19. joulukuuta 2011

Vladimir Nabokov: Lolita (1955)

Lolita
Suomennos: Eila Pennanen ja Juhani Jaskari
Käännösvuosi: 1959
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 384
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: kirjasto

Heti aluksi haluan sanoa, että tämä on kuvottavin kirja minkä olen ikinä lukenut ja jollei tämä olisi ollut Klassikkohaasteessani, niin tämä olisi jäänyt kesken. Tässä mielessä nostan kyllä hattua kirjailijalle, joka hyvin rohkeasti, taitavasti ja uskottavasti kertoo hyvinkin tabu aiheesta; aikuisen miehen eroottisesta rakkaudesta 12-vuotiaaseen tyttöön.

Tarina kertoo siis Humbert Humbertin ja Dolores 'Lolilta' Hazen suhteesta. Humbert on alkunperin ollut Lolitan äidin vuokralainen, mutta hullaannuttuaan 12-vuotiaaseen Lolitaan, hän nai Charlotte Hazen voidakseen olla Lolitan lähellä. Sattumalta vain kuukauden avioelämän jälkeen Charlotte kuolee tapaturmaisesti ja Humbert ja Lolita aloittavat yhteisen matkansa halki Pohjois-Amerikan.

Mielenkiintoisinta tässä on todellakin Humbertin ja Lolitan suhde. Humbert on helppo tuomita, mutta Lolita käyttää hänen riutuvaa himoaan myös taitavaksi hyväkseen. Tämä ei tietenkään tee Humbertin teoista (Lolita itse puhuu raiskauksista) yhtään hyväksyttävämpiä, mutta antaa kolikolle toisenkin puolen. Mitä kaikkea 12-vuotias (yhteiselämä päättyy Lolitan ollessa n. 14-vuotias) voikaan tehdä saadakseen uusia vaatteita, makeisia, rahaa, pyörän...?

Teoksen kerrontaratkaisu oli mielestäni myös hyvä ja osuva. Humbert Humbert kertoo tarinaa itse salanimellä vankilassa. Annetaan siis ymmärtää, että tarina on tosi. Hän myös toivoo, että tarina julkaistaisiin vasta Lolitan kuoleman jälkeen kunnioituksesta Lolitaa kohtaan. Humbertin rakkaus Lolitaa kohtaan on suorastaan käsinkosketeltavaa ja murheellista.

Teos on aivan ehdottomasti klassikko. Se on erittäin taitavasti kirjoitettu, koskettaa hyvin arkaa aihetta niin tyylikkäästi, kuin sen vain voi tässä tapauksessa tehdä. Kirjan teemat; kielletyt himot, isän ja tyttären suhde, pelkotilat, pakkomielteiden tekemät muutokset ihmisessä ym. ovat yhä ajankohtaisia.

Miksi sitten 2½-pistettä?
Kirja oli aivan hillittömän raskaslukuinen. Humbert Humbertin kuvailujen vuolaus saa J. R. R. Tolkieninkin vaikuttamaan hyvin vähäsanaiselta ja pelkistämiseen tyytyvältä kaverilta.
Nous connûmes (tämä on kuninkaallisen hauskaa) ne houkutukset, joihin niiden alati samanlaisina toistuvat nimet haluaisivat viitata - kaikki nuo cottaget ja courtit: Auringonlaskun motellit, Kaarikattomajat, Vuorenhuipun majatalot, Mäntyhovit, Vuorihovit, Taivaanrannan majalat, Puistohovit, Viherniityt, Mac'in majalat. Joskus kyltissä oli jokin erikoinen huomautus, kuten 'Lapset ovat tervetulleita, lemmikit sallitaan' (sinä olet tervetullut, sinut sallitaan). Kylpyhuoneet olivat useimmiten laattalattiaisia suihkuja, joiden hajotusmekanismit vaihtelivat loppumattomiin mutta joille kaikille oli yhteistä yksi ehdottoman epälaodikealainen ominaisuus: alttius valaa käytettäessä yllesi petomaisen kuumaa tai silmittömän kylmää, riippuen siitä, käänsikö naapuri kylmää vai kuumaa hanaa ja riisti siten huolellisesti sekoittamastasi suihkusta jommankumman tekijän. Joissakin motelleissa oli määräyksiä liimattuna WC:n yläpuolelle (minkä vesisäiliön päälle pyyheliinat epähygieenisesti kasattiin), joissa pyydettiin, etteivät vieraat heittäisi sen altaaseen roskaa, oluttölkkejä, pahvirasioita, keskosia; toisissa oli lasin alle asetettuja erikoisvihjeitä, kuten Ajanvietteitä (Ratsastus: Usein näette ratsastajia, jotka tulevat Main Streetiä pitkin palatessaan romanttiselta kuutamoratsastukselta. "Usein kello kolme yöllä", pilkkasi epäromanttinen Lo.)
En halua väheksyä kuvailun merkitystä ja tietyllä tapaa tällainen runsaus sopii Humbert Humbertille ja hänen häiriintyneelle, mutta pikkutarkalle luonteelleen. Mutta minut tämä oli musertaa ihan täysin ja teki mieli toisinaan voihkaista ääneen. Pahinta oli silloin, kun Humbert jäi kuvailemaan Lolitan ihoa, ihokarvojen untuvaa, sen väriä... Tuntui, ettei teksti lopu ikinä eikä mihinkään edetä.
Tämä tiputtaa silmissäni eniten pisteitä, koska teksti oli käydä niin ylivoimaiseksi. Lisänä tietysti tarinan idean kuvottavuus, jossa siis oikein hekumoidaan sivukaupalla. Tiesinhän minä mihin tartuin (olen nähnyt elokuvankin, sen missä on Jeremy Irons), mutta silti tämä pääsi vähän yllättämään.

Toinen seikka on pikkumaisempi. Humbert Humbert viljelee runsaasti tekstissään ranskaa. Eikä siinä mitään, se sopii hänen vanhakantaisen eurooppalaisen ylevään tyyliin. Mutta olisi ollut kiva saada niille sitaateille ja lausahduksille suomennokset. En tarkoita, että jokainen 'chèri!' -huudahdus pitäisi kääntää, mutta pitkät sitaatit olisivat olleet kiva lukea suomeksikin.

Lisäksi tarinassa olisi ollut tiivistämisen varaa. Paitsi kuvailujen suhteen, niin minusta tuntui, että tässä paikoin pysähdyttiin merkityksettömien tapahtumien äärelle turhankin pitkäksi aikaa. Paikoin kokonaisuus tuntui siis hyvin venytetyltä. Lopussa tapahtuvaa kaksintaistelua venytettiin sivutolkulla kuin huonossa toimintaelokuvassa. Siinä vaiheessa aloin tosin olla muutenkin jo aika puutunut koko Lolitaan.

Jälkimaku suussa on siis vähän puutunut vielä. Tunnustan kirjan ansiot ja klassikkoaseman. Näen sen enemmän teemaklassikkona kuin kirjallisilta ansioiltaan klassikkona.
Tästä on myös blogannut ainakin Paula Luen ja kirjoitan -blogissa.

10 kommenttia:

  1. Tämä klassikko on minulla edelleen lukematta, eikä se aiheensa vuoksi oikein houkuttelekaan. Eräs kasiluokkalainen oppilaani luki tämän juuri!!

    VastaaPoista
  2. Minulla on tämä "luen joskus"-listallani. Hyvä tietää että kirja on noin raskalukuinen. En pidä lainkaan liian jaarittelevasta tyylistä! Sysätään tämä kirja siis toistaiseksi sivuun. Joskus sen ehkä kirjastosta lainaan ja kokeilen...joskus...ehkä.

    VastaaPoista
  3. En ole tainnut tätä lukea, koska muistaisin epäilemättä tuon tyylin =) Vissiin on sitten nähty elokuvana.

    Btw, jos pitäisi tuosta teemasta lukea, suosisin kotimaista, Björkin Posliinia tai Hilkka Ravilon Mesimarjaa... etenkään jälkimmäisessä ei ole ensimmäistäkään untuvaista yksityiskohtaa eikä kumpikaan ole pitkäveteinen ;-)

    VastaaPoista
  4. Nabokov houkuttelee mutta myös pelottaa juuri tuon tyylinsä vuoksi, ei ilmeisesti mikään kirjansa ole kirjoitustyyliltään kovin neutraali. Aihe olisi omalla tavallaan kiinnostava, kuinka hyvin sitä pääsisi Humbert Humbertin pään sisälle, mutta...

    VastaaPoista
  5. Taidan olla jotenkin omituinen, koska minä olen aina tykännyt tästä kirjasta. Luin sen ensimmäisen kerran lukiolaisena ja pariin otteeseen myöhemminkin.

    Onhan tämä tarina tosiaan karmea, mutta minusta Nobokov onnistuu käsittämättömän hyvin hätkähdyttämään lukijaa, joka välillä huomaa olevansa Humbertin kanssa samaa mieltä! Aivan kuin Nabokov saisi lukijan uskomaan, että Humbertin teot ovat jotenkin oikeutettuja. Se on minusta ihan sairasta ja juuri siksi tämä kirja on tosi mielenkiintoinen lukukokemus.

    VastaaPoista
  6. Kirsi H., on muuten kasiluokkalaiselta hieno saavutus!

    Emilie, kyllä tämä lukemisen arvoinen puhuttelevan tematiikan puolesta on. Ehkä sitten joskus :D

    Booksy, Ravilon tuotoksiin onkin pitänyt perehtyä. Hyvä muistutus!

    hdcanis, minä en osannut ollenkaan varautua tällaiseen tyyliin. Ehkä se ei olisikaan niin pelottava, jos sen tietää etukäteen ja osaa varautua?

    Ahmu, Nabokovilla on kiistattomatta taito tehdä tarinasta hyvin uskottava ja monisyinen. Ja siksi tämä taatusti onkin klassikko - vaikka (minusta) raskaslukuinen.

    VastaaPoista
  7. Ahmun tavoin minäkin tykkäsin. Tämä ei ole ns. lukuromaani eikä sitä kahmaise yhdessä illassa. Tai ainakin minun täytyy lukea sitä yhtä hitaasti kuin Humbert rakensi suhteensa Lolitaan. Kieli on tavallaan raskasta, enkä usko tämän sen vuoksi sopivan kaikille, mutta kuten omassa postauksessani kirjoitin, kieli tekee Humbertista Humbertin.

    Vaikka tämä on vaikuttava kirja, ei se ole jättänyt minuun samanlaista jälkeä kuin myös tänä syksynä lukemani (esim.) Poikani Kevin tai Siinä näkijä missä tekijä.

    Kiitos linkityksestä, Morre! :-)

    VastaaPoista
  8. Outoa! Minä lun Lolitan joskus 60-luvulla, eikä se silloin tuntunut kuvottavalta eikä kummalliselta. Nabokov osasi kuvata miehen tunteita niin, että ne koskettivat. Lolita oli kaunokirjallisuutta! Ajat ja asenteet muuttuvat. Nykyään ollaan moraalisesti paljon tiukempia.

    VastaaPoista
  9. Minusta lapsen ja aikuisen eroottinen suhde on kuvottavaa. Enkä tiedä olisiko 60-luvullakaan suhtauduttu siihen löyhemmin?
    Kuvottavuus on tietysti plussaa tässä Nabokoville, koska se kertoo tekijän taidosta saada tarinasta uskottava.

    VastaaPoista
  10. Ahmun ja Paulan linjoilla minäkin. Hieno kirja! Olen lukenut jo kahdsti (löytyy myös blogista) ja luulenpa että luen joskus myöhemmin tätä uudestaankin.

    Lolitassa on muuten ovelin "piilospoileri" kirjan alkulehdillä jonka tiedän.

    VastaaPoista