14. elokuuta 2011

Essi Tammimaa: Paljain käsin (2011)

Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 346
Arvosana: 2½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale

Paljain käsin on ollut paljonkin kirjablogeissa esillä. Osa blogisteista on tykännyt enemmän, toiset vähemmän. Erityisesti huomiota on herättänyt Tammimaan tapa käyttää sanoja ja kehittää jonkinlaisia uudissanoja. Toiset ovat tykänneet, toiset eivät.

Tarina kertoo siis kolmesta siskoksesta sekä heidän elämäntilanteistaan. Lisäksi saadaan sukupolviulottuvuus, kun tarinaa laajennetaan siskosten äitiin sekä hänen äitiinsä ja hitusen vieläpä hänen äitiinsä. Niinpä lähtökohdat tarinalle ovat minusta todella kiinnostavat ja tekevät tästä vahvan naisromaanin. Moni on verrannut tätä myös Riikka Pulkkisen Totta -teokseen.

Minun makuuni tässä oli kumminkin liian monta asiaa pielessä. Ensinnäkin ne sanat. On kyllä hienoa, jos onnistuu kehittelemään omaleimaisen kielen tai tavan käyttää kieltä. Tammimaalla jotkut sanat onnistuivat hyvin (itkunnyhinä, hiushaitulat), mutta valtaosin ne tuntuvat olevan kuin kiviä, joihin lukija kompastuu. Esimerkiksi oliivisaippualta uivahtaminen (so. tuoksuminen) ei todellakaan toiminut. Uivahdus kuulostaa minusta lähinnä vesilinnun äännähdykseltä.
Heräsi siis lähinnä kysymys miksi. Miksi Tammimaa koki tarpeelliseksi kikkailla sanojen kanssa. Monessa kohtaa tuntui siltä, että muutos oli tehty vain yhdellä kirjaimella; kuljutteli kirkasta nestettä kupissaan - miksei voinut olla huljutteli? Mikä pointti tässä oli?

Toinen pielessä oleva asia oli sukupuoliroolit. Tämä on vahvasti naisromaani, eikä siinä mitään. Mutta minusta tässä oli sellainen 'naiset hyviksiä, miehet pahiksia' -asenne, mistä en pidä lainkaan. Kaikki mieshahmot tässä romaanissa olivat enemmän tai vähemmän negatiivisia olioita, joissa ei oikein ollut mitään hyvää. Ja jos hyvää olikin, niin sekin piirre kääntyi lopulta pahaksi. Näin esimerkiksi Tanelin kohdalla, jonka ekohenkisyys meni lopulta jollakin tapaa liiallisuuksiin.
Eivät Tammimaan naisetkaan mitään pyhimyksiä olleet, mutta heistä rakennettiin enemmän selviytyjän kuva. Näin on toimittava, koska miehet ovat mitä ovat. Tällainen asenne saa minut ainut aina pahalle päälle.

Kolmanneksi Essi Tammimaa onnistui ujuttamaan romaaniinsa inhokkikliseeni, josta olen aina ajoin avautunutkin kirja-arvioissani. Yhdestä rakastelukerrasta raskaaksi -kliseen. Olen vain niin tympiintynyt siihen, että yksikin sellainen ärsyttää lukiessa (ja elokuvissa) välittömästi.

Noin muuten Paljain käsin oli ihan ok. Tarina kulki eteenpäin ja Tammimaa osasi hienosti kuljettaa lukijaa mukanaan eri aikakausissa vääntämättä asioita rautalangasta. Lisäksi pidin kovasti sisaruksista (Virva, Inari ja Varpu) ja heidän erilaisuudestaan. Kuitenkin edellä mainitut heikkoudet laskivat kirjan arvostusta silmissäni aika paljon. Harmillista sinänsä.

---
Lisäys jälkikäteen 15.8.11.
Osallistun tällä tietysti myös Keskiluokan arki -haasteeseen. Meinasi unohtua koko juttu!

10 kommenttia:

  1. En ole tätä lukenut eikä ole kauheasti ollut houkutustakaan lukea. Mutta tätä sinun arviotasi oli taas kerran ilo lukea, osaat panna asiat halki, poikki ja pinoon! Hyvin perusteltu :)

    Minun inhokkikliseeni on sellainen asetelma, että kirjassa/elokuvassa/tv-sarjassa/sarjakuvassa kuvataan joukkoa, jossa kaikki muut ovat miehiä, mutta yksi on nainen. Sitten se nainen on jonkun miehistä (joukon johtaja yleensä) tyttöystävä, ja ainoaksi rooliksi jää komppaaminen ja varjona oleminen. Se on jotenkin ärsyttävää, "otetaan tähän nyt yksi nainen niin ei olla epätasa-arvoisia" ja sitten kuitenkin kuvataan sitä naista ainoastaan jonkun tyttöystävänä.

    VastaaPoista
  2. Tuo "lukija kompastuu" kuvaa täysin minunkin fiiliksiäni... en vaan voinut olla takkuamatta noiden sanojen kanssa.

    Peesaan Sallaa, juttuasi oli ilo lukea :-)

    VastaaPoista
  3. Hauska, että luit tämän. Hauska lukea erilaisia ajatuksia ja näkemyksiä.

    Tuli nyt mieleeni kirjoitustasi lukiessa, että tässähän on hieman samalla tavalla naisten hyvistely ja miesten pahistelu kuin Oksasen Puhdistuksessakin. Eivät naisetkaan kuitenkaan pelkästään hyviä minusta ole, kummassakaan.

    Tässäkin isoäiti ei huolehdi tyttärestään, jättää ajelehtimaan maailman turuille ja toreille. Seuraava sukupolvi sitten yrittää tehdä toisin ja niin edelleen. Jokainen kuitenkin tahtomattaan toistaa sitä, mikä ydinnesteessä ui - historia toistaa itseään. Minusta tätä näkee jatkuvasti elävässä elämässä. Siksi naisten samankaltainen elämäntilanne oli uskottava ja perusteltukin.

    Sinänsä olen kyllä ihan samaa mieltä tuosta hyvä-paha -akselistosta. :D

    VastaaPoista
  4. Salla, tuokin klisee on kyllä kamala. Vähän sama ilmiö kuin ns. "kiintiöneekereissä".

    Booksy, jep. Se vain tuntui ajoin niin kompuroinnilta.

    Valkoinen kirahvi, yksi kirjablogien hauskin puoli - erilaiset näkemykset :)
    Eivät tässäkään tosiaan naiset hyvispyhimyksiä olleet. Mutta minusta asetelma oli niin, että naisen pahat teot johtuivat lähinnä juuri historiasta, ympäristöstä tms. Eivät naisesta itsestään. Mies taas oli paskiainen, koska oli mies.
    Naisten samankaltaiset elämäntilanteet ja ratkaisut eivät häirinneet. Ne tuntuivat luontevilta.

    VastaaPoista
  5. Minä niin haluaisin lukea tämän, ja muodostaa oman mielipiteeni, mutta meidän kunnankirjastossa tämä on vieläkin "hankinnassa", en ymmärrä kuinka se on mahdollista!?! Pari viikkoa sitten viimeksi tsekkasin.

    Muistan Morre, kuinka mainitsit tuon "yhdestä kerrasta raskaaksi" -kliseen "Ärsyttävät juonikuviot" -ketjussani, ja voin paljastaa, että ko. klisee löytyy myös näistä: Annamari Marttinen, Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä ja Kate Morton, Paluu Rivertoniin, joita kyllä muuten voin suositella sinulle :).

    VastaaPoista
  6. Tammimaan kieli oli yksi kompastuskivistä minullakin. Jotenkin koko kirjan ajan oli valmiiksi niskakarvat pystyssä, että minkähän sanaväännöksen sitä seuraavaksi hoksaa...

    En itse huomannut edes ajatella tuota naiset vs. miehet asetelmaa, mutta totta puhut!

    VastaaPoista
  7. Hah haa! Oli ihana lukea kirjoitustasi tästä, koska tosiaan annat palaa ja se on äärettömön raikasta. :)

    Etenkin nautin tämän lukemisesta siksi, että minä rakastin (!) Tammimaan kirjaa ja oli hauska palata sen tunnelmiin erilaisesta näkökulmasta. Minä en, tiedätkö, edes huomannut niitä uudissanoja. Tai toki huomasin, mutta en pysähtynyt miettimään minkään sanan kohdalla, ne eivät siis ihmetyttäneet. Uskon, että jonkun asian häiritsevyys kirjassa kertookin siitä, ettei kirjasta pidä eikä siihen osaa keskittyä, vaan kiinnittää huomiota juuri noihin pikkuseikkoihin ja tyylikeinoihin. Ne alkavat häiritä.

    VastaaPoista
  8. Maria, onpas kirjastollasi pitkä hankinta-aika!
    Paluu Rivertoniin on TBR-listallani, mutta hyvä kun varoitit kliseestä. Osaan ehkä suhtautua asiaan hillitymmin :D

    Maija, joo. Alun innostus ("Jee. Mikä sana seuraavaksi?") muuttui äkkiä kompuroinniksi ("Argh! Mikä sana!").

    Katja, jes! Mun täytyykin käydä lukemassa arviosi uudestaan :)
    Tuosta häiritsevyydestä... En oikein tiedä kumpi on ensin; muna vai kana? Eli ovatko juuri pikkuseikat ja tyylikeinot ne, jotka aikaansaavat sen ettei kirjasta pidä? Vai onko mielipide kirjasta syntynyt jostakin muusta ja sitten pikkuseikat ja muut alkavat häiritä enemmän?
    Hmm...

    Kiitos kaikille arvionnin kehuista :) Ilmeisesti olen tosiaan parhaimmillani, kun en ole vaikuttunut jostakin kirjasta :D

    VastaaPoista
  9. Tämä kirja ei ole mua varten, olen ärsyyntynyt tuon jatkuvan sanojen muuntelun vuoksi jo lukiessani joissakin arvioissa lainattuja tekstinäytteitä... :)

    VastaaPoista
  10. Satu, siinä tapauksessa kannattanee tosiaan jättää tämä väliin :D

    VastaaPoista