3. helmikuuta 2012

Jussi Valtonen: Siipien kantamat (2007)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 193
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto

Tämän kirjan valinnassa näkyy Blogistanian mahti parhaimmillaan. Ensin en tiennyt koko romaanin olemassa olosta. Sitten siitä putkahti muutama blogiarvostelu. Sitten vielä vähän lisää. Ja lopulta arvostelut vaikuttivat sen verran ponnekkailta ja kehuvilta, että ajattelin kokeilla. Tämä sopii myös Suomalaisen keskiluokan arki -haasteeseen, joka yhä roikkuu suorittamattomana (enää yksi teos!).

Siipien kantamat on tarina Juhani Koskelasta, joka ihastuu luokio-oppilaaseensa Marianneen. Tarinan mukana avautuu myös Koskelan kariutunut avioliitto lapsihaaveineen ja uusi parisuhde Marjutin kanssa. Loppu on surullinen, mutta tietyllä tapaa kaunis - ja kirjallisesti varsin onnistunut. Näin tässä romaanissa myös aivan aavistuksen ns. uuskummaa. Hiukan maagisia piirteitä siis. Kuka olikaan harmaatakkinen mies?

Tässä on kytköksiä moneen teokseen ja niitä oli kiva bongailla. En varmaankaan kaikkea tunnistanut (esim. lukuisia runoja ja Vartion teoksia), mutta eipä se jäänyt häiritsemäänkään. Valtosella on taito upottaa ne viittaukset tekstiin sujuvasti ilman että suuhun jää biljeeraamisen maku.

Ensimmäiset 50 sivua olivat kyllä vähän tuskaa. Lolita oli liian tuoreessa muistissa ja asetelma toistuu tässä hyvin samanlaisena. Tarina jopa alkaa päähenkilön ollessa sairaalassa. En tiennyt kumpi kuvotti enemmän; oppilastaan himoitseva Juhani (joka kyllä kokee syyllisyyttä siitä), vai itseään tyrkyttävä Marianne. Mariannesta en onnistunut pitämään missään vaiheessa, kun taas Juhanin karu elämä vei sympatiani hänen puolelleen. Tietysti oppilaansa naiminen on ällöttävää, mutta ikäsuhdanne helpottaa vähän. Siinä missä Lolita oli 12-vuotias, on Marianne 17-vuotias.
Tämän ällöttävuusaspektin vuoksi annan tälle vain neljä pistettä. En voi sille mitään, mutta hyväksikäyttöjutut kuvottavat niin paljon vaikka niistä kirjoitettaisiin hyvin.

Ihailen myös Valtosen tarkkanäköisyyttä ja taitoa kertoa lyhyessä ajassa niin paljon. Kirjanurkan Kirsi kiinnitti huomiota tuohon Koskelan ammattiuskottavuuteen ja kyllä se tosiaan oli vakuuttava. Opettajatyypit, OVUKA:t ja sun muut projektit kuulostivat ikävän tutuilta.
Koskelan sairastuminen ja sitä seuraava "sairasmaailman" kuvaus on myös uskottavaa. Tämän uskottavuuden myötä Koskelaa on helppo lähestyä. Hän on hahmo, jonka jokainen meistä voisi tuntea.

Siipien kantamat on kirja, jota on helppo suositella kenelle tahansa. Se on helppolukuinen ja sujuva. Se on uskottava, eikä siinä sorruta turhaan mässäilyyn tai skandaalihakuisuustyyliin vaikka aihe olisikin siihen aineksia antava. Se haastaa myös pohtimaan hiukan samaa kuin Riikka Pulkkisen samana vuonna ilmestynyt Raja; missä menee raja?

(Nyt etenkin tuntuu niin epäreilulta, että Raja sai enemmän huomiota kuin tämä. Mielestäni Siipien kantamat on paljon parempi! Uskallan kysyä, että johtuuko se siitä, että Raja oli esikoisteos, vai siitä ettei Jussi Valtonen ole kaunis nainen?)

12 kommenttia:

  1. Tämä oli tosiaan mukava, positiivinen yllätys. Minulla on eräs Valtosen toinen kirja lukupinossa odottamassa. Jännä nähdä, onko se yhtä hyvä kuin tämä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aion tottakai lukea lisää!

      Poista
  2. Voi että, nyt kuule etsi käsiisi vielä se Valtosen Vesiseinä!

    VastaaPoista
  3. Tämä on minullakin lukulistallani ja luulen, että Siipien kantamat on ihan "minun kirjani".

    Pulkkisen Rajasta on sanottava, että vaikka sillä(kin) on ansionsa, oli se minulle hienoinen pettymys kaikessa epäuskottavuudessaan. Hyvin kirjoitettu se toki on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen myös, että tulet pitämään tästä :)

      Poista
  4. No siis voi hyvänen aika, onko minunkin nyt sitten luettava Valtosta kun sinäkin suitsutat :D Tämä siis äärimmäisen positiivisena kommenttina.

    Kai se on vaan lainattava tuossa notta jossain vaiheessa.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Murskaava loppukaneetti! Eikä välttämättä ihan perätön...

    VastaaPoista
  6. Jos Valtosen ja Pulkkisen teoksia arvottaa, niin kyllä niillä molemmilla on ansionsa. Mutta silti, Riikka Pulkkisen "Raja" on teoksena huippuluokkaa ja Valtosen "Siipien kantamat" on korkeintaan hyvä.

    Raja on teoksena yllättävän moniulotteinen. Se on esimerkiksi uskonnon käsittelyssään niin taitava, että arvioinneissa ei ole juuri tätä puolta edes huomattu. Rajassa moraalisia kysymyksiä käsitellään niin taitavasti, että ei mitenkään voisi uskoa alle 25-vuotiaan kirjoittajan kykenevän sellaiseen.

    Minusta on kummallista, että Marin ja Julianin suhteen ja erityisesti Julianin käytöksen ällöttävyyden ei ymmäretä olevan kirjailjan taidokkuutta. Miten ihmeessä vielä nyt Big Brotherin ym. tosi-TV:n aikana joku kirjailija onnistuu kirjoittamaan niin, että jotkut siitä järkyttyvät. Niinhän Pulkkinen on tarkoittanutkin, hän on halunnut kirjoittaa Julianista ällöttävän ja on onnistunut siinä, kuten kaikessa muussakin Rajassa.

    Raja on kirjana maailmanluokkaa.

    Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ne maut vaihtelevat :)
      Minä voisin kirjoittaa tuon saman tekstin, mutta vaihtaisin "Rajan" ja "Siipien kantamien" paikkaa ;)
      Minusta Raja oli keskinkertaista huonompi kirja, perustelut näkee tuosta linkittämästäni arviosta tarkemmin.

      Poista