24. marraskuuta 2011

Aino Kallas: Sudenmorsian (1928)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 45/442
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: oma ostos

Seuraavien kuukausien aikana Morren maailmassa perehdytään varmaan enemmänkin Aino Kallaksen tuotantoon. Haluan antaa jokaiselle jutulle oman tilansa, siksi nämä eivät ole yhteispostauksessa. Otavan julkaisema Valitut teokset kokoelma sisältää tarinat Katinka Rabe, Barbara von Tisenhusen, Reigin pappi, Kertomuksia ja nyt käsittelyssä oleva Sudenmorsian, joka on myös graduni toinen tutkimuskohde.

Sudenmorsianta on käsitelty kirjablogeissa yllättävän paljon ollakseen klassikko, jonka julkaisusta on jo vierähtänyt aikaa. Blogit kun yleensä taipuvat enemmän uutuuksien suuntaan. Sudenmorsian on luettu ainakin seuraavissa blogeissa: Koko lailla kirjallisesti, Booking it some more, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä ja Naakku ja kirjat -blogissa.

Silmiinpistävintähän tässä teoksessa pintatasolla on sen kieli. On makuasia, miten siihen suhtautuu, mutta minuun se kolahtaa kuin metrinen halko. Tarina olisi paljon vaisumpi ja tylsempi tavallisella kirjakielellä. Arkaainen, jylhä kieli kuuluu ehdottomasti tähän tarinaan. Tarinahan kertoo siis Aalosta, joka daimonin houkuttelemana lyöttäytyy Hiidenmaan susilaumaan muuttuen ihmissudeksi. Aalo viettää kaksoiselämää; päivät Piidrikin siveänä vaimona, yöt kiihkeänä sutena. Lopulta Aalo jää kiinni ja kuolee sekä ihmishahmossaan, että sudenhahmossaan.

Mutta koska hän vaimoansa näin ristimänimeltä kutsui, joka hänelle kerran P. Kasteessa oli annettu, niin sudentaika laukesi, ja Aalo seisoi yhtäkkiä hänen edessänsä ihmisen hahmossa, mutta ilkialastomana, niinkuin juuri kylystä tullut. Vaan suden nahka oli pudonnut sykkyräksi hänen jalkoihinsa, niinkuin perhosen kotelo. (s. 273)

Tarina on lyhyt, vain 45 sivua, mutta Kallas saa siihen tavattomasti voimaa ja tasoja. Tämä ei syyttä suotta ole klassikko. Tässä on valtava määrä luontokuvausta, joka elää voimallisella tavalla tarinan mukana alkaen aina kauniista "suvi huomenesta" aina kirpakoihin yöpakkasiin saakka.

Sudenmorsianta tituleerataan myös balladiksi ja sitä se kaikessa surullisuudessaan on. Kertojahahmo näkee Aalon uhrina, mutta Hiidenmaan yhteisö suhtautuu häneen kuin saastaiseen viholliseen. Aalon loppu on kauhistuttava. Jo siksi, että se on kaksinkertainen, mutta myös siksi, että hänet tuhotaan läheisimpiensä taholta.

Sudenmorsian on erinomainen teos. Siinä näkyy 1600-luvun aikalaisuus noituuspelkoineen ja uskonnon vahvana läsnäolona. Rokotan pisteissä lähinnä sitä, että olisin mieluusti lukenut tarinaa vielä pidempään. Tällä olisi ollut varaa venyä, vaikka ei tämä nytkään vajaaksi jää. Suosittelen tätä lämpimästi ihan kaikille.

5 kommenttia:

  1. Komppaan, kieli toimii tässä :-)

    VastaaPoista
  2. Odotan innolla Kallas-postauksia! En ole lukenut Kallakselta mitään enkä tosiaan tiennyt esim. että Sudenmorsian on noin pienimuotoinen kirja.

    VastaaPoista
  3. Sudenmorsian ei ollut minulle elämää suurempi kokemus, mutta ymmärrän kyllä hyvin, miksi se on niin suuri pieni teos. Ja täytyy sanoa, että se on jäänyt vahvasti mieleen, vaikka lukemisesta on jo aikaa.

    VastaaPoista
  4. Kiinnostuneena odotan myös selontekoja noista muista Kallaksen kirjoista, Sudenmorsian on luettu ja hyväksi havaittu mutta ymmärtääkseni ne muut ovat erilaisia...
    Pituuden kasvattamisesta en ole niin varma, minusta tällaisen tarinan joka kielen ja tyylin puolesta näyttäytyy arkaaisena kerrottuna tarinana kuuluukin olla tiivis...

    VastaaPoista
  5. Booksy, kyllä :)

    Luru, kaikki Kallaksen jutut tuntuvat olevan (ainakin nykymittapuulla) varsin lyhkäisiä tarinoita.

    Karoliina, Sudenmorsian jää tosiaan aika vahvana muistijälkenä mieleen.

    hdcanis,totta on, että tiivis pitää olla. Miksikään monisatasivuiseksi romaaniksi tämä ei taipuisi millään. Mutta edes vähän lisää... Ihan pikkuisen vain :D

    VastaaPoista