8. lokakuuta 2011

Luova vartti

Päätin ehdottomasti tulla jakamaan kanssanne tämän riemun. Kuten eilen kerroin, lokakuu on kirjoituskuukausi. Tänään olin Hämärän rajamailla -kirjoittamiskurssilla, joka on Työväenopiston lyhyt kurssi fantasiakirjoittamisesta. Pitkää kurssia en kaivannutkaan, sillä pääpointti olisi edelleen työstää gradua eikä haihatella muita juttuja.

Nyt ensimmäisenä kurssipäivänä aikaa kului lähinnä esittelyyn ja käytännön asioista sopimiseen. Mutta yksi harjoituskin tehtiin. Jokainen kertoi ensin pienen jutun, jossa voisi olla jotain yliluonnollista. Juuri sellaisen, jonka on kuullut vaikka isovanhemmilta tai kaveriporukalta. Mihin uskoi lapsena tai jopa minkä on kokenut itse.
Seurasi koko joukko hassuja ja jännittäviäkin juttuja sekä arvoitukseksi jääneitä ilmiöitä. Sitten olikin tehtävänä "varastaa" (ei kopioida!) toiselta ryhmäläiseltä kuultu juttu, ja muokata siitä oma versio tarinaksi. Aikaa oli n. 15 minuuttia. Ja ei muuta kuin kynä sauhuamaan.

Sain jo tästä tärkeän opetuksen itselleni. Kuinka pienestä jutusta voikaan syntyä tarina! Eihän tekeleestäni pitkää juttua tullut. Noin 350 sanaa. Mutta kuinka vähästä voi saada irti. Ällistyttävää!

Ja koska edellisestä jutustani onkin jo aikaa, päätin myös jakaa teidän kanssanne tämän luovan vartin tuotokseni:

VOITTOPUTKI
Sinä kesänä jäin ilman kesätöitä. Tunnustan olleeni hiukan laiska ja jälkijunassa työnhaussa. Kevät meni hiukan huuruisesti uudenvuoden muuttuessa ystävänpäiväksi, siitä pääsiäiseksi ja äkkiä olikin vappu ja terassikelit.
 Katselin kaupassa ankeaa puurohyllyä. Olin jo valmis tirvaisemaan Elovena-neitoa kuonoon. Puurokiintiöni alkoi olla täynnä. Kahden euron kolikko pyöri hikisissä sormissani. En enää tällä viikolla voisi pyytää rahaa äidiltäkään, kun edelliset almut olivat huvenneet käsittämättömällä tavalla Roskapankkiin.
 Kävelin kaupasta kiukkuisena ulos ja mulkaisin sen nurkassa kyyhöttävää romanikerjäläistä. Menisivät töihin nuokin.
     -Tempujaa! Rahaa! kuului aksenttivahvuinen huuto.
Käännyin katsomaan huutajaa. En ollut ikinä nähnyt niin isoa mustaa miestä. Pituutta oli varmasti yli kaksi metriä. Hän seisoi retkipöydän takana ja pyöritteli pöydällä kolmea pahvimukia.
      -Tempujaa! Rahaa!
Lompsin lähemmäksi. Tämä oli uutta kerjäläisiin nähden.
      -Anna kolikko! Teen tempun, arvaa ja voittaa lisää rahaa!
 Sama kai se oli. Ei kahdella eurolla mitään saisi kuitenkaan. Ojensin kolikon äijälle. Hän laittoi rahan yhden mukin alle ja pyöritteli sitten kaikkia kolmea pahvimukia sekoittaen pääni täysin. Itsekseen äijä mutisi jotakin käsittämätöntä.
      -Nyt sinä arvaa!
Tuijotin kolmea mukia. Arvaamiseksi tämä todella menisi.
Osoitin vasemmanpuolimmaista mukia ja äijä puhkesi leveään hymyyn. Valkoinen hammasrivistö hohti moitteettomana.
      -Ja katso! Äijä henkäisi.
Mukin alta paljastui kaksi kahden euron kolikkoa. Tuijotin miestä. Hän ei varmasti ollut laittanut sinne mitään.
      -Toinen kerta? Musta mies kysyi yhä hymyillen.
Nyökkäsin sanattomana ja taas äijä pyöritteli ja mutisi.
      -Nyt sinä arvaa!
Osoitin nyt keskimmäistä mukia ja taas äijä hymyili.
      -Ja katso!
Mukin alta paljastui neljä kahden euron kolikkoa. Kirosin, ettei minulla ollut ollut kaksikymppistä.
      -Vielako? Äijä hymyili.
Nyökkäsin.

Ryntäsin muutamaa tuntia myöhemmin onnesta soikeana Roskapankkiin. Taskuni olivat täynnä kolikoita. Taatusti yli satanen! En ollut hävinnyt kertaakaan.
 Tilasin sinä iltana tuopin jos toisenkin. Elämä oli ihanaa, kuten siinä mielentilassa on tavallista.

Seuraavana aamuna löysin itseni jälleen kaupalta. Olo oli karmea. Tärisin ja tutisin. Pelkäsin helvetisti. Pyörittelin sormissani kahden euron kolikkoa. Muuta minulla ei enää ollut. Katselin ympärilleni eikä eilistä äijää näkynyt missään. Kirosin.
 Pyörin Ikuisen vapun aukiolla eksyneenä ja turhautuneena, kun katseeni osui kadun toiselle puolelle. Äijä!
Riemastuin suunnattomasti ja ryntäsin kadun poikki hänen luokseen.
      -Ja katso! olivat viimeiset sanat, jotka kuulin juuri ennen ratikan jarrujen kirskuntaa ja pimeyttä.
Tällaisia tarinoita täällä tänään. Kokeilkaa tekin vastaavaa harjoitusta!

6 kommenttia:

  1. Mahtava! Olisin lukenut pitempäänkin, mutta toisaalta lopun yllätys olikin ehkä parasta! Onnittelut! :D

    VastaaPoista
  2. Olipa jännä! (ja voi nuorukaista..) :)

    VastaaPoista
  3. Hahhah, hyvä, jännittävä! Ikuisen vapun aukio on hykerryttävä.

    Minäkin pidän lyhyistä harjoituksista, joissa saa irrotella.

    Mukava, kuulla, että olet kirjoittajakurssilla!

    VastaaPoista
  4. Morre, pistäydypä kylässä! Siellä on sinulle jotakin... :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kehuista :)

    Ja Amma, pistetäänpäs tunnustus käyntiin... :)

    VastaaPoista
  6. Pakko tulla avautumaan, kun tarinassasi mainittiin tuo Kallion ylväs kuppila. Siellä tapasin mieheni yli 16 vuotta sitten ja siitä asti paikalla on ollut mielessäni lämmin paikka.

    Hauska oli tarinasikin!

    VastaaPoista