13. helmikuuta 2012

Mia Vänskä: Saattaja (2011)

Kustantamo: Atena
Sivumäärä: 308
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Kotimaista kauhua on viime vuosina (ja oikeastaan ylipäätään) julkaistu varsin vähän. Niinpä Mia Vänskän Saattaja on erittäin tervetullut kotimaisen kaunokirjallisuuden joukkoon. Vänskän kirja on muistutus siitä, että meilläkin kauhua kuitenkin kirjoitetaan.

Harmikseni en kuitenkaan pitänyt Saattajasta niin paljon kuin olisin halunnut pitää. Vähän epäreilustikin tätä markkinoitu myös suomalaisena Stephen Kingin vastineena, mikä luo tietysti kaltaiselleni King-fanille hillittömät (kohtuuttomat?) odotukset.

Saattajan perusidea on hillittömän hyvä. Tarina kertoo nelikymppisestä Liljasta, joka palaa kotikonnuilleen. Elämässä on sattunut kaikenlaista niin itselle kuin läheisillekin. Kotiseuduille saavuttuaan hän saa tietää, että hänellä on erityinen tehtävä. Lilja on Saattaja, jonka tehtävänä on viedä kuoleman jälkeen välitilaan jääneet eksyneet sielut perille. Idea ammentaa niin kotimaisesta (Tuonen tytti) kuin kreikkalaisestakin (Kharon, Tuonelan lautturi) mytologiasta. Erittäin onnistuneesti Vänskä rakentaa tehtävän Liljalle.

Se, mikä lukukokemustani häiritsi suunnattomasti, onkin se kaikki siihen ympärille ympätty. Vänskä ottaa Saattajaan isoja teemoja; useamman lapsen kuolema, isän kuolema, perheväkivalta, alkoholismi, vaikea suhde narsistisen miehen kanssa, äidin kuolema... Auttamatta nämä syövät tehoa toisiltaan. Lukijana jää sellainen tunne, että kaikki on niiiiiin dramaattista, niiiiiiin kauheaa ja niiiiiiiiin voimakkaita reaktioita vaativia.
Osa asetelmista oli kovin kliseisiä, joka etenkin alussa tympi ihan valtavasti. Kirja jo alkaa sillä, että Lilja saapuu kotiinsa tavallista aiemmin. Eteisessä on vieras naisten takki, yläkerrasta kuuluu patjan nitinää ja huokailua... Voitte arvata mitä tapahtuu?
Lilja kohtaa kotiseudulla vanhan ystävänsä, Kristiinan. Saunassa Lilja huomaa mustelmia Kristiinan käsivarressa ja menee suoraan asiaan "Kuinka kauan sä aiot antaa sen jatkaa?". Seuraa tuttua selittelyä rakkaudesta, "ei se koske lapseen" ym.
Liljan kotitalolla tapahtuu kuolemantapaus ja paikalle saapuu hyvännäköinen poliisi, Julius. Juliuksen ja Liljan katseet kohtaavat... Ja lopun voitte arvata. Jatkossa Juliuksen poliisi-status unohdetaan käytännössä kokonaan.
Näitä klisekimppuja jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Mukana on jopa kauhuelokuvissa usein nähty soittorasia ballerinoineen, jonka avulla Lilja pääsee tietynlaiseen transsitilaan. Oikeastaan todella moni kohtaus kirjassa oli hyvin elokuvamainen, mutta aina se ei ollut huono asia.

Ehkä näistäkin johtuen en saanut Liljasta otetta. Ensinnäkään Lilja ei tuntunut nelikymppiseltä. En osaa suoraan nimetä asiaa, mistä se johtuu. En myöskään lähde määrittelemään, miten nelikymppisen naisen pitäisi käyttäytyä. Lilja tuntui ehkä 10-15 vuotta nuoremmalta. Ehkä asiaan vaikutti kliseeasetelmat, jotka yleensä kuvataan juuri 20-30 -vuotiaiden elämässä. Treffailu söpön poliisin kanssa, mä ja sä -muotoinen puhekielisyys dialogeissa ja ylipäätään Liljan käytös ei vain ollut kokonaisuudessaan uskottavaa. Lopuksi Lilja tulee tietysti vielä raskaaksi. (Tämän ikäasian vajaa argumentointi ärsyttää itseäni erityisen paljon, mutta kyseessä on niin mutu-tuntuma, jota on vaikea selittää.)

Vahvimmillaan Vänskä on pysytellessään puhtaasti kauhun tematiikassa. Liljan kokemukset metsässä, pelottavassa kellarissa ja ns. välitilassa ovat tämän romaanin ehdottomia huippukohtauksia. Saattajan tunnelmakuvaukset ovat hyvin vahvoja ja onnistuneita. Pidin siitä, kuinka Vänskä hyödyntää etenkin kotimaista tematiikkaa metsineen ja mummonmökkeineen. Mukana oleva karhu oikeastaan kruunaa tälle suomalaisen leiman. Hienoa!

Kritiikistäni huolimatta Saattaja on hieno lisä kotimaiseen kauhuun. Toivon, että Vänskä kirjoittaa tällaista lisää. Kun esikoismainen kömpelyys on hioutunut pois, niin luvassa on taatusti todellisia helmiä!

Saattajasta on myös juttua seuraavissa blogeissa:
Järjellä ja tunteella
Kirjamielellä
Booking it some more

17 kommenttia:

  1. Tää vaikuttaa kliseisyyksistä huolimatta semmoiselle, että pitääkin pistää lukulistalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta tämä kannattaa katsastaa!

      Poista
  2. Muhun tämä upposi kyllä aika tyystin ;) Mielenkiinnolla minäkin odotan Vänskän seuraavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin kyllä odotellaan. Oli tästä nähtävissä kirjoittamisen taito :)

      Poista
  3. Heh, harmi, että kauhukohdat ovat noin huippuja, taitaa nimittäin jäädä tältä painajaispelkoislta juuri siksi lukematta :). Meinasin tähän ensin väittää, että eikö Vänskä ole aika nuori ja ehkä tuo "epäuskottavuus" johtuu siitä, mutta hän näyttää täyttävän 40 tänä vuonna joten eipä ole selitykseksi siitäkään...

    VastaaPoista
  4. Aa niin ja siis oli mulla asiaakin. Booksy vinkkasi että kannattaa kysyä sinulta, siis ihan vaan puhtaasta uteliaisuudesta, mitä nimeäisit 1960-1989 Suomessa kirjoitetuiksi klassikkoteoksiksi? Tajusin Booksyn tuoreinta arviota lukiessa, että kyseinen aikakausi on minulle ihan vierasta maaperää. Joku Sonja O sillon on kai kirjoitettu (luettu!) mutta mitä muuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä muutamia tuon ajan klassikoita:
      Pirkko Saisio: Elämänmeno (1975)
      Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut (1967, postuumisti julkaistu)
      Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (1959-1963)
      Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin (1964)
      Leena Krohn: Tainaron (1985)
      Rosa Liksom: Tyhjän tien paratiisit (1989)
      Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu (1964)
      Pentti Saarikosken runokokoelmat (en osaa nimetä yksittäistä teosta)
      Antti Tuuri: Pohjanmaa (1982) (aloittaa sarjan)
      Heikki Turunen: Simpauttaja (1973)

      Tässä nyt joitakin... Ja tietty tosiaan sen Sonja O. kävi täällä =)
      Mullekin tuo aikakausi on vähän vieraampi. Poimin teoksia kirjailijoiden tuotannosta vähän satunnaisesti ja sen pohjalta mitä itse olen opintojen tiimoilta lukenut.

      Poista
    2. Kiitos paljon! Pitää tunnustaa, että noistakin osa on ihan vieraan kuuloisia, mutta pitää tutustua.

      Poista
  5. Nelikymmpisiä on moneksi :-) Totta puhuen Lilja ei kyllä maistu ihan ikätoverilta, mutta vaikka Saattajassa on puutteensa, tykkäsin kuitenkin siitä enimmäkseen... ja luen varmaan seuraavankin Vänskän kirjan. Toisen pitää tosin jo olla hallitumpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On moneksi, en minä sillä ;) Jos nostaisi Liljasta yksittäisesti asioita, niin ei siellä ole mitään mitä nelikymppinen ei voisi tehdä. En tarkoita, että nelikymppisen pitäisi olla aina tietynlainen; vaikkapa uraputkessa oleva teini-ikäisten lasten äiti tai lapsettomuuttaan tuskitteleva citysinkku.
      Kyse oli lähinnä kokonaiskuvasta ja suhteesta muihin. Ja lopussa oleva raskaus. Tietysti nelikymppinenkin voi tulla raskaaksi (helpostikin), mutta se vain jotenkin viimeisteli sen kokonaiskuvan "väärästä" iästä.

      Mutta seuravaa odotellaan täälläkin!

      Poista
  6. Tämä ei tehnyt minuunkaan ihan niin suurta vaikutusta kuin olisin toivonut. Takakannen perusteella odotukset olviat korkealla ja alku lähtikin liikkeelle mallikkaasti, mutta sitten se vain jotenkin lässähti. Loppuosan puursin sitten loppuun puoliväkisin. Tähän oli tosiaan ahdettu liikaa noita teemoja, olisi toiminut ehkä paremmin, jos olisi kunnolla keskitytty tuon kauhuteeman rakentamiseen. Ja olen samaa mieltä tuosta ikäasiasta, en ollenkaan edes ajatellut Liljaa nelikymppisenä vaan reilusti nuorempana. Mutta silti minuakin kiinnostaa mitä Vänskältä seuraavaksi on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kyllä tässä joku kuitenkin onnistui, kun kerran Vänskän seuraavaa jo odotellaan. Toivottavasti hän pysyy kauhutematiikan parissa, koska sen selvästi osaa!

      Poista
  7. Hyviä juttuja sinulla täällä kaiken kaikkiaan. Olen aiemminkin vieraillut muutamaan otteeseen, mutta nyt liityin sitten ihan virallisestikin lukijaksi.

    VastaaPoista
  8. Hyvä, että kauhukohdat kuitenkin toimivat :) Saattaja on luettavien listalla, tosin minuakin vähän King -fanina tuo King -vertaus arveluttaa...

    VastaaPoista
  9. Voi heh, nyt on pakko kommentoida :D Bloggasin juuri pari päivää sitten tästä samasta kirjasta ja yllättävän samoja huomioita meillä. Luin siis tämän sinun postauksesi vasta nyt ja piti tulla erikseen kertomaan, että on muuten ihan puhdas sattuma että meillä on teksteissämme miltei sama lause, kun puhutaan tuosta elokuvamaisuudesta :D Mullekin nousi hyvin paljon sellaisia elokuvamaisia fiiliksiä ja useasti "näin" kohtauksen silmieni edessä kuin olisi elokuvaa katsellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa bloggauksesi ja hyvin samoilla linjoilla oltiinkin :)

      Poista