28. tammikuuta 2012

Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia (1914)

Dracula's Guest and other weird stories
Suomennos: Inkeri Koskinen
Käännösvuosi: 2012
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 201
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Bram Stoker on tietysti tuttu Dracula -romaanistaan ja minulle olikin yllätys, että hän on kirjoittanut myös novelleja. Ja millaisia novelleja!
Kokoelma Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia on postuumisti koottu Stokerin vaimon (jonka Bram nappasi muuten ihan Oscar Wilden nenän edestä, tunnen olevani suorastaan piireissä kun näitä lueskelee!) toimesta. Asiaa ja taustoja valaisee tarkemmin tässä painoksessa oleva Inkeri Koskisen esipuhe, jossa hän kertoo myös murrevalinnoistaan käännöksen suhteen.

Heti alkuun haluankin kiitellä käännöstä. Mielestäni Koskinen tavoittaa todella hienosti hiukan vanhahtavan kielen ja rohkeat murrevalinnat (esim. skotin puhuma pohjalainen murre) ovat onnistuneita. Suomennos tavoittaa hienosti myös luokkaerot, joihin näissä novelleissa ei viitata muutoin kuin hienovaraisesti juuri kielen kautta.
Lisäksi tässä on aivan mielettömän tyylikäs ja ajan henkeä kunnioittava, mutta 2000-lukuinen ulkoasu. Ulkoasusta vastaa Markko Taina.

Ja sitten novelleihin! Niitä on yhteensä yhdeksän kappaletta:
Draculan vieras
Tuomarin talo
Squaw
Kasvavan kullan salaisuus
Mustalaisennustus
Abel Behennan paluu
Rottien hautajaiset
Uni punaisista käsistä
Crookenin hiekkasärkät

Erityisesti 'Tuomarin talo' teki minuun vaikutuksen huikealla hyytävyydellään. Stoker näyttää, kuinka kauhu saadaan aikaan hyvin yksinkertaisilla jipoilla. Novelli kertoo matematiikan opiskelijasta, joka vetäytyy syrjäiseen kylään saadakseen opiskelurauhan. Hän vuokraa pahamaineisen talon, jota julmista tuomioistaan tunnettu tuomari on aikanaan asuttanut. Tiukan rationalistisen maailmankuvan omaava opiskelija ei varoituksista hätkähdä. Ja eihän talossa olekaan muuta kuin autioitumisen seurauksena pesiytyneitä rottia...
Tämän luettuani oli pakko vaihtaa kirjaa vielä yötä vasten, sillä muuten ei olisi uni tullut.

Tunnelmanluojana Stoker pesee esikuvansa Poen ihan mennen tullen 6-0 (en olisi ikinä uskonut väittäväni kenestäkään mitään tällaista). Parhaiten tämä näkyy novellissa 'Uni punaisista käsistä', jossa tunnelma on enemmän surullinen kuin kauhistuttava. Jacob Settleä sympaattisempaa kaveria saa hakea. Harmi vain, että mies erehtyi puolustamaan rakastettunsa kunniaa vähän turhankin rajusti ja siitä maksettava velka on hirvittävä.

Stoker näyttää myös kyntensä, kun puhutaan klassisesta kauhuromantiikasta. Hän ei missään tapauksessa sorru imelyyksiin, vaan romantiikka tässä on jotakin aitoa, hienostunutta ja kunniallista. 'Abel Behennan paluu' tavoittaa balladin sävyjä ja 'Kasvavan kullan salaisuus' tuo tuulahduksen Humisevalta harjulta. Molemmissa näissä rakkaus on keskeisessä asemassa ja nousee kuolemaakin väkevämmäksi voimaksi.

Vaikka kuolema onkin keskeistä kaikissa novelleissa, niin haudanvakavaa ei tarvitse olla. En sanoisi Stokeria humoristiksi, mutta jotain sellaista on kuitenkin havaittavissa novelleissa 'Mustalaisennustus' ja 'Crookenin hiekkasärkät'. Ennustukset kannattaa ottaa aina vakavissaan, mutta ei ehkä ihan kirjaimellisesti...

Tärkeintä novellistiikassa on mielestäni lopetukset. Lopetuksissa usein tulee se ratkaiseva käänne tai näkökulma. 'Draculan vieras' on tästä tyylipuhdas esimerkki. Draculasta tuttu Jonathan Harker lähtee pienelle iltakävelylle Valpurinyönä. Retki on koitua kohtalokkaaksi... Tämä novelli kuului alunperin Draculan käsikirjoitukseen, mutta jostakin syystä se jätettiin lopullisesta versiosta pois.

'Squaw' novelli kertoo siitä, kuinka kissan kosto voi olla kamala. Kovin herkille kissaihmisille en tätä kuitenkaan suosittele enkä herkkävatsaisille tyypeille ylipäätään. Novellissa on selkeät vaikutteet Poen 'Musta kissa' -novellista. Minun makuuni Stoker onnistuu paremmin.

'Rottien hautajaiset' -novellissa on yksi hengästyttävimpiä takaa-ajoja ikinä. Saatoin lukiessani läähättää ääneen, pahoitteluni kanssaihmisille, mutta pariisilaiset lumpunkerääjät ovat yllättävän sitkeää ja petollista sakkia. Tässä myös tilanteen taustoittaminen tunnelman kannalta on onnistunut erittäin hyvin.

Huomaatte varmaan, että olen innoissani! Tämä on aivan mahtavaa klassista kauhua, joka kruunaa pimeän talvi-illan. Pidän tätä erittäin suositel... ei. Pidän tätä suorastaan pakollisena kaikille kauhun ystäville. Bram Stoker ravistelee vielä 100 vuotta kuolemansa jälkeenkin!

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. Pidin Stockerin Draculasta aikoinaan, ja luin silloin muitakin kauhutarinoita. Muistikuvani mukaan tosiaan Stockerilla oli omanlaistaan huumoria kertomatavassaan.

    Pitääpä yrittää saada käsiin tuo novellikokoelma jostain.

    VastaaPoista
  2. Hei Morre, kun näin tämän uutuusluettelossa, niin tämä meni lukulistalleni. Kiva lukea, että novellit ovat hyviä ja klassisen kauhun ystäville. Kirjastosta täytyy yrittää bongata tämä!

    VastaaPoista
  3. Kuten jo toisaalla hihkuin, kiitos vinkistä! Katselin tätä kyllä jo Tammen katalogista aikanaan, mutta unohtui. J-P Koskisen Paholaisen vasaran myötä se vanha kipinä tämän tyylilajin tarinoihin nosti voimakkaasti taas päätään! Tulossa siis lukuun minullakin ensi kuun puolella, jee!

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä! Luulen, että Bram Stokerin Dracula on tuttu vain elokuvana, mutta miehen kirjoihin on selvästi perehdyttävä :)

    VastaaPoista