25. maaliskuuta 2012

Aki Ollikainen: Nälkävuosi (2012)

Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 141
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Kirjoittajakursseilla ja -oppaissa kuulee väsymiseen saakka neuvon "näytä, älä selitä". Neuvo on tuntunut joskus aika vaikeatajuiselta, vaikka se kuulostaakin yksinkertaiselta. Aki Ollikainen on kuitenkin sisäistänyt neuvon täydellisesti. Hän ei saarnaa, ei moralisoi, ei selittele, ei puolustele, ei syyttele.
Hän näyttää.

Olen viimeksi itkenyt kirjaa lukiessani nelisen vuotta sitten Täällä Pohjantähden alla -romaanisarjaa lukiessani. Olen toki sen jälkeenkin liikuttunut usein, mutta suorastaan itkenyt en. Nyt itkin. En oikein tiedä mitä tai ketä, mutta kiistatta rajuin lukemiseen liittynyt tunnekuohu aikoihin.

Nälkävuosi -romaanin tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1867 ja 1868. Eletään katovuosia, ruokaa ei ole. Pannaan leipään puolet petäjäistä... Perheenäiti Marja ei uskalla laittaa jäkälää, kun naapurinisäntä kuoli vastaavan kokeilun jälkeen. Vaan jostain on lapsille, Mataleenalle ja Juholle, ruokaa saatava. Isä-Juhanin kohdalla toivo on jo mennyttä...
Samaan aikaan lääkäri-Teo ja virkamies-Lars pohtivat köyhälistöä, kansaa ja sen tilaa. Takkatulen ääressä, shakkia pelaten ajatus tuntuu kovin kaukaiselta. Teo hakee lohtua Katajanokan huorista, Lars tukeutuu esimieheensä tämän käskyjen taakse piiloutuen.

Ollikaisen kerronta on tiivistä ja eleetöntä. Kielellä ei kikkailla, mutta lopputulos on silti rujon kaunista. Vaikka luin tätä keväisen auringon lämmössä, palelin luita ja ytimiä myöten. Vaikka olin syönyt oivallisen aamupalan, mahani murisi ja minua kuvottikin. Nälkävuosi on psykofyysinen lukuelämys. Tästä ei tule hyvä mieli, vaikka Ollikainen ei alennukaan mässäilemään tunteilla, väkivallalla ja lapsen itkulla. Ei hänen tarvitse. Hän vain näyttää ja tapahtumat itsessään tekevät lukijan mielessä lopputyön.

Hienosti Ollikainen onnistuu myös ottamaan kantaa nykyisyytenkin tunnelmaa rikkomatta.
Tuulen nostattama lumikalmojen kulkue katoaa. Senaattori katsoo Katajanokkaa. Siellä on hänen samponsa, Rahapaja, mutta vielä sitä piirittävät nuo kurjat hökkelit, jotka tukehduttavat unelman vauraammasta tulevaisuudesta.
Senaattori sulkee silmänsä ja kuvittelee, kuinka Katajanokka tulee jonakin päivänä vajoamaan aaltoihin ja nousemaan merestä veden puhtaaksi huuhtomana, uljaat kivitalot taivasta kohti kohoten.

(s.64)

Myös rakenne on tässä täysin kohdillaan. Kauniin prologin jälkeen ei armoa anneta. Teksti lähtee liikkeelle rajusti ja rivosti. Tarina vuorottelee Korpelan perheen ja hyväosaisten Teon ja Larsin välillä, kunnes molemmat osapuolet kohtaavat talviyössä. Tarina päättyy kaiketi onnellisesti. Jollakin tapaa. Tyylikkäästi ainakin, se on varma. Lopussa ei ole siirappia, mutta ei iskua vasten kasvojakaan. Kaunis epilogi antaa hienon viimeisen silauksen.

Aki Ollikainen osoittaa, ettei historiallisen romaanin tarvitse olla tiiliskivi päästäkseen asioiden ytimeen. Nälkävuosi on lyhyt, mutta raju (kuten teemaan sopiikin). En moitteen sijaa tästä löydä. Jopa kansitaide on huippuunsa hiottu ja teoksen sisällön ajankohtaa kunnioittava. Samaa voi sanoa sisälehdestäkin. Kannen suunnittelusta vastaa Elina Warsta.
Olen varma, että tämä saa sekä Finlandia- että HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkuudet. Syystäkin.

Tämä jää pitkäksi aikaa mieleen. Sen voin vannoa, vaikka lukukokemukseni on tuore. Tunnen sen syvällä sisälläni. Leivässäni ei ole puolet petäjäistä, mutta silti se maistuu suussani tuhkalta.

20 kommenttia:

  1. Hui, nyt minua alkoi jännittää! Nälkävuodet on minulle läheinen aihe ja nyt kun luin, mitä kirjoitit... voih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotankin juttuasi sitten tästä! Kuulostaa siltä, että olet aihepiiriin perehtynyt enemmänkin.

      Poista
  2. Vau, olin jo (Kirjainten virran) Hannan jäljiltä laittanut tämän muistilistalle, nyt olen ihan myyty. Pitää hankkia tämä käsiini jostain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti. Varaudu nopealukuisuuteen, mutta pitkiin jälkioireisiin...

      Poista
    2. Ihan noin psykofyysinen ei oma lukukokemukseni ollut, mutta ehdottomasti erinomainen kirja, monella eri tavalla... allekirjoitan kaiken mitä sanot rakenteesta ja niukkuudesta ja tyylikkyydestä. Olisin varmaan seonnut tähän vähän enemmän minäkin, ellen olisi ensin lukenut Murtavia voimia; aikalaiskuvaus siinä alla jotenkin söi tämän emotionaalisia tehoja, vaikka nykylukijan perspektiivistä tämä Ollikaisen teos on merkityksellisempi.

      Poista
  3. En uskaltanut lukea, sillä odotan kirjaa niin kovasti. Kunhan saan yhden työjutun pois käsistä, niin Nälkävuosi on minun suupalani. :)

    Hienoa oli nähdä kuitenkin, että annoit täydet pisteet!!!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa pelottavan hyvältä kirjalta, pelkkä arviosi nostatti kylmät väreet. Esikoiseksi selvästikin huima teos, ja kuten sanoit, kansi on aivan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoiseksi tämä on tosiaan musertavan hyvä!

      Poista
  5. Kiitos tästä Morre, todella upeasti kirjoitit! En ollut aluksi kiinnostunut tästä kirjasta, kun vkloppuna luin hesarista arvostelun, mutta sinä sait minut nyt vakuuttumaan siitä, että Nälkävuosi täytyy lukea. Minäkin olen viimeksi itkenyt lukiessani TPA-trilogiaa, joten on testattava, miten minulle käy teoksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tähän kannattaa se pari tuntia uhrata. Sen pidempään tämä ei vie aikaa - lukuteknisesti. Jälkioireet voivat kestää pidempään.

      Poista
  6. Oi, tämän minä luen, ehdottomasti. En vähiten siksi, että asun Katajanokalla, enkä ole aiemmin törmännyt siihen kaunokirjallisena maisemana. Mutta myös siksi, että kirja kuulostaa erinomaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skattalainen saa varmasti tästä vielä lisäsävärit!

      Poista
  7. Voisin kopioida Marian kommentin, ihan samat ajatukset! Nälkävuodet on koettu omassakin suvussa, eikä siitä ajasta ole montaa sukupolvea. Pelottavaa sikälikin, että en usein uskalla lukea lasten kärsimyksistä, koska tiedän, että näen sitten aiheesta unia pitkään, laitan siis pään piiloon liiankin helposti. Mutta näin tärkeä aihe ja kuvaamasi tapa siitä kertoa taitavat voittaa tällaiset tyhmät pelot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Kannattaa tarttua tähän silti. Tässä ei kuitenkaan mässäillä lapsikohtaloilla, vaikka surullinen tarinahan tämä on.

      Poista
  8. Upea kirjoitus - lukulistalle, ehdottomasti! Mainittiinko kirjassa Snellmania?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni ei mainittu, mutta en voi olla nyt satavarma.
      Kiitos kehuista :)

      Poista
  9. Kävin nyt lukemassa sinunkin arviosi. Hyvin sanottu, allekirjoitan kaiken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja kuin myös. Tämä on vahva ja mieleltä paljon vaativa kirja.

      Poista
  10. no jopas tätä nyt hehkutetaan. mä oon taas ihan pihalla et mikä on in. mutta onnekis te pidätte muo kärryillä. ja ihan itkenyt? mä oon kans itkeny EHKÄ kerran, mutta täytyy laittaa tän kohdalla kypärä päähän ;D

    VastaaPoista