21. elokuuta 2011

Kari Hotakainen: Jumalan sana (2011)

Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 324
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Ihmisen osan jälkeen Hotakaisen uutuus sekä pelotti, että houkutti. Osuuko Hotakainen jälleen napakymppiin? Voiko parempaa kirjaa ollakaan kuin Ihmisen osa?
Ei voi.

Jumalan sana on yhdenpäivänromaani. Lajityyppi, jonka kanssa en ole oikein koskaan tullut kunnolla toimeen. Se kertoo toimitusjohtaja Jukka Hopeaniemen matkasta Saariselältä Pasilaan firman entisen autonkuljettajan, Armas Kallion, kyydissä. Hopeaniemellä on Huomenta Maa -ohjelmassa ainutlaatuinen esiintyminen, joka muuttaa monenkin ihmisen elämän.

Jumalan sanan aihepiiri pyörii pitkälle taloudessa ja markkinavoimissa, mutta myös ihmisyydessä ja yhteiskunnassa. Talousaihe ei ole myöskään koskaan ollut minun juttuni, joten siksi arvosana on "vain" 4½. On käsittämätöntä, että kirjailija kykenee kirjoittamaan upean kirjan vaikka en pidä sen lajityypistä enkä aiheesta. Minun kohdallani ainoastaan Stephen King (Hotakaisen lisäksi) voisi kyetä moiseen.

Tästäkin huolimatta luin kirjaa ajoittain suorastaan itku kurkussa. 'Niin hyvää ettei sanotuksi saa' -sanonta kävi mielessä usein. Tiedättekö sen tunteen, kun jokin on niin hyvää että tekisi mieli suorastaan itkeä silkasta ilosta? Jumalan sana on juuri sitä.
Hotakainen ei petä. Hän sivaltaa jälleen sanansäilällä vakuuttavasti. Iskut ovat pieniä viiltoja; ensin suorastaan kutittavat, sitten tihkuvat, lopulta kirvelevät. Osuu ja uppoaa.

Te olette epäpoliittinen sukupolvi. Ja se näkyy kaikessa mitä teette. Ette seuraa politiikkaa, koska joku sanoi sen olevan tylsää. Ette ymmärrä sitä, joten vähättelette sitä. Kolmen soinnun ja viidentoista tatuoinnin rokkari sanoi televisiossa, että poliitikot ovat niitä pukumiehiä ja jakkunaisia, ei niitä kannata kuunnella. Ja rokkarin sana tuli lihaksi ja siitä lihasta tulitte kylläisiksi. Ja samalla muutuitte epäpoliittisiksi, suuria asiakokonaisuuksia vieroksuviksi humoristeiksi. Jätitte politiikan, hyvän sirpin, pellolle ruostumaan. Myöhäistä vinkua, jos ette ylikasvaneen heinän läpi näe eteenne. (s. 79)

Ajomatka pohjoisesta etelään on huima matka sekä Armas Kallion että Jukka Hopeaniemen maailmaan. Näen tässä paljon symboliikkaa, mutta saatan ylitulkitakin. Pohjoisesta etelään on matka ylhäältä alas. Mutta alhaalta katsoen matka jatkuu yhä, mutta sen suunta jää arvoitukseksi. Alhaalla on helvetti, ylhäällä paratiisi. Armas Kallio on nimensä mukainen mies. Hopeaniemi on hopeaa. Hävitty hopea.
Ja kaiken tämän kehystää markkinatalous, josta saa hienon symboliikan koko elämälle.

Taustalla pyörii Saara, Armas Kallion peliongelmainen tytär, ja Uljas Hopeaniemi, Ukko. Ukko on nauhoittanut puhettaan kaseteille ja ne ovat tarkoitettu vain Armaksen, luotetun autonkuljettajan, ja poikansa Jukan korviin. Mutta jaksaako Ukkoa enää kuunnella? Onko alkoholisoituneella, jo kuolleella talousjohtajalla mitään kuuntelemisen arvoista sanottavaa? Ukko on poissa, mutta silti vahvasti läsnä.
Saara on pulassa. Peliriippuvuus on vienyt hänet ojasta allikkoon ja isä Armas tekee kaikkensa rakkaan tyttärensä pelastamiseksi. Ja kun tytär pelaa viimeisen pelinsä, onkin sen lopputulos ihan toisen ihmisen sanoista kiinni.

Jumalan sana on oiva nimi kirjalle. Se ei ole uskonnollinen tarina, vaan kysymys on siitä kuka tai mikä on kenenkin jumala. Ja kun sana muuttuu lihaksi, niin mitä sitten tapahtuu?

Hotakainen kuljettaa tarinaa taitavasti eteenpäin. Näkökulmat vaihtelevat Hopeaniemen, Kallion, Saaran ja myös toimittaja Kontiolahden välillä. Se pelastanee tämän turhalta vatuloinnilta, joka vaivaa useimpia yhdenpäivänromaaneja.
Odotin tältä ärhäkämpää loppua, mutta oikeastaan se ei olisi sopinutkaan tähän lainkaan. Tämän lopussa on omankaltaisensa huipentuma, jota en kyllä osannut odottaa. 

Näyttää siltä, että Hotakaisen sana vain vahvistuu ja vahvistuu. Juoksuhaudantie ja Ihmisen osa olivat vielä kilttejä kirjoja tähän verrattuna, vaikka niillä molemmilla oli dramaattisempi loppu kuin Jumalan sanalla. Sanansäilältään tämä on kuitenkin säälimättömämpi ja niin kovaksi keitetty kuin markkinatalous voi vain olla. Se ei tunne sääliä.
Jumalan sana ei armahda.

7 kommenttia:

  1. Joko tämä on ilmestynyt, kiitos vinkistä!

    En uskaltanut kuin vilkuilla juttusi, mutta hyvä jos on niin hyvää, ettei sanotuksi saa. Palaan kirjoitukseesi sitten, kun itse ole Hotakaisen hotkaissut. Kiitos Morre! : )

    VastaaPoista
  2. Juttusi perusteella hyvä kirja Hotakaiselta. Olen lukenut häneltä vain Klassikon ja Juoksuhaudantien, tämä voisi olla se kolmas :)

    VastaaPoista
  3. ilmeisesti minun on pakko kokeilla taas Hotakaista. katsotaan miten käy, kun ei erityisemmin pidä lajityypistä eikä kirjailijasta... talousaihe taas kiinnostaa, 2008 vuodesta alkaakin nyt selvästi tulemaan kirjoja.

    VastaaPoista
  4. Olitpa nopea! Olen lukenut Hotakaiselta vain Juoksuhaudantien, josta en innostunut. Pitäisiköhän yrittää vaikka tätä kirjaa.

    VastaaPoista
  5. Suosittelen erityisesti Ihmisen osaa Hotakaiselta. Se on ehkä helpommin lähestyttävä. Ellei sitten tosiaan ole kiinnostunut nimenomaan talousaiheesta.

    VastaaPoista
  6. Kari Hotakainen uudella kirjallaan Jumalan Sana iski sellaisen lämärin lukijan mieleen että että enpä ehtinyt mieltäni heilauttaa. Sisään meni.

    VastaaPoista