24. maaliskuuta 2012

Michel Tournier: Keijujen kuningas (1970)

Le Roi des Aulnes
Suomennos: Annikki Suni
Käännösvuosi: 1984
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 380
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: oma ostos

Vihdoinkin vuoden 2011 10 Klassikkoa -haaste on suoritettu! Ei tässä mitenkään hitaita olla, mutta... Parempi tietysti myöhään kuin ei milloinkaan.

Michel Tournierin tuotantoon tutustumiseni jatkuu ja vaikka tämä oli aika pettymys, niin jatkan silti. Sen verran vaikuttava Kolmen kuninkaan kumarrus oli aikanaan. Osasin tietysti nytkin odottaa oudohkoa tarinaa erikoisine päähenkilöineen, mutta tämä seikkailu oli oudon lisäksi paikoin vähän liiankin ällöttävä.

Tarina kertoo ranskalaisesta Tiffauges -nimisestä miehestä. Hän on kerrassaan omituinen ja rujo tyyppi. Pituutta lähemmäs kaksi metriä ja hartialeveyttäkin kuin amerikkalaisen jalkapallon pelaajalla (vertaus on omani, ei Tournierin). Hän on hiukan syrjäänvetäytyvä, arkakin, mutta toisaalta raaka. Hän on hyvin ihastunut lapsiin ja eläimiin ja tämä piirre taiteilee pedofilian/zoofilian rajamailla. Ihastuksessa on jotakin eroottista, mutta toisaalta mitään sellaista ei teontasolla tapahdu. Tosin Tiffaugesia syytetään pedofiliasta, mutta arvoitukseksi jää oliko hän syyllinen vai ei.
Tämän selkkauksen vuoksi Tiffauges vangitaan, mutta päätyy sitten toisen maailmansodan tiimellyksessä Saksaan ja iso osa tarinasta keskittyy näihin tapahtumiin. Tarinan kautta Tournier pohtii moraalikysymyksiä juuri aikuisen miehen ihastuksesta vieraisiin lapsiin, (ihmis)rodunjalostuksesta, natsismista ja sodasta ylipäätään.

Eräänä iltana kun Tiffauges viivytteli tallin kultaisessa hämärässä, jossa leijui lantaveden makea haju, ja katseli pilttuusta toiseen lainehtivia lautasia, hän näki Siniparran hännän nousevan vähän vinosti ja paljastavan ilmatiiviisti suljetun ja keskeltä nauhalla kuristettavaa nahkapussia muistuttavan, ulkonevan ja kovan anuksen. Pussi aukeni nopeasti kuin ylinopeudella kuvattu ruusunnuppu, kääntyi kuin hansikas ja työnsi ulos vaaleanpunaisen ja kostean teriön, jonka keskeltä soljahti ihailtavasti muotoiltuja, kiiltäviä ja aivan uusia lantapalloja, jotka vierivät perätysten olkiin menemättä rikki. Moinen ulostusaktin täydellisyys tuntui Tiffaugesista Pressmarin teorioiden parhaalta todisteelta. Koko hevonen on sen lautasissa, totta vie, ja se tekee siitä Ulostuksen haltijan, Anaalienkelin ja Omegan enkelin, koko olemuksen avaimen.
(s. 230)
Tässä teille näyte siitä, miksi tämä oli paikka paikoin liian ällöttävä minun makuuni. Ulostamista ihaillaan tässä vähän turhankin usein. Kakka on toki iloinen asia, mutta en tiedä haluanko siitä niin yksityiskohtaisesti lukea...

Näiden ällöttävyyksien ja outouksien vuoksi pisteet laskivat. En oikein päässyt tarinaan mukaan. Lisäksi Toinen maailmansota ei juurikaan kuulu kiinnostukseni kohteisiin. Olen oikeastaan sitä, holokaustia, natsismia, Hitleriä ja sun muuta ihan kurkkuani myöden täynnä.

On kuitenkin tunnustettava edelleen Tournierin kirjoittamisen taitavuus. Teoksen rakenne oli eheä. Se alkaa Tiffaugesin päiväkirjalla, muuttuu sitten ulkopuolisen kertojan kertomaksi ja välillä sitten taas höystetään päiväkirjalla. Ensimmäinen päiväkirjaosio uhkasikin venyä jo liian pitkäksi ja kyllästyminen kuikuili nurkan takaa.

Tämä oli aika vaikea kirja näiden em. seikkojen vuoksi ja siksi tämän lukeminen kesti liiankin kauan. Kun mistään ei saa otetta ja päähenkilö on kaikkea muuta kuin samaistuttava, niin lukuprosessi muodostuu aika tuskaiseksi. Jos Toinen maailmansota ja/tai oudohkot päähenkilöt kiehtovat, niin tämä voi olla hyväkin lukuelämys. Mutta minun kohdallani tämä Tournierin teos ei toiminut.

26 kommenttia:

  1. Mulla on ollut tuo lukematta kirjahyllyssä jo monta vuotta: luin joskus aikoinaan jonkun Tournierin novellin, josta pidin kovasti ja sitten halvalla kun Keijujen kuningas löytyi (varmaankin Vanhan kirjallisuuden päiviltä), lähti mukaan. Mutta tähän päivään mennessä mulla ei ole ollut aavistustakaan, mistä kirja kertoo, eikä tämä ehkä kauheasti innostanut kimppuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Novellikokoelma "Punainen kääpiö" onkin hieno :)

      Poista
  2. Kieltämättä aika erikoinen ainakin tuo lainaus, jonka tähän laitoit: vaikea sanoa, kehtaako nauraa vai ei. Vaikuttaa jollakin tavalla mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokin perverssi viehätys tässä piilee ;)

      Poista
  3. Hyh, olet sitten oikeasti tarponut kakassa! :O

    Nimenperusteella voisi kuvitella kirjasta jotakin muuta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hdcanis tuossa alempana kertoikin jo mihin nimi perustuu. Mutta kieltämättä hauska ristiriita nimen ja aiheen välillä. Luullakseni tahallinenkin.

      Poista
  4. No voihan ulostusaktin täydellisyys sentää! Olen pyöritellyt kansipaperitonta versiota tästä kierrätyksessä, mutta olenpa iloinen etten ole ostanut. Kuulostaa varsin... erikoiselta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Jos silti kiehtoo, niin lainaa ensin :D

      Poista
  5. Minä taas pidin tästä kovasti...toinen maailmansota ei mitenkään kauheasti kiinnosta mutta se tapa jolla tämä lähti sekoittamaan todellisuutta ja sadunomaisia ja myyttisiä sävyjä piristi aihetta, ja omituinen päähenkilö ja käsiteltävien aiheiden haastavuus olivat ainakin minulle ainakin lukuhetkellä silkkaa plussaa. Kolmen kuninkaan kumarruksesta pidin mutta tämä oli minusta vielä parempi (ja muutakin Tournieria pitänee lukea jatkossa).

    Kirjan nimi on kirjallisuusviittaus Goethen runoon Erlkönig...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla muutenkin haastellisimmista kirjoista viehättyneempi kuin minä :)
      Tosiaan sellaisille ihmisille tämä sopii paremmin! Ei tätä sillä tavalla varsinaisesti huonoksi kirjaksi voi sanoa.

      Poista
    2. Joskus luetaan leppoisaa viihdettä, joskus taas kaivataan tällaisia symboliikan ja hankalan moraalin ja estetiikan jne vyörytyksiä.
      Esilukuvaatimukseksi laittaisin sen Goethen runon (se on lyhyt ja löytyy mm. wikipediasta), sen teeman lasta houkuttelevasta haltiakuninkaasta yhdistäminen sekä Tiffaugesin henkilöön että laajemmin sotaan on kuitenkin aika olennainen osa kirjaa...

      Poista
  6. Hih, mainio juttu! Nyt taisi ummetus iskeä... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mä luen vessassa vaan Akuja :D

      Poista
  7. Kiehtovaa! (en tarkoita kakkajuttuja vaan kirjaa ja kirjailijaa...)

    Mulle tää kirjan nimi on jäänyt mieleen jo vuosia sitten ja olen ajatellut että tämä on niitä tärkeitä kirjoja jotka vaan pitäisi lukea. En kuitenkaan ole tiennyt lainkaan, mistä tämä oikein kertoo.

    Minua kyllä kiinnostaa sekä toinen maailmansota että oudot ihmiset. Nostatit kiinnostustani tätä kirjaa ja Tournieria kohtaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin kimppuun vaan! Olisikin jännää lukea toinen arvio tästä. Tässä on aivan varmasti paljon lisääkin (symbolista) kritiikkiä ja tulkittavaa, mutta en vain tajunnut kaikkea.

      Poista
  8. Luin joskus reilut kymmenen vuotta paljon Tournieria, mutten muista luinko tämän nimenomaisen kirjan. En ainakaan muista mitään kakkajuttuja. Kolmen kuninkaan kumarrus ainakin on hieno ja muistaakseni jokin muukin Tournier (ärsyttää, kun unohtelen hyviäkin kirjoja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KKK on tosiaan se kirja, miksi Tournieriin ihastuin ja miksi silti aion jatkaa hänen kirjoihinsa perehtymistä =)
      Onneksi sinulla on nyt kirjablogi, niin et enää unohda ;)

      Poista
    2. Nimenomaan Morre. Yksi syy blogin perustamiseen olikin unohtelu. ;-)

      Poista
  9. Mie pidin myös paljon KKK ja ostin itselleni Perjantain luettavaksi divarista. Luotan tässä makuusi ja annan kakkakirjan odotella myöhempien aikojen koittamista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantaita en olekaan vielä lukenut, mutta odotan sitä mielenkiinnolla, kunhan käsiini löydän!

      Poista
  10. Oi mä rakastan Keijujen kuningasta! Se on niin vaikuttava. Ja se, miten päähenkilö suhtautuu pieniin poikiin, (ei tiedä, onko se ällöä vai ei, keikkuu juuri rajoilla) tekee teoksesta niin pirun mielenkiintoisen! Ja se loppukohtaus oli niin järisyttävä, etten tiennyt pitäisikö itkeä vai saada halvaus. En tosin viehäty uloste-jutuista ollenkaan, ja itse asiassa olen ollut niin tämän teoksen pauloissa, etten edes muistanut, että tässä tuollaisia onkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se rajalla keikumminen on tosiaan myönnettävä taidokkaasti. Harvinainen taito!
      Ja loppukin oli järisyttävä, mutta toisaalta minusta jotenkin äkkinäinen.

      Poista
  11. Itse aloitin Perjantaista. Joku joskus jollakin filosofian luennolla suositteli. Enkä tottavie ollut lukenut Robinsonia. Lähdin saariteemaan suoraan uuden tulkinnan kautta. Pidin. Tykkäsin. Kolmen kuninkaan kumarrus oli jonkin aikaa sellainen "kerran vuodessa" teos, mutta näihin kahteen Tournier sitten tyssäsi. Enempää en irti saa. No, muutama Punaisen kääpiön lyhyt tarina kyllä innosti.
    Oliko muuten tuo Keijujen kuningas -nimi viitteellinen suhteessa Shakespearen Juhannusyön uneen vai ?? .. en päässyt alkua pitemmälle .. siis luovutin, enkä edes siitä alkupätkästä muista mitään.
    Nyt kun luin tuon Marissa M:n kommentin Keijujen kuninkaan loppukohtauksesta, tulee mieleen, että jos sittenkin vielä uudemman kerran. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole lukenut Robinsonia (!) ja onkin kiinnostavaa peilata sitä perjantaihin.

      Keijujen kuningas viittaa Goethen samannimiseen runoon.

      Poista
  12. Minulle tämä oli sellainen kirja, että tunsin itseni tosi tyhmäksi sitä lukiessani, koska en ymmärtänyt siitä oikein mitään. Kirjan lukemisesta taitaa olla melkein kymmenen vuotta, enkä muista siitä juuri muuta kuin tuon lukemisen aikaisen tunnelman. Tuntui kuin olisin tarponut metsässä side silmillä.

    Tournierin novellikokoelmasta Rakastavaisten illallinen sen sijaan pidin paljonkin.

    VastaaPoista
  13. Merkittävä ja tyylillisestikin hieno kirja. Voisi sanoa että syvällinen ja siksi "vaikea".

    VastaaPoista