5. joulukuuta 2011

Emmanuel Carrère: Valhe (2000)

L'Adversaire
Suomennos: Marja Haapio
Käännösvuosi: 2000
Kustantamo: Like
Sivumäärä: 155
Pisteet: 3½/5
Mistä minulle: kirjasto

Juoni on lyhyesti selitetty; perheeisä, Jean-Claude Romand, on surmannut vanhempansa, vaimonsa ja lapsensa. Hän on valehdellut kaikille koko aikuisikänsä ja koko hänen elämänsä perustuu valheeseen. Kirjailija Emmanuel Carrère päätti kirjoittaa tästä tositapahtumiin perustuvasta jutusta kirjan käytyään kirjeenvaihtoa Romandin kanssa.

Carrère ryhtyy kirjassaan selvittämään, että miten tuohon hirmuiseen surmayöhön päästiin. Selitystä ei oikein tule ja ne vähäisetkin jäävät epävarmoiksi. Miten niitä voisi uskoa, kun ainoana tietolähteenä on Romand, joka on valehdellut kaikkein läheisimmillekin? Hän on esittänyt olevansa huippulääkäri WHO:ssa ja lähtenyt siten joka aamu töihin... hengailemaan eri kaupunkeihin. Elämisensä hän on kustantanut hänelle uskottujen rahojen turvin, joten "huippulääkärin" elintasokin oli uskottava. Ällistyttävintä on se, ettei kukaan huomaa mitään 18 vuoden aikana.

Varsinainen tarinaosuus tässä onkin kiinnostava ja onnistunut. Juttu rullaa eteenpäin reipasta tahtia, jos kohta vähän liiankin reipasta esim. lapsuuden osalta. Mutta jos ei tietoa ole, niin minkäs teet. Silti minua häiritsi etenkin kirjan alussa ja lopussa se, kuinka voimakkaasti Carrère toi itsensä ja oman kirjoitusprosessinsa esiin. Hän kertoo miksi kirjoittaa, vähän kirjeenvaihdosta, siirtymisestä tähän projektiin edellisen kautta jne. Se toi kirjailijan liian lähelle minun makuuni ja jätti kuitenkin samalla tietyn epäilyksen; paljonko tästäkin on fiktiota. Miten voidaan tietää mitä Jean-Clauden vaimo Florence ajatteli? Tai hänen vanhempansa?

Lisäksi etenkin loppua kohden alkoi tuntua siltä, että tämä on Carrèren puolustuspuhe Jean-Claudea kohtaan, vaikka hän kiistääkin sen. Oma myötätuntoni Romandia kohtaan oli aika vähissä; mitään erikoista syytä valehteluun ei tullut. Se lähti viattomasta pikkujutusta ja paisui sitten kuin pullataikina. Loppua kohden sävy alkoi taittua myös uskonnolliseksi paatokseksi parin vankilavierailijan kautta.
En halunnut edetä työssäni nielaisemalla kakistelematta niin ilmiselvän sepustuksen kuin sen jutun rakastetusta, joka oli tehnyt itsemurhan tenttipäivän aattona. Tai ajattelemalla kuten Bernard, että Jean-Clauden kohtalo oli pohjimmiltaan sallimuksen määräämä: "Voidaan sanoa, että tarvittiin kaikki nämä valheet ja onnettomuudet ja tämä hirvittävä näytelmä, jotta hän voisi nyt tehdä kaikkea sitä hyvää, mitä hän ympäristössään tekee... Siihen minä olen kuulkaa aina uskonut, ja sen minä näen toteutuvan Jean-Clauden elämässä: sille joka rakastaa Jumalaa kaikki muuttuu hyväksi ja löytää merkityksensä." (s. 152)
Jean-Claude elelee vankilassa kohtuullisen mukavan kuuloista elämää ja auttaa muita vankeja sopeutumaan vakilaympäristöönsä. Hänellä käy vierailijoita paljon ja onpa hänellä (ainakin ollut) rakastajatarkin.

Valhe herättää paljon ajatuksia ja se on aina tietyllä tapaa hyvän kirjan merkki. Se saa ajattelemaan luottamusta omiin läheisiin, suhtautumista perheensä surmanneeseen ihmiseen, joka elää nyt ihan kivasti vankilassa, suhtautumista uskontoon ja anteeksiantoon, ja miettimään sitä kuinka rankan prosessiin Romandin eloonjääneet läheiset kävivät oikeusprosessissa läpi. Tavallaan myös heidän elämänsä kyseenalaistettiin. Oikeudenkäynnin ydinkysymyksiä oli myös se, että halusiko Romand tosiaan tehdä itsemurhan vai ei.

Suosittelen tätä erityisesti pohdiskeluun taipuvaisille ihmiselle, joita psykologia kiinnostaa edes jollakin tasolla. Valhe on näistä mainitsemistani miinuksista huolimatta ihan hyvä kirja, joka jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa...

4 kommenttia:

  1. Aihe on kyllä mielenkiintoinen, mutta toisaalta kirja kuulostaa vähän turhauttavalta. Kävikö kirjasta ilmi, miksi Romand päätti valehdella kaikille ja millaisia tunteita se hänessä herätti?

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut tämän joskus kymmenen vuotta sitten. Hyytävä tarina!

    VastaaPoista
  3. Mä passaan. En halua jeesustelu vaan faktaa josta vetää omat johtopäätökset. Miksi edes yrittää kirjoittaa tietokirja miehestä jos ei vaivaudu edes haastattelemaan lähipiiriä läpi? Tiedämme mitä hän teki, mutta emme miksi. Ja tämä on ainoa asia jolla ylipäätään voisi kuvitella olevan jotain laajempaa merkitystä. Joten jos kirjasta ei selviä tekoon johtaneet taustatekijät tai edes jollain tavoin uskottavaa koherenttia selitystä, niin olisi ollut parempi jättää koko kirja julkaisematta.

    My two cents.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijan ratkaisuja voi olla vaikea tietää. Ehkä hän halusi puhtaasti vain Jean-Clauden näkökulman?

      Mutta eittämättä tämä jäi vähän vajaaksi näin.

      Poista