9. helmikuuta 2012

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (2009)

The Thing Around Your Neck
Suomennos: Sari Karhulahti
Käännösvuosi: 2011
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 265
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Huominen on liian kaukana on nigerialaisen Adichien novellikokoelma, joka sisältää 11 kertomusta:

Ykkösselli
Jäljennös
Yksityisasia
Aaveita
Viime viikon maanantaina
Loikkivan apinan kukkula
Se, mikä kuristi kurkkuasi
Yhdysvaltojen lähetystö
Vapina
Naimakauppojen järjestäjät
Huominen on liian kaukana
Härkäpäinen historioitsija

Tarinat sijoittuvat sekä Afrikkaan että Pohjois-Amerikkaan. Keskiössä on kuitenkin afrikkalaisen ja amerikkalaisen kulttuurin yhteentörmäykset, sota (etenkin Nigeriassa), uskonto, naisen asema... Pitkälti samoja asioita kuin kahdessa edellisessäkin teoksessa. Puolikas keltaista aurinkoa ja Purppuranpunainen hibiskus olivat minusta erittäin hyviä kirjoja eikä Huominen on liian kaukana juurikaan kalpene niille. Ehkä vähän...

Novellien tarjoilema totuus on karu. Siinä ei ole tahallisen mustamaalaamisen sävyä, mutta kyllähän se karuksi vetää, jos lapsesi ammutaan syliisi vain siksi, että miehesi kirjoittaa lehteen poliittisia juttuja. Näin novellissa 'Yhdysvaltojen lähetystö'.

Adichie tuo rohkeasti novelleissaan esiin myös sen, kuinka länsimaalainen voikaan ylenkatsoa afrikkalaista, vaikka olisikin ystävällinen. Tämä korostuu etenkin novellissa 'Loikkivan apinan kukkula', jossa päähenkilö on kirjoittamisen workshopissa (mikä suomennos!! miksei voi olla työpaja?), jota vetää länsimaalainen Edward. Edwardista huokuu ylenkatseellinen siitä mikä on oikeaa afrikkalaisuutta niputtaen ensinnäkin kaikki afrikkalaiset samaan kastiin ja noudattaen vain omia mieltymyksiään. Raivostuttava äijä!

Osataan sitä toisinkin päin. Yhtä raivostuttava äijä on novellissa 'Naimakauppojen järjestäjät', jossa päähenkilö on järjestetty vaimoksi lääkäriksi opiskelevalle miehelle. He asuvat Amerikassa ja mies yrittää kovasti käyttäytyä kuin amerikkalainen omaa taustaansa häveten. Motiivi avioliitollekin on aika kamala...

Suosikkinovellini oli kokoelman viimeinen 'Härkäpäinen historioitsija'. Adichie kutoo taitavasti novellimuotoon peräti kolmen sukupolven tarinan! Pidin kovasti romaanin rakenteesta ja siitä, miten Adichie onnistui tavoittamaan kunkin sukupolven näkökulman asioilleen. Etenkin novellin loppu, jossa katsotaan päähenkilön pojantyttären tulevaisuuteen oli huippuhieno. Siinä käytettiin toistoa hyvin ja tehokkaasti! Yksi parhaimpia novelleja ikinä.

Nämä novellit kannattaa lukea pieninä annoksina. Muuten iskee masennusähky. Näissä harvemmin näkyy valoa ja tietyllä tapaa kokoelma toistaa itseään aika paljon. Aina sitä samaa... Novellit olivat mielestäni keskimääräisiä tai hiukan parempia, mutta samankaltaisuus söi toistensa tehoa. Kokoelmana tämä siis hieman ontuu tästä syystä.

Tässä on kuitenkin kirjailija, jonka teoksia aion vastaisuudessakin lukea. Tämä on hieno tapa kurkistaa vieraaseen kulttuuriin - ja vähän omaammekin.

10 kommenttia:

  1. Minua kiinnostaa tämä kokoelma aika tavalla. Eniten siksi, että ihastuin Adichien Puolikkaaseen keltaista aurinkoa ja tiedän hänen olevan todella taitava kirjailija.

    Olen aiemmin hieman vältellyt novelleja, mutta nyt olen viikon sisällä lukenut kaksi novelli(maista)kokoelmaa. Olen ihan yllättynyt siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä se lähtee! Suosittelen todella :) Uskoisin sinun pitävän tästä.

      Poista
  2. Vaikka en suuri novellien ystävä olekaan pidin tästä paljon. En ole vielä lukenut Adichielta muuta, mutta tänä vuonna aion korjata tuon tilanteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Minusta Adichie on oikeastaan vielä vahvempi romaaneissaan kuin näissä novelleissa.

      Poista
  3. Olen pitkään suunnitellut tämän lukemista, mutta tuo mitä kerroit novellista "Yhdysvaltain lähetystö" saa kirjan kuulostamaan liian rankalta minulle :(. En kyllä aiemminkaan ajatellut, että tämä olisi mikään hyvänmielenkirja. Adichie kiinnostaa minua todella paljon kirjailijana, mutta tekstien aiheet pelottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei tosiaan ole hyvänmielen kirja. Suosittelen tutustumaan Adichien tyyliin romaanien kautta. Niissäkin on kipeitä asioita, mutta niistä huokuu myös toivo. Näissä sitä oli minusta vähemmän nähtävissä.

      Poista
  4. Minä en vieläkään ole edennyt suunnitelmista toteutukseen asti, eli lukemaan Adichieta, vaikka se kiinnostaa kovasti ja olen melko varma, että on ns. mun kirjailija hänkin.

    VastaaPoista
  5. Minä ahmin tämän aika lailla pötköön, mutten turtunut samanlaisuuteen tms. Moni muukin on kyllä sanonut samasta asiasta kuin sinä, eli on siinä varmasti perää. :) Tai siis toki minäkin tiedostan, että aiheissa on paljon samaa, mutta minulle ne olivat silti keskenään tarpeeksi erilaisia - ja ehkä juuri tarpeeksi samanlaisia, että tämä oli keskivertonovellikokoelmaa "romaanimaisempi", kun samat teemat toistuivat. Mie tykkäsin!

    Osa näistä novelleista on muuten julkaistu aiemmin eri lehdissä, eri aikoina, mikä ehkä osaltaan selittää sitä, etteivät ne kaikille näyttäydy sopivan samaan kokoelmaan.

    Ja joo, se viimeinen(kin) novelli oli hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Siellä takana olikin lista niistä julkaisuista.
      Minäkin pidin tästä, mutta vahvimmillaan Adichie on minusta romaaneissaan.

      Poista