12. joulukuuta 2011

Kurkkaus kevään uutuuksiin, osa 1

Blogimaailmassa on nyt jotenkin hiljaisempaa. Vai luulenko vain? Kävijöitä kumminkin ainakin Morren maailmassa on piisannut jouluhässäköidenkin keskellä. Hurjan hienoa! Katselin, että kohta teitä Bloggerin kautta linkittäytyneitä lukijoita on sata! Sata!! Mistä teitä oikein tupsahtelee? Voiko parempaa bloggaajalle ollakaan kuin uskolliset lukijat? Tuskin. Sen kunniaksi olenkin jo suunnitellut, että kun se sata (100) napsahtaa täyteen, niin pistän pystyyn arvonnan, joka on vain teille Bloggerin kautta kirjautuneille lukijoilleni. Olette sen ansainneet. Mutta palataan siihen sitten kun se lukumäärä on täysi.

Joulukinkkua ei ole lykätty edes uuniin, mutta minä jo katselen kohti kevättä. Ajattelin listata tähän sekä oman hataran muistini tueksi että teidän iloksenne niitä kevään 2012 uutuuksia, jotka herättävät minussa ainakin tässä vaiheessa kiinnostusta ja värinää. Ties vaikka tekin löytäisitte listalta jotakin, jota voi odottaa.

Avain: *klikkaa katalogiin*
Daniyal Mueenuddin: Hunajaa ja tomua
Novellikokoelma, jonka tarinat sijoittuvat nyky-Pakistaniin. Kiinnostaa yhtä enemmän tarinat, jotka sijoittuvat Euroopan ja Amerikan ulkopuolelle.

György Spiró: Kevätnäyttely
Kafkamainen tarina miehestä, joka joutuu syytetyksi maanpetoksesta. 1950-luvun Unkariin sijoittuva tarina. Kiinnostuksen laukaissut taikasana oli kafkamainen.

Gummerus:
Milla Keränen: Sisilian ruusu
1200-luvun Sisiliaan sijoittuva tarina. Kaltaiseni historiallisen viihteen ystävä ei voi jättää tätä välistä! Lisäksi on mukavaa, että putkahtaa uusia kotimaisia historiallisen romaanin kirjoittajia. Tämä on Milla Keräsen esikoisteos.

Ari Wahlsten: Kosteiden mestojen balladi
Juopottelevan veijarin tarina Kalliosta. Aivan pakko. Olen henkinen kalliolainen enkä sylje lasiin. Koko tarina kuulostaa ihan älyvapaalta jutulta. Tämä on myös esikoisteos.

Claire Castillon: Kuplissa
Ranskalaista nykynovellistiikkaa. Mustaa huumoria. Miksi tämä on mennyt minulta aiemmin ohi?

Gene Wolfe: Kiduttajan varjo (Uuden auringon kirja 1)
Ilmestynyt alunperin jo 1980, mutta nyt vasta suomennetaan. Jonkinlaista tieteisfantasiaa. Kiinnostun varauksella, sillä kovin scifi-painotteinen kirjallisuushan ei tunnetusti ole minun juttuni. Saa suositella, jos tämä on ennestään tuttu jollekin. Esittely Gummeruksen katalogissa.

Charlaine Harris: Pahaa verta Chicagossa
Eric.

Eino Leino: Kirjailijoiden Helsinki
Ei SE Eino Leino. Tietokirja siitä, mitä kirjailijat ovat Helsingissä puuhailleet. Kuulostaa hyvältä kaverilta vaikkapa kesäiselle Helsinki-kierrokselle.

Karisto:
J. S. Meresmaa: Mifogin perintö (Mifongi -sarja, osa 1)
Kotimaista fantasiaa! Ei voi jättää väliin. Kiinnostava esikoisteos luvassa siis.

Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt
Naisten työhistoriaa Suomesta vuosina 1860-1960. Arjen historia kiinnostaa aina!

Minerva:
Raili Mikkanen: Laulu punaisesta huoneesta
Annikan ja kiinalaisen Yaon rakkaustarina vuoden 1916 Suomessa. 1900-luvun alku, Suomi ja rakkaussuhde kiinalaiseen tuntuu kiehtovalta yhdistelmältä. Sitä paitsi pidin Raili Mikkasen tyylistä Suomen lasten linnakirjan -kohdalla.

Laura Jackson: Freddie Mercury
Queenin laulaja, joka menehtyi aidsiin 1991 on toistaiseksi ainoa julkisuuden henkilö, jonka kuolemaa olen itkenyt. Olin tuolloin 10-vuotias. Elämäkerta tietysti kiinnostaa.

Otava:
Eeva Rohas: Syvä pää
Romaani kolmesta ihmisestä, joiden tarinat kietoutuvat yhteen kiinnostavalla tavalla.

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
Kolmiodraama, jossa on huumoria ja kytkös 1800-luvun englantilaisiin avioliittoromaaneihin. Kuulostaa kiinnostavalta!

C. J. Sansom: Musta tuli (Shardlake 2)
Ensimmäinen osa, Luostarin varjot, on kyllä vielä lukematta. Siitä huolimatta 1500-luvun Lontooseen sijoittuva historiallinen dekkarisarja kiinnostaa.

Duff McKagan: It's so easy (ja muita valheita)
Guns 'n Roses kuuluu myös minun suosikkeihini. Elämäkertojahan näistä on pukannut ties kuinka paljon, mutta koska olen heikkona blondeihin basisteihin, niin kyllähän tämä kiinnostaa. Oli Axl:kin ihan söpö, mutta Duff oli ihanin!

Aleksi Delikouras: New game (Nörtti)
Pitkästä aikaa nuortenkirja, joka kiinnostaa. Tarinaa pukkaa DragonSlayer666:sta, joka viettää aikaansa mieluummin virtuaalimaailmassa ja harrastaa pelaamista. Kuulostaa liian tutulta... Esittely Otavan katalogissa.

Kirsti Mäkinen: Kruunupäinen käärme ja muita Suomen kansan tarinoita
Perinteisiä uskomustarinoita on muokattu kertomuksiksi. Luvassa hiisiä, piruja, jättiläisiä ym. Jännää! Esittely Otavan katalogissa.

Tammi:
Katariina Souri: Polku
Modernia gotiikkaa henkivä kirja. Tarina kertoo Aurasta, joka vetäytyy julkisuudelta piiloon erääseen kartanoon. Ilmeisesti alkaa tapahtua kummia... Kiinnostavaa. Enkä ole lukenut yhtäkään Sourin kirjaa aiemmin.

Jan Salminen: Äidinmaa
Ilmeisesti tämä esikoisteos sijoittuu tulevaisuuden Suomeen, jossa valtaa pitävät naiset - vaikka sähköpiiskan kera. Yleensä nämä tulevaisuusjutut eivät kiinnosta, mutta tässä asetelma on jollakin tapaa herkullinen.

Marjaana Aumasto: Kuin isä poikaansa
Tarina nelikymppisestä Jarista, jonka isä on ollut huutolaislapsi. Puidaan isän ja pojan suhdetta tästä asetelmasta katsoen.

Yiyun Li: Kultapoika, smaragdityttö
Nykynovellistiikkaa Kiinasta. Novellit ovat oiva tapa kurkistaa tyystin toisenlaiseen kulttuuriin.

Philip Pullman: Rehti mies Jeesus ja kieromieli Kristus
Pullman uudistaa hitusen Uuden Testamentin tarinaa. Maria saikin kaksoset; Jeesuksen ja Kristuksen. Ja kuinkas sitten kävikään? Esittely Tammen katalogissa.

Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kertomuksia
Stoker kirjoitti muutakin kuin Draculan. Kauhunovelleja lähes sadan vuoden takaa.

Voi elämä! Näyttää siis uhkaavasti siltä, että keväthän menee ihan lukemiseksi. Eikä tässä vielä ollut kaikki, kun kaikilta ei vielä löytynyt kevään katalogeja.
Onhan se tietysti hyvä, että tuolle gradun parissa puurtamiselle on luvassa vastapainoakin. Mutta kun keväällä on noita kirjallisuuskurssejakin... Noh. Murehditaan sitä sitten sitä mukaa kun pulmia tulee!

Mitäs kivaa te ajattelitte lukea keväällä?

13 kommenttia:

  1. Minervan katalogi tuli tänään postissa ja bongasin sieltä myös tuon Mikkasen kirjan. Todella kiinnostava aihe! Sansomin kakkososan aioin mysö lukea, aloitusosa oli ihan ok, kirjoitinkin siitä jotakin blogiini. Mifongin perintö on myös pakollisten joukossa! Katariina Souria sen sijaan en enää suostu lukemaan :((

    VastaaPoista
  2. 4-5 samaa kirjaa varmaan tulossa meillä lukuun siis keväällä, ainakin ;)

    Minäkin olen selaillut tulevan kevään kirjakatalogeja ahkerasti ja olen aika tyytyväinen, ettei kevät ole uutuuskirjojen saralla ainakaan mulle niin runsas ja kiinnostava kuin syksy oli. Ihan melkein järkytyin kun laskeskelin tässä yksi päivä, miten iso osa lukemistani on tosiaan ollut uutuuksia, kun en ole malttanut odottaa lukemista ;) Nyt keväällä aion paljon keskittyä vanhempiinkin kirjoihin joita tuo oma hylly jo kiitettävästi pursuaa.

    VastaaPoista
  3. Mä en ole niin noita kataloogeja katsellut kun en uutuuskirjoja jahtaile, mutta Gene Wolfen käännös kiinnostaa. En ole lukenut mutta Book of the New Sun (neliosainen teos jonka ensimmäinen osa tuo on) on kyllä mainittu yhdeksi niistä paremmista fantasiakirjoista ja alan kääntämättömien klassikoiden kärkipäässä.

    Ja scifi/fantasia-suhde on ilmeisesti vähän sama kuin esim. Moorcockin joissain tarinoissa, post-apokalyptisessä kaukaisessa tulevaisuudessa liikutaan mutta maailma on taas aika lähellä sitä miekka-ja-magia-linjaa...

    VastaaPoista
  4. Hauskaa lukea toisten poimintoja kun ne ovat aina vähän erilaisia kuin mitkä itse bongaa. Jaan kanssasi rakkauden Mercuryyn. Jouluna aion lukea Queen-kirjan ja keväällä varmasti tuon elämäkerran. Myös Leino kiinnostaa.

    VastaaPoista
  5. Kovin erilaisia kirjoja bongasit. Tein itse tutkimusmatkan katalogeihin viikonloppuna. Samaa mieltä kuin Susa: ei niin paljon kiinnostavaa(etukäteen) kuin syksyllä, mikä on ihan kiva, voisi lukea myös vanhempaa kirjallisuutta. Tosin usein nämä kiinnostuksen kohteet heittää häränpyllyä ja sitten lukeekin aivan jotain muuta.

    VastaaPoista
  6. Kirsi H., tuo Sansom on tosiaan kiinnostanut jo kauan (siis se eka), mutta en ole onnistunut samaan vielä kirjaa. Pitääkin vihjata pukille...

    Susa, minäkin ajattelin, että kevät voisi olla hiljaisempi, mutta ehei!

    hdcanis, kiitos valaisusta! Harmillisen pintapuoliseksi jäi tuo kustantamon oma esittely.

    Amma, mä tykkään kans lukea toisten listauksia just sen takia, kun voi bongata jotain ihan uusia juttuja :)

    Mari A., usein minullekin käy noin. Kiinnostun kirjasta X ja luen kumminkin kirjan Y.

    VastaaPoista
  7. Nyt myös tietokirjapuolella jotain odotettavaa, kun Like julkaisee Toolin tarinan:

    http://www.bookplus.fi/kirjat/mciver,_joel/toolin_tarina-16996227

    VastaaPoista
  8. Kevään uutuuksissa on paljon kiinnostavia kirjoja. Minulla on vaan se ongelma, etten ole vielä saanut edes luetuksi kaikkia viime kevään tai tämän syksyn uutuuksia, mitä olen ajatellut lukea! Hyllyssä jo valmiiksi massiivinen pino lukemattomia kirjoja ilmeisesti vaan kasvaa keväällä :D / Tuulia Lukutuulia -blogista

    VastaaPoista
  9. Mie haluan lukea enemmän kuin luen, joten aina haalin pitkiä listoja ja sitten lopulta luen, kuten jo ylläkin sanottiin, ihan jotain muuta. :D

    VastaaPoista
  10. Katalogien selailu on ihanaa ajanvietettä. Mulla lukemiset painottuu aika paljon uutuuksiin, tai niin ainakin kuvittelen, mutta lopulta taidan lukea yllättävänkin paljon vanhaa sekaan.

    Heh, katsoin että meidän kevään uutuuslistoilla taitaa olla vain yksi sama teos (Eugenides), mutta listallasi on kuitenkin muutama muukin, jotka kiinnostavat minua, eivät kuitenkaan ensisijaisesti. Ja kun yritän hillitä itseäni näiden uutuuksien kanssa, niin ovat ainakin toistaiseksi jääneet tilaamatta. Pari hehkuttavaa blogiarviota voivat kuitenkin yllättäen muuttaa tilannetta. :)

    VastaaPoista
  11. Useammankin mainitsemasi kirjan saattaisin napata luettavien listalle, mm. Freddie Mercury, It´s so easy (ja muita valheita), Äidinmaa, Rehti mies Jeesus ja kieromieli Kristus. Itseni tuntien kirjat kuitenkin jäävät luettavien listalle muhimaan pidemmäksi aikaa ;) Uutuuksia tulee luettua hirveän vähän, enemmän menee vähän vanhempaa kirjallisuutta.

    VastaaPoista
  12. Markus J., Tool onkin itselleni ihan vieras bändi! (Nimen sentään olen kyllä kuullut.)

    Tuulia, lukemattomia lukemattomia kirjoja itse kullakin!

    Hanna, niin siinä vaan käy :D

    Karoliina, blogiarviot voivat tosiaan muuttaa tilannetta suuntaan jos toiseenkin (jälleen yksi blogien hyvä puoli <3).

    Villasukka, olipa paljon samoja - hyvä!

    VastaaPoista
  13. Heipä hei, hauskaa havaita maininta omasta tulevasta kirjastani miellyttävästä blogista. Jos Äidinmaa sattuu kouraan, toivottavasti teksti herättää ajatuksia - itselleni romaanin julkaiseminen on 25 vuotta kestäneen unelman huipennus. :)

    Kirjakevään uutuuksista voisin mainita ainakin seuraavat itseäni kiinnostavat teokset: Emmi Itärannan häikäisevän upea dystopia Teemestarin kirja, Juri Nummelinin metka fantasiaesikoinen Jumalten tuho, mustan huumorin valtiattaren Claire Castillonin novellikokoelma Kuplissa, Jennifer Eganin Aika suuri hämäys, Bret Easton Ellisin Kalliit yöt, James Joycen Dublinilaisia uutena käännöksenä ja Virginia Woolfin esikoisteos Menomatka ensisuomennoksena. Mukavaa bloggausjatkoa!

    VastaaPoista