22. helmikuuta 2012

Ian McEwan: Sementtipuutarha (1978)

The Cement Garden
Suomennos: Eva Siikarla
Käännösvuosi: 1981
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 135
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: kirjasto

Nyt nostan käteni pystyyn. Luovutan. Lyön hanskat tiskiin. En tule Ian McEwanin kirjojen kanssa juttuun. En käsitä niitä enkä saa niistä mitään irti. Tunnistan ja aistin, että kyseessä on hyvä kirjailija, joka todella osaa kirjoittaa. Siitä ei jää kiinni. Hänen tyylinsä ei vain selvästikin ole minua varten.
Joten jos olet Ian McEwanin suuri fani, kannattaa tämän postauksen lukeminen ehkä lopettaa tähän.

Siinä missä Sovitus oli mielestäni täynnä turhanaikaista vatulointia, on Sementtipuutarha taas todella tiivis tarina. Tässä McEwanin esikoisteoksessa ei turhia höpistä. Kirjablogeissa tätä onkin luettu paljon, mutta lyhyesti kerrottakoon, että Sementtipuutarha kertoo neljästä lapsesta, jotka jäävät yksin asumaan isoa taloa vanhempiensa varhaisten kuolemien jälkeen. Vapautta seuraakin vastuu ja lopulta sisarusten suhteet alkavat käydä insestisiksikin. Kertojana toimii perheen toiseksi vanhin lapsi, 15-vuotias Jack. Kuviot lopulta sotkee isosisko Julien poikaystävä Derek.

McEwanin tyyli on lakonisen kuivakka, toteava. Huumoria ei ole rahtuakaan, mutta eipä se tähän olisi sopinutkaan. Karu tyyli kruunaa karun meiningin. Ruumiillisuus on kantavana teemana; Jack on likainen ja sen kuvaamiseen käytetään suhteessa runsaasti tilaa. Hänen masturboimisensa on myös melko keskeisessä asemassa ja lääkärileikit siskojen kanssa tuovat oman vivahteensa juttuun.

Oikeastaan isoin pulma Sementtipuutarhan kanssa oli se, etten käsittänyt kirjaa alkuunkaan. Lähinnä jäin ihmettelemään miksi? Miksi joku kirjoittaa tällaista? Mikä tarinan pointti tai sanoma oli? Juttu jäi mielestäni hiukan kesken.
Tietysti varmaan monesta muustakin genrestä voi ihmetellä miksi joku kirjoittaa jotakin sellaista. Miksi ufojuttuja? Miksi kauhua ällöttävine lentelevine suolineen ja aivomassoineen? Miksi ryypiskelytarinat? jne. Kuitenkin niissäkin tarinoissa on usein joku idea; paha saa palkkansa, ihmiskunta pelastuu tms. Tässä en havainnut mitään sellaista ideaa. Tarvitseeko sellainen sitten aina olla? Minun makuuni kyllä, etenkin kun käsitellään kuitenkin melko raskasta aihetta. Jos ajatellaan klassista tragedian kaavaa, niin lopun puhdistava eheytyminen, katharsis, jäi puuttumaan.

En saanut Sementtipuutarhasta oikein minkäänlaista otetta. En henkilöistä, en tarinasta, en sen mahdollisesta ideasta (täytyyhän siinä kaiketi olla sellainen?). Tämä jäi mieleeni lähinnä ällöttävänä insestitarinana. Se tuskin on ollut McEwanin tarkoitus, mutta en mahda mitään. Tästä lähin McEwan jääköön osaltani rauhaan. Mutta sainpahan luettua taas yhden osan Totally British -haasteestani!

Sementtipuutarhaan on suhtauduttu pääosin kirjablogeissa aika positiivisesti, joten sitäkin oudommalta tämän arvion kirjoittaminen tuntui. Juttuja ainakin näissä blogeissa: Kirjainten virrassa, Luen ja kirjoitan, Järjellä ja tunteella, ja Sonjan lukuhetket.


31 kommenttia:

  1. Siis tiedätkö, minä kyllä ihan ymmärrän sen, ettei Ian McEwan vain kolahda kaikkiin, vaikka itse olen pitänyt hänen kirjoistaan, siitä hankalan alun omaavasta Sovituksestakin. McEwan on kuitenkin sellainen jotenkin erikoinen kirjailija, että siihen on vaikea suhtautua kauhean neutraalisti tai niin, että kirja olisi kiva "välipalakirja". Joko tykkää ja on tosi vaikuttunut tai sitten juuri jää se suuri ihmetys, että miten hänestä nyt niin kouhkataan :)

    Sementtipuutarha on kirja, jota lukiessa minullakin oli aluksi hilkulla, että kumpaan suuntaan kallistun. Olen jotenkin alkanut tykkäämään tällaisistakin kirjoista, missä ei ole sinällään mitään pointtia tai opetusta, koska tuntuu että niin on usein elämässäkin ;) Asioita vain tapahtuu, hulluja ja kauheitakin, ilman että loppujen lopuksi kyse on muusta kuin siitä miten itse kukin niistä selviää. Ehkä Sementtipuutarhat näytti juuri sitä elämän nurjempaa puolta, miten vinksahtaneissa oloissa moni perhe voikaan elää. Ehkä kärjistetysti, mutta onhan maailmassa varmasti paljon ihmisiä, jotka elävät tavalla tai toisella hyvin moraalisestikin poikkeuksillisissa oloissa.

    Tulipa pitkä sepostus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan pitkä sepostus :)

      Kyllähän se jotakin kertoo kirjailijasta, jos häntä pääsääntöisesti joko vihataan tai rakastetaan. Yleensä se kaiketi kertoo rohkeudesta kirjoittaa tabu-aiheista ym. mikä sinänsä on jees.

      Poista
  2. Mä en ole tätä lukenut. Sovitus oli muistaakseni jokseenkin ok, muttei mitenkään erityisen "aah-ihanaa-mikä-kirja". Anyways on mukavaa lukea toisistaan poikkeavia arvioita ja kuulla perusteltuja mielipiteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin pitänyt Sovituksesta tiivistettynä versiona paljon enemmän. Sen elokuvan aion katsoa vielä!

      Poista
  3. Minulla on samanlainen suhde kirjailijaan. Mutta vain yhden kirjan perusteella ja juurikin Sovituksen. Kirjaa lukiessa tajusi, miten hyvästä kirjailijasta on kyse, ja silti kirjan lukeminen vei pienen ikuisuuden ja luin välissä muutakin, sillä se ei vaan napannut yhtään. Nyt ostin kirjailijalta toisen kirjan Rannalla ja ajattelin vielä antaa mahdollisuuden.

    Itsekään en syty kirjoille, joissa ei suoranaisesti ole ideaa tai joiden ideaa täytyy pihtien ja tonkien ja ties minkä kanssa väkisin esiin kaivaa. Toki, kuten Susa tuo ilmi, niin elämähän on välillä aika merkityksetöntä. Juttuja tapahtuu ilman, että niissä olisi mitään opetusta. Kirjoilta kuitenkin kaipaa jotain muuta. Tai itse kaipaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kaipaan kirjoihin lopun. Avoinkin loppu on ihan jees, sillä yleensä siitä silti kuultaa LOPPU.

      Kyllä McEwan ansaitsee varmasti toisen mahdollisuuden. Mulla se ei auttanut, mutta ansaitsee silti.

      Poista
  4. Minulle tuli sama fiilis, kun luin tammikuussa McEwanin Vieraan turvan (en kirjoittanut siitä blogiini). Kirjalla oli tekniset ansionsa, mutta kun alettiin kuvata yksityiskohtaisesti ihmisen veren vuodattamista kuiviin, noin niin kuin huvin vuoksi, minun rajani ylittyi :\ Kuten sinä, minäkin mietin että mikä on idea... Rannalla- ja Ajan lapsi -romaaneista olen kyllä pitänyt, vähän Sovituksestakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Sitä kaipaa sitä ideaa. Kauhukin on paikoin hyvin väkivaltaista ja ällöä, mutta se väkivallan tuominen romaaniin perustellaan yleensä jollakin. Tässä sekin jäi auki.

      Poista
  5. Minä olen lukenut vain yhden McEwanin kirjan, Rannalla, josta pidin kovasti. Mutta olen (ihan ylipäätäänkin) sitä mieltä, että on vain hienoa etteivät kaikki pidä samoista kirjailijoista tai kirjoista. Yleinen konsesus on vähän pelottavaa, vaikka joidenkin kohdalla niin käy pakostakin.

    Sementtipuutarhasta olen lukenut muidenkin ihmetteleviä mietteitä ja kun sitten aikanaan jatkan McEwanin lukemista, niin en tartu ensimmäisenä tähän. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi tosiaan suositella tätä ;)

      Ja tosi on se, että olisi kyllä pelottavaa, jos kaikki pitäisivät samasta kirjasta. Mm. Ketun Kätilö pelottaa vähän tämän vuoksi...

      Poista
  6. Tämä ja Vieraan turva eivät todellakaan ole mitään kivoja kirjoja, eivätkä omalla asteikollani kovin hyviäkään. Myöskään Sovitus ei ihan täyttänyt odotuksia. Useista muista McEwaneista olen sen sijaan pitänyt kovasti, esim. Poltteessa on sitä huumoriakin (muutama kohtaus naurattaa vieläkin, vaikka lukemisesta on jo puolitoista vuotta). Niin että yhden tai kahden pettymyksen takia ei vielä kannata täysin tyrmätä McEwania, vaikka tietysti ymmärrän, jos näiden jälkeen ei huvita tarttua siihen kolmanteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh... Koskaan ei pitäisi tietenkään sanoa "ei koskaan", joten kuitenkin ehkä vannomatta paras ;)

      Poista
  7. Jätin lukematta vaikka en McEwanin fani (vielä?) olekaan, mutta kun tämä odottaa hyllyssä lukemistaan. Joten palaan myöhemmin takaisin kun saan omani luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa kuulla myös sinun ajatuksesi!

      Poista
  8. Sementtipuutarha on ainoa McEwanin kirja, jonka olen lukenut, enkä pitänyt siitä. Sen kerroin blogissanikin. Aika lailla samanlaisia ajatuksia se herätti kuin nuo, joita olet kirjannut. En ole vielä uskaltanut tarttua mihinkään muuhun McEwaniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on ainakin sanonut tämän olevan hyvin erilainen McEwanin kirja hänen tuotaantonsa nähden. Mutta en kyllä osaa suositella häneltä mitään...

      Poista
  9. Minä suhtaudun McEwaniin aika ristiriitaisesti. Sovituksesta ihan pidin, vaikka se olikin vähän rikkonainen kolmen jaksonsa takia. Muista kahdesta lukemastani en sitten niin pitänytkään. Tai juuri niinkuin sanoit, en ymmärtänyt niitä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kirja täytyy, ainakin jollakin tasolla, ymmärtää jotta siitä voisi pitää. Kaikkea ei tarvitse kerralla tajuta (lisää uudelleenlukuarvoa!), mutta edes jotakin!

      Poista
  10. Onneksi maailmassa riittää kirjoja, vaikka joidenkin suhteen luovuttaisikin. Olet ainakin yrittänyt, ja voithan joskus taas yrittää uudestaan. Mielenkiintoista pohdintaa tuo, pitääkö kirjalla olla joku idea tai tarkoitus.

    Ei saisi iloita, jos joku ei pidä kirjailijasta jota "kaikki" fanittavat, mutta on se minusta aina lohdullistakin, jotenkin helpottavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se helpottavaa :)

      Ja tosiaan oman pohdinnan saisi siitä, että pitääkö kirjalla olla idea...

      Poista
  11. Minäkään en pitänyt Sementtipuutarhasta, mutta olihan se taidokas ja vaikuttava. Rannalla oli minusta aivan mieletön, ja pelkästään sen perusteella olen McEwanin ikuinen fani, mutta aika näyttää, mitä mieltä olen hänen muista teoksistaan, joita olen hyllyyni kerännyt jo useamman.

    Vaikka tämä oli ällöttävä, niin yleisesti ottaen minusta kirja saa jättää asiat avoimiksi, enkä kaipaa opetuksia loppuun. Tämä on minusta perhetragedia muiden joukossa, vaikkakin kauhean ahdistava. Perheessä oli selvästi jotakin pahasti vialla jo vanhempien ollessa elossa.

    Oliko se Hannan blogissa, jossa esitettiin se mielenkiintoinen teoria, että Jack olikin epäluotettava kertoja. Oliko kaikki teini-ikäisen "likaista" fantasiaa? Mitä oikeasti tai oikeastaan tapahtui?

    Mutta joo, en minäkään tästä tosiaan pitänyt. Ällö mikä ällö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdin myös välillä, että oliko juttu vain Jackin unta vaiko mitä...

      En minäkään varsinaista opetusta loppuun kaipaa. "Ja sitten he ymmärsivät että sisarusten välinen paneskelu on moraalisesti väärin ja psykoterapian kautta he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka." Ei ei xD

      Tämä vain päättyi minusta ikään kuin kesken. Vähän sama, jos leffa päättyisi siihen, että päähenkilö on juuri kohtaamassa pahiksen (eikä jatko-osaa ole luvassa).
      Avoimet loput on jees (ja tässä varmaan välttämätönkin), mutta nyt tämä jäi liian avoimeksi/kesken mun makuun.

      Poista
  12. Minäkään en kolmen lukemani kirjan perusteella kuulu McEwan-faneihin. Minusta hänen kirjansa ovat kyllä sinänsä ihan helppolukuisia ja viihdyttäviä, mutta jotenkin paperinmakuisia. Minulle ei koskaan tule niistä sellainen olo, että lukisin todellisesta elämästä.

    Sementtipuutarhaa en ole lukenut, mutta eipä se kuulosta sellaiselta kirjalta, joka muuttaisi käsitystäni McEwanista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on totta. Ainakaan tämä ja Sovitus eivät jollakin tapaa tuntuneet todellisen elämän tarinoilta vaikka niistä ei suoraan voikaan osoittaa että "tämä kohtaus olisi oikeasti mahdoton".

      Poista
  13. Kyllä minä pidin Sementtipuutarhasta, vaikka tokihan se oli kammottava ja kuvasi inhottavia asioita. Huomaan palailevani siihen vieläkin toisinaan. Minä en lukenut sitä niinkään perhetragediana kuin ulkopuolisuuden kuvauksena. Esimerkiksi koko teoksen miljöö, joka myös näkyy kirjan nimessä, on niin perin juurin outo, että sille on haettava selitystä muusta kuin siitä, mitä pinta pitää sisällään. Vaikuttava kirja, mutta ymmärrän oikein hyvin senkin, etteivät kaikki tällaisesta pidä, vaikka kuinka puhuttaisiin vertauskuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta perheen tragedia oli juuri tuo ulkopuolisuus ja eristäytyneisyys. Mutta siihen liittyy sitten väistämättä pohtiminen, että miksi niin oli, miksi he elivät keskellä kaikkea keskenään, kuin omalla saarellaan. Kaikki elollinen, jopa kasvit poistettiin ympäriltä.

      Poista
    2. Sinänsä molempien linjoilla, että tragediana oli tuo ulkopuolisuus. Jäi vain häiritsemään, kun siihen ei esitetty syitä. Tiivistäen tarina oli siis: "Perhe oli outo. Vanhemmat kuolivat. Sisarukset paneskelivat keskenään." ja se siitä. Entä sitten? Miksi? Mitä? Mikä oli homman pointti?

      Poista
  14. Minä juuri luin tämän kirjan. Hämmentävää, että vanhaa kirjaa on tämän vuoden puolella luettu nyt jo useammassa blogissa.

    Outo kirja, taitava kerronta. Mutta yön yli pitää nukkua. Sitten vasta kirjoitan aiheesta blogiin. Keskustelujen kannalta tällaiset jakavat kirjat ovat mielenkiintoisia. Tästäkin kirjasta jos joku jaksaisi tehdä sellaisen blogistien arvioiden yhteenvedon, niin sitä olisi kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeissa nämä jutut menevät joskus ihan aalloissa. On oikeastaan aika hauskaa huomata, että yhtäkkiä joku vanha kirja nostaa päätään! Vastaava ilmiö oli mm. Jussi Valtosen "Siipien kantamat".

      Ja olisikin tosiaan jännää lukea tästä joku "blogimaailman yhteenveto" :)

      Poista
  15. Aloitetaan huomenna lukupiirin syyskausi tällä Sementtipuutarhalla, ja odotan, että mielipiteitä sielläkin kuullaan monenlaisia!

    Itse pidin tästä, niin kamala kuin tarina onkin. Enkä väitä ymmärtäväni, mutta jollain lailla kertomus oli silti todentuntuinen. En yleensä pidä lapsuuskuvauksista, siis siitä, että aikuinen puhuu lapsen äänellä, palaten muistoihin. Näissä "viattomuuden" kuvauksissa on usein jotain kumman ummehtunutta ja alentavaa. Sellainen fiilis puuttuu tästä täysin, ja rankasta aihepiiristä huolimatta Jackin pystypäinen kerronta tuntui virkistävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että kaikkinainen alentuvuus tästä puuttui. Eikä McEwanin taituruutta voi oikein muutenkaan kiistää ;)

      Poista