19. maaliskuuta 2012

Eino Leino: Helkavirsiä I (1903) ja Helkavirsiä II (1916)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: -
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: äidin kirjahyllystä

Olen yhä varsin surkea runojen lukija. En tiedä mikseivät ne oikein puhuttele minua. On joitakin, jotka tunnen hyviksi, mutta useimmat menevät vain yli hilseen. Joskus tunnen tämän asian edessä tietynlaista noloutta. Mikä se semmoinen kirjallisuudenopiskelija on, joka ei runoja ymmärrä? Koulutettu ihminen! Toisinaan tuntuu siltä, että runous on jotakin kirjallisuuden ylempää kastia ja sitä tutkivat ja ymmärtävät ovat niitä todellisia guruja. Huoh... Ehkä jään odottelemaan valaistumistani.

Joka tapauksessa erästä kirjallisuuden kurssia varten piti lukea mm. Eino Leinon Helkavirsiä II. Olen Helkavirsiä I:n lukenut joskus aiemmin, mutta pitipä nyt sitten lukaista molemmat samaan syssyyn hahmottaakseni edes jonkinlaisen kokonaiskuvan. Helkavirret voi lukea kätevästi myös netistä täältä.

Muistan, että pidin Helkavirsiä I:sta kovastikin. Sen likeisyys Kalevalan kanssa tuntui miellyttävältä; pidinhän kovasti Kalevalasta ja Kantelettarestakin. Runoissa oli selkeää tarinallisuutta ja siksi ne tuntuivat myös ymmärrettävimmiltäkin. Ihan kuten Kalevala. Näistä runoista suosikkini oli päätösruno Tumma. Näin toisellakin lukukerralla olo vain vahvistui. Kalevala-tyyppistä juttua ymmärrän vähän paremmin.

Ehkä juuri sitä varten Helkavirsiä II oli hieman yllättävä pettymys. Kalevalainen poljento ja tyyli jatkuu näissäkin, mutta selkeä tarinallisuus on poissa ja tämä vaatii jo tulkintaa. Tulkintani valossa tässä on kyse jo Suomen itsenäisyydestä ja sen tulosta. Venäjä nähdään uhkana, mutta koska sitä ei voitu suoraan sanoa, piti se pukea piiloon runoihin. Monet Helkavirsiä II runoista liittyykin kansoihin ja heimoihin, joille käy enemmän ja vähemmän ohraisesti toisten selviytyessä.
Kyse on myös kirjallisuuden aikakaudesta. Symbolismi oli tuolloin kova sana, joten kovin suoraviivaiset tarinat eivät olleet huudossa silloin.
Näistä runoista tarinallisin (ja siten suosikkini) oli Ukri.

Eino Leinoa ja runoharjoitusta on siis lähiaikoina tulossa vielä lisää. Pahoin pelkään, että Helkavirret olivat minulle sieltä helpoimmasta päästä...

5 kommenttia:

  1. Mun piti kanssa lukea Helkavirret yliopistoaikoina jotain kurssia varten. En muista niistä mitään, vaikka löytyvät kyllä hyllystänikin, paitsi sen, että jollain tasolla pidin Helkavirsistä. Pitänee lueskella vähän uudestaan vuosien jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Alkuvuodesta kahlasin itsekin nuo läpi juuri kirjallisuuden opintojen parissa. Enpä voi sanoa, että olisi kauheasti vaikutusta tehneet - tuntuu, etten enää muista yhtään mitään koko teoksesta. Lukeminen tuntui hirveän raskaalta ja takkuavalta. (Jopa Runeberg luonnistuu paremmin!)

    VastaaPoista
  3. Ilmeisen yleinen ilmiö tämä Helkavirsien muistista katoaminen :D

    VastaaPoista
  4. Kokeilepas joskus Ilpo Tiihosta, jos kaipaat lempeää starttia runouden maailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Testaan näitä kyllä ajoittain mielelläni. Joitakin harvoja suosikkeja on, mutta pääasiassa runous on aika vieras genre.

      Poista