16. lokakuuta 2011

Kivistö, Riikonen, Salmenkivi & Sarasti-Wilenius: Kirjallisuus antiikin maailmassa (2007)

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 607
Pisteet:  4/5
Mistä minulle: oma ostos

Antiikin kirjallisuuden kurssia varten meillä oli tentittävänä yksi teoriakirja; Kirjallisuus antiikin maailmassa. Aluksi ihmettelin, että meinataanko tosiaan yhdellä kirjalla pärjätä.
Teoksen luettuani en enää ihmettele.

Kirjallisuus antiikin maailmassa on hyvin kattava esitys. Se on perusteellinen, ehkä jopa liiallisuuksiin saakka, jos ajatellaan lukijaa, joka haluaa vain päällisin puolin perehtyä aiheeseen. Mutta toisaalta, miksi tekisi vain pintapuolisen yleisesityksen etenkin kun tällaiselle perusteelliselle suomenkieliselle kirjalle on ollut kysyntää?

Nimittäin selkeys on tässä teoksessa hiottu huippuunsa saakka. Jokainen artikkeli on itsenäinen kokonaisuutensa, joten tästä voi lukaista vaikka vain  ne aiheet, joka ovat erityisen kiinnostavia. Artikkelit tukevat, mutta eivät toista toisiaan. Niiden rakenne on johdonmukainen; ensin yleisselvitys aiheesta, historiaa/taustoja, sitten kreikkalaiset tekijät, roomalaiset tekijät ja lopuksi vaikutus meidän päiviimme saakka ja loppuyhteenveto.
Olen valitettavan harvoin näin hiottuun kokonaisuuteen törmännyt.

Artikkelit selvittävät lukijalle antiikin kirjallisuuden määrittelyjä, maantieteellisiä seikkoja, asemaa omana aikanaan ja nykyään, kirjailijoiden ja lukijan asemaa, sekä tietysti lajeja ja tekijöitä. En näin maallikkona osannut oikein kaivata tähän yhtään enempää tietoa.
Hauskojakin juttuja täällä oli. Kukapa ei voisi kiinnostua antiikin runoudesta, kun esimerkkinä otetaan esiin vaikkapa Catulluksen runo, jossa Attis-nuorukainen vahingossa kastoroi itsensä seuratessaan hedelmällisyyden jumalattaren palvontamenoja.
En myöskään osannut arvatakaan, että niin moni sananlasku ja eläintarina on peräisin antiikin ajoilta asti. Esimerkiksi tuttu tarina kaupunkilaishiirestä ja maalaishiirestä on Horatiuksen ylöskirjaamaa (luultavammin vielä vanhempaa suullista perinnettä) n. 30-luvulla eaa. Olen luullut tarinaa paljon uudemmaksi, ehkä keskiaikaiseksi.

Hiukan raskassoutuinen Kirjallisuus antiikin maailmassa kuitenkin on. Jyhkeä sivumäärä, paljon asiaa ja tiivistä fonttia. Kuvia ei juurikaan ole, joten mikään selailu ja katseluopus tämä ei ole. Paikoin sai tekstiin keskittyä ihan tosissaan (s.254-255):
‎Suomen kirjallisuudessa Uuno Kailaan 'Vaeltajan oodi' on tiukkaan sapfiseen stroofiin kirjoitettu horatiuslainen oodi, mutta ekspressionistisia kuvia käyttävä, eksistentaalisia ongelmia esille tuova runo.
 Tämä nyt on ääriesimerkki, mutta miksikään kansantajuisuuden multihuipentumaksi teosta ei kuitenkaan voi sanoa.

Kirjallisuus antiikin maailmassa sopii siis erityisen hyvin niille, jotka ovat asiasta erittäin kiinnostuneita. Jos antiikin kirjallisuus kiinnostaa vain hiukan yleissivistyksen nimissä, niin tämä saattaa olla liian raskas vaikka tästä saakin  irti paljon yksittäisten artikkelien myötä.
--
Olipa jylhä aihe 300. postaukseksi Morren maailmassa!

1 kommentti:

  1. Jylhä aihe tosiaan! :) Kirja vaikuttaa varsinaiselta täsmäopukselta, mikä on erittäin hyvä. Kansi on hieno, tuota kuvaa voisi katsella vaikka kuinka kauan!

    VastaaPoista