden häivääkään, esikoiskirjailija tai ei, sen sijaan että sanoisin esim. "perinteinen", "tuttuun tapaan" tai "lajityypille uskollinen" ;)

    VastaaPoista
  24. Hmm… Minäkään en ole juuri koskaan törmännyt ikeisiin kirjabloggareihin. Mielestäni kirjabloggarit ovat hyvinkin kilttiä porukkaa.

    Ja niin kuin täällä on moneen kertaan sanottu, eivät kaikki bloggaajat edes yritä kirjoittaa ammattimaisia kirja-arvosteluja. Minä kirjoitan subjektiivisia fiiliksiäni ja ajatuksiani, joita jokin tietty kirja on herättänyt. Joskus analysoin kirjaa tarkemmin, mutta en suinkaan aina. Minulle kirjallisuusblogini on ennen kaikkea paikka, jonne puran kirjan herättämät mietteet, ei paikka, jossa arvostelen kirjoja analyyttisesti tavoitteenani opastaa kirjailijaa.

    Suoraan sanottuna ärsyttää, kun kerta toisensa jälkeen kirjabloggareilta vaaditaan sitä tai tätä. Minulle bloggaus on harrastus ja vapaaehtoista hommaa, josta kukaan ei maksa pennin hyrrää. (Vapaakappaleita olen 5,5 vuoden aikana saanut huikeat viisi.) En ole, enkä halua olla, toimittaja tai kirjallisuuskriitikko, vaan nimenomaan bloggaaja, jolla on vapaus kirjoittaa mitä haluaa.

    VastaaPoista
  25. Hankalaahan se tietysti on määrittää, että milloin kirjabloggari saavuttaa sellaisen tason, jolloin häneltä voidaan olettaa ”fiiniä” käytöstä. Ja onko meillä oikeutta sellaista vaatiakaan? Kirjabloggarihan ei ole meillä töissä!

    Arvostelen myös kirjoja, joskus ilkeästikin, mutta en ole kirjabloggari. Tarkoittaako tämä (ja pieni lukijakunta), että saan kirjoittaa enemmän tunnepohjaisesti ja piruillen? Enkö ole täten vastuussa sanoistani? Miksi kirjabloggari on? Koska hänellä on isompi lukijakunta ja hän saa ilmaisia kirjoja? Ovatko ilmaiset kirjat se palkka, joka tämän aiheuttaa? Ehkäpä taustalla on se, että kun kirjabloggaaja saa suuren lukijakunnan ja nämä pitävät bloggaajasta, hän voi arvostelullaan oikeasti vaikuttaa kirjan myyntiin. MUTTA myös positiivisesti, mikä tuntuu keskustelussa unohtuneen.

    Lyttääminen ja ilkeämielisyys sattuvat, oli sitten maalari, laulaja tai kirjailija. Tällaisia arvosteluja löytyy ihan sanomalehdistäkin, joiden olettaisi olevan asiallisia. Mutta me olemme lopulta vain ihmisiä ja myös arvosteltavan suhtautuminen vaihtelee. Jotkut vetävät herneen nenäänsä herkemmin kuin toiset. Kyllä minäkin olen joskus suuttunut, mutta siitä täytyy vain päästä ylitse. Vaikeinta se on silloin, kun kritiikki tuntuu epäreilulta, mutta sellaista se elämä on.

    Minä kannatan asiallisuutta ja reiluutta: oli arvostelija tai arvostelun kohde sitten kuka tahansa.

    VastaaPoista