14. lokakuuta 2011

Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka (1993)

Miecz przeznaczenia
Suomennos: Tapani Kärkkäinen
Käännösvuosi: 2011
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 404
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Omalaatuinen Noituri -sarja on päässyt toiseen osaansa. Kohtalon miekka on minusta jopa hitusen parempi kuin edeltäjänsä Viimeinen toivomus, joka palkittiin Tähtivaeltaja-palkinnolla Suomessa.

Edellisen osan tapaan noituri Geralt Rivialainen jatkaa vaelteluaan ympäriinsä tuhoten hirviöitä henkensä kaupalla. Yhä edelleen minua miellyttää se, ettei Geralt ole ylivoimaisen täydellinen sankari. Hän haavoittuu, mokaa ja tekee toisinaan typeryyksiäkin. Hän saa voimansa huumeiden tapaisista eliksiireistä, joiden käytöllä on oma hintansa.

Kohtalon miekka ei ihan niin paljoa käytä hyväkseen tunnettujen satujen kaavaa kuin ensimmäinen Noituri-kirja. Tämä osa on hitusen romanttinen, mutta romantiikan karttajat älkää säikähtäkö! Ei tätä voisi romanttiseksi kirjaksi kokonaisuudessaan tutkia. Geraltilla (ja vähän Valvatillakin) on vain hiukan pulmia naisten kanssa.
Naispulmista välillisesti johtuen tämä osa on myös pohdiskelevampi. Inhimillisyys, tunteet, usko kohtaloon ja rotujen väliset yhteenotot puhuttavat. Sapkowski ei väännä asioita rautalangasta (tyyliin: tämä on pahaa ja tämä on hyvää), vaan esittele kolikon sen molemmilta puolilta.

Näistä piirteistä huolimatta Kohtalon miekka on toimintaa, kieroutunutta huumoria, seksiä, verta ja väkivaltaa sopivissa mittasuhteissa. Mukana toiminnassa on trubaduuri Valvatti, josta pidin yhä enemmän. Valvatti on oivallinen Geraltin vastapari, mutta tätäkään ratkaisua ei ole tehty kliseitä noudattaen. Valvatti ei ole se sankarin tyhmä apuri, jonka osuus on olla vain koominen. Valvatti on toki hauska, mutta hän on paljon muutakin.
Myös edellisestä osasta tuttu velhotar Yennefer on mukana ja häneen tutustutaan enemmän. Yennefer tahtoo Geraltilta jotakin, mutta voiko Geralt antaa sen hänelle...
Dryadien metsästä löytyvä Ciri -prinsessa aiheuttaa noiturille päänvaivaa ja on oivallinen lisä sarjan henkilögalleriaan.

Pientä miinusta annan edelleen novellimaisesta rakenteesta. Se on hiukan häiritsevä, vaikka osasinkin nyt varautua siihen paremmin. Tarinat nivoutuvat yhteen löyhästi ja vaatii lukijalta päänvaivaa. Se ei sinänsä ole huono asia, mutta en ole varma sopiiko tällainen ratkaisu tähän tarinaan. Kyse on osin tietysti tottumattomuudestakin; tällainen rakennetyyppi on harvinainen fantasiakirjallisuudessa.

Lopuksi ei voi muuta kuin odottaa jatkoa. Toivottavasti tämän sarjan suomentamista ei jätetä kesken, sillä Noituri-sarja on mahtava tuulahdus fantasiagenreen.

14 kommenttia:

  1. Kiitos lukuvinkistä Morre, laitetetaan tämä listalle sitten kun saat Chrestomancin maailmat kahlailtua läpi :) Vaikuttaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  2. Juuri tällä viikolla lainasin tämän ja ykkösosan miehelle, saapa nähdä mitä hän sarjasta kovana fantasiagengren fanina pitää :)

    VastaaPoista
  3. Kiinnostavaa. Tällainen olisi kiva lukea, onko puolalainen kirjailija? Stanislaw Lemin jälkeen en ole puolalaista kirjaa lukenutkaan.

    VastaaPoista
  4. linnea, olisikin kiva lukea muidenkin bloggauksia tästä :)

    Susa, jos muistat, niin kerro mitä hän piti!

    Jokke, juu. Puolalainen kirjailija. Lisäksi suomennos (edelleen erittäin hyvä) on tehty suoraan puolan kielisestä alkuperäistekstistä :)

    VastaaPoista
  5. Hmm, taidan olla vakuuttunut! Lisään tämän ja ekan osan muistilistaan... kuka tietää vaikka tulisi kirjamessuilla vastaan :-)

    VastaaPoista
  6. Hmm, kiitokset tästä! Luin Viimeisen toivomuksen jokin aika sitten, ja kun en ollut yhtään osannut varautua novellimaiseen rakenteeseen, olin kirjan luettuani lähinnä äimistynyt :). Kun kirjan lukemisesta on kulunut aikaa, sen arvo silmissäni on itse asiassa kohonnut ja nyt haluaisinkin lukea tämän toisen osan!

    VastaaPoista
  7. Sapkowskin maailma alkaa saada päässäni kohta maagisia mittasuhteita. Tämä johtunee paljolti siitä, että olen myös Witcher-pelien ystävä.

    Ensimmäisessä kirjassa oli paljon kohtia, jolloin tuntui että tarina ei jaksa kiinnostaa. Usein kävi myös niin, että kun johonkin kohtaukseen alkoi tulla imua, se loppui kesken. Tämä tietysti johtuu osittain novellimaisesta rakenteesta.

    Nyt luen parhaillaan toista kirjaa, eikä ensimmäisen kirjan aikana koettuja ongelmia ole näkynyt. Olen käytännössä ahminut kirjan puoleen väliin.

    Ainoa asia, mitä pysähdyin miettimään, oli se että sopiiko naisesta (naisvelhosta) taisteleminen Geraltin luonteelle? Onko tämä uskottavaa toimintaa yltiöcoolilta noiturilta?

    VastaaPoista
  8. Morre, oletko ajatellut sitä, että kritisoimasi novellimainen rakenne saattaa olla yksi avaintekijä, jolla kirjailija saa lukijan koukutettua?

    Kirjan loppuun lukemisesta on nyt kulunut pari-kolme viikkoa, ja on ollut aikaa pohtia sitä, miksi tarina vei minut ja monet muut mennessään. Tähän asiaan voi tietysti kukin vastata vain omasta puolestaan. Uskon kuitenkin, että novellimainen rakenne ja sen mukanaan tuoma vaihtelevuus on se pieni jippo, jolla tämä fantasia saa lukijan tarttumaan kirjaan aina uudestaan. Perinteinen hyvän ja pahan taistelu loistaa poissaolollaan. Hirviöt ja sankarit voivat osoittautua täysin päinvastaisiksi todellisuudessa. Kaikki tämä jatkuva yllätyksellisyys ja novellimainen rakenne pitävät lukijan varpaillaan, ja ennen kaikkea: koukussa.

    Seuraavaa osaa ja ensi kesää odotellessa.

    VastaaPoista
  9. Markus, (hitsi, en ollutkaan huomannut tuota edellistä kommenttiasi!) voit olla tietysti oikeassa tuosta rakenteesta. Se ei estä silti minua olemaan pitämättä siitä ;)

    Minusta novellikokoelmaan voi sopia jokin yhteneväinen juttu. Vaikkapa juuri keskushenkilö. Mutta minä pidän enemmän silloin siitä, kun rakenne on kuin kukka; keskushenkilö on se keskellä oleva ja tarinat ovat erillisiä terälehtiään.
    Tämän rakenne on taas kuin lanka; ydinnauhana on keskushenkilö ja tarinat kietoutuvat sen ympärille kronologisessa järjestyksessä.
    En tiedä saiko tästä selvityksestä mitään tolkkua :D Mutta makuasiahan se on.
    Tästä rakenteesta tulee mieleen myös pelit; jokainen novelli on kuin yksi pelikenttä/-taso, jotka ovat sitten löyhästi kytköksissä (päästäksesi tasolle B, sinun täytyy läpäistä taso A). Se sopii peleihin, mutta ei kirjoihin (minun mielestäni siis).

    Ja minusta naisvelhosta taistelu sopii Geraltille. Täytyyhän sankarilla olla jokin heikkouskin ;-)

    VastaaPoista
  10. Nyt sain kirjan vihdoin luettua ja uskalstin tulla katsomaan sinun ajatuksiasi. :D

    Hyvä huomio tuo, että Valvatti toimii vastinparina Geraltille. Kuten myös Markun mietteet siitä, että sopiiko naisesta taistelu Geraltille. Minulle tuli jälkimmäisestä mieleen se, että miten paljon Geraltin toiminnasta on pelkkää nautinnonhalua tai odotuksenmukasta toimintaa... Vai löytyykö sieltä oikeaa tunnettakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi kirjan teemoista oli loppujen lopuksi nimenomaan se, onko Geraltilla tunteita. Aiemmin on ajateltu, että noitureilla ei voi olla, johtuen prosessista, jonka he käyvät läpi tullakseen noitureiksi, mutanteiksi. Geraltin hahmo on uraauurtava. Hän osoittaa omalla toiminnallaan ja ajattelullaan, että kykenee myös tuntemaan. Nautinnonhaluinen hän toki on ja saa oikeutusta sen kaltaiseen toimintaan olemalla noituri, mutta syvällä piilee ilmeisen paljon tunteita. Tätä asiaa en osannut ennustaa, kun tartuin tähän toiseen kirjaan. Mutta jälkikäteen ajateltuna, onhan se aika odotettu kehityssuunnan valinta kirjailijalta.

      Poista
    2. Markus, aivan totta! Tuli vielä äsken mieleen, että kun Geralt pohtii, toimiiko vain odotusten mukaan, hän ei vaikuta kuitenkaan ole ihan varma, mitä odotuksia totuttaa: niitäkö, ettei noitureilla ole tunteita, vai niitä, joita ihmisillä yleisesti odotetaan olevan. Mielenkintoinen aihe. :)

      Poista
    3. Geralt on enemmistön ja vähemmistön välissä, todellinen väliinpuotoaja siis. Hänen täytyy luoda oma viiteryhmänsä yksin, koska on tunteva noituri. Oma tänä vuonna ilemstyvä kirjani "Haarautuva puu", anteeksi että mainostan, käsittelee samaa teemaa todellisessa maailmassa. Varmasti siitäkin syystä pidän Geraltin hahmosta niin paljon.

      Poista
    4. Ah! Ihanaa! Keskustelua! :)

      Geraltin tunteiden pohdinta oli minustakin ehdottomasti tämän kirjan ansio. Monesti tunneasiat tuppaavat lipsumaan sentimentaalisuuden puolelle, mutta tässä ei toimittu niin.

      (Ja Markus, tuota en laske mainostamiseksi. Liittyihän se selvästi asiaan!)

      Poista