31. tammikuuta 2012

Boris Pasternak: Tohtori Živago (1956)


До́ктор Жива́го, Doktor Zhivago
Suomennos: Helvi Juvonen ja Arvo Turtiainen
Käännösvuosi: 1958
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 553
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: kirjasto

Edellisvuotisten haasteiden kanssa painiminen jatkuu. Vuorossa siis toiseksi viimeinen osa vuoden 2011 Klassikkohaastetta!

Ja pakko kyllä tunnustaa, että jos tämä ei olisi ollut haastekirja, niin Tohtori Zivago olisi lentänyt nurkkaan alta aikayksikön. Silkkaa sisukkuuttani kärvistelin tämän loppuun saakka.

Tohtori Zivago kertoo Juri Zivagosta, lääkäristä, joka seikkailee pitkin Venäjää 1900-luvun alussa. Keskiössä on etenkin ajanjakso, joka ajoittuu Venäjän sisällissotaan. Zivagolla riittää naishuolia; hän on naimisissa virallisesti kerran, rakkaussuhteessa ja lopuksi vielä epävirallisessa avioliitossa. Jokaisesta liitosta siunaantuu myös jälkikasvua. Mielestäni Zivago oli lähinnä haihatteluun taipuvainen, vastenmielinen runoilijannysväke (runoista päätellen, jotka ovat liitteenä teoksen lopussa, ei edes kovin kaksinen siinäkään). Käsittääkseni tässä yritetään jollakin tapaa vallitsevalla sisällissodalla oikeuttaa Juri-reppanan toimia, joka lopuksi kuitenkin kuolee epämääräiseen sairaskohtaukseen raitiovaunussa.

Välkyimmät teistä ehkä aistivatkin, ettei tämä kirja noussut suosikkeihini. Tähän oli ensinnäkin hirvittävän vaikea päästä sisälle. Henkilöhahmoja vyörytetään lukijalle heti todella paljon ja venäläiseen tapaan heistä kustakin käytetään monia eri nimityksiä. Vähemmästäkin säkeentyy eikä edes loppua kohden juttu selvinnyt kovinkaan paljoa. Tässä painoksessa alussa oleva henkilöluettelo ei juuri ole avuksi, sillä pelkkä nimi ei välttämättä auta kiinnittämään henkilöä tapahtumiin. Iso osa menikin siis ällistelyyn; siis kuka tää nyt on? missä tämä oli aiemmin? mitä se teki?

Nyt ymmärrän myös paremmin mitä tarkoitetaan venäläisellä raskassoutuisella romaanilla. Tohtori Zivago tuntui kivireeltä. Tapahtumat etenivät paikoin todella hitaasti, kun mukaan ängettiin tyystin tarpeettomia sivuhenkilöitä, esimerkiksi Sima Jurjatinissa.
Lisäksi tämän lukeminen ja ymmärtäminen olisi vaatinut laajan kertauskurssin Venäjän kulttuurista ja historiasta. Monet vertauskuvat ja viittaukset menivät ihan ohi, kuten (s. 222):
Seudussa oli jotakin salaperäistä, vain puolittain ilmaistua. Siitä henkäili pugatšovilaisuus Puškinin näkemyksenä ja aasialaisuus Aksakovin kuvaamana.
Ainakin näin taviksena ja erityisemmin asiaan perehtymättömänä juuri tämäntyyppiset ilmaukset menivät ihan huti ja lähinnä tuskastuttivat. Voidaan tietysti pohtia sitä, että onko se minun vikani vaiko kirjailijan...
Venäjän kartta olisi ollut myös kiva lisä. Nyt kaupungit (Moskovaa lukuunottamatta) olivat minulta maantieteellisesti ihan hukassa.

Henkilöt eivät puhutelleet minua mitenkään. Juri Zivagoa pidin tosiaan vähän säälittävänä häntäheikkinä, rakastajatar Lara oli vähintään yhtä onneton tapaus puhumattakaan epävirallisesta vaimosta Marinasta. Ehdin kiintyä vain Jurin viralliseen vaimoon, Tonjaan, joka tosin aika pian heivattiin unohduksiin. Ehkä siinä kulminoituu vastenmielisyyteni Juri Zivagoa kohtaan; hän väittää rakastavansa vaimoaan ja lapsiaan, mutta eipä paljoa uhraa näille ajatuksiaan.

Miksi sitten edes kaksi pistettä? Paikoin Pasternak kuvailee esimerkiksi luontoa todella kauniisti ja tavoittaa herkkiä tunnelmia. Pidin teoksen loppupuolella olevasta osasta, jossa Lara ja Juri olivat paossa eräässä hylätyssä asunnossa. Tunnelmakuvaus osui siellä hyvin kohdilleen.
Ymmärrän myös sinänsä tämän klassikkoarvon. Kirjan julkaisu ei sujunut ongelmitta kirjailijan taustojen vuoksi (suhteessa Neuvosto-Venäjään) ja sisällissodan vaikutusten kuvaus on tärkeä pala historiaa, vaikka onkin fiktiivisessä muodossa.

Tulipahan luettua. Elokuvaa tuskin vaivaudun katsomaan, vaikka se voittikin Oscareita...

11 kommenttia:

  1. Tämä on yksi suosikeistani, ikisuosikkini. Toimittajana pakinanimimerkkini oli Lara ja häävalssimme oli Laran teema. Julie Christie tekee Larana upean roolityön ja etenkin talvisen aution talon kohtaus on ikimuistoinen.

    Minulla on laajasti venäläisiä klassikoita ja minusta niissä kaikissa vyörytetään esiin liikaa henkilöitä ja usein juonen kannalta aivan tarpeettomasti. Pitää oikein pinnistellä pysyäkseen perillä, kenestä kulloinkin on kysymys. Silti venäläinen kirjallisuus ja Venäjän historia on jäänyt minuun asumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikkopostauksissa etenkin käy usein juuri niin, että onnistuu nuijimaan jonkun suosikin...

      Kyse ehkä onkin siitä, MITEN ne henkilöt vyörytetään. Esim. Tolstoin Anna Kareninassa runsas henkilögalleria ei häirinnyt lainkaan ja pysyin helposti mukana. Venäläisiä en niin kovin laajalti ole lukenut (jotakin kummiskin), mutta fantasian lukijana saa tottua runsaisiin henkilögallerioihin.
      Pieleen mennään silloin kun lukija tippuu kärryiltä. Hauskintahan on se, ettei voi tietää etukäteen kuka tippuu ja kuka pysyy mukana :D

      Poista
  2. Pitänee lukea tämä(kin) uudelleen. Tuolla se kököttää hyllyssä odottamassa. Pidin tästä nimittäin aivan valtavasti, kun sen nuorena luin. Olisi mielenkiintoista nähdä, vieläkö olen samaa mieltä. Kommenttiesi perusteella en nimittäin tähän välttämättä tarttuisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin kiinnostava asetelma! Nuorena tykännyt, mutta tämän perusteella ei tarttuisi... Jäänkin odottamaan postaustasi aiheesta ;)

      Poista
  3. Minusta on piristävää, että on myös näitä blogipostauksia, jotka lyhentävät TBR-pinoa :) Ei Tohtori Zivago ollut kovin korkealla ennestäänkään, mutta nyt voin lopullisesti luopua lukemisaikeista.

    PS: Postimies toi paketin tänään. Suuri kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei mikään näistä teemoistakaan kiehdo, niin sitten lienee tosiaan syytä jättää väliin ;)
      Hyvä, että tuli perille!

      Poista
  4. Hih, ei ole tainnut käydä mielessäkään lukea tätä - eikä onneksi tarvitse ottaa harkintaan nytkään. :)

    VastaaPoista
  5. Minä olen lukenut tämän, kuten aika monta muutakin venäläistä klassikkoa, mutta tohtori Živago ei kuulu venäläisiin suosikkeihini. Minua häiritsi eniten sen 'runollinen' tyyli. En ole opiskellut kirjallisuuden tai kirjoittamisen teoriaa, niin en osaa sanoa, mistä tuo runollisuus tyyliin tulee. Sen seurauksena koin henkilöt etäisiksi. Elokuvasta en pitänyt, minusta se oli tylsä.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kaveri pakotti katsomaan sen tv-sarjan, jossa Knightley oli Lara. Oli niin pitkäpiimäistä lässytystä jo sarjana, että voin vain kuvitella miten tylsä itse kirja on. Huh huh.

    VastaaPoista
  8. Voi, tästä postauksesta on näköjään jo aikaa pari kuukautta, mutta pakko silti kommentoida. Kuten sanoit, tulit nuijineeksi jonkun suosikin, minunkin ;) Tapitin vanhan leffan läpi jonain jouluna noin kymmenvuotiaana, ja rakastuin täysin! Kirjan lukeminen odotti itseään siitä vielä pitkään, mutta pari vuotta sitten lainasin sen vanhemmiltani ja omin itselleni kokonaan. Koska lukemisesta on jo muutama vuosi, ei kaikki ole täysin tuoreessa muistissa, mutta sen muistan, että en olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni. Minuun kolahti etenkin se, miten kouriintuntuvasti kirja kuvasi sisällissodan vaikutuksia tavallisiin ihmisiin. Jos en väärin muista, kirja oli sensuurin alla Neuvostoliitossa kauan, ja julkaistiin alunperin jossakin toisessa maassa... Saa korjata, jos olen väärässä, tämä on tosiaan ihan muistin sopukoiden kaivelua.. Siitä olin kanssasi samaa mieltä, että liitteenä olleet runot olivat melkoista höttöä. Mutta kai ne toivat jotain lisää Jurin persoonan kuvaamiseen, luulisin.

    Kiitos blogistasi - tulee seurattua, mutta harvemmin kommentoitua. :)

    VastaaPoista