10. tammikuuta 2012

Jukka Sarjala: salonkien aaveet - Varhaisin kauhuromantiikka Suomen kirjallisuudessa (2007)

Kustantamo: SKS
Sivumäärä: 216
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto

Saatoin kehrätä ääneen saatuani tämän teoksen käsiini, mutta onnellinen kehräys vaihtui aika pian tympääntyneeksi jupinansekaiseksi murinaksi. Petyin.

En tiedä kuinka pahasti onnistuin itse pettämään itseäni. Odotin innolla kirjaa varhaisesta kotimaisesta kauhukirjallisuudesta, jossa tuotaisiin esiin esim. Edgar Allan Poen vaikutukset ja ylipäätään kauhuromantiikka. Lainasin teoksen kirjastosta lähinnä graduani varten ajatellen, että tässä olisi sananen Aino Kallaksen Sudenmorsiamesta, joka ilmestyi 1928.

Odotukseni olivat väärät ja siksikin tämä arvioni voi olla kohtuutonkin. Salonkien aaveet koskee vain 1840-luvun kotimaista ns. kauhukirjallisuutta. Mitäh? Oliko silloin kotimaista kauhua niin paljon, että aiheesta kannattaa laatia ihan oma teoksensa?? Ei ollut. Niinpä tämä teos koskeekin lähinnä Zachris Topeliusta, Fredrik Berndtsonia ja Axel Ingeliusta. Näistä kaksi julkaisi yhden kumpikin kauhuromanttiseksi luokiteltavan teoksen. Topelius kirjoitti Linnaisten kartanon viheriä kamari -teoksen ja Ingelius Harmaa linna -teoksen.

Nillitän ensin parista pikkuasiasta. Ensinnäkin Salonkien aaveet -kirjassa puhutaan Linnaisten kartanon vihreästä kamarista. Vakiintunut suomennos kuitenkin on nimenoman viheriä. Nimeke on minusta oleellinen ja juuri tuo muoto tuo siihen sitä vanhahtavaa tunnelmaa.
Lisäksi kirjassa puhutaan Topeliuksen lehtiin kirjoittamista följetongeista. Anteeksi mistä? Miksei voinut käyttää pätevää suomenkielistä termiä; jatkokertomukset. Olen aika paljon kuitenkin lukenut kirjallisuudentutkimusta käsitteleviä juttuja enkä ole törmännyt följetongeihin.
Ihmettelen myös hiukan miksi musiikin kulttuurihistorian dosentti kirjoittaa kotimaista kauhukirjallisuutta ja kirjallisuuden historiaa käsittelevän teoksen? Tämän ei kuitenkaan ole tarkoitus olla edes millään tasolla ns. populaaritietokirja, vaan ihan ammattikirjallisuutta. Sarjala on kuitenkin hyvin perehtynyt aiheeseen, en minä sillä.

Näiden kolmen kirjailijan kohdalla Salonkien aaveet antaa ihan kohtuullisen pätevän katsauksen kauhuromantiikkaan painottuen. Välillä tuli tosin tunne, että esim. novellien sisältöä referoitiin tarpeettomankin laajasti ja analyysipainotteisuus jäi pieneksi. Ehkä olisi ollut paikallaan liittää kokonaiset novellit juttuun eikä sivujen mittaisia referaatteja?
Lisäksi tässä oli tarpeettoman paljon käsitelty kirjan kaupallisuuden historiaa Suomessa. En tarkoita, että se olisi pitänyt ohittaa täysin, mutta "Lukeva keskiluokka markkinoita luomassa" -luku on aika pitkä. Kyllä siellä se kauhukirjallisuus mukana kulkee, mutta lähinnä otsikkotasolla ja ohuena sivujuonteena.
Jollakin tapaa myös koin, että 1840-luvun kirjallisuudesta annetaan vähän turhankin kauhupainotteinen kuva. Ikään kuin mitään muuta ei olisi luettukaan.

Äh. Olen nyt ehkä turhankin tyly. Kaipaisin vain teosta, joka käsittelisi aihetta hiukan laajemmin jämähtämättä 1840-lukuun, joka on kuitenkin aika lyhyt jakso.
Ja siitä kaipaamastani Edgar Allan Poesta ei puhuta sanaakaan.

8 kommenttia:

  1. Et ollut mielestäni kohtuuttoman tyly, vaan perustelit pettymyksesi ja asiat, jotka häiritsivät.

    VastaaPoista
  2. Hyvä selkeä arvio.

    Onko Jukka Sarjala entinen OPH:n pääjohtaja vai hänen kaimansa, vai olenko jossain toisessa Sarjalassa?

    Olen nähnyt muutaman kerran tämän filmisovituksen: "Linnaisten kartanon viheriä kamari", minusta elokuvasovituksessa kauhu kumoutuu komediallisilla aineksilla, mutta ehkä se on vain minun likinäkösilmissäni :)

    VastaaPoista
  3. Hehee, nyt on pakko tulla kommentoimaan, että hyllyssäni pölyttyvässä 8-osainen Suomen kirjallisuus 60-luvulta puhuu myös följetoneista! =) Mutta ällistyttävää, että 2007 julkaistu teos tekee samoin... onkohan sillä jokin oma kirjallisuushistoriallinen sivumakunsa?

    Tällaisten sanojen käyttäminen on mahdollisesti sitä oppineisuuden osoittamista Umberto Econ tarkoittamassa ilkikurisessa mielessä... *grin*

    (Mutta "vihreä" on joka tapauksessa törkeä loukkaus!)

    VastaaPoista
  4. Hanna, juu. On vain isompi kynnys jotenkin arvostella tietokirjaa, kun ei itsekään ole mikään täysinoppinut ammattilainen.

    Jokke, ei muutes hajuakaan :D
    Ja se on tosiaan aika koominen se vanha filmisovitus. Linnaisten kartanon viheriä kamari on tosiaan kirjanakin minusta aavistuksen koominen ja mikäli Sarjalaan on uskomista, niin sellaiseksi Topelius sen tarkoittikin.

    Booksy, ainakaan se maku ei ole etsiytynyt tänne saakka :D

    VastaaPoista
  5. Ei ku se on just hyvä, jos blogeista löytyy arviointeja myös huonoista kirjoista! Varsinkin jos mielipide on kuitenkin perusteltu hyvin niin kuin tässä arviossasi.

    VastaaPoista
  6. Följetongi on kyllä ihan oikea sana kuvaamaan yhtä tiettyä asiaa kirjallisuushistoriassa, ei sille ole muutakaan termiä. "Jatkokertomus" kun voi olla missä muussa muodossa tahansa julkaistu juttu.

    Poesta kirjassa ei voi oikein puhua, koska Poen tuotantoa ei Suomessa tunnettu 1840-luvulla lainkaan, ekat käännökset tulivat käsittääkseni 1880-luvulla ja silloinkin vasta yksittäisinä teksteinä sanomalehdissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikaisusta! En ole itse vain törmännyt termiin, mutta sehän ei nyt kerro muuta kuin omaa sivistymättömyyttäni :D

      Odotukseni menivät tosiaan aika pieleen tämän kanssa, mutta sehän ei ole kirjan vika. Odotin siis laajempaa varhaisen kauhun käsittelyä kuin vain 1840-lukuun keskittymistä.

      Poista
  7. En muista, selittääkö Sarjala sitä kirjassa mitenkään, mutta sanan taustalla on ranskalaisten sanomalehtien käyttämä sana feuilleton, jolla tarkoitetaan sanomalehden sivun alalaidassa, hiukan eri palstoituksella ja kirjasinkoolla painettua jatkokertomusta. Niitä julkaistiin alun perin, jotta sivut saatiin täyteen, ja niiden ilmestyminen oli aina epävarmaa - jos sivut tulivat kuitenkin täyteen varsinaisista uutisista, niin jatkokertomusta ei julkaistu. Feuilletonin/följetongin takia lehdissä puhutaan edelleenkin "alakerrasta" tai "aliokirjoituksista", joissa voidaan kommentoida uutisia vapaamuotoisemmin. Ne ovat siis samalla myös kolumnin esimuoto.

    VastaaPoista