24. lokakuuta 2011

Yllytyshullu

"Ei minulla ole aikaa" on pääasiallinen tekosyyni sille, etten saa kirjoitetuksi. Tätä samaa virttäni kävin vinkumassa myös Ahmun Vinttikamarissa, kun hän kirjoitti juttua NaNoWriMosta.

NaNoWriMo tulee siis sanoista National Novel Writing Month ja homman jujuna on kirjoittaa 50 000 sanainen romaani marraskuun aikana. Se tietää n. 1700 sanaa päivässä. Suomalaiselle tämä on vähän haastavampi, kun suomessa ei ole artikkeleita, mutta pitäähän sitä tavoitteita olla.

Marraskuu kieltämättä on haasteellinen kuukausi näin opiskelijanäkökulmasta. Pitäisi saada aikaan muutakin sillä saralla; luvassa on esseitä, tenttejä, gradujuttua ja muuta mukavaa.
Mutta tarvitsen tätä silti. Mitä hävittävää minulla on? Nanoon osallistuminen ei maksa mitään ja mukaan voi hypätä ihan omassa itsenäisessä hiljaisuudessaankin (ei siis julkista painettakaan). Jos en saakkaan kasaan 50 000 sanaa, niin mitä sitten?

Tavoitteenani on saada se 50 000 sanaa, mutta en edes haaveile tekstin olevan silloin valmis. Haluan vain rungon kasaan. Hiomista, historiallisten faktojen tarkistelua ym. teen sitten myöhemmin. Kunhan nyt saan vain tämän pääasian paperille.

En ole koskaan aiemmin osallistunut tähän enkä tiedä sopiiko tämä minulle ollenkaan. Mutta kokeilemalla se tämäkin selviää. Lupaan ainakin silloin tällöin raportoida tännekin kuinka homma etenee vai eteneekö se lainkaan...
Oikeastaan tämä tuntuu aika jännältä!

Rekkauduin tuonne Nanon sivuille ja ilokseni siellä on myös ihan Finland-foorumikin. Onko muita Nanottajia?

18 kommenttia:

  1. Go Morre! XD

    Kunhan wrimon nettisivujen kirjoittajakaveri -osio päivittyy, niin voit hakea minut tällä tutulla nimimerkillä ja klikata kirjoittajakaveriksi :)

    VastaaPoista
  2. Heh, kiinnostava idea mutta kun lukijanakin olen enemmän tuonne novellien, pienoisromaanien ja esseiden suuntaan kallellaan niin 50k-sanainen romaani on hyvin vieras ajatus...

    Tietty sitä voisi asettaa itselleen vaikka jonkun oman haasteen, kirjoittaa marraskuun aikana 30 raapaletta (tasan sadan sanan mittaisia novelleja) tms.

    VastaaPoista
  3. Olisipas aivan ihana projekti! Mutta kun tässä vauva-arjessa ihan arkisen kirja-arvion kirjoittamiseen saa etsimällä etsiä aikaa, niin ehkä olen realisti tällä kertaa. Mutta seuraan kyllä mielenkiinnolla teidän kirjallisia pyrintöjänne ja hurraan katsomossa!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä, mahtava juttu Morre!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille tsempityksistä. Niitä varmasti tarvitaan :)

    VastaaPoista
  6. Juu tsemppiä vaan, samassa veneessä ollaan... :)

    VastaaPoista
  7. Ihan varmasti pystyt tuohon! Niin kuin Facebookissa kerroin, aloitin NaNoWriMon vuonna 2007, mutta lähdimme sitten lomamatkalle Balille, ja vaikka _ajattelin_, että voisin kirjoittaa sielläkin, niin ei siitä lopulta mitään tullut.

    Mutta ensi vuonna julkaistavan esikoisromaanini käsikirjoituksen ensimmäisen (kustantajille lähetetyn) version kirjoitin noin kahdessa kuukaudessa. :)

    VastaaPoista
  8. Onnea matkaan, Morre!

    Minä haaveilin joskus kirjoittamisesta, mutta keskityn kuitenkin ihan vain lukemiseen :)

    VastaaPoista
  9. Mä yritin viime vuonna enkä päässyt kuin vähän alkuun. Pitäisi vaan päättää, että yritänkö uudestaan tänä vuonna eri idean kanssa.

    VastaaPoista
  10. Tsemppiä haasteeseen! On varmaan hyvä lähtökohta tuo, että pyrit rungon aikaansaamiseen. Viilauksen voi tehdä sitten toisessa kuussa :-)

    Kyllähän tuo kiinnostaisi tuo haaste, mutta on niiiiin monta muutakin proggista päällä... saa nähdä.

    VastaaPoista
  11. Suuret onnittelut! :)
    Ja tsemppiä kirjoittamiseen myös - tietenkin.

    VastaaPoista
  12. Paljon Onnea Rakkaudesta kirjaan -palkinnosta!

    VastaaPoista
  13. Onnittelut hienosta palkinnosta! :)

    VastaaPoista
  14. Onnea täältäkin suunnalta tämänpäiväisestä mahtavasta tunnustuksesta!

    VastaaPoista