3. marraskuuta 2011

Marko Nenonen: Noitavainot Euroopassa - myytin synty (2006)

Kustantamo: Atena
Sivumäärä: 303
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos

Noitavainot ovat kiinnostaneet minua jo vuosia. Tutkijat ovat maalanneet kuvan historiallisesta roviolöylystä oikein huolella. Varhaisimmat englantilaistutkijatkin arvioivat, että Englannin noitavainoissa olisi kuollut 30 000-70 000 ihmistä.
Tässä teoksessa historiantutkija Marko Nenonen putsailee virheellisten tutkimusten ja viihdeteollisuuden värittämää kuvaa oikein huolella.

Kirjan suurin arvo on mielestäni ensisijaisesti juurikin mielikuvien korjaamisessa. Vaikka olen ehkä keskimääräistä kaduntallaajaa kiinnostuneempi aiheesta, oli minullakin virheellisiä mielikuvia (mikään asiantuntija en ollut, enkä ole nytkään).
Isoimpana on lukumäärä. Eräs vaikuttava tutkija (Gottfried Christian Voight, 1792) laski päättelemällä, että noitavainoissa tapettiin 9 442 994 noitaa. Melko eksaktia! Ja tähän arvioon luotettiin paljon. Harmi vain, että hänen laskukaavansa petti pahasti. Uudemmat, ja Nenosen mukaan luotettavimmat arviot, pyörivät n. 45 000 ihmisessä. Koko Euroopassa siis.

Toinen oleellinen virhe on ollut inkvisition syyttäminen. Elokuvissa on nähty synkkäkaapuisia inkvisiittoreita, jotka julmasti kiduttaen pakottivat naisparat tunnustamaan - ja tuomitsivat heidät sitten roviolle. Todellinen kuva inkvisitiosta nojaa Ars Magicassakin seikkailleen Salazarin kuvaan, jonka missiona oli todistaa ettei noituutta ole olemassakaan.
Ei inkvisitio mikään viaton systeemi tietenkään ollut. Mutta se tuomitsi kuolemaan vain harvoin (yleensä rangaistuksena oli nuhteet, katumusharjoitukset ja ruumisrangaistukset). Inkvisitio itseasiassa edisti oikeustapaa, sillä sen toiminta perustui syytöksen tutkintaan. Aiempi tapa oli nimeltään akkusatorinen oikeuskäytäntö. Siinä käytännössä uhrin piti itse nostaa syyte ja etsiä asialleen todistaja ym. Tämä oli vaikeaa, etenkin jos uhri oli alempiarvoinen kuin syytetty.
Inkvisitio ei myöskään käyttänyt kidutusta siinä määrin kuin annetaan ymmärtää. Maallinen tuomioistuin sen sijaan oli kunnostautunut kiduttamisessa ja ruhtinaiden ja kuninkaiden vankikellarit olivat kerrassaan karmaisevia paikkoja.

Kolmas oleellinen virhe on noitaoikeudenkäyntien tituleeraus. Noitasapattioikeudenkäynneillä tarkoitetaan niitä tilanteita, joissa syytettyä syytetään noitasapattiin lentämisestä, irstailusta paholaisen kanssa ym. nykyihmisen silmin älytöntä juttua. Perinteistä noituutta koskevat oikeudenkäynnit on tutkimuksissa jätetty vähäisemmälle huomiolle. Näillä tarkoitetaan sellaisia noituussyytöksiä, että joku olisi tehnyt vahinkoa toiselle magian avulla; sairastuttanut karjaa, aiheuttanut huonoa onnea ym.
Noitasapattioikeudenkäyntejä on pidetty isoimmassa arvossa tutkijoiden kannalta ja sen vuoksi niiden suhteellinen määrä nousi harhaisiin mittoihin.
Perinteellistä magiaa voitiin pitää noitavainojen kannalta täysin mielenkiinnottomana ja se voitiin jättää sivuun tutkimuksesta. Näin teki muun muassa Trevor-Roper, joka ilmoitti olevansa kiinnostunut vain noitahysteriasta eikä kaikenlaisista noita- ja taikauskomuksista tai oikeudenkäynneistä, jotka eivät liittyneet noitasapattiin. Hän nimitti tällaisia uskomuksia väheksyvästi "alkeellisiksi kylähullutuksiksi, joita antropologit löytävät kaikilta aikakausilta kaikkialta". Kuitenkin tämä näkökulma vei noitavainotutkimuksen harhaan koko Euroopan ja siis myös Länsi-Euroopan osalta. Uusien ja yksityiskohtaisten tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että aiempi tutkimus liioitteli noitasapatti- ja paholaisteorioita ja niiden osuutta.
(s. 191-192)

Tässä siis muutama huomio siitä, miksi Noitavainot Euroopassa - myytin synty -teos oli niin hyvä ja mielenkiintoinen.

Silti siinä oli myös puutteensa. Kun puhutaan paljon alueista ja lukumääristä, niin kartat ja taulukot olisivat kivoja. Ne auttavat hahmottamaan kokonaiskuvaa. Tässä oli viimeisellä sivulla yksi kartta, mutta se koski "kirjassa mainittuja paikkoja". Ihan pöljää! Jokainen voi tarkistaa omasta kartastaan missä on Pariisi, Turku, Rooma tai Bryssel. Mutta sitä, missä oli enemmän tai vähemmän noitavainoja ym. ei voi tarkistaa omasta kartastaan.

Lisäksi lukujen otsikot olivat paikoin outoja eivätkä niin informatiivisia kuin niiden toivoisi olevan. Luulen, että luvuilla on pyritty viihdyttämään ja luomaan erikoisempaa tunnelmaa, mutta minusta niiden tärkein pointti olisi kuitenkin informatiivisuus. "Epäily" ja "Väärä maantiede" ovat lyhyitä ja ytimekkäitä otsikkoja, mutta harmikseni ne eivät vastaa synnyttämäänsä mielikuvaa. Esim. Epäily -otsikon alla on sillisalaatti inkvisition uudistamisesta, kuinka vähän noitia tuomittiin kuolemaan missäkin, juutalaisvainot ja Pohjolan inkvisitio. Olisin odottanut kattavaa pohdintaa ja esitelmää siitä, millä perusteilla jotakuta epäiltiin noidaksi ja miten epäilyt näytettiin toteen.

Mutta muuten tämä oli oikein asiaa. Palaan vielä aiheeseen tämän teoksen "jatko-osassa" Noitavainot Euroopassa - ihmisen pahuus.

11 kommenttia:

  1. Kiinnostava juttu Morre, kiitos tästä! Perkele-sarjakuvan ja Raili Mikkasen Kahdentoista valan jälkeen on vähän tehnyt mieli lukea noitavainoista lisää... mutta hyvä aikomus on hautautunut jonnekin TBR-pinoihin :-)

    Kuulostaa vähän siltä, että minun ei kannattaisi tästä kirjasta aloittaa, jos ja kun pääsen aikomusta pidemmälle.

    VastaaPoista
  2. Kiitos minunkin puolestani, tässä oli monta mielenkiintoista tietoa! Olen hipelöinyt tätä kirjaa pari kertaa, ensi kerralla uskallan ehkä jopa ottaa sen lukeakseni.

    VastaaPoista
  3. Noitakirjat ovat aina kiinnostavia! mä olen lukenut joskus kirjan, jossa käsiteltiin noitavainoja Suomessa. Oli kiinnostava kirja, mutta en enää omista sitä. Osaatko äkkiseltään sanoa, mikä kirja oli? Olikohan saman tekijän.

    VastaaPoista
  4. Booksy, aloituksena tämä voi tosiaan olla sekava ja paikoin raskaskin.

    Jenni S., ei muuta kuin kimppuun vaan!

    Mari A., olisikohan ollut Nenosen 'Synnin palkka on kuolema'?

    VastaaPoista
  5. Mari A., Synnin palkka on kuolema?

    Ja kun inkvisitiosta puhutaan niin hyvä muistaa että eihän se esim. Englannissa tai pohjoismaissa toiminut ahkerimpien noitavainojen aikaan ja myös esim. Italiassa oli ilmeisesti hyvin vähän noitavainoja...Espanjan inkvisitio toki oli oma lukunsa vaan siinäkin on pohdittavaa missä määrin oli hovin käsikassara...

    Tuon Synnin palkan olen lukenut ja siinä oli varsin kiinnostavia havaintoja myös se, että Suomessa noin puolet sekä syytetyistä että tuomituista oli miehiä...tämä koko Euroopankin juttu on kiinnostanut.

    VastaaPoista
  6. Katsoin joskus, olisiko ollut noin pari vuotta sitten, ruotsalaisen noitavainoista kertovan TV-sarjan. Sarjan tekijä on kirjoittanut aiheesta myös kirjan.

    Sarjan tarkoitus oli myös korjata vääriä mielikuvia. Sen mukaan protestantit olivat itse asiassa julmempia, kuin esimerkiksi Espanjan inkvisitio. Ruotsissa tuomittiin kuolemaan, jos tunnusti olevansa noita, Espanjassa taas selvisi katumusharjoituksilla.

    Sarjan mukaan Ruotsissa noitavainot alkoivat 1600-luvulla siitä, kun eräs pikkutyttö tunnusti papille lentäneensä yöllä kyöpelinvuorelle. Siitä alkoi varsinainen joukkohysteria ilmiantajineen. Osa ilmiantajista oli lapsia.

    Olen monesti miettinyt mikä aiheuttaa ihmisissä tuollaisen reaktion. Miksi joku tunnustaa olevansa noita? Ehkä siksi, että kokee jotain epämääräistä syyllisyyttä ja synnintuntoa kaikesta. Entä miksi joku ilmiantaa toisen? Onko syynä kosto, vallanhalu, ihmisestä itsestään todelta tuntuvat kuvitelmat vai mikä.

    Yritin joskus lukea tuota Marko Nenosen kirjaa, mutta se tuntui silloin liian raskaalta luettavalta.

    VastaaPoista
  7. Oliko se tuossa Synnin palkassa vai missä jossa tuota kysymystä miksi joku sanoo olevansa noita avattiin: taikavoimat ovat valtaa ja erityisen tärkeitä niille vähän syrjäytyneemmille ja hyljeksitymmille outomuksille. Jos ihmiset uskovat että sinulla on paha silmä tms niin osaavat kunnioittaa ja varoa ja ehkä antavat herkemmin omastaan...
    Eli noituusprosessin kohteeksi joutuminen saattoi asettaa hyvinkin hankalaan tilanteeseen, voit sanoa että et ole noita ja menettää sen vähän kunnioituksen (ja mahdollisesti elinkeinon) mitä saat kanssaihmisiltä, tai voit sanoa että olet noita ja saatat menettää henkesi. Oja ja allikko.

    Lapsitodistajat ovat sitten ihan oma lukunsa...

    VastaaPoista
  8. hdcanis on oikeassa sekä inkvisition että noituussyyllisyyden suhteen. Noituus syyllisyyteen ei tässä kirjassa kyllä kovin perehdytty. Luulen, että tuossa seuraavassa osassa (Ihmisen pahuus) on siitä lisää. Lisäksi luvassa on tuo Synnin palkka on kuolema.
    Inkvisitiosta sen verran, että Viipurissa itseasiassa oli inkvisiittori, mutta sen voima ei ollut kovin häävi.
    Suomessa tosiaan miesten osuus oli poikkeuksellisen suuri. Sama juttu Unkarissa ja Venäjällä. Venäjä on pitkään unohdettu näissä tutkimuksissa.

    Annikalle myös kiitos pitkästä ja kiinnostavasta kommentista. Tuo mainitsemasi sarja on mennyt minulta kokonaan ohi. Tuo Ruotsin juttu pitää paikkansa. Tytön nimi oli Gertrud ja hänelle tuli riitaa veljensä kanssa leipäpalasta. Siitä koko juttu lähti.
    Protestantit olivat tosiaan julmempia. Johtuen siitä, että heillä ei ollut inkvisitio -tyyppistä juttua, vaan maallinen oikeus tuomitsi protestanttisissa maissa. Ja maallinen oikeus oli aina julmempi.
    Sen sijaan tuomittujen määrä oli suunnilleen sama protestanttisissa ja katolisissa maissa.

    VastaaPoista
  9. http://turkooseja.blogspot.com/2011/11/haaste.html
    Vastaa haasteeseen!

    VastaaPoista
  10. Joo, just se. Mullekin jäi päällimmäisenä mieleen, että noidat olivat miehiä Suomessa. Tack!

    VastaaPoista
  11. Jossain noitavainokirjassa verrattiin syytettyjä tämänpäivän julkkiksiin, "otsikoissa" hinnalla millä hyvänsä. Toisia syyteltiin ja omia tekoja tunnustettiin huomion kipeydestä.

    Aloin epäillä, onkohan tämän Nenosen kirjan tarkoitus vähätellä kristinuskon pahuutta vai onko tutkimus ihan pyyteetön. Aloin juuri lukemaan kirjaa (kiitos vinkistä), katsotaan sitten, mitä ajattelen.

    VastaaPoista