24. heinäkuuta 2011

Niko Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas (1946)

Βίος και Πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά
Suomennos: Vappu Roos (ranskan kielestä)
Käännösvuosi: 1959
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 308
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: oma ostos


Jostakin syystä tämä on aina vain jäänyt lukematta, vaikka Kreikka on sydäntäni hyvin lähellä. Olen itse asiassa varma, että olen jossakin edellisessä elämässäni ollut kreikkalainen (ja syönyt ehkä liikaa oliiveja, koska tässä elämässäni en voi sietää niitä). Kerro minulle, Zorbas tuli nyt siis luettua osana Klassikkohaastetta.

Oikeastaan minulla ei ollut mitään hajuakaan siitä mistä tämä kirja kertoo. En ole nähnyt edes tähän perustuvaa elokuvaa. Päässäni soi vain Zorbas (joka on muuten sävelletty elokuvaa varten, en tiennyt sitäkään).
Tarina kertoo nuoresta kreikkalaisesta intellektuellista (elokuva poikkeaa tästä), joka on ostanut Kreetalta hiilikaivoksen. Pireuksen satamassa, Ateenassa, hän törmää sattumalta Alexis Zorbasiin, hyvin erikoislaatuiseen makedonialaismieheen. Nuori kreikkalainen (tarinan kertoja, nimettömäksi jäävä) palkkaa Zorbasin työnjohtajaksi. Zorbasin tavoitteena on opettaa nuori intellektuelli nauttimaan elämästä eikä tuhlaamaan aikaansa turhanaikaisiin kirjoihin ja kirjoittamiseen.

Kerro minulle, Zorbas keskittyy nimensä mukaisesti ennen kaikkeaa Alexis Zorbasin hahmoon. Hänen tarinoihinsa ja elämänasenteeseensa. Ja millainen hän onkaan! Zorbas on samaan aikaan sekä raivostuttava että aivan ihana. Välillä minun olisi tehnyt mieli antaa oikein äidin kädestä ja toisinaan taas ottaa korvista kiinni ja mäjäyttää isolla suukolla.

-Säilytä välimatkat, isäntä! Älä luota liiaksi ihmisiin, älä mene sanomaan heille, että olemme yhdenvertaisia, että meillä kaikilla on samat oikeudet, sillä silloin he heti polkevat sinun oikeuksiasi, ottavat sinulta leivän ja antavat sinun kuolla nälkään. Pysyttele loitolla, isäntä, oman itsesi takia!  
-Mutta etkö sinä sitten usko mihinkään? huudahdin epätoivoissani. 
-En, minä en usko mihinkään, kuinka moneen kertaan minun täytyy se sinulle sanoa? En usko mihinkään enkä kehenkään, paitsi Zorbasiin. En siksi, että Zorbas olisi parempi kuin muut, en ensinkään siksi! Elukka on hänkin. Mutta minä uskon Zorbasiin siksi, että hän on ainoa, joka on vallassani, ainoa, jonka tunnen; kaikki muut ovat häälyviä varjoja. Minä näen hänen silmillään, kuulen hänen korvillaan ja sulatan ruokani hänen vatsallaan. Kaikki muut, usko minua, ovat vain varjoja. Kun minä kuolen, kaikki muukin kuolee. Koko Zorbasin maailma haihtuu! 
(s. 57)
Zorbas on läpeensä itsekäs. Tai siltä se ainakin aluksi tuntui. Zorbas on myös raivostuttava sovinisti. Tai siltä se aluksi tuntui. Zorbas on täynnä ristiriitaisuuksia, jotka tekevät hänestä erittäin mielenkiintoisen ja elävän henkilön. Zorbas pistää lukijan ensin tuomitsemaan, sitten ajattelemaan ja lopulta miltei häpeämään (ja ihan lopuksi itkemään). 

Tuntemukseni olivat hyvin pitkälti samanlaiset kuin tarinan kertojan, tuon nuoren kreikkalaisen, tuntemukset. Näin hänkin jäi hyvin eläväksi vaikka toisaalta myös vieraammaksi. Alexis Zorbas oli niin suuri henkilö, ettei muille juuri jäänyt tilaa. Eikä tarvettakaan.
Sivuhenkilöitä oli kuitenkin jonkin verran. Juuri sopivan pieniä rooleja, jotka täydensivät nimenomaan Zorbasta ja hänen toimiaan.

Kerro minulle, Zorbas on ehkä maailman piristävin kirja. Zorbasin elämänriemu ja -jano on niin tarttuvaa vaikka välillä pistää tuhahtelemaankin (etenkin näin naisena). Zorbas on sataprosenttinen eläytyjä kaikessa mihin hän ryhtyy; syömisestä työntekoon, tanssimisesta naissuhteisiin, soittamisesta tappeluun. Vaikka kirjan loppu vetää haikeaksi, jopa kyyneleisiin saakka, on jälkimaku kuitenkin raikas.

Tätä kirjoittaessani ihmettelin samalla, miksi teoksen nimi on englanniksi Zorbas the Greek, kun Zorbas on makedonialainen (ja hänestä puhutaan kirjassakin makedonialaisena). Makedonia ei kuitenkaan viittaa Makedonian tasavaltaan (jota ei vielä ollut olemassakaan tämän teoksen ilmestymisaikaan), vaan maantieteelliseen Makedonian alueeseen, joka on myös osa Kreikkaa. Ymmärtääkseni kreikkalaiset ovat toisinaan tarkkoja siitä, mistä kukakin on (kreetalainen, kosilainen, attikalainen...). Ihan kuten me suomalaisetkin joskus olemme.

Otan myös mielelläni suosituksia kreikkalaisesta kirjallisuudesta. Kaikki kelpaa; niin kreikkalaisten tekijöiden kuin Kreikkaan sijoittuvien romaanien ilmianto on suotavaa!

14 kommenttia:

  1. Olen lukenut Kazantzakisilta vain Kristuksen viimeisen kiusauksen, joka on hieno. Zorbas on kiehtonut kauniin nimensä vuoksi, olipa kiva kuulla sen sisällöstä lisää - jos se kerran on piristävä kirja, niin pakkohan se on lukea :).

    VastaaPoista
  2. Mä oletin, että tämä olisi ollut tosi pitkäpiimäinen kirja, mutta se olikin ihan mukava. En varmaan noin paljon tähtiä olisi kuitenkaan kirjalle antanut, mutta ehkä 3/5. :)

    VastaaPoista
  3. John Fowlesin Jumalten naamiot muistaakseni sijoittuu Kreikkaan. Gerald Durrelin Eläimet ja muu kotiväkeni sijoittuu Korfun saarelle.
    Taisin lukea saman blogiesittelyn Zorbasista, sillä sijoitin sen hiljattain henkiselle lukilistalleni ;) Pitää lainata äidin hyllystä.

    VastaaPoista
  4. Minä löysin tämän juuri kirpparilta ja se odottaakin lukuvuoroa tuolla hyllyssä. Arviosi perusteella taidan siirtää en ylemmäs lukupinoon;)

    VastaaPoista
  5. Maria, kiitos tuosta vinkistä. Täytyykin laittaa ylös sekä kirjan että leffan osalta (pakko nähdä elokuva, jossa David Bowie näyttelee Pontius Pilatusta!!)

    marjis, jostakin syystä minä pelkäsin hiukan samaa, mutta täysin turhaan.

    Kirsi, kiitos vinkeistä! Pistän heti muistiin.

    Sanna, siirrä ihmeessä. Olisi kiva lukea bloggauksesi tästä :)

    VastaaPoista
  6. Kiva lukea tästä arvio, koska olen suunnitellut tämän lukemista, mutta en oikein tiennyt mitä odottaa. Luvassa olisi nimittäin häämatka Kreikkaan syyskuussa ja täytyyhän sitä lukea jotain paikkaan liittyvää kirjallisuutta. Arviosi perusteella tämä menee ainakin lukulistalle. :)

    Muita suunnitelmissa olevia kirjoja ovat Kirsin jo mainitsema Jumalten naamiot ja Theodor Kallifatidesin romaanit.

    VastaaPoista
  7. Juu, tämä on niitä hyviä klassikoita. Pitäisikin lukea se taas uudelleen, jos ja kun joskus ennättäisi. Aivan erilainen, mutta todella hieno, on myös tuo Marian suosittelema Kristuksen viimeiset kiusaukset.

    Kreikkaan sijoittuu myös osa Theodor Kallifatidesin teoksista, ainakin Pudonnut enkeli, Rakkaus ja sitten tuota itsevaltias Alkibiadesta kuvaava - nimeä en saa nyt mieleeni. Ne ovat myös erittäin hyviä, esimerkiksi hetairoista ja heidän rooleistaan ei ole missään muualla tullut vastaan yhtä selvää kuvaa.

    VastaaPoista
  8. Zephyr, olisikin kiva kuulla arviosi tästä.

    Heli, Kazantzakiksen tuotantoa meni TBR-listalle enemmänkin, samoin tuo Kallifatides. Kaikkea kivaa sitä löytääkin!

    VastaaPoista
  9. Minusta Kazantzakiksen romaani on kärsinyt ajan kulumisesta, se oli niin sovinistinen, että tahdonvoimalla luin tarinan loppuun. Pidin romaanissa ihmiselämän pohdiskelusta.

    Loputon naisvihamielisyys teki lukemisen hyvin vaikeaksi. Kirjassa naisia haukuttiin joka käänteessä (naiset ovat mm. ahneita ja tyhmiä), kaikenlaisesta väkivallasta puhumattakaan. Naisena teki pahaa lukea jankutusta siitä, että nainen haluaa miehen sänkyynsä (naiset kun ovat nii-iin kovin yksinkertaisia olentoja) ja miehen pitää näin tehdä, muuten jumala rankaisee!

    Ihmettelin tarinan edetessä yhä enemmän Zorbasta, joka mm. yllytti ja välillisesti avusti tuhopolttamaan luostarin, kavalsi rahaa, hylkäsi oman perheensä. Oikeassa elämässä en haluaisi tuntea tällaista ihmistä, en näe tällaisessa "elämänhalussa" mitään positiivista. Yleensä en lue väkisin mitään, mutta nyt ajattelin, että tämä on sentään klassikko...

    Huvitti avoimen naisvihan lisäksi jumaloiva hehkutus päähenkilön miespuolisesta ystävästä, jota päähenkilö niin kovasti kaipasi ja rakasti. Homoseksuaalista virettä ilmassa? Kaikenkaikkiaan jäi sellainen olo, että kirjailija on ollut aika erikoinen itsekin.

    VastaaPoista
  10. Naisvihamielisyys ärsytti täälläkin. Toisaalta välillä naisia haukuttiin, toisaalta jumaloitiin. Minua liikutti ja samalla vihastutti Zorbaksen suhtautuminen esimerkiksi madame Hortenseen.

    Zorbas ei tosiaan ollut mukava tyyppi, mutta osin juuri siksi viehätyinkin hänestä. Hän vaikutti aidolta.
    En toki tarkoita, että vaikuttaakseen aidolta, on päähenkilön pakko tehdä tuhopolttoja ym. mutta ainakaan hän ei ollut ylitsevuotavan jalo sankari, jonka sädekehä loistaa kilometrien päähän. Zorbas ei itsekään pitänyt itseään kovin hyvänä tyyppinä.

    Kreikkalaiset ovat kiihkeää sorttia, niin vihassa kuin rakkaudessakin. Siksi en kokenut päähenkilön miespuolisen ystävän kaipuuta homoseksuaalisena. Toisaalta se taas voi kumminkin olla ihan oikea tulkinta, onhan homoseksuaalisuudella Kreikassa erityisen merkitsevät ja pitkät perinteet mm. antiikin ajoilta.

    Kiitos pitkästä kommentistasi, Anonyymi! Tällaiset aina piristävät erityisesti :)

    VastaaPoista
  11. Katsoin juuri vähän loppuosaa ko.elokuvasta. Siinä joku poika oli hukuttautunut, sitten kivitettiin porukalla naista ja lopulta viillettiin häneltä kurkku puukolla auki. Sitten toinen nainen kuoli ilmeisesti johonkin tautiin. Välillä näytettiin synkkää, uhkaavaa js vihamielistä miesjoukkoa. Mistä ihmeestä pulppuaa kommentoijien hehkuttama "elämänmyönteisyys"...??!! En todellakaan suosittele elokuvaa ainakaan kenellekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva meni täällä tallennukseen, joten en ole katsonnut.
      Pakko sanoa, etten muista ollenkaan naiskivitystä ja kurkun viiltämistä kirjasta? Voi olla, että elokuva poikkeaa kirjasta paljonkin. En tiedä.

      Kirjaa kumminkin rohkenen suositella!

      Poista
  12. Minulle tämä kirja huuteli usein nettikirjakauppojen (ale)sivuilta, vaikka en tiennyt mistä se kertoo. Ilselän Minna lahjoitti ylimääräisen kirjansa minulle ja nyt viimein sain sen luettua. Aluksi olin vähän hämilläni ja tuskastuin kirjan hitauteen, mutta lopulta kirja ihastutti aika kovasti. Zorbas niin kuin minäkertojakin oli välillä raivostuttava ja välillä taas ihastuttava, ihan kuten sinäkin mainitsit :) Nyt tekisi mieli katsoa kirjan pohjalta tehty elokuva...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se leffa on ihan kauhea. Jaksoin katsoa sen lähes loppuun, mutta sitten piti luovuttaa. Se on tylsä, ankea, hidastempoinen ja vailla sitä elämäniloa mitä kirjassa on.
      Olimme puoliskon kanssa tosi pettyneitä siihen.

      Mutta onhan se taas toisaalta elokuvaklassikko, joten kannattaa kokeilla kumminkin :)

      Poista