15. elokuuta 2011

MusaMaanantai 02: Kappale, jota inhoan

Kuuntelen nykyisin aika harvoin radiota. Ihan siitä syystä, että siellä harvemmin soi musiikkia, josta pidän. Eli inhokkikappaleiden valinnassa uhkaisi lähinnä iskeä runsauden pula.
Niinpä päätin rajata tämän kysymyksen kohdalla asiaa niin, että bändin/laulajan tai genren pitäisi olla sellainen mistä noin normaalisti pidän, mutta ko. kappale on vain inha. Sellaista kohtaa nimittäin tässä haasteessa ei ole luvassa.
Pienen pähkäilyn jälkeen päädyin tähän:
CMX:n Nahkaparturi ei ole koskaan avautunut minulle vaikka noin muuten pidän CMX:sta valtavasti. Onhan tämä tietysti kovasti paljon erilaisempaa kuin hitit Ruoste, Siivekäs ym., mutta en siltikään kykene nielemään tätä millään vaikka olen useita vuosia yrittänytkin.
Kun ei aukea, niin ei aukea.

1 kommentti:

  1. Mie taas olen jostain syystä aina pitänyt tästä kappaleesta, vaikkei se nyt ihan ykkössuosikki bändiltä olekaan.

    Mietin muuten itsekin tätä kysymystä juuri tältä samalta kantilta, sillä inhokeista olisi paljon hankalampi valita vain yhtä.

    VastaaPoista